Lue keskustelun säännöt.
Lapsi aina surullinen, kun joutuu palaamaan äidilleen
08.02.2021 |
Olen viiikonloppuisä ja tytär on luonani kahtena, joskus kolmena viikonloppuna kuukaudesta minun luonani. Meillä on aina todella ihanaa yhdessäoloa, puuhastelua ja niin hyvä yhteys kun isällä ja 12-vuotiaalla tyttärellä voisi olla. Sunnuntait kuitenkin on aina todella masentavia ja kurjia, kun hän haluaisi lähteä millään pois. Joskus tämän asian murehtiminen alkaa jo perjantaina illalla ennen nukkumaamenoa; "enää vaan kaksi yötä isin luona:(" ja sama sitten lauantai-iltana. Sunnuntait menee usein tsempatessa ja lohduttaessa, että aina se uusi viikonloppu tulee nopeammin kuin huomaatkaan.
Äidillänsä olot on varmasti mitä parhaimmat enkä siitä osaa olla mitenkään olla huolissaan. Tosin enhän minä tiedä koko totuutta varmastikaan ja arki on aina arkea ja joskus ikävää. Tuskin siellä mitään semmoista silti on, miksi sinne ei haluaisi palata vaan minun luota lähteminen muuten vaan on raskasta. Miten te muut tämmöisessä tilanteessa osaatte oikein lohduttaa ja käyttää oikeita sanoja, ettei sunnuntait olisi aina apean tunnelman valtaamia ja lähdön hetket surullisia?
Kommentit (46)
Otsikointi hanurista, kokeile toista. Ihan, vaikka mielessäsi. Jätä se "äiti"-juttu siitä kokonaan pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluaisiko lapsi sitten asua arkena sinun luonasi ja käydä äidillä viikonloppuisin? Sekin on mahdollista, äiti lähivanhempana ei ole mikään kiveenhakattu vaihtoehto. Lapsi on kai nyt 6-luokkalainen? Jos hän vaihtaisikin yläasteelle sinun asuinpaikkakunnallesi?
Vierailija kirjoitti:
Otsikointi hanurista, kokeile toista. Ihan, vaikka mielessäsi. Jätä se "äiti"-juttu siitä kokonaan pois.
Kieltämättä olet oikeassa. Antaa vääränlaisen kuvan ihan syyttä.
Tuttu tilanne, 2 tyttöö ja molemmat ottaa aina itku potku raivarit kun joutuu palaamaan äidilleen.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisiko lapsi sitten asua arkena sinun luonasi ja käydä äidillä viikonloppuisin? Sekin on mahdollista, äiti lähivanhempana ei ole mikään kiveenhakattu vaihtoehto. Lapsi on kai nyt 6-luokkalainen? Jos hän vaihtaisikin yläasteelle sinun asuinpaikkakunnallesi?
Hän on niin lojaali molempia kohtaan, ettei ole koskaan ottanut mitään puolia asiassa vaan poliittisesti ilmoittanut haluavansa asua molempien luona yhtä paljon. Minulle ei olisi mikään ongelma ja olisin aivan innoissani, mikäli jossain kohtaa voitaisiin vaihtaa toisinpäin. Epäilen tosin, ettei tämä sopisi äidille yhtä hyvin. Aion kuitenkin ehdottaa tätä ennemmin tai myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos hyvistä huomioista. Tavallista arkea mielelläni järjestäisin, mutta valitettavasti pidemmän välimatkan takia se on hiukan hankalaa eli jokseenkin mahdotonta. Toki olemme yhteydessä lähes päivittäin muutenkin kun nykyaaikaiset vempeleet sen kivasti mahdollistaa.
Selitystä selitystä. Haluat vain saada äidin huonoon valoon ja nostettua itsesi jalustalle, mutta et ole valmis tekemään yhtään mitään enempää. Et jaksa. Et viitsi. Et halua. Sano lapselle suoraan, että riittää, kun hän on viikonloppuja silloin tällöin kanssasi ja enempää sinusta ei ole.
Ompa jännä miten näinkin tahdittomat ja ikävät viestit saa täällä yläpeukkua. En oikein osaa edes provosoitua tommosesta. Toivottavasti sinulla on asiat muuten elämässäsi hyvin.
Arvostan paljon kaikkia vastauksia ja huomioita joista suurin osa ihan relevantteja. Tiedostan kyllä erittäin hyvin viikonlopun ja arjen eron sekä sen miten lapsi sen mahdollisesti kokee. Valitettavasti pitkä välimatka ei mahdollista sen osalta helpottavia järjestelyitä. Alkuperäinen kysymys olikin, että miten voisi lasta lohduttaa oikealla tavalla ja mitä rohkaisevia sanoja voisin sanoa paremmin? Tuntuu todella pahalta toisen puolesta, kun selvästi harmitus on suuri. Nooh, eipä tähän taida mitään oikotietä tai taikatemppuja onneen ollakaan. Tulipahan silti kysyttyä kerrankin. Kiitos!
Ja sinun oli sitten pakko muuttaa kauas lapsesta ja äidistä? Ettet vaan joudu viikko/viikko järjestelyyn.
Helppoahan se on kiillottaa sädekehäänsä kun saa olla joka toinen viikonloppu se mukava vanhempi.
Heti alkoi soimaan päässä en ole katkera lainkaaaaaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sinun oli sitten pakko muuttaa kauas lapsesta ja äidistä? Ettet vaan joudu viikko/viikko järjestelyyn.
Helppoahan se on kiillottaa sädekehäänsä kun saa olla joka toinen viikonloppu se mukava vanhempi.
En muuttanut, vaan lapseni äiti muutti uuden miehensä kanssa eikä se liity tähän keskusteluun mitenkään. Kiitos silti kontribuutiostanne. Tsemppiä ja parempaa huomista!
No voi voi vaan. Yritä nyt löytää nainen elämääsi ja lopeta exäsi syyttäminen. Hän tekee enemmän kuin osansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisiko lapsi sitten asua arkena sinun luonasi ja käydä äidillä viikonloppuisin? Sekin on mahdollista, äiti lähivanhempana ei ole mikään kiveenhakattu vaihtoehto. Lapsi on kai nyt 6-luokkalainen? Jos hän vaihtaisikin yläasteelle sinun asuinpaikkakunnallesi?
Hän on niin lojaali molempia kohtaan, ettei ole koskaan ottanut mitään puolia asiassa vaan poliittisesti ilmoittanut haluavansa asua molempien luona yhtä paljon. Minulle ei olisi mikään ongelma ja olisin aivan innoissani, mikäli jossain kohtaa voitaisiin vaihtaa toisinpäin. Epäilen tosin, ettei tämä sopisi äidille yhtä hyvin. Aion kuitenkin ehdottaa tätä ennemmin tai myöhemmin.
Kokeilkaa nyt ainakin. Kouluasteen vaihto on aika luonteva ajankohta vaihtaa. Joko yläkouluun mennessä tai viimeistään toiselle asteelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisiko lapsi sitten asua arkena sinun luonasi ja käydä äidillä viikonloppuisin? Sekin on mahdollista, äiti lähivanhempana ei ole mikään kiveenhakattu vaihtoehto. Lapsi on kai nyt 6-luokkalainen? Jos hän vaihtaisikin yläasteelle sinun asuinpaikkakunnallesi?
Hän on niin lojaali molempia kohtaan, ettei ole koskaan ottanut mitään puolia asiassa vaan poliittisesti ilmoittanut haluavansa asua molempien luona yhtä paljon. Minulle ei olisi mikään ongelma ja olisin aivan innoissani, mikäli jossain kohtaa voitaisiin vaihtaa toisinpäin. Epäilen tosin, ettei tämä sopisi äidille yhtä hyvin. Aion kuitenkin ehdottaa tätä ennemmin tai myöhemmin.
Eli myöhemmin tässä tapauksessa. Eli ei koskaan.
Hengaat mielummin arkena yksin ja täällä av:lla vaikka. Tiedät oikein mainiosti, että arki on arkea ja ei se ole aina kovin herttaista miniteinin kanssa, joten isinä olo silloin tällöin on aina mukavampi ja leppoisampi vaihtoehto kuin arjen pyörittäminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos hyvistä huomioista. Tavallista arkea mielelläni järjestäisin, mutta valitettavasti pidemmän välimatkan takia se on hiukan hankalaa eli jokseenkin mahdotonta. Toki olemme yhteydessä lähes päivittäin muutenkin kun nykyaaikaiset vempeleet sen kivasti mahdollistaa.
Selitystä selitystä. Haluat vain saada äidin huonoon valoon ja nostettua itsesi jalustalle, mutta et ole valmis tekemään yhtään mitään enempää. Et jaksa. Et viitsi. Et halua. Sano lapselle suoraan, että riittää, kun hän on viikonloppuja silloin tällöin kanssasi ja enempää sinusta ei ole.
Ompa jännä miten näinkin tahdittomat ja ikävät viestit saa täällä yläpeukkua. En oikein osaa edes provosoitua tommosesta. Toivottavasti sinulla on asiat muuten elämässäsi hyvin.
Arvostan paljon kaikkia vastauksia ja huomioita joista suurin osa ihan relevantteja. Tiedostan kyllä erittäin hyvin viikonlopun ja arjen eron sekä sen miten lapsi sen mahdollisesti kokee. Valitettavasti pitkä välimatka ei mahdollista sen osalta helpottavia järjestelyitä. Alkuperäinen kysymys olikin, että miten voisi lasta lohduttaa oikealla tavalla ja mitä rohkaisevia sanoja voisin sanoa paremmin? Tuntuu todella pahalta toisen puolesta, kun selvästi harmitus on suuri. Nooh, eipä tähän taida mitään oikotietä tai taikatemppuja onneen ollakaan. Tulipahan silti kysyttyä kerrankin. Kiitos!
Miten voisit lohduttaa lasta? No muuttamalla lähemmäksi. Sinä voit tehdä sen. Voit sanoa lapselle, että isi on päättänyt muuttaa lähemmäksi, sillä lapsen arki ja elämä on isille hyvin tärkeää. Lapsi alkaa olla ihan kohta siinä iässä, että isiviikonloput eivät kiinnosta pätkääkään, joten nyt olisi aika tehdä jotain eikä vaan valittaa.
Ja lähemmäksi lapsen äidin kotia muuttaminen on ihan mahdoton ajatus, koska? Vai onko vain "periaatekysymys" ja näppärä tekosyy sille, että olet vain viikonloppuisä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisiko lapsi sitten asua arkena sinun luonasi ja käydä äidillä viikonloppuisin? Sekin on mahdollista, äiti lähivanhempana ei ole mikään kiveenhakattu vaihtoehto. Lapsi on kai nyt 6-luokkalainen? Jos hän vaihtaisikin yläasteelle sinun asuinpaikkakunnallesi?
Hän on niin lojaali molempia kohtaan, ettei ole koskaan ottanut mitään puolia asiassa vaan poliittisesti ilmoittanut haluavansa asua molempien luona yhtä paljon. Minulle ei olisi mikään ongelma ja olisin aivan innoissani, mikäli jossain kohtaa voitaisiin vaihtaa toisinpäin. Epäilen tosin, ettei tämä sopisi äidille yhtä hyvin. Aion kuitenkin ehdottaa tätä ennemmin tai myöhemmin.
Kokeilkaa nyt ainakin. Kouluasteen vaihto on aika luonteva ajankohta vaihtaa. Joko yläkouluun mennessä tai viimeistään toiselle asteelle.
Ap muuttaa, ei lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään suositaan enemmän viikko-viikko-systeemiä juuri siksi, että molempien vanhempien kanssa on sekä arkea että vapaata. Vaikka ei sekään sitä poista, että jatkuva kodin vaihtaminen on erolapselle kauhean raskasta.
No ei kai se kovin helppoa ole järjestää vuoroviikkosystermiä jos asuvat tunnin päässä toisistaan. Mietitkö miten koulunkäynti tuossa tapauksessa hoidettaisiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sinun oli sitten pakko muuttaa kauas lapsesta ja äidistä? Ettet vaan joudu viikko/viikko järjestelyyn.
Helppoahan se on kiillottaa sädekehäänsä kun saa olla joka toinen viikonloppu se mukava vanhempi.
En muuttanut, vaan lapseni äiti muutti uuden miehensä kanssa eikä se liity tähän keskusteluun mitenkään. Kiitos silti kontribuutiostanne. Tsemppiä ja parempaa huomista!
Joo, tsemppii hei sullekin vaan ihan kybällä.
Mutta aikuisten oikeasti, jos tilanne on tuo ja haluat oikeasti olla läsnä lapsesi elämäss, muutat lähemmäksi lasta. Tunnin työmatka ei ole aikuiselle mahdottomuus.
Täällä on nyt monenlaista vastausta. Osalle kannattaa antaa se oma arvonsa.
Ikävä kertoo rakkaudesta, välittämisestä ja kiintymyksestä. Ikävää ei helpota lohdutuksen sanat, ei sanat uudesta näkemisestä piakkoin. Ikävää saattaa helpottaa se, että on lupa tuntea ikävää.
Koska en teidän tilannettanne tunne, niin mietin, olisiko seuraavista hyötyä:
On hienoa, että arvostat lapsen äitiä. Onhan teillä hyvä puheyhteys? Pystytkö kysymään äidiltä, että näkyykö isän ikävä äidin luona? Entä onko isän luokse vaikea lähteä? Joskushan nuo lähtemiset ovat hankalia molemmissa paikoissa.
Tulee mieleen, että onko koulussa kaikki hyvin? Joskus lapsi ei halua lähteä lähivanhemman luokse, koska se kertoo myös siitä, että pitää mennä kouluun esim. koulukiusattavaksi tai oppimaan oppimisvaikeuksien kanssa.
Onko lapsi puhunut siitä, että haluaisi viettää arkeä mieluummin isän luona ja vaihtaa koulua? Oletteko yhtessä pohtineet asiaa äidin kanssa? Jos koulu sujuu hyvin/kohtalaisesti, niin kaveripiirin ja koulun vaihtuminen täysin yläkouluun mennessä voi olla riski. tämä kannattaa ottaa huomioon.
Pystyisitkö kerran viikossa menemään tapaamaan lasta viikolla. Yöpyisit esim. hotellissa tai hostellissa.
Onko sinun mahdotonta saada työtä lapsen kotikaupungista? Pystyisitkö tekemään etätöitä edes osittain, ja vaihtamaan kaupunkia?
Sunnuntait on joillekin vaan raskaita, inhokkipäiväni, ehkä ahdistaa vapaan loppuminen. Ydinperhelapsi olen.
Lastasi voisi auttaa jos viet maanantaina kouluun ja menee sieltä äidilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään suositaan enemmän viikko-viikko-systeemiä juuri siksi, että molempien vanhempien kanssa on sekä arkea että vapaata. Vaikka ei sekään sitä poista, että jatkuva kodin vaihtaminen on erolapselle kauhean raskasta.
No ei kai se kovin helppoa ole järjestää vuoroviikkosystermiä jos asuvat tunnin päässä toisistaan. Mietitkö miten koulunkäynti tuossa tapauksessa hoidettaisiin?
Niinpä, ap muuttaa lähemmäksi ja lopettaa urputtamisen. Jos lapsi on tärkeä, niin asia järjestyy. Ap voi oikein hyvin ajella itse välimatkaa töihin mielummin kuin pistää lapsen kulkemaan matkaa vuosia.
Jos vain voit pitää lasta pidempään kotonasi niin se onnistuu kyllä, lapsi saa itse päättää kenen luona haluaa olla. Vanhemilla on ainoastaan tapaamisoikeus lapsiinsa, jos lapsi vaan haluaa tavata vanhempaansa. Monessa ero perheessä toinen vanhemmista monesti vieraannutetaan tai vierantuu lapsistaan, jolloin toinen ei juuri lapsiaan näe. Tapaamissopimuksilla ei sinänsä ole mitään lainvoimaa, jos lapsi ei halua mennä toisen luokse, niin se on lapsen etu. Yleensä etävanhempi joutuu eroon lapsistaan.
Monesti jos lapsia nähdään vain muutaman kerran kuussa, lapset saattaa vieraantua. Etävanhemman on keksittävä todellakin aina hauskaa tekemistä, muuten ei lapsi halua tulla. Taasen kun arki erinlaista etällä, saattaa lähivanhemman arki kärsiä, nukkumaan
Meno ajat sekoittuu, ruokavalio muuttuu, hiukset harjaamatta jne... Etävanhemmat on aina, jotka häviävät tässä kaikessa.
Itse eroperheen lapsena koin ahdistusta ja surua etenkin sunnuntaisin, kun lähdin takaisin äidille. Ei se johtunut siitä, että olisin sen enempää viihtynyt isällä, vaan mietin empaattisena ihmisenä paljon isän tunteita ja pohdin, miltä hänestä tuntuu nähdä vain viikonloppuisin. Lisäksi isäni ei osannut olla näyttämättä tunteitaan ja projisoin niitä itseeni. Olen muuten edelleen ahdistunut sunnuntaisin..
Onko mahdollista, että lapsesi aistii sinun tunteesi? Miltä sinusta tuntuu olla viikonloppuisä ja se kun tytär lähtee?
En muuttanut, vaan lapseni äiti muutti uuden miehensä kanssa eikä se liity tähän keskusteluun mitenkään. Kiitos silti kontribuutiostanne. Tsemppiä ja parempaa huomista!