Uusi dokumenttisarja: Unelma Lapista
Kertoo ihmisistä, jotka muuttavat eri puolille Lappia unelmiensa perässä.
Ei vielä jaksot näkyvissä, mutta esitellään sarja
https://areena.yle.fi/1-50738953
Kommentit (315)
Työn saaminen Lapissa taas riippuu ihan mitä työtä haluaa, mikä koulutus on. Itse työllistyin Lapissa heti kun muuton jälkeen aloin töitä hakea. Korona-aikana. Ja esim.hoito- ja sosiaalialan paikoissa työvoimapulaa. Avoimiin vakituisiin työpaikkoihin ei ole välttämättä ainuttakaan hakijaa.
Olen aika eri mieltä joistain kommenteista muutenkin.
"Samaa arkea se Lapissa on kuin muuallakin". No arki on sitä millaiseksi sen tekee. Meillä arki sisältää töitä kuten muuallakin, mutta vapaa-aikana on ihan eri tekemiset kuin etelämmässä. Työpäivän jälkeen voi kävellä tunturiin iltapalalle, lähteä laskettelemaan, on reittejä ja mahdollisuuksia vaikka kuinka ja kaunis luonto joka puolella. Ja se rauha ja tila mitä ympärillä on :) Vaikka ei isossa kaupungissa asuttu etelämmässäkään.
Myös tapaamani nuoret viihtyvät hyvin eivätkä ole lähdössä Lapista pois, päinvastoin. Jos joku lähteekin kauas opiskelemaan niin on palannut valmistuttuaan takaisin koska täällä on "kaikki". Selvähän se että jotkut muuttaa mutta samaa se on etelässäkin. Täällä olen yllättynyt siitä miten suuri osa nuoria viihtyy täällä tosi hyvin eikä halua pois.
Nyt olen nähnyt kaikki jaksot, todella ihastunut tähän sarjaan ja ihmisiin, enkä olisi halunnut, että sarja loppuu, varsinkin Petron elämästä olisin halunnut nähdä, tuliko elämänmuutoksesta pysyvä.
Vierailija kirjoitti:
Työn saaminen Lapissa taas riippuu ihan mitä työtä haluaa, mikä koulutus on. Itse työllistyin Lapissa heti kun muuton jälkeen aloin töitä hakea. Korona-aikana. Ja esim.hoito- ja sosiaalialan paikoissa työvoimapulaa. Avoimiin vakituisiin työpaikkoihin ei ole välttämättä ainuttakaan hakijaa.
Olen aika eri mieltä joistain kommenteista muutenkin.
"Samaa arkea se Lapissa on kuin muuallakin". No arki on sitä millaiseksi sen tekee. Meillä arki sisältää töitä kuten muuallakin, mutta vapaa-aikana on ihan eri tekemiset kuin etelämmässä. Työpäivän jälkeen voi kävellä tunturiin iltapalalle, lähteä laskettelemaan, on reittejä ja mahdollisuuksia vaikka kuinka ja kaunis luonto joka puolella. Ja se rauha ja tila mitä ympärillä on :) Vaikka ei isossa kaupungissa asuttu etelämmässäkään.Myös tapaamani nuoret viihtyvät hyvin eivätkä ole lähdössä Lapista pois, päinvastoin. Jos joku lähteekin kauas opiskelemaan niin on palannut valmistuttuaan takaisin koska täällä on "kaikki". Selvähän se että jotkut muuttaa mutta samaa se on etelässäkin. Täällä olen yllättynyt siitä miten suuri osa nuoria viihtyy täällä tosi hyvin eikä halua pois.
Aika hyvin tiivistetty se, mitä itsekin ajattelen elämästä lapissa. Olen sieltä pois, eli asunut pk-seudulla ja ulkomailla reilun 20v ja paluumuuttoa mietin tässä aika tiiviisti. Ja syy on juuri tuo: työpäivän jälkeen pääset tunturiin, laavulle, hyppäät moottorikelkan päälle ja ajat pilkille. Paljon tilaa olla ja hengittää. En koe samaa täällä pk-seudulla, vaikka kuinka menisin lähimetsään palloilemaan. Mulla siellä vielä olisi lähisukua ja ystäviäkin. Minulla vielä säilyisi nykyinen työpaikkakin vaikka muuttaisin, kovasti saa asiaa tässä nyt pähkäillä.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti aussipari jää Suomeen, niin ei tarvitse koiraa jättää.
He sanoivat, että kouluttavat koiran Annamarin isälle ja koira on siis isän koira ja jää tälle.
Annamari ja Grit ovat lapin kansassa, mutta juttu on maksumuurin takana. Tietääkö joku, jäivätkö sittenkin rolloon?
Katsoin putkeen kaikki jaksot. Aivan ihana dokkari 🤩 Hyvin tehty, rauhallinen tunnelma. Liekö sitä Lapin taikaa 😊
Pakko oli katsoa kaikki jaksot areenasta! Aivan ihana sarja 😍
Vierailija kirjoitti:
Katsoin putkeen , tälle päivää ei ollutkaan sitten mitään televisiosta ohjelmaa minulle.
Aivan ihana sarja tämä Unelma Lapista .
