Lue keskustelun säännöt.
Eikö saa enää "tarvita" toista?
01.02.2021 |
Tähän kaatuu kaikki orastavat suhteeni. Miksi? MIKSI?
Tuntuu, että olen nykyaikaan liian "tarvitseva". Ketään ei saisi tarvita eikä kehenkään tukeutua, koska se on läheisriippuvuutta ja sairasta ja se ahdistaa muita. Ihan utopistinen ajatus, että parisuhteessa voisi olla joskus huonoja aikoja tai että joskus tulee riitaa. Heti täytyy erota tai heti on jotenkin sairas. Ei ole normaalia, että ahdistaa seksinpuute tai läheisyyden puute. Ei ole normaalia, että haluaa tukea silloin kun itkettää. Sehän on ihan sairasta. Ja herravarjele, jos on joskus sellainen olo, kun toista väsyttää ja hän haluaa nukkua päikkärit. Itselle riittäisi vaikka se päikkäreiden nukkuminen siinä vieressä, mutta liian kuormittavaa sekin on.
Miten kukaan koskaan tässä maailman ajassa enää muodostaa parisuhdetta, kun kaikki ihmisyyteen kuuluva normaali tunnevaihtelu on SAIRASTA ja EPÄNORMAALIA? Miksi kaikki ovat niin itseensäkäpertyneitä, että ei näy muuta kuin se oma napa, omat tarpeet ja omat halut. Mutta sitten jos minua ei vaikka huvitakaan antaa seksiä, pitäisi kuitenkin antaa, koska muuten tulee "torjuttu fiilis". No minulleko ei tule "torjuttu fiilis" ikinä mistään tai koskaan?
Sisältö on asian vierestä, näköjään avasin jonkun tulpan.
Kommentit (57)
Enough said.
Me tarvitsemme mieheni kanssa toinen toisiamme, sillä emme ole hajauttaneet parisuhdetta töihin/sukulaisiin/kavereihin/harrastuksiin jne. Kun olimme sinkkuina molemmat, niin silloin käytössä oli muita tahoja, kun ei ollut sitä seurustelun tuomaa yhteisyyttä, että ollaan elämässä yhteistä elämää rinnakkain. Kaikki onnelliset ja pitkät parisuhteet joita tiedän ovat tällä tavoin samanlaisia. Ollaan yhdessä tiiminä, rakastavaisina ja parhaina ystävinä.
Parisuhde tulee aina ensin, mikäli mielii että siitä tulee pitkäikäinen. Jos jompi kumpi kuukahtaa, tai jostain kumman systä erota tahtoo, niin sitten tehdään sen vaatimat muutokset. Etukäteen ei pidetä sataa lankavyyhtiä kädessä. Kaikki eivät kestä aikuista elämää jossa ollaan vastuussa muistakin kuin itsestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa olen ihmetellyt, vaikken nyt koskaan olekaan suhteessa ollut. Minulle on kyllä koko ikäni hoettu, että oikeat miehet eivät itke ja pärjäävät yksin.
Joskus sitä vaan tahtoisi tuntea tarvitsevansa toista ja, että voisi olla sille toiselle "kaikki kaikessa", edes sen ohikiitävän hetken.
Ehkä olen vain toivoton romantikko.
Eihän ole mitään järkeä edes olla yhdessä jos toista ei tarvitse mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Jos saat jatkuvasti palautetta että olet liian tarvitseva, niin on tarpeellista miettiä roikutko liikaa tai liian aikaisin toisessa. Hyväksikäyttöön ei kyllä kannata suostua, kuulostaa ihan epäterveiltä nuo suhteesi joita kuvailet.
Missä vaiheessa saa alkaa tukeutua siihen toiseen?
Kiintymyssuhteet ne siellä klikkaa.
https://podtail.com/fi/podcast/inhimillista-itsetuntemusta-podcast/kiin…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos saat jatkuvasti palautetta että olet liian tarvitseva, niin on tarpeellista miettiä roikutko liikaa tai liian aikaisin toisessa. Hyväksikäyttöön ei kyllä kannata suostua, kuulostaa ihan epäterveiltä nuo suhteesi joita kuvailet.
Missä vaiheessa saa alkaa tukeutua siihen toiseen?
Sitten kun suhde on syventynyt sille asteelle, että tiedetään että toisen kanssa halutaan olla yhdessä ja pitkään. Riippuu ihan pariskunnasta kuinka pitkään kestää, mutta ihan ensimmäisinä kuukausina ei kannata roikkua liikaa.
Älä Ap välitä muista. Olet oikeilla jäljillä. Siunaan sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samaa olen ihmetellyt, vaikken nyt koskaan olekaan suhteessa ollut. Minulle on kyllä koko ikäni hoettu, että oikeat miehet eivät itke ja pärjäävät yksin.
Joskus sitä vaan tahtoisi tuntea tarvitsevansa toista ja, että voisi olla sille toiselle "kaikki kaikessa", edes sen ohikiitävän hetken.
Ehkä olen vain toivoton romantikko.
Kyllä se mieskin saa tarvita, mutta mulla nämä tuntuu menevän nykyään järjestään niin päin, että mulle kyllä saa avautua, mutta sitten kun mä avaudun ja mulla on vaikeaa, niin "väsyttää, on kiire, ei jaksa, juttele ammattilaiselle".
Totta sekin, että mun tausta on ehkä sellaisen perinteisen runotytön taustaa hankalampi, ja perheen toilailut vaikuttaa muhun paljon. Mutta ei mua tarvitse korjata tai eheyttää, oon kyllä tottunut siihen, että yksin saa kaiken hoitaa. Se on vain niin raskas ja yksinäinen ajatus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa olen ihmetellyt, vaikken nyt koskaan olekaan suhteessa ollut. Minulle on kyllä koko ikäni hoettu, että oikeat miehet eivät itke ja pärjäävät yksin.
Joskus sitä vaan tahtoisi tuntea tarvitsevansa toista ja, että voisi olla sille toiselle "kaikki kaikessa", edes sen ohikiitävän hetken.
Ehkä olen vain toivoton romantikko.
Kyllä se mieskin saa tarvita, mutta mulla nämä tuntuu menevän nykyään järjestään niin päin, että mulle kyllä saa avautua, mutta sitten kun mä avaudun ja mulla on vaikeaa, niin "väsyttää, on kiire, ei jaksa, juttele ammattilaiselle".
Totta sekin, että mun tausta on ehkä sellaisen perinteisen runotytön taustaa hankalampi, ja perheen toilailut vaikuttaa muhun paljon. Mutta ei mua tarvitse korjata tai eheyttää, oon kyllä tottunut siihen, että yksin saa kaiken hoitaa. Se on vain niin raskas ja yksinäinen ajatus.
Mitä se haittaa jos tuollaiset orastavat suhteet kaatuvat? Tapaat vääränlaisia miehiä, eikä se ole mitenkään ihmeellistä kun huonoja ihmisiä vajailla parisuhdetaidoilla on maailma täynnä. Kyllä toista saa tarvita, mutta ei kannata tarvita ketään joka ei voi tarjota mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä me ainakin tarvitaan toistemme tukea ja läsnäoloa. Onneksi olen löytänyt kultakimpaleen. Kliseinen pitkä ja komee mies joka kaikenlisäksi näyttää tunteensa. Ei nyt kuitenkaan mikään itkupilli joka itkee kun näkee suunnilleen yhden lehden putoavan puusta mutta esim. leffa kohtauksien aikana molemmilta valuu silmät päästä tai jos on jokin koskettava biisi tai lapsuusmuisto tms.
Ei tarvitse pidätellä itkua ikinä. En varmaan olisi edes lähtenyt sellaiseen parisuhteeseen! Tai jos ei saa halata tai olla lähellä, sehän olisi kauheeta.
Riidelty ollaan jonkinverran kyllä mutta ei puhettakaan erosta. Tekeekö jotkut tosiaan niin?
No, olen noin muuten saanut huonoja kortteja elämässä mutta jotain olen tehnyt oikein kun olen saanut olla hänen kanssa jo 9 vuotta.
Niin samaa mieltä!! Ex-tapailumies kyllä aina sai ruikuttaa pahaa oloaan ja minä kuuntelin ja lohdutin. Kannustin häntä niin pienissä kuin isoissa asioissa. Olin oikea tuki ja turva. Sitten kun vuorostani halusin puhua omista huolistani niin tulin dumbatuksi kun en ollutkaan aina niin iloinen ja ihana. Ja ei, murheeni ei ollut mitään niin pahoja ettei normaali mies niitä kestäisi. Ei vaan kestänyt yhtään epätäydellisyyttä minussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n vaatimukset parisuhteesta ovat oikeutettuja. Kun toinen on heikkona niin silloin tuetaan. Läheisyys ja hellyys ovat latausta, jokaisen akkuja täytyy ladata välillä, mieluummin usein.
M
Vierailija kirjoitti:
Ap:n vaatimukset parisuhteesta ovat oikeutettuja. Kun toinen on heikkona niin silloin tuetaan. Läheisyys ja hellyys ovat latausta, jokaisen akkuja täytyy ladata välillä, mieluummin usein.
M
Juurikin näin. Hienosti tiivistetty!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se menee niin, että parikymppinen mies on miehekkäämpi kuin vajaa nelikymppinen mies, ainakin tietyiltä ominaisuuksiltaan. Eksaktia tiedettä minulla ei tämän tueksi ole, mutta oman kokemukseni mukaan nuoremmat miehet sitoutuvat syvemmin kuin esimerkiksi +32-vuotiaat miehet. Veikkaisin, että hormonituotannolla on tässä osansa. Harvoin enää tapaan sellaisia päälle kolmekymppisiä miehiä, joilla olisi parikymppisen kiihkeys ja intohimo.
Edellisessä suhteessa minulla oli juuri toi fiilis. Otin eron ja olin sinkkuna 4 vuotta. Tapasin miehen ja päätin yrittää ja ihmettelin, kun kaikki olikin erilaista ja uskallan tarvita ilman veetuilua ja ihmettelyä siitä miksi tarvitsen toista ihan vaan, vaikka siihen päikkäreihin makaa hiljaa viereen. Nykyinen mieheni muutenkin kysyy minulta tarvisenko apua työasioissani, koska vaikutan stressaantuneelta. Sitten hän aina kuuntelee ja auttaa. Hän antaa oman näkemyksen asioihin ja erilaisen lähestymistavan ongelmaani. Monta kertaa on sanonut, että avaa suusi rohkeasti, koska olen sinulle myös vaikeinakin aikoina oleva kumppani. Olen sanonut hänelle, että on välillä vaikeaa, koska ennen ei ollut asiat näin. Kun avasin suuni, niin ihmeteltiin enkö osaa itse ajatella asioita ja miksi pitää heti turvautua toiseen. Se jätti jäljet silloin. Se on niin syvällä, etttä aina välillä edelleen se kaikki tulee mieleen etten viitsi tukeutua toiseen.
Riippuu kai oletko liian erilaisen kanssa yhdessä vai samantyyppisesti ajattelevan. Eivät kaikki halua nukkua toisen kanssa se kuumentaa, tai kaikkia ei kiinnosta toisen seksin tarve koska ajatellaan että jokainen hoitaa itse ne asiat.
Kärsitkö minuuden hajoamisen kokemuksista? Onko rajatilapersoonallisuus poissuljettu?
Vierailija kirjoitti:
Riippuu kai oletko liian erilaisen kanssa yhdessä vai samantyyppisesti ajattelevan. Eivät kaikki halua nukkua toisen kanssa se kuumentaa, tai kaikkia ei kiinnosta toisen seksin tarve koska ajatellaan että jokainen hoitaa itse ne asiat.
Kuulostat unelmakumppanilta.
eikös se ole muotia nykyään, että tarvitaan toista. esim sofia belorf tai maisa torppa antavat mallia, jossa tarvitaan toisen rahoja. nykypissiksillä on monella joku sugardaddy, jota tarvitaan
Jos saat jatkuvasti palautetta että olet liian tarvitseva, niin on tarpeellista miettiä roikutko liikaa tai liian aikaisin toisessa. Hyväksikäyttöön ei kyllä kannata suostua, kuulostaa ihan epäterveiltä nuo suhteesi joita kuvailet.