Lue keskustelun säännöt.
Oletko kiitollinen lapsistasi?
Lapsia rakastava
06.02.2021 |
Ihmettelen suuresti miksi nykyään on niin paljon arvostelua lapsista, kuinka rasittavaa pienten lasten kanssa elämä on ja kuinka ne jopa ovat syypää parisuhdeongelmiin, ajanpuutteeseen, ulkonäön rupsahtamiseen, masennukseen, unihäiriöihin, jopa työurahaaveisiin. Myös lehdissä ja tv:ssä äidit avautuu kuinka raskasta on lapsia kasvattaa jne. Oikeasti, kaikkiko on lapsen syy? Miksi niitä lapsia pitää tehdä, jos ei osata ajatella mitä se tarkoittaa? Pieni vauva ja lapsi kun ei ilman vanhempiaan tule toimeen, hänestä pitää huolehtia 24/7. Käsittämätöntä kitinää ja valitusta lastensa kuullen saa kuunnella varsinkin äitien suusta. Eikö itsekkäät vanhemmat osaa ajatella enää, että lasten ollessa pieniä pitää asioista sopia, pyytää apua vaikka siltä vihatulta anopilta, pitää hellittää hetkeksi ( se siivous saa joskus odottaa ja kuntosalia voi pitää myös kotona), pitää nauttia hetkestä eikä valittaa mitä jää tekemättä, mitä haluaisi ja mikä ottaa päähän. Jos uni häiriintyy lapsen takia, niin vuorotelkaa vanhemmat öitä lapsen kanssa, viekää lapsi vanhemmillenne tai ystäville hoitoon ja nukkukaa päiväunet, kun voitte. Syökää hyvin ja kuntoilkaa vauvan kanssa kävellen ja jumpaten, niin ette rupsahda, se on teidän oma valinta. Ottakaa kalenteri käyttöön ja sopikaa etukäteen, niin ajankäyttö pysyy hallinnassa. Lapset eivät ole ongelma, he ovat lahja, nyky ehkäisyn aikana, haluttu lahja. Mikään ei ole niin viisas kuin pieni lapsi jota vanhemmat eivät ole vielä pilanneet tökeröltä käytöksellään. Tätä viisautta vaalikaa, kehukaa aiheesta, rajatkaa ja opettakaa oikein, ei uhaten ja mitätöiden mitään saada aikaan. Lapsi on lapsi vain hetken, jälkeenpäin ymmärrätte, että se aika oli elämänne parasta aikaa, jos ette itse tee siitä pahinta aikaa, itsellenne ja myös lapselle. Ei tarvitse kaikkeen riittää, vauva-aikana erityisesti voi vain olla. Kun lapsi kasvaa, hänet voi ottaa osaksi päivän askareita ja opettaa lasta myös leikkimään yksin. Lapsi kyllä oppii ja ymmärtää. Vanhemmista on paljon kiinni se minkälainen ihminen pienestä tulee, 3 eka vuotta on lapsen elämän tärkeimmät vuodet.
Kommentit (34)
Lasten rasittavuus tulee vastaan, ap, vasta heidän kasvettuaan. Ei sitä voi etukäteen tietää, miten äitiyden kokee, varsinkin, kun on kaltaisiasi ihmisiä, jotka kirjoittavat tällaista paskaa. Tekstisi mukaan siis jokainen voi ryhtyä äidiksi, ei tule olemaan mitään ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kiitollinen.
Kannattaa muistaa että mahdollisesti stressinen arkesi on pienen ihmisen lapsuus.
Vierailija kirjoitti:
Ap on liian syyllistävä.. äitien täytyy saada puhua tunteistaan jos väsyttää ja on haasteita. se on tervettä! Mut sun mielestä kaikkien pitäisi olla jotain supermutseja?
Hankalalukuisen, kappalejaottoman kirjoituksen läpi kahlattuani olen samaa mieltä lainaamani kirjoittajan kanssa: hyvin mustavalkoista ajattelua.
Ja vastaus kysymykseen: olen erittäin kiitollinen lapsestani, 15 v.
Jokainen päivä ei kuitenkaan ole ollut eikä tule olemaan juhlaa äitinä.
Olen ylpeä hänen saavutuksistaan ja myös ylpeä siitä, että yksinhuoltajana (en yhteishuoltajana) olen kasvattanut ja edelleen kasvattamassa hänestä rentoa, mutta ympäristönsä ja kulttuurinsa tiedostavaa kansalaista.
Oon mä nyt. Eka vuosi oli nihkeetä. Vauvat on tylsiä. Yksi lapsi, nyt 5v.
