kypsä äiti väsyy nuoria helpommin- uskokaa pois

Siis toki ikä vaikuttaa fyysiseen jaksamiseen, mutta enemmänkin kuin iän uskon muun elämän stressaavuuden vaikuttavan siihen.



Kaikki eivät tietenkään "tee uraa", mutta monta kertaa se työmäärä kasvaa iän ja vastuun karttuessa. Oma äitini teki nelikymppisenä töitä lastenhoiton ohessa, mutta silti ne roolipaineet olivat aika lailla vähäisemmät.



Eli ajan takaa sitä, että eri aikoina äitiys on merkinnyt erilaista stressiä ja työmäärää. Osa kodinhoitoon liittyvästä työstä on varmasti keventynyt, mutta toisaalta paineet ovat lisääntyneet.



- toinen nelikymppinen pienten lasten äiti-

Pakkohan sen nuoren on jaksaakin kun lasten lisäksi olisi vielä hankittava työkokemusta, edettävä uralla, hankittava talo, ehkä jopa saatettava opiskelut loppuun. Ei ole nuorella varaa väsyä, ei.

ikä tuo kokemusta, mutta stressin aiheet on toiset kuin nuoremmilla kuten nro 3.lla

---

40 v risat on yleensä vähemmän lastenhoitoapua, kun mummit ovat vanhempia ja puolisotkin alkavat tilastojen mukaan yli 40 v sairastelemaan- verenpainetta ym

40 v risat on yleensä vähemmän lastenhoitoapua, kun mummit ovat vanhempia ja puolisotkin alkavat tilastojen mukaan yli 40 v sairastelemaan- verenpainetta ym

niin moni muukin asia siihen vaikuttaa. Ja mikä sanoo, että 40v äidin mies on kanssa 40 v? Ja iäkkäätkin isovanhemmat voivat olla hyvin hyväkuntoisia.



T. yksi 40 v äiti, joka ei ole juuri väsymystä tuntenut, jolla on huomattavasti itseään nuorempi mies sekä iäkkäät ja avuliaat isovanhemmat.

on enemmän elämänkokemusta ja stressinhallinta saattaa olla ihan eri luokkaa kuin nuorella.

Ja sen kanssa eri mieltä, joka väitti stressin muuten lisääntyvän elämän myötä. Se on tpauskohtaista. Meillä ainankin saatiin kaksi vanhinta lasta alle 25-v. Silloin oli koulut kesken, rahaa niukasti ja hirveä stressi työn saannin kanssa.



Nuorin saatiin lähemmäs kolmikymppisenä, oli diplomityöt tehty, varmat työpaikat, ostettu oma asunto ja elämä tasaista ja varmaa. Mieskin pystyi pitämään isyyslomaa ja itse olla lomalla vauvan kanssa. Ei tarvitse öitä valvoa tenttikirjojen ääressä.



Silti olen ollut paljon väsyneempi tämän nuorimman kanssa. En pysty öisin nukahtamaan yhtä helposti imetettyäni yms. Huomaan myös että säännölliset ruoka-ajat ovat todella tärkeitä itselleni. Väitän että tämä on täysin iän tuomaa väsymystä. Saas nähdä kuinka käy, jos vielä iltatähti tehdään..

ja meillä Suomessa uuvutaan helpommin myös sen takia, että meillä on YKSIN pärjäämisen pakko takaraivosssa---varsinkin meillä yli 40 v---olemme sitä sukupolvea...



t. ap



(joka menee klo 22 jok ilta nukkumaan...



10 v sitten valvoin klo 23-24 joka ilta- eikä tehnyt heikkoakaan...)

ja kyllä on eroa kuin yöllä ja päivällä siinä saako lapsensa alle 30v vai yli. Olin 26 kun eka syntyi ja 29 kun toka syntyi. Kolmannen syntyessä helmikuussa olin siis 32 ja aivan raato fyysisesti. Vauva on nyt puolivuotias ja mä olen joka aamu kuin tapettu mato kun pitäisi hinautua sängystä ylös. Tämä väsymys on siis fyysistä lajia pahinta laatua. Okei, henkinen puoli on helpompaa, tiedän kokemuksesta että tätä ei kestä ikuisesti ja jaksan nauttia vauvasta vaikka välillä väsyttää niin ettei silmät meinaa auki pysyä.

Sain ekan 28-vuotiaana, viidennen 42-vuotiaana, ja eroa jaksamisessa oli kuin yöllä ja päivällä. Ekan kohdalla olin ihan puhki vauvavuoden ja pitkään vielä sen jälkeenkin, viidennestä olen ollut elämäni kunnossa. Hän on jo 6-vuotias eikä mulle ole vielä väsymystä tullut.

ja minä yllätyin siitä miten helppoa esim yöheräämiset oli. Oli myös tosi helppoa nukahtaa kun oli saanut imetettyä. Meillä yöheräämiset on jatkuneet ihan näihin päiviin asti, eli esikoinen on nyt puolitoistavuotias. Vielä heräilee ainakin joka toinen yö.

Ja mitä tulee aamuheräämisiin: kyllä se minulle oli puuroa jo silloin kun olin parikymppinen lapseton, ja piti herätä töihin. Tai teini jonka piti herätä lukioon. Jos se aamuherääminen on vaikeaa, se on vaikeaa, oli lapsia tai ei.

minusta tuntuu että ihminen väsyy kun väsyy eikä siihen juurikaan ikä vaikuta...tai tarkoitan siis sitä että pienten lasten kanssa väsyy (tai on väsymättä) ihan samalla tapaa minkä ikäisenä hyvänsä:)



t. myös yli 40 ja suurperheen äiti, joka sai esikoisensa 23-vuotiaana ja kuopuksensa 41-vuotiaana

ja kyllä on eroa kuin yöllä ja päivällä siinä saako lapsensa alle 30v vai yli. Olin 26 kun eka syntyi ja 29 kun toka syntyi. Kolmannen syntyessä helmikuussa olin siis 32 ja aivan raato fyysisesti. Vauva on nyt puolivuotias ja mä olen joka aamu kuin tapettu mato kun pitäisi hinautua sängystä ylös. Tämä väsymys on siis fyysistä lajia pahinta laatua. Okei, henkinen puoli on helpompaa, tiedän kokemuksesta että tätä ei kestä ikuisesti ja jaksan nauttia vauvasta vaikka välillä väsyttää niin ettei silmät meinaa auki pysyä.

Jos olisit saanut ekan lapsesi 32-vuotiaana, niin ehkä et olisikaan yhtä raato kuin nyt;)

t. Lapsensa 30- ja 32-vuotiaana saanut

esim. valvominen ottaa enemmän kunnon päälle. Mutta henkisesti päinvastoin. Minulla on nykyään hyvin pitkä pinna, nuorena siitä ei ollut tietoakaan, olin myös hyvin levoton. Myös realismia on nyt enemmän ja se on hyödyksi.





t. nelikymppinen

sain itse ekan 38 v ja toisen lapsen 39 v



t. ap

olin kyllä nuori ja energinen mutta kovin kärsimätön. Nyt olen 39 vuotias viiden lapsen äiti joista nuorin on vuoden ikäinen ja kyllä olen väsyneempi kuin silloin mutta tekemistä on myös moninkertaisesti sekä kotona että töissä. Olen huomattavasti pitkämielisempi kuin nuorempana ja tunnenkin huonoa omaatuntoa esikoisen suhteen jonka äiti on aikuistunut yhtä aikaa tyttärensä kanssa.

jopa paremmin unenpuutetta.

ja olin aivan järkyttävän uupunut ja väsynyt. En osannut hoitaa vauvaa ja kaikki pienetkin vauvan vaivat saivat minut oivan tolaltaan. Todella raskasta aikaa.



Toisen lapseni sain 32-vuotiaana ja kolmannen 35-vuotiaana ja olen todellakin paljon paremmin jaksanut valvoa ja huolehtia näistä lapsistani kuin esikoisesta.

Oman kokemuksen mukaan myöhemmällä iällä tehdyt lapset päinvastoin parantaa lastenhoitoavun saantia, koska mummot on tosiaan eläkeellä. Meillä toinen mummoista ei saa lasta niin usein kuin haluaisi, koska en kehtaa pitää sitä niin paljon pois hoidosta. Muut lastenlapset on jo kaikki kouluikäisiä ja osa jo teinejäkin, eikä heitä enää kiinnosta mummolaan meno samalla lailla kuin pienemmällä lapsella, ja koulukin tietysti estää enemmän kuin päivähoidossa olo. Silloin kun nämä lapset oli pieniä, mummo oli vielä töissä mikä rajoitti huomattavasti yökyläilyjä sun muita. Joten mulla on kyllä asiat hyvin tässä suhteessa :).

se esikoinen on aina vähän harjoituskappale. En pistäisi kaikkea esikoisen kanssa tehtyä hölmöyttä iän piikkiin.



Eli mielestäni on vähän tyhmää selittää, että " sain ekan lapsen 21-vuotiaana, ja olin lapsellinen ja huono äiti, ja tokan 32-vuotiaana ja nyt olen niin hyvä äiti että" -ja vetää siitä johtopäätös, että IKÄ olisi se asia, joka olisi tehnyt tehtävänsä. Kyllä mua ainakin on kasvattanut eniten lasten suhteen se ÄITIYS, en usko että olisin ollut sen fiksumpi 32-vuotiaana esikoisen äitinä, kuin mitä olin 25-vuotiaana esikoisen äitinä.



Nimenomaan se lasten syntyminen, heidän kanssaan oleminen ja heiltä oppiminen on tehnyt tehtävänsä, ei niinkään ikä.