ensikäynnille ilman miestä??
Onko kukaan ollut ensimmäisellä polikäynnillä ilman miestä. Meillä miehen työtilanne ei taida mahdollistaa mukaantuloa kun on komennustöissä juuri samaan aikaan.
Mutta nyt mietin että jos siksi joudun perumaan ajan,seuraava taitaa olla taas ens vuoden puolella :((
Eli voisikohan mennä yksin,ja mies kävisi muualla labrassa otattamassa ne hepatiitti-ja hivjutut?
Kommentit (3)
Voi kyllä käsittääkseni mennä ensikäynnille myös yksin, mies saa sitten lähetteen testeihin. Me olemme olleet hoidoissa Väestöliitossa ja siellä mieluiten kyllä näkisivät ensikäynnillä molemmat pariskunnasta mutta pakollista se ei ole. Meillä mies oli myös ensikäynnin aikoihin komennustöissä emmekä olleet ihan varmoja pääseekö mukaan mutta se ei ollut heillä este ensikäynnille (mies kyllä loppujen lopuksi pääsi myös mukaan). Väestöliitossa ainakin lääkäri haluaa kuitenkin nähdä ja keskustella myös miehen kanssa jossain vaiheessa ennen varsinaisia hoitoja mutta ensikäynnillä se ei siis ole välttämätöntä vaikka onkin suositeltavaa.
Joo, mä olen edellisten kanssa samaa mieltä.Menet sinne yksin vaan, kyllä se mies sitten jatkossa mukaan jollekkin käynnille pääsee. Suosittelen tätä varsinkin perustuen omiin kokemuksiini. Meille oli kanssa varattuna ensikäynti, johon mies ei päässyt mukaan. Tuskailin ja pähkäilin samojen asioiden kanssa kuin sinä. Ainoa varma asia oli, etten missään nimessä halunnut siirtää käyntiä enää eteenpäin, muutenkin ajan saamiseen meni 4 kk. Eli yksin kävin. Eivätkä olleet pahoillaan, ettei mies päässyt mukaan. Meillä oli kyllä niin, että ennen ensikäyntiä multa oli otatettu jo hormoniverinäytteitä ja miehen siemennäyte vietynä. Ne vastaukset sitten kuulin ilman miestä käynnillä.
Käsitinhän oikein että olit menossa lapsettomuustutkimuksia varten ekaa kertaa lääkärille?
Minä ainakin meinin yksin, lapsettomuuteen erikoistuneelle gynelle. Se kyseli kummankin tastaa ja ultrasi. Laitto miehelle lähetten spermatestiin ja se jälkeen mulle verikokeeseen (tuloksia odottelen). Sit mulla edessä vielä aukiolotutkimus, ja sitten toivottavasti päästään inssiin.
Eli ainakin minun kokemusten mukaan voit ihan hyvin mennä yksin!
Onnea matkaan!