Jyrki J. J. Kasvi kuolemassa :(
Muistan, kun hän kirjoitteli juttuja Mikrobittiin 80-luvulla.
"Entinen kansanedustaja Jyrki Kasvi kertoo joutuvansa saattohoitoon"
Kommentit (70)
Surullista, vaikka tiesin toki odottaa tätä. :(
Mullekin tuli murheellinen olo tästä.
En äänestä vihreitä, mutta mitä se asiaan kuuluu.
Jyrki on miellyttävä, hyvä ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö Jyrki pääse millään USAhan hoitoon? Pätäkkää kai nyt ex-kansanedustajalla jonkin verran.
Mietin ihan tuota samaa. Pitkään toiminut kansanedustajana ja eikös ne jotain siihen kuuluvaa "eläkettäkin" saa? Eikö ole vuosien varrelta niistä rahoista kertynyt sen verran säästöön tai omaisuutta realisoitavaksi, että pääsisi muuttamaan Jenkkilään hoidettavaksi?
Ne hoidot on ilman vakuutusta todella kalliita, pitäisi olla miljonääri että niihin olisi varaa. Lisäksi pitäisi saada vielä viisumi ja järjestää asumisasiat. Ja jos koko elämä on täällä Suomessa niin olisiko sen arvoista, että viimeiset vuodet menisivät yksin vieraassa maassa rankoissa hoidoissa joiden onnistumisesta ei ole taetta. Asiat ei aina ole niin kuin telkkarissa.
Jos olisi Trump, kaikki iloitsisi
Kun luin JJJKn ensimmäisiä peliarvostelija Mbitissä niin pelaaminen oli ainoastaan muutamien harvojen hikisten nörttien hommaa. Ja hittipelejä saattoi hikinen nörtti naputtaa valmiiksi yksinään omalla koneellaan, Suomessakin näitä oli kuten Fasoulas, Tapanimäki. Paljon on maailma muuttunut niistä ajoista. Jyrkille voimia ja täyttä elämää siihen asti kun sitä on jäljellä!
Todella surullista. Kasvi on jopa vihreäksi harvinaisen älykäs ja liberaali ajattelija. Tuollaisia ihmisiä haluaisin eduskunnan täyteen.
Auttaisikohan se lääke enää, kun syöpä on levinnyt maksaan.
Vierailija kirjoitti:
Auttaisikohan se lääke enää, kun syöpä on levinnyt maksaan.
Kyse on juuri sellaiseen tilanteeseen tarkoitetusta lääkkeestä.
Vierailija kirjoitti:
Mullekin tuli murheellinen olo tästä.
En äänestä vihreitä, mutta mitä se asiaan kuuluu.
Jyrki on miellyttävä, hyvä ihminen.
Sama, itsekin enemmän oikealla, mutta arvostan ihmisiä, jotka ovat nousseet aivojensa avulla luottamustoimeen eivätkä esim. ulkonäöllä.
Saman ikäinen isäni sai myös juuri haimasyövän vuoksi terminaalivaiheen paperit, meillä tosin puhutaan enää vain viikoista. Onneksi koko perhe tukena ja saa olla kotona loppuun saakka ❤️
Otan todella osaa, vaikka vihreän kannattaja en ole. Kasvi on kuten todettu todella miellyttävä ihminen.
Nyt vain kauniita yhteisiä muistoja läheisten kesken, iloitaan niistä hetkistä, jotka vielä yhdessä saadaan viettää, ja jotka siivittävät lopulta rakkaan sille pitkälle matkalle. Näemme rakkaamme vielä joka ikinen ❤️
Rohkea mies kun uskaltaa kertoa tulevasta julkisuudelle etukäteen. Saattohoito ei välttämättä tarkoita sitä että hän olisi kuolemassa lähiviikkojen aikana. Se voi kestää jopa vuosia.
En tuntenut ihmistä enemmän, mutta kuulin häntä kerran yhdessä tapahtumassa ja hänestä jäi jälki ja muistikuva ihmisestä joka rakastaa elämää, tietoa ja halua parantaa maailmaa paremmaksi. Lämmin ihminen.
Luin vasta kirjan, jossa oli kertomuksia pitkälle edenneistä syövistä parantuneista. Heillä oli ollu monet konstit käytössä. Suurin osa oli siis jo saanut kaikki mahdolliset hoidot, eikä mitään ollut enää tehtävissä. He olivat mm. muuttaneet ruokavalionsa, esim. jättäneet sokerin pois, syöpähän tykkää sokerista, oli raakaravintoa, kasvismehuja, kasvisruokaa. Lisäravinteita, yrttejä, luontaishoitoja, liikuntaa, joogaa, meditointia, rukoilua. Yhdellä oli arsenaalissaan laulaminen. En muista kaikkea mitä oli, mutta yhteistä kaikille oli, että he uskoivat parantuvansa ja heillä oli voimakas tahto ja syy elää. Oli kyllä hyvä ja silmiä avaava kirja.

Kuulostaa hömpältä. Jobskin olisi ehkä selvinnyt, jos ei olisi uskonut mokomaan humpuukiin.

Minkä niminen kirja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö Jyrki pääse millään USAhan hoitoon? Pätäkkää kai nyt ex-kansanedustajalla jonkin verran.
Mietin ihan tuota samaa. Pitkään toiminut kansanedustajana ja eikös ne jotain siihen kuuluvaa "eläkettäkin" saa? Eikö ole vuosien varrelta niistä rahoista kertynyt sen verran säästöön tai omaisuutta realisoitavaksi, että pääsisi muuttamaan Jenkkilään hoidettavaksi?
Sinnepä ei nyt pääse edes töihin eikä asumaan omaan kotiin jos siellä sellainen on joten tuskin hoitoonkaan, koronan vuoksi. Ikävä juttu. Liian nuorena sairastunut tämäkin mies.
Jyrkin