Virvellä menee suurin piirtein 4 euroa päivässä ja 120 euroa kuussa ruokaostoksiin
Bloggaaja Virve Fredman perusteli MTV:lle, miksi kaikkien kannattaisi ostaa punalapputuotteita ja kertoi, miten niiden suosiminen vaikuttaa myös kauppalaskuun. Virven kahden henkilön taloudessa ruokaan kuluu kuukausitasolla noin 240 euroa, eli 120 euroa henkeä kohden.
– Olemme aika hintatietoisia ja ruokaan menee suurin pirtein neljä euroa päivässä per henki.
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Ruoka on kaikista hölmöin säästökohde, koska se vaikuttaa suoraan terveyteen. Vaikkapa hevi-osaston tavarat ovat harvemmin punalaputettuja, vaikka jotain salaattisekoitusta sieltä joskus ehkä löytyykin punaisella lapulla. Saahan sitä toki vetää jotain alennettua valmisruokaa halutessaan.
Kannattaisko lukea toi artikkeli?
- Syömme aika kasvispainotteisesti. Edullista ja terveellistä ruokaa saa tehtyä esimerkiksi linsseistä, kikherneistä ja pavuista. Suosimme myös sesonkituotteita. Jos juurekset ovat nyt edullisia ja sesongissa, teemme niistä ruokaa. -
Vierailija kirjoitti:
Mä saan kaiken meillä syötävän leivän ja kalan sekä valtaosan lihasta, kanasta, leikkeleistä ja juustosta laputettuna. Säästö satasia kuussa.
No se säästö loppuu pikkuhiljaa. Alennushävikkiä seurataan ja kun huomataan, että kappas, tietyllä aikavälillä menee aina kaksi pakettia jauhelihaa tupla-alella. Tilataan kaksi pakettia vähemmän. Eikä enää tule punalappua. Näin ainakin tehtiin vuosia sitten kaupantätinä ollessani. Silloin ale oli 50% eikä tietenkään mitään tupla-alea ollut.
Ei ehkä vielä näy kaupassa mutta pikkuhiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Avattiinko tuossa nyt konkreettisesti, mihin rahat menevät ja mitä syövät? Ei. Siispä en usko. Jotain jätetään kertomatta (työpaikkalounaat ymv.)
Ja tämän vuoksi pitäisi mennä lukemaan sen blogia? Hah hah.
Minä en suoraan sanoen jaksaisi käydä joka päivä 1-3 kaupassa pyörimässä ja miettimässä, missä on halvimmat perunat.
Sinänsä on kyllä fiksua ostaa tarjouksesta esimerkiksi papuja tai muita pitkään säilyviä tuotteita ja leipoa itse sämpylät. Myös sesonkituotteita kannattaa hyödyntää ja hedelmät voi valita sen perusteella mitä on tarjouksessa.
Itse pidän ruuanlaitosta ja kokeilen mielelläni uusia reseptejä sen sijaan, että söisin päivittäin samaa. Virve taas kertoo, ettei ruuan maulla ole väliä ja syövät pääasiassa samaa ruokaa (linssimuussia ja kasviksia) päivästä toiseen ellei ole tullut hyviä tarjouksia. Esimerkiksi ostivat tarjouksesta useamman kilon perunaa ja söivät siksi enemmän perunaruokia.
Vierailija kirjoitti:
Mitähän mulla meni tänään ruokiin:
- ukkojugurttia 150g, Lidlin mysliä 2 rkl. 0.55e
- munakas 2 kananmunaa, siivu kinkkua ja juustoa 0.60e
- carbonara300g, muutama kirsikkatomaatti 1.4e
- smoothie ukkojugurttia 100g, sokeritonta mehukeittoa 1dl ja marjoja (itse poimittuja) 0.60eYhteensä 3,20e
Normipäivä, emme tingi ruuasta. Kaikki tehdään itse
Mikäs vika tässä miinuspeukuttajat? Ihan ruokaisa esimerkkipäivä, sattumalta nyt ei mennyt tuon enempää. Salaattia ei sattunut olemaan, kurkkua en talvella syö kun siitä ei ole mitään iloa. Kuitenkin muutama tomaatti, marjoja ja pähkinöitä sekä vähän kuivattuja hedelmiä menussa.
Tänään aamiainen ja iltapala samat, lisäksi syön illalla yhden itsetehdyn porkkanasämpylän juuston kanssa.
Lounaana oli jauhelihapihvi 150g jossa haudutettua kaalia ja jauhelihaa sekä mausteita, tomaattia ja oliiviöljyä 1,30€
Päivällinen tulee olemaan kana-kookos-kasviskeittoa 300g 1,50€
Päivän saldo tasan 4€
Ne jotka vetää pelkkää makaronia ja soijarouhetta voi hyvin ottaa tuosta esimerkkiä ja tehdä parempilaatuisia ruokia.
Itse köyhänä keliaakikko oikisopiskelijana antaisin toisen munuaisen, jos saisin edes tuohon suuntaan menevillä summilla tarvitsemani safkat. Viikossa kuluu tervelliseen, mutta energiatiheään ruokaan lisäravinteineen noin 250-300 €. Ulkona en syö tai tilaa niistä ruokaa. Rahaa ei myöskään kulu minkäänlaisiin päihteisiin.

Mikä sun ruokavaliossa maksaa enemmän kuin muiden?
Leipä/jauhot ?? Suurin osa ruuasta on kuitenkin gluteenivapaata. Lisäravinteita ei tarvita jos syö hyvää terveellistä ruokaa. Vai oletko salilla käyvä isokokoinen mies?
Jos kaikki niitä ostaisi, niin kaupoissa ei myytäisi mitään muuta, kaikki odottaisi että ruuat menee päiväysvanhaksi... menisi kaupat aika äkkiä konkkaan.
Meidän Prismassa laputettuja on todella vähän enää ysiltä kun niistä saisi 60% tosi harvoin käy flaksi vaikka käyn lähes aina juuri siihen aikaan. Jotkut menee sinne jo paljon aikaisemmin ja hamstraa kärryynsä kaikki. Kävin maanantaina sattumoisin aikaisemmin iltapäivällä, ennen ruuhka-aikaa, ja ihmettelin kuinka paljon siellä oli laputettuja, ostin aika monta juttua vaikka sai vain 30% alennusta koska tiesin että ei niitä illalla siellä enää ole.
Miksi tämmösestä kituuttamisesta on tullut muotia? Jos on pakko niin ok, muutoin tommonen köyhäily ei oo normaalia
Käytännössä neljällä eurolla ei saa kaupasta oikeastaan juur mitään, perunat ja porkkanatkin pitää kai ostaa yksitellen.
Vierailija kirjoitti:
Käytännössä neljällä eurolla ei saa kaupasta oikeastaan juur mitään, perunat ja porkkanatkin pitää kai ostaa yksitellen.
Aika harva varmaan juoksee joka päivä käyttämässä erikseen sen 4 euroa kaupassa:)
Eiköhän sitä osteta kilo perunoita 70 cnt ja syödä siitä 2-3 päivää eri aterioilla muun ruuan lisukkeena. Tai ostetaan 400g jauhelihaa 3,29€ ja jaetaan se useammalle aterialle myös. Tai litra maitoa, ei sitäkään tarvitse heti juoda vaan voi käyttää useampana päivänä kahviin, puuroon tai vaikka pullan leipomiseen.
Mitä isomman satsin ruokaa tekee sitä edullisemmaksi se suhteessa tulee juuri noiden lihojen yms pakkauskokojen takia. Jos ei halua syödä 2 päivää samaa osan ruuasta voi pakastaa ja syödä seuraavalla viikolla. Säästyy siinäkin aikaa ja vaivaa
Ihan normikäytäntö
Vierailija kirjoitti:
Miksi tämmösestä kituuttamisesta on tullut muotia? Jos on pakko niin ok, muutoin tommonen köyhäily ei oo normaalia
Ei kyse ole köyhäilystä vaan siitä että ruoka ei välttämättä maksa niin paljoa kuin luullaan. Esim edullisemmat ruhonosat lehmästä ja possusta on juuri ne maukkaimmat - miksi ostaisin pataan filettä jos se ei maistu siinä hyvälle? Vain siksi koska-mä-voin??
Meille on todella luontevaa tehdä kausiruokia, hyödyntää oman pihan antimia samoin kuin metsästä ilmaiseksi saatavia. Ei nuukailun takia vaan koska se on niin vitsin tyydyttävää tehdä ruokia omista kasviksista ja hedelmistä. Ja metsässä norkoilemiseen tulee himo, viimesyksynä poimittiin 60l mustikoita vaikkei edes tarvittu niin paljoa:D No kyllä ne käytettyä tulee.
Mä käytän ruokaan sen verran kun menee. Jos annoshinta on 50 cnt - ihan kiva. Toisella kerralla tehdään sitten blinejä muikunmädin kanssa ja annoshinta onkin jo ihan muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä saan kaiken meillä syötävän leivän ja kalan sekä valtaosan lihasta, kanasta, leikkeleistä ja juustosta laputettuna. Säästö satasia kuussa.
No se säästö loppuu pikkuhiljaa. Alennushävikkiä seurataan ja kun huomataan, että kappas, tietyllä aikavälillä menee aina kaksi pakettia jauhelihaa tupla-alella. Tilataan kaksi pakettia vähemmän. Eikä enää tule punalappua. Näin ainakin tehtiin vuosia sitten kaupantätinä ollessani. Silloin ale oli 50% eikä tietenkään mitään tupla-alea ollut.
Ei ehkä vielä näy kaupassa mutta pikkuhiljaa.
Näkyy jo. S-ryhmän kaupoissa hyllyt on tyhjinä jo alkuillasta ja muutamia - 30% tuotteita kylmähyllyssä.
Vierailija kirjoitti:
Jos kaikki niitä ostaisi, niin kaupoissa ei myytäisi mitään muuta, kaikki odottaisi että ruuat menee päiväysvanhaksi... menisi kaupat aika äkkiä konkkaan.
Meidän Prismassa laputettuja on todella vähän enää ysiltä kun niistä saisi 60% tosi harvoin käy flaksi vaikka käyn lähes aina juuri siihen aikaan. Jotkut menee sinne jo paljon aikaisemmin ja hamstraa kärryynsä kaikki. Kävin maanantaina sattumoisin aikaisemmin iltapäivällä, ennen ruuhka-aikaa, ja ihmettelin kuinka paljon siellä oli laputettuja, ostin aika monta juttua vaikka sai vain 30% alennusta koska tiesin että ei niitä illalla siellä enää ole.
Prisma onkin huono kauppa tällaiseen toimintaan, ei ikinä mitään tarjouksia ja päiväysvanhat tuotteet kipataan varmaan suoraan roskiin. Harvoin näkee prismoissa esim. Punalappuisia lihoja.
Meillä menee suunnilleen sama syöjää kohti.
Meillä on kahden aikuisen talousbudjetti 770 euroa. Sisältää ruoan kotiintoimitusmaksun (9,90 e / kerta) kaksi kertaa kuussa ja pesuaineet/saippuat/wc-paperit yms., joiden osuus on noin 40 e / kk. Mies etätöissä eli syö ja juo vain kotona, itse käyn kaupassa töissä, ja työnantaja tarjoaa kahvin, eväät on omat. Eli omaa kahvitaukokupillistani lukuun ottamatta kaikki menee samasta budjetista.
Syömme vähähiilihydraattisesti, mikä nostaa laskua, kun edullisimmat energianlähteet/lisukkeet (pasta, riisi, juurekset, leipä) rajautuvat pois. Lisäksi suosin laadukasta lihaa (ei marinadeja ym.) ja kotimaisuutta, mikä etenkin talvella korottaa laskua.
En todellakaan jaksaisi ravata kaupassa monta kertaa viikossa ja työnnellä punalapputuotteita kärryssä puoli kahdeksasta yhdeksään. Joku arvo se on ajalleenkin laskettava. Halutessani olen kyllä yksinasuvana opiskelijana elänyt 25 e / vko ruokabudjetilla (syömättä opiskelijaruokaloissa, koska ne eivät juuri pidä nälkää), mutta en näe köyhäilyssä sinänsä mitään tavoittelemisen arvoista, jos ei ole pakko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä saan kaiken meillä syötävän leivän ja kalan sekä valtaosan lihasta, kanasta, leikkeleistä ja juustosta laputettuna. Säästö satasia kuussa.
No se säästö loppuu pikkuhiljaa. Alennushävikkiä seurataan ja kun huomataan, että kappas, tietyllä aikavälillä menee aina kaksi pakettia jauhelihaa tupla-alella. Tilataan kaksi pakettia vähemmän. Eikä enää tule punalappua. Näin ainakin tehtiin vuosia sitten kaupantätinä ollessani. Silloin ale oli 50% eikä tietenkään mitään tupla-alea ollut.
Ei ehkä vielä näy kaupassa mutta pikkuhiljaa.
No sehän on hyvä asia sitten, jos ruokahävikki saadaan minimoitua. Eikö se kuitenkin ole näiden lappujen tärkeä tehtävä. Ei pelkästään raha (kauppiaan tappion minimoiminen, kuluttajan laskun pienentäminen) vaan nimenomaan kestävä kehitys ja ruokahävikkiin vaikuttaminen.
Mua vähän kummastuttaa tämä asenne, että on joku ylpeyden aihe käyttää mahdollisimman paljon rahaa ruokaa, ja dissata niitä, jotka näitä lapputuotteita ostaa. Itse en ainakaan koe, että me oltaisiinn luovuttu mistään sillä, että mä aloin käydä ilta-alessa. Me syödään ihan samoja ruokia, jopa monipuolisemmin kun tulee ostettua sellaisiakin ruokia laputettuina, joita normaalihinnalla en ostaisi.
Kyllä, säästän paljon rahaa (puolessa vuodessa yhden perheen ulkomaanmatkan verran, jos johonkin haluaa verrata, olkoonkin että vähän huono esimerkki tässä kohtaa) ja se säästö pysyy, vaikka en jatkossa saisi enää yhden ainoaa lapputuotetta.
Omalla kohdallani kyse ei ole siitä, etteikö minulla olisi varaa ostaa normaalihintaista ruokaa. En vaan koe mitään tarvetta välttää laputettuja tuotteita, jos niitä on tarjolla sopivista ruoista.
T. Kommentoimasi
Jotenkin näin maanviljelijäperheestä tulleena meinaa aina kiehahtaa kun ruokakaupasta yritetään päästä mahdollisimman vähällä summalla pois, ihan kuin ruualla ei olisi minkäänlaista arvoa, pääasia vaan että ihmiset pääsee mahdollisimman halvalla ja millään muulla ei ole merkitystä... Ja en siis tarkoita että punalappuisten tuotteiden ostamisessa olisi jotain väärää, totta kai on parempi että ne ostetaan ja käytetään ettei mene hukkaan. Ja tiedän että on ihmisiä ja perheitä joiden on pakko miettiä tarkasti että mitä ostavat että rahat riittää, ymmärrän että silloin on pakko valita halvin. Mutta ihmetyttää nämä jotka pihistelevät hampaat irvessä ruuan suhteen ettei tarvitsisi maksaa paljon, mutta sitten monen sadan euron puhelimet ja merkkivaatteet kelpaa ja niissä ei säästetä.
Ja ei, eihän se minulle kuulu mitä kukakin ostaa. Tuntuu joskus vain että ruoan arvostus on kadonnut.

Meillä ainakin ostoksia tehdessä valitaan mahdollisuuksien mukaan kotimaista ja pientuottajia. Tunnustan kyllä välillä ostavani Pirkkaa vaikka tiedän, ettei se ole tuottajalle yhtä hyvä.
Innosta hypin, kun löydän hyviä kotimaisia omenoita alennuksesta. Ja kun löytyi pienen palvaamon palvikinkkua.
sillä kellonlyömällä kun -30% tuotteet muuttuu -60% :kai, alkaa ARRRRRMOTONNN ryysis ja kilpailu verissä päin siitä kuka saa eniten ja halvimmalla. ei riitä kaikille, viidakon lait jylläävät. säästä siinä sitten
🦏