puoliso piikittelee, kun ei oo kavereita

Minä tekisin rajat tuollaiselle käytökselle - jos ei siihen lopeta, itkisin pari kertaa vyön alle hänen omista huonoista väleistä vanhempiin. Jos ei sittenkään tajua niin jättäisin.

Kuten aiemmin sanottu, suhteeseen ei kuulu toisen loukkaaminen

Piikitteeleekö peruspollea vai peräti kannbista.

Ahdistaa ap:n puolesta. Olen introvertti, ja koen muut ihmiset rasittavina. En käsitä, miksen saisi työviikon jälkeen ladata akkujani kodin rauhassa. Mutta ekstroverteillehän se on toki ongelma. Nykyään heitänkin elämästäni heti pihalle kaikki ihmiset, jotka luulevat että kaikkien tulee olla samanlaisia. Jssap.

Minulla oli aikanaan tyttöystävä, vähän samantyyppinen tapaus kuin ap.

Kaverini sanoivat heti alusta saakka, että "hieman outo tapaus", en tietenkään välittänyt.

Ajan myötä ymmärsin, miksei hänellä ollut kavereita.

Ikävä, itsekäs ja epärehellinen ihminen.

Ei kestänyt sitä, että ystävät toivat hänen peilinään nämä asiat esille.

Sitä paitsi kenenkään sosiaalinen elämä ei voi olla vain äidin ja kumppanin varassa. Johan se käy raskaaksi kaikille.

Ota joku mies kaveriksi niin alkaa olla eri mieltä tuosta kaveruudesta☺

Miksi hän haluaa olla kanssasi? Siis miksi joku haluaa olla sellaisen ihmisen kanssa jota pitää outona ja epänormaalina? Pitääkö vain patjana ja kodinkoneena, ei oikein rakkaudelta kuulosta?

Sulla on edelleen yksi kiusaaja elämässäsi, nimittäin tuo mies. Laita rajat hänelle, ja jos ei usko niin eroa. Ja luulen että ei usko, koska kuka olisi vahingossa noin epäkunnioittava, tietää kyllä satuttavansa mutta tekee sen silti, jolloin luultavasti ei piittaa vaikka sanoisit sen ääneen. Tuollainen suhde hajottaa sut ja painaa sua vain alaspäin.

Puolisosi on kiusaaja. Seurustelet kiusaajan kanssa. Miksi?

Aloittaja on kuin exäni,ja ajatus herättää vain muistot, jotenkin surullista että ihmisellä ei ole ketään, yhtään aitoa ystävää.

Häihin tuli vain minun kavereitani, yhteisiä pariskuntaillallisia ei ollut, ja lopulta tuntui, että tukahdun. Siihen, että olin exäni ainoa ihmissuhde ja siihen ladattiin kaikki.

Todella ikävä tilanne. Ehkä kannattaa työstää sitä menneisyyttään käymällä vaikka terapiassa. Ei ihmisiä kannata pelätä.

Mun mies on piikitellyt kanssa.

Asumme ulkomailla ja läheisimmät ystäväni, opiskelu- ja kouluajoilta tulleet ystäväni ovat kotimaassa. Miehellä taas ei ole sellaisia ystäviä, muut kotimaassamme hänellä on laajempi ystäväpiiri kuin minulla. Minä olen introvertti ja vaikeasti lähestyttävä, mieheni todellinen ekstrovertti.

Kävi kuitenkin niin että tutustuimme pariskuntaan täällä ja heistä tuli meille aika läheisiä. Kaikki kunnossa. Sitten työpaikalla rupesin viihtymään erään miehen kanssa. Ei mitään romanttista, olemme kavereita ja harrastamme yhdessä. Tästäkös mies tuli mustasukkaiseksi.

Tuntuu kurjalta ensin piikittely kaverittomuudesta ja sitten kaverin sukupuolesta ja hänen tarkoitusperistään.

Mies kuulostaa aika ikävältä tyypiltä

En tunne ketään jolla ei olisi kavereita/ystäviä.

Miksi ystävättömyys olisi jotenkin ihailtavaa ja kannustettavaa? Jokainen ansaitsee ystävän.

Tällä palstalla sympatiaa saa introvertiltä kouralliselta aina kun hakee sääliä ja hyväksyntää jollekin oudolle.

Kaikille tekee hyvää tuulettaa ajatuksiaan muiden kanssa, ottaa tervettä tilaa parisuhteessa ja saada objektiivista vastakaikua olemiselleen, tekemisilleeb. Ja kavereiden kanssa on kivaa, kun valitsee ne oikein

Jos et ap luota ihmisiin, ehkä kannattaa hoitaa pää kuntoon. Ammattiapua on saatavilla. Elämä voi muuttua aidosti. Tai sitten hankkiudutte puolisosi kanssa erikseen asumaan ja elämään. Sosiaalisiis ei ole synti.

