Onko sinullakin kokemus joka muutti elämänkatsomuksen? Olen kokenut jotain pysäyttävää.
Tapauksesta on jo 15vuotta mutta se palaa aina mieleen, sillä se on muuttanut käsitykseni maailmasta. Kerran olen nähnyt syrjäisellä paikalla lenkkeillessäni ulkoavaruuden olentoja. Se mitä näin ei voi olla muuta kuin totta mutta en uskaltanut kertoa siitä yleisesti pilkkaamisen pelossa. Nämä "tyypit" olivat kumartuneena katsomaan maahan ja kun katseemme kohtasivat niin häkellys oli molemmin puolista. Lähdin hyvin sukkelasti pois sillä pelottihan se. En ole käyttänyt päihteitä enkä ollut koskaan mielisairas. Se vaan on totta ja vuosienkaan jälkeen en saa sitä mielestä. Haluaisin vastauksen että mistä hitosta ne olivat tulleet ja miksi? Mitään outoja kokemuksia ei ole sen jälkeen ollut. Tämä tapahtui lapissa syrjäisessä kylässä, lenkkipolulta oli matkaa lähimmälle talolle noin 5km ja seutu on hyvin harvaan asuttua. Nykyään hyvin monet tutkijat ovat sitä mieltä että on todennäköistä että on olemassa elämää jossain tuolla tähdistössä. No, mulle se näytettiin näin suoraan.
Kommentit (100)
Lapin psykoosit sulla iskenyt vaan päälle. En silti vähättele kokemustasi.
Mitä se vaikuttaa oli tai ei. Eivät taida tulla kutsusta kyläilemään. Tuskin saa muutakaan otetta kun mahdollisesti teknologia on kehittynyttä.
Vierailija kirjoitti:
Miltä ne näyttivät?
Pienempiä kuin ihmiset. Noin 140cm ehkä. Kapea muodoton vartalo ja silmät tummat ja magneettimainen katse. Hyvin vaalea iho, ei kunnollista nenää.
ap

Niitä marjanpoimijoita?
Vierailija kirjoitti:
Mitä se vaikuttaa oli tai ei. Eivät taida tulla kutsusta kyläilemään. Tuskin saa muutakaan otetta kun mahdollisesti teknologia on kehittynyttä.
Mutta on vaivannut koko ikäni. Mä varmaan olisin aika skeptikko jos en olis nähnyt sitä mikä siinä silmien edessä on. En todennäköisesti koskaan saa vastausta kokemaani.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miltä ne näyttivät?
Pienempiä kuin ihmiset. Noin 140cm ehkä. Kapea muodoton vartalo ja silmät tummat ja magneettimainen katse. Hyvin vaalea iho, ei kunnollista nenää.
ap
Niitä marjanpoimijoita?
Ei naurata. Ne ei ollu ihmisiä ja se on ihan 100% varma.
ap
No et sä ole mitään varmuutta saanut mistään etkä rauhaa. Jeesukseen uskova saa nämä. Kokemus taisi vain sekoittaa mieltäsi.

Ap, se mitä näit oli demoneita. Niiden tehtävä on juuri eksyttää ihmisiä.
Ota you tube juha ahvio -ufot ,mitä ufot on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miltä ne näyttivät?
Pienempiä kuin ihmiset. Noin 140cm ehkä. Kapea muodoton vartalo ja silmät tummat ja magneettimainen katse. Hyvin vaalea iho, ei kunnollista nenää.
ap
Näin se kehitys vaan kehittyy.
Eilen etsin Prismasta jääpalamuottia, niin huomasin, että perinteistä mallisia paloja tekevää muottia ei ollut saatavilla. Oli silikoninen sydänmuotti, timanttimuotti ja tälläinen kolmikulmaisia särmiöitä tekevä muotti. Harmittelin, että jääpalojen koko jää näillä muoteilla pieneksi, muuta toisaalta jaapalat irtoavat hyvin helposti muotista. Ja englantilaiset eivät voi enää kutsua näitä termillä "ice cube" vaan "ice piece".
Askel askeleelta kohti singulariteettia.
Munkin yks tuttuni sanoo nähneensä UFOn joskus. En epäile.
Itse uskon että ne kokemukset joihin ei ole luonnollista selitystä, on kyllä niitä pahojen henkivaltojen tekosia. UFOt, kummitukset...
Tosiaan ap rukoile Jeesusta niin helpottaa.
Menkää nyt vaikka kirkkoon jeesustelemasta. Saatana ei ole koko ajan uimassa korvasta sisään!
Vierailija kirjoitti:
No et sä ole mitään varmuutta saanut mistään etkä rauhaa. Jeesukseen uskova saa nämä. Kokemus taisi vain sekoittaa mieltäsi.
Hän haluaa tietää mitä ne oliot olivat? En usko että kaikki vierailijat ovat paholaisen lähettämiä. Mieti kuinka suuri maailmankaikkeus on.
Kävitkö myöhemmin tai koskaan tuolla paikalla? Jäikö sinne mitään jälkiä niiden vierailusta? Oliko näkyvissä mitään niiden alusta/kulkuneuvoa?
On vain pieni todennäköisyys etteikö elämää ole muuallakin.