Pete Parkkosen isoäidin salaisuus on mikä?
Kommentit (471)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten ihmetyttää, miksi mummo on käytännössä hylännyt poikansa (jättänyt vanhempiensa kasvatettavaksi Pihtuputaalle). Petekin sanoi tavanneensa mummonsa elämänsä aikana vain kaksi kertaa, vaikka mummo on vielä elossa ja asuu Helsingissä. Kai se on sitten ollut mummolle niin kova häpeä. Mutta nyt aika on eri ja voisi vielä eläessään korjata välit/antaa vastauksia jne.
Tämä järkytti minua vähän vaikka toki näitä tarinoita on. Äiti hylkäsi lapsensa omille vanhemmilleen ja perusti uuden perheen Etelä-Suomessa, en ole päässyt lukemaan juttua joten oliko mummo poijansa kanssa tekenisissä ollenkaan? Pete ei ainakaan ole mummonsa kanssa juuikaan ollut. Oletettvasti isovanhemmat livat hyvä perhe Peten isälle.
Todennäköisesti mummo on saanut tumman vauvan syntymän jälkeen osakseen sellaista kohtelua jossain Pihtiputaalla, että on ollut pakko muuttaa pois. Miettikää nyt, 50-luvulla ja synnytät tumman aviottoman lapsen. Ihme ettei ole kivitetty. Ja on varmaan ymmärtänyt että lapseen suhtaudutaan neutraalimmin, kun hän on isovanhempien hoidossa.
Hieno ohjelman aihe, mutta menee koko ajan vähän metsään. Krista Kososen osassa ihmetytti juuri tuo isyyden tunnustusosio, eli ottiko vain aviottoman kontolleen. Ei voitu varmaksi sanoa, että oli isoisä. Ja myös kaunistelu: miksei vanginvartijamies olisi voinutkin olla kamala julmuri ja teko (hiukan oikeutettu) kosto? Ja vangin kokema sukupuolinen ahdistelu tai raiskaus ohitettiin nopeasti, että eihän nyt kuitenkaan kai, kun on tämän julkkiksen mahdollinen isoisä...
Jukka Jalosen osassa otti päähän patsastelu ja toistelu. Ihan kuin jenkkiohjelmissa aina vaan palattiin samoihin asioihin. Ja mikä olisi ollut kiinnostavampaa kuin se, miten sukua päätyi Suomen rajoille? Kuinka mahtavista tuli tavallisia?
Ja tässä viimeisessä hiukan liian helposti edettiin ja pääteltiin. Ihan oiketettua on miettiä, kuka oli tuon isän nimen lomakkeeseen kirjoittanut, mummo vai viranomainen, ja oliko nimi oikea. Sinänsä ihana oli katsella aidonoloisia tunteita, kun menneisyyttä avattiin.
Jenkkityyliin tehty ohjelma, kevyesti faktoja. Sukupuu olisi kiva saada kokonaan näkyviin sitä mukaa, kun edetään taaksepäin. Tarkat lähteet.
Ja juontaja... epäsiisti tukka suorastaan huutaa, ja asiantuntemus on heppoista. Puhui koko ajan Matiniquesta, ja onhan se toki vaatemerkki. Mutta oikeasti Martiniquen saari.
Repesin ku katoin sitä ohjelmaa ku ne lausu aluks Pierre Rassinin "Pierasin", oli hauska ohjelma xD
Koska en ole elänyt 50-luvulla, niin en oikeastaan ymmärrä sitä häpeää mikä siihen aikaan on liittynyt aviottoman ja varsinkin tummaihoisen lapsen saamiseen. Toisaalta nyt vasta muistui mieleen, kun 80-luvulla paikkakunnallemme muutti vanhempi pariskunta tummaihoisen lapsenlapsensa kanssa. Heidän tyttärensä oli lomamatkalla raskautunut ja ilmeisesti jonkin aikaa ollut suhteessa ulkomaalaiseen mieheen, koska lapsella oli isänsä sukunimi. Kuitenkin poika päätyi kasvamaan isovanhempiensa kanssa äidin asuessa muualla ja perustaessa aikanaan perheen suomalaisen miehen kanssa.
Poika oli hyvinkin Peten oloinen suloinen tummaihoinen (ei afrikkalainen) lapsi, josta kasvoi törkeän komea nuorimies. Hän erottui kyllä porukasta suklaasilmineen, paksun kiharan tukkansa kanssa. Ei ollut tyttöystävistä pulaa joskus ysärillä :) Oltiin kavereita, joten kyselin joskus miltä tuntuu kun äiti ei pidä yhteyttä, mutta äiti oli hänelle käytännössä ihan vieras ihminen. Eihän ihan vieraaseen ihmiseen edes tule tunnesidettä, vaikka itselle tuntui oudolta ettei joku tunne omaa äitiään. Isovanhemmat olivat hänen vanhempansa ja rakkaimmat ihmiset maailmassa. Aikuisiällä mies etsi isän puolen sukunsa yhteystiedot ja pääsi tapaamaan ja tutustumaan isäänsä ja puolisisaruksiinsa, mikä oli hänelle tosi iso juttu.
Tunsin lapsuudessa toisenkin pojan, joka asui mummon ja papan kanssa. Hänen äitinsä oli saanut hänet 14-vuotiaana, eikä kyennyt huolehtimaan lapsesta päihdeongelmiensa vuoksi, joten vanhemmat otti pojan hoteisiinsa. Se poika oli ihan suomalainen.
Vierailija kirjoitti:
Peten isän syntyperä ei ole ainoa isoäidin salaisuus.
Vanhemmat pihtiputaalaiset muistavat varmasti muutakin.
Onpas ilkeän "ämmämäistä" vihjailla täällä jotain, jota puskaradion kautta siellä Pihtiputaalla juorutaan. Kerro suku, josta ei jotain luurankoja löydy?
Vierailija kirjoitti:
Tämä Pete Parkkonen taitaa olla homo. On sillä kyllä yksi lapsi.
Mutta käsitin jonkun tekstin luettuani, että se onkin ruskeen reijän ritari.
Mä inhoan yli kaiken homoja, enkä missään tapauksessa kuuntele homojen laulu esityksiä, koska niistä tunkee suoraan korviin homous.
Taidat olla sinä se, joka on epävarma oman seksuaalisuutensa kanssa kun niin kamalasti muiden elämä inhottaa. Ettäkö oikein musiikin kautta tunkee homous sinuun? No nyt!
Petehän tunnusti nyt Vain Elämää-ohjelmassa että oli löytänyt isoisänsä tuhkat jo vuonna 2006, joten koko tarina suvun etsimisestä oli vain ilmainsrn matkan js julkisuuden hakua.
Ja minkä näkönen se Kari isä on?
Pete Parkkosen sukuni salat oli ohjelman yksi parhaimpia jaksoja.
Kristan juttu oli täysin, vain ja ainoastaan pelkkiin olettamuksiin perustuva. Siltä pohjalta en menisi uskomaan formaatin mitään muutakaan "tutkimusta". Asioita voidaan aina vääntää mieleisiksi.