Vierailija kirjoitti:

Voi kamala minkä miehen olet löytänyt. Piikittely ei kuulu parisuhteeseen.

Ja et ole epänormaali. Ei niitä kavereita kerry, jos on kiusattu ollut. Ja joillain on läheiset välit omiin vanhempiinsa ja joillain ei, kumpikin on ihan normaalia.

Mutta tosissaan, tuosta parisuhteesta ei tule yhtään mitään. Ei tule koskaan tulemaan yhtään mitään. Sinun täytyy oppia laittamaan rajoja muille. Kaikkea ei tarvitse kuunnella. Jos kumppani haluaa piikitellä, ei se kumppani oikealla tavalla sinua rakasta.

Olet ilmiselvästi vielä nuori. Heivaa se mies ja etsi itsellesi sellainien mies, joka ei piikittele sinua.

Ei ap:n kirjoituksesta käy ilmi kummankaan sukupuoli.

Mistä hitosta te nää miehet oikein haette?

Mulla edellisessä suhteessa sama. Miehellä itsellään oli paljon kavereita, eikä lainkaan ymmärtänyt sitä, että itselleni riittivät työkaverit ja yksi ystävä, jonka kanssa pidän yhteyttä ja harvakseltaan tapaan. Introvertti minäkin.

Mies koetti raaha minua mukanaan omiin porukoihinsa ja sätti, kun en ollut vaihtelemassa puhelinnumeroita ja sopimassa tapaamisia hänen kavereidensa tyttöystävien kanssa. Pahalla päällä ollessaan alkoi aina tiuskia, että on ihan oma vikani, kun minulla ei ole kavereita. Koki, että kärsin kaverilauman puutteesta hirvittävästi, vaikka kuinka koetin asiaa selittää.

Vierailija kirjoitti:

En tunne ketään jolla ei olisi kavereita/ystäviä.

Miksi ystävättömyys olisi jotenkin ihailtavaa ja kannustettavaa? Jokainen ansaitsee ystävän.

Tällä palstalla sympatiaa saa introvertiltä kouralliselta aina kun hakee sääliä ja hyväksyntää jollekin oudolle.

Kaikille tekee hyvää tuulettaa ajatuksiaan muiden kanssa, ottaa tervettä tilaa parisuhteessa ja saada objektiivista vastakaikua olemiselleen, tekemisilleeb. Ja kavereiden kanssa on kivaa, kun valitsee ne oikein

Jos et ap luota ihmisiin, ehkä kannattaa hoitaa pää kuntoon. Ammattiapua on saatavilla. Elämä voi muuttua aidosti. Tai sitten hankkiudutte puolisosi kanssa erikseen asumaan ja elämään. Sosiaalisiis ei ole synti.

Tässä malliesimerkki siitä, kuinka aloituksen pointti menee ohi niin että vinkuu. Rautalankaa: kukaan ei ole ihaillut ystävättömyyttä tai kannustanut siihen. Kyse on siitä, että aloittajan puoliso harrastaa henkistä väkivaltaa iskemällä jatkuvasti tämän heikkoon kohtaan eli kaverittomuuteen. Aloittajalla on kiusaamistaustaa ja vaikka hän sanoo olevansa introvertti eikä aikaa ja energiaa riittäisikään mielin määrin kaverien kanssa juoksemiseen, ei se silti oikeuta ketään olemaan ilkeä asiasta.

Kaikkein vähiten jatkuva piikittely sen lähimmän ihmisen taholta auttaa uusien ihmissuhteiden muodostamisessa. Se, jos mikä syö entisestään haurasta itsetuntoa ja vain kasvattaa epäluottamusta muita ihmisiä kohtaan. Mikäli ap:n puoliso haluaisi oikeasti tukea häntä ystävystymään, hän juttelisi tämän kanssa menneistä kokemuksista ja vaikka kutsuisi ap:n viettämään iltaa oman kaveripiirinsä kanssa. Ja jos aloittaja ei silti lämpenisi uusien kavereiden hankkimiselle, niin kypsä puoliso kohauttaisi olkiaan ja antaisi toisen olla sellainen kuin on. Kaverien hankkiminen ei muuten todennäköisesti lopettaisi tuota piikittelyä, sillä lyttäämisenhaluinen ihminen löytää AINA jonkin kohdan, mihin iskeä.

Aloituksesta ei selvinnyt, minkä ikäinen ja kumpaa sukupuolta ap:n puoliso on mutta muistan omasta nuoruudestani, että sellaiset kaksikymppiset vähän "edgyt" jätkät saattoivat olla hyvin herkkänahkaisia sille, jos tyttöystävä ei sopinut ennalta kuviteltuun muottiin. Monelle oli kauhean tärkeää se, että "tyttis" on cool ja esittelykelpoinen omien kavereiden mielestä (paitsi ei tietenkään liikaa, koska mustasukkaisuus). Joku sitten saattoi silloin tällöin alkaa seurustella jonkun herkemmän ja ehkä kiusaamistaustaisen tytön kanssa - ja aloittaa välittömästi tämän dissaamisen, vyön alle iskemisen ja muun kiusaamisen. En ymmärrä, miksi tyyppi ei vain voinut lopettaa suhdetta heti alkuunsa siististi, tai olla aloittamatta sitä ylipäätään.

Muutimme miehen entiselle kotipaikkakunnallen lapsen syntymän jälkeen. Haluttiin pois Helsingistä ja lapselle turvallinen kasvuympäristö.

Jos pääsisin takaisin vuoteen 2003, niin toimisin toisin. Vaikka mulla oli työpaikka siellä sanotaanko nyt susirajalla, niin ystävien löytyminen kesti pitkään. Ei yli 30 -vuotias noin vain uusia ystäviä löydä. Kaikilla omat menonsa ja kiireensä.

Miehellä tietysti oli kavereita ja sukua läjäpäin. Kun alkoi vinoilemaan siitä, että mulla ei ole frendejä, sanoin, että on, mutta ovat muualla kuin täällä.

Jätin miehen pariksi viikoksi lapsen kanssa pärjäämään ja hengailin pääkaupunkiseudulla. Sen jälkeen ei kuulunut vinoilua ja muutaman vuoden kuluttua oli sitten tilanne se, että mies valitti, kun luuhaan turhan tiuhaan kavereitteni kanssa ja harrastan ties mitä.

Vierailija kirjoitti:

Ongelma kaverittomassa puolisossa on se, että hän on aika usein kotona. Jos itse haluaa joskus olla hetken yksin siellä rauhassa tai kutsumaan omia ystäviään kylään, joutuu tuntemaan syyllisyyttä pyytäessään puolisoa lähtemään "vaikka kavereilleen" ja sitten tajuaa, että tällä ei ole ketään oikein kelle soittaa ja ketä tavata.

Olen seurustellut miehen kanssa, joka oli aika yksinäinen. En tajunnut sitä etäsuhteessa, myöhemmin vasta. Hänen paras ystävänsä oli oma äiti, jonka kanssa piti yhteyttä lähes päivittäin. Aluksi se tuntui hellyyttävältä,.myöhemmin tuli vähän creepy olo. Mies tuntui ehkä vähän reppanalta, eikä hänellä ollut oikein mitään omaa. Aina piti olla kaksin ja häntä viihdyttämässä. Tietty epäsosiaalisuus ja arkuus heijastui muillekin elämänalueille ja monessa tilanteessa. Minulle sellainen elämä ei vaan sopinut, jollekin toiselle se on ok.

Voi olla tosiaan noinkin. Onnellinen parisuhteessa eläminen kun tarkoittaa usein monessa suhteessa yhteensovittautumista. Meillä minä olen ekstrovertimpi kuin vaimo, mutta kun molemmat osaavat sopivassa paikoissa joustaa, niin menee ihan hyvin.

Tämä vastauksesi ei kuitenkaan tuntunut liittyvän ap:n ongelmaan, mikä ei siis ollut kavereiden määrien ero sinänsä, vaan se, että toinen tuntuu piikittelevän siitä. Varsinkaan tuota äitisuhteesta piikittelyä en ymmärrä. Ap:n kannattaisi tosiaan miettiä suhteen jatkoa, ei tuon ekstrovertti/introvertti-asetelman vuoksi, vaan siksi, että mieheltä tuntuu puuttuvan ainakin nyt kunnioitusta.

Sinä kuulostat mukavalta ihmiseltä ja lämmin suhde vanhempien ja lasten välillä kertoo rakkaudesta ja tasapainoisuudesta. Voi olla, että miehesi kadehtii sitä tai sitten hän haluaa alistaa sinua jollain tapaa (henkisesti) ja on keksinyt tämän, arvelee piikittelyn satuttavan sinua.

Nyt olisi ehkä aika pysähtyä ja miettiä, onko tämä se loppuelämäsi suhde.

Mitä?Puoliso on narkkari ja piikittelee yksin kun ei ole kavereita?