Lue keskustelun säännöt.
20v nuori nainen joka ei ole koskaan seurustellut
06.02.2021 |
Puhun nuorimmaisesta siskostani. Hän on kaunis, kiltti ja erittäin ujo. Hänellä on huono itseluottamus eikä hän käy koskaan missään. Hän opiskelee vanhempiemme luona. Hänellä on ollut koko ikänsä vain yksi kaveri ja sekin muutti pari vuotta sitten eri paikkakunnalle opiskelemaan. Minua surettaa siskoni puolesta. Hän on vain vanhempiemme kanssa kaiket päivät ja illat.
Mitä ajattelette? Minä pelkään että häneen suhtaudutaan kummajaisena. Ainakin itse olisin nuorena ajatellut miehessä olevan jotain todella outoa jos hän ei olisi 20v vielä koskaan seurustellut....vai olenko vain itse liian tuomitseva?
Kommentit (23)
Olin itse samanlainen. Seurustelin kunnolla ensimmäisen kerran vasta 24 vuotiaana. Nyt 26 vuotiaana asutaan yhdessä.
En usko, että minulle henkilökohtaisesti olisi sopinut alkaa seurustelemaan aikaisemmin, en ollut valmis monistakin syistä, vaikka tunsin kyllä monia miehiä joita olisi kiinnostanut. (En esimerkiksi kykenisi lähtemään treffeille puolituntemattoman kanssa, silläs e olisi liian hermostuttavaa) Vaati minun kohdallani sen, että löysin oikeasti miehen johon rakastuin ja jonka kanssa oli kaikin puolin hyvä olla, että kykenin aloittamaan seurustelusuhteen. Vähempi ei minulle riittänyt, joten en ollut ottanut vain jotakuta siksi, että olisi jotakin seurustelukokemusta.
Meitä on moneksi, kaikki eivät ole valmiita seurustelemaan vielä 20 vuotiaina. Siinä on vielä hyvin aikaa kasvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pidä outona. Jos ei kohtaa sopivaa ihmistä niin miksi sitä väkisin alkaisi seurustelemaan? Seurustelemisen takia ja ettei kukaan pitäisi outona?
Olen monta vuotta vanhempi enkä myöskään koskaan varsinaisesti seurustellut. Välillä tuntuu että tämä on muille suurempi ongelma kuin itselleni. Kyse ei ole siitä ettenkö kumppanin halutessani saisi, mutta kun en halua ketä tahansa.
Sama täällä. Muut eivät tunnu ymmärtävän että kaikille parisuhde ei ole ykkösprioriteetti elämässä johon etsitään ja otetaan vähänkin miellyttävä ihminen. Jotkut odottaa mielummin sitä että tapaavat sen jonka kanssa oikeasti haluavat olla yhdessä vaikka siinä menisi useampi vuosi. Näitä kun on lähipiirissä jossa ollaan "ihan ok" ihmisen kanssa yhdessä jonka kanssa on "ihan ok olla" muttei mitään enempää (heidän sanansa ei minun). Ainahan suhteet arkipäivästyy mutta mielummin minä yksin olen kuin tylsässä suhteessa missä olen vain että on vain joku.
Näitä "hyvähän se on joku olla" -ihmisiä on paljon, etenkin vanhemmissa ikäluokissa. Kenen tahansa ok tyypin kanssa on heidän mielestään hyvä seurustella, ilman sen kummempia yhteensopivuuspohdintoja. Samalla omaa puolisoa kuitenkin voivotellaan muille ja huokaillaan, että miksi se ei ole enempi semmoinen ja semmoinen. Joillekin puoliso on kävelevä vitsi, jonka kustannuksella saa revittyä parhaat räkänaurut ja jotkut vaikuttavat suorastaan inhoavan kaikkea kumppanissaan. Yleensä nämä puolisot eivät ole olleet mitenkään ongelmaisia tai väkivaltaisia vaan ainoastaan liian erilaisia ja hätäisesti valittuja. Kenellä tahansa alkaa pinna kiristyä, jos vuodesta toiseen kitkuttelee itselle jo lähtökohtaisesti epäsopivan ihmisen kanssa.
Heh, näin juuri. Omatkin vanhemmat kuuluvat tähän kategoriaan missä on ollut tärkeintä vain saada kumppani ja sitten sai koko lapsuuden sivusta seurata riitelyä ja sitä toisen halveksintaa. Ihme jos sitä tulee skeptiseksi parisuhteiden suhteen ja koittaa katsoa itselleen mahdollisimman sopivan puolison. Yksinäisyys ei voi olla huonompi vaihtoehto kuin olla suhteessa jossa toista koko ajan halvennetaan.
Mitä ihmettä. Mä seurustelin ekan kerran 28-vuotiaana ja päädyin sitten naimisiin tuon saman miehen kanssa. Kukaan ei pitänyt mua outona. Vietin myös parikymppisenä paljon aikaa kotona vanhempieni kanssa. Olin 23, kun muutin omaan asuntoon. Jossain vaiheessa aloin käydä baareissakin ja matkustella. Varsinkin töistä löytyi kavereita ja mulla oli/on kyllä yksi lapsuudenystäväkin.