Vierailija kirjoitti:
Olen kiitollinen lapsistani ja sitä enemmän, mitä vanhemmiksi he tulevat. Lapset ovat jo aikuisia. Muistan kyllä, että lasten ollessa pieniä olin välillä hyvin väsynyt ja joskus sanoinkin heille, että äiti ei nyt jaksa. Niitä kaiken kestäviä ja koko ajan hymy huulilla olevia äitejä on vain vanhoissa äitienpäivälauluissa.
Itse olen kuullut omalta äidiltä jo alle kouluikäisenä, että lapset pilaavat elämän ja että me lapset ollaan kaikki vahinkoja. Onneksi olen itse voinut kertoa lapsilleni, että he kaikki ovat huolella suunniteltuja ja parasta, mitä meillä on.
Me emme ole edes vahinkoja mutta saimme koko lapsuuden ja nuoruuden kuulla kuinka meitä on niin monta että hyvähän se muilla kun on yksi tai kaksi ja vanhemmat oli tarkoituksella meidät munineet.
Meillä on kaksi jo aikuista ja olen kyllä osannut olla syyllistämättä heitä olemassaolostaan.
Jokaisen pitää syntyä oikeasti toivottuna, jos näin ei ole, niin on parempi jäädä syntymättä kokonaan.
Äitini on adoptoitu ja kärsinyt siitä koko elämänsä, niin ehkä se selittää hänen käytöstään. Ei kyllä tee oloani paremmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis nyt ei ole kyse siitä, etteikö saisi puhua, jos on ongelmia, vaan siitä kuinka usein syyllistetään lapsia. Pitäisi oppia hakemaan apua ennen kuin niitä ongelmia tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai, noinko kirjoitin, että en ole itse ollut uupunut ja olen niin fiksu äiti?? Lueppa nyt uudestaan tuo teksti! Mieti myös miksi noin suututtaa. Minä nimittäin tiedän tasan mitä on, kun ei lapsi nuku ja kuinka uupunut voi olla, mutta en minä siitä lasta ole syyttänyt. Enemmän huolestutti miten lapsi itse jaksaa sitä vatsakipuaan. Kipu loppui aikanaan, sen tiesin, kun otin selvää asioista, välillä lapsi nukkui isän, välillä äidin kanssa. Hyvin pärjättiin, kun yhdessä hoidettiin, välillä kiirettäkin piti kolmen lapsen kanssa, mutta sehän oli päivän selvää, kun töissä oltiin. Mutta nälkäisten lasten kanssa ei kauppaan menty!
Ei se vertaistuki ole sitä että valitetaan kuinka lapset pilaavat elämän jne. Ongelmista voi ja pitää puhua, mutta ei niistä tarvitse lapsia syyttää ja vieläpä heidän kuullen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oon mä nyt. Eka vuosi oli nihkeetä. Vauvat on tylsiä. Yksi lapsi, nyt 5v.
Vauvat ovat ihania, suloisia, tykkäsin erityisesti vauva-ajasta jokaisen lapseni kohdalla. Ei ollut kiire mihinkään, sai olla kotona.
Olen tietenkin kiitollinen, mutta ei se tarkoita, että lapsiperhearki olisi aina ihanaa ja auvoista. En keksi yhtään syytä, miksi ei saisi sanoa ääneen, että on raskasta, väsyttää, on ongelmia jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis nyt ei ole kyse siitä, etteikö saisi puhua, jos on ongelmia, vaan siitä kuinka usein syyllistetään lapsia. Pitäisi oppia hakemaan apua ennen kuin niitä ongelmia tulee.
Ihannemaailmassa toki osaa ennakoida ongelmat ja poistaa ne ennen kuin edes ilmenevät. Täällä reaalimaailmassa niin ei ole. Ei ole pääsyä näkemään tulevaa eikä arjen hulinassa välttämättä huomaa ongelmia ennen kuin ne jo ovat päällä. Osa ongelmista myös tulee oikeasti yllättäen (esim. läheisen vakava sairaus). Lisäksi mausteena vielä se, että apua ei useinkaan saa, vaikka sitä kuinka pyytäisi. Ei tietenkään ole oikein syyllistää lapsia, mutta ikävä kyllä vanhemmatkaan eivät ole pyhimyksiä ja joskus tulee sanottua asioita, joita ei pitäisi.
Vierailija kirjoitti:
Olen tietenkin kiitollinen, mutta ei se tarkoita, että lapsiperhearki olisi aina ihanaa ja auvoista. En keksi yhtään syytä, miksi ei saisi sanoa ääneen, että on raskasta, väsyttää, on ongelmia jne.
Haloooo!! Kielsikö ap puhumasta? Hän neuvoi jopa puhumaan ajoissa. Onko teillä lukiongelma vai suuri tarve ymmärtää väärin asioita? Ei se mitä puhut, vaan se miten puhut pätee niin monessa asiassa.
Osaispa miehetkin olla tyytyväisiä.. ne yleensä jättää perheensä ja haluaa elää poikamieselämää.