Jk
On se kumma, että vaikka minulla on areena, ruutu+, c more, Netflix , katsomo - en löydä mielestäni ohjelmaa.Mistä olen tykännyt:
- Unelma Lapista
Sohvaperunat ( siinä saa pika kattauksen ohjelmista, kannattako katsoa )
Unelmakoti ( osin)
Irtiotto oravanpyörästä
Talot huokuvat historiaa
Kun haikara lentää ohi
Theroux
Sairaanhoito-opisto
Suurperheen maalaiselämää
Tohtori Intiasta, kaikenkarvaiset ystäväni,
Kadonneita etsimässä, kadonneet perijät, tuntematon perillinen,
Lähde vielä kun voit ( aivan huippu sarja )
Sotalaiva: elämää merellä
Naissotilaat
SAS: erikoisjoukot
Uusi elämä kreikassa
The Handmaid’s tale-
Magnus ja Petski
Ja britti sarjat on katsottavia.Sukuni salat, myyrä, maskeille singer, kuningattaret, Emmerdale, kuutamolla. Hayu realya seuraan joskus, ja kaikki love island pikakelauksella.
Arman ohjelmat ruutu+
Poliisit
Temptation island ( pikakelauksella )
Voice
Odotan selviytyjät ja farmi Suomi ohjelmaa ,Pitkä lista , mutta kun on nähnyt noi , niin nyt ei sitten ole katsottavaa.
Et oo töitä miettiny?
Tuollaiset Minnat ovat ihmistyyppi rasittavimmasta päästä. Voimia Pernillalle ja isälle.
Elämänmakuinen dokumentti, suosittelen. Ja kaunis Lapin luonto ❤️
Onhan tuo Grit loistotyyppi, mutta samoin Annamari. Aivan ihana!
Katsoin ensimmäisen jakson. Puolet siitä oli tylsän lesboparin kuvaamista. Miksi ihmeessä joka ohjelmassa on pakollinen seksuaalivähemmistökiintiö????
Vierailija kirjoitti:
Katsoin ensimmäisen jakson. Puolet siitä oli tylsän lesboparin kuvaamista. Miksi ihmeessä joka ohjelmassa on pakollinen seksuaalivähemmistökiintiö????
Hih ja mä taas ajattelin, että ihana, kun tässä dokkarissa ei kerrankin ole mitään erityistä ja paheksutaa aiheuttavaa perhettä ( kuten vaikka siinä missä muuttivat eka kerran omilleen ja täällä oli monien satojen viestien ketju, miten pitää tehdä lasu, samoin näissä häähässäkkäohjelmissa)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin putkeen , tälle päivää ei ollutkaan sitten mitään televisiosta ohjelmaa minulle.
Aivan ihana sarja tämä Unelma Lapista .
Jk
On se kumma, että vaikka minulla on areena, ruutu+, c more, Netflix , katsomo - en löydä mielestäni ohjelmaa.Mistä olen tykännyt:
- Unelma Lapista
Sohvaperunat ( siinä saa pika kattauksen ohjelmista, kannattako katsoa )
Unelmakoti ( osin)
Irtiotto oravanpyörästä
Talot huokuvat historiaa
Kun haikara lentää ohi
Theroux
Sairaanhoito-opisto
Suurperheen maalaiselämää
Tohtori Intiasta, kaikenkarvaiset ystäväni,
Kadonneita etsimässä, kadonneet perijät, tuntematon perillinen,
Lähde vielä kun voit ( aivan huippu sarja )
Sotalaiva: elämää merellä
Naissotilaat
SAS: erikoisjoukot
Uusi elämä kreikassa
The Handmaid’s tale-
Magnus ja Petski
Ja britti sarjat on katsottavia.Sukuni salat, myyrä, maskeille singer, kuningattaret, Emmerdale, kuutamolla. Hayu realya seuraan joskus, ja kaikki love island pikakelauksella.
Arman ohjelmat ruutu+
Poliisit
Temptation island ( pikakelauksella )
Voice
Odotan selviytyjät ja farmi Suomi ohjelmaa ,Pitkä lista , mutta kun on nähnyt noi , niin nyt ei sitten ole katsottavaa.
Et oo töitä miettiny?
Tai sitä ettei lapset harrasta. On aika hemmetin paljon aikaa odotta, kun pari lasta harrastaa 6 kertaa viikossa , 3 h/ kerta.
Lapin matkailumainos, sattui vaan vähän huonoon saumaan.
Kyllä se Lapin routa nämäkin porsaat takaisin etelän kotiin ajaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsoin putkeen , tälle päivää ei ollutkaan sitten mitään televisiosta ohjelmaa minulle.
Aivan ihana sarja tämä Unelma Lapista .
Jk
On se kumma, että vaikka minulla on areena, ruutu+, c more, Netflix , katsomo - en löydä mielestäni ohjelmaa.Pitkä lista , mutta kun on nähnyt noi , niin nyt ei sitten ole katsottavaa.
Et oo töitä miettiny?
Tai sitä ettei lapset harrasta. On aika hemmetin paljon aikaa odotta, kun pari lasta harrastaa 6 kertaa viikossa , 3 h/ kerta.
Siis nuo ohjelma on menneiltä ajoita , eihän noita ole samaan aikaan katsottuaan.
Maille millaisista ohjelmista tykkään ja vakka maksaisin suoratoistopalvelusta, niin YLE areena näyttää ne parhaimmat sarjat.
Ja töissäkin ehdin käydä. Kerrostalo asukkaalla kun ei muuta viihdettä ( varsinkaan korona aikaan ) ole kuin toi töllö.🥰
Oliko Annamari hammaslääkäri vai mikä ammatiltaan? Olisi ollut kiva, jos muidenkin ammatteja olisi vähän avattu.
Käsitin, että olivat ostamassa kesämökkiä sieltä. Eri