"Ken ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä"
Kommentit (61)
Linnuthan ettii ruokaa koko valoisan ajan. Ei ne suu auki oksalla istu.
En ole koskaan kuullut mitään typerämpää.
Ei ole totta, olen työtön, mutta syön enemmän kuin tarvitsisi.
Miksei Ken tee töitä? Barbiko elättää?
Kyllä mä ainakin syön Kelan rahoilla, nyt ja aina.
Jesus opetti noin. Lenin oli muuten samaa mieltä. Lienee ainoa jeesuksen opetus mikä kelpasi neuvostoliitolle. Ainii ja älä pidä muita jumalia kommunismin ohella.
Eiks toi ole Raamatussa? Vanha kansa sanoi ennen noin. Lorvijoita ei hyvällä katsottu koska muut joutuivat tekemään työt lintsarienkin puolesta. Ihan hyvä sanonta.
Siinäpä oiva keino korjata äkkiä tilastot siten että työikäisiä on yhtä monta kuin työpaikkojakin. Ensin työpaikkojen määrä kasvaa, kun pitää pestata haudankaivajia. Suostuvatkohan he kaivamaan omatkin hautansa?
Vierailija kirjoitti:
Jesus opetti noin. Lenin oli muuten samaa mieltä. Lienee ainoa jeesuksen opetus mikä kelpasi neuvostoliitolle. Ainii ja älä pidä muita jumalia kommunismin ohella.
Jeesus kylläkin opetti luopumaan kaikesta turhasta, antamaan toisen paitansa sitä tarvitsevalle, joten eipä Jesse ollut köyhien tappamisen kannalla.
Jeesus tuomitsi rikkaat heidän kovasydämisyydestään köyhiä kohtaan.
aika vajaa ilmaisu, mitä monet sukupolvet on hokeneet ja myöhemmät laulavat papukaijana perässä.
Ihminen voi mm. sairastua, olla äitiysvapaalla, kukaan meistä ei ole pyytänyt syntyä tänne. Synnyttiinkö vain siksi, että nähtäisiin nälkää.
Ihminen ikään kuin ottaa tuolla ilmaisulla vallan itselleen ja lyttää kaikki, jotka eivät jostain syystä voi tehdä jotain työtä. Toki työ tuo tuloja, mutta silti ilmaisu on kivikautinen vallankäytön väline. Sitten kun mies sairastuu syöpään, lauo sama kommentti, että kun et työtäkään tee et kermakakkua syö.
Vierailija kirjoitti:
Linnuthan ettii ruokaa koko valoisan ajan. Ei ne suu auki oksalla istu.
Suurimman osan ajasta vetelehtivät tai käyvät muutaman madon nappaamassa. Sitten vuosittain etelään lomailemaan.
Nämä ökyrikkaatkaan ei sitten tarvitse syödä jos eivät tee töitä. Eihän tuo voi olla vaan köyhille tarkoitettu lause.
Kaikille ei riitä töitä, pitääkö työttömien siis lakata syömästä? Tuo sanonta on maatalousyhteiskunnan ajalta jolloin kaikkien piti osallistua tilan töihin. Ei siis liity tähänpäivään mitenkään.
Niin tää lause on kai siltä ajalta kun tehty työ vaikutti kutakuinkin lineaarisesti materiaaliseen hyvinvointiin. Oliski joku työ mitä vois vaan mennä tekemään ja siitä koituis kaikille hyvää. Mut eihän se niin ole tässä maailmassa.
Tuo sanonta tarkoittaa, että ei kannata syödä, jos ei tee työtä, muuten alkaa lihomaan. Sanontaa on käytetty esimerkiksi työttömiin, joita pidetään laiskoina. Liikunta voi tässä kohtaa korvata työnteon.
Katso taivaan lintuja. Ei nekään työtä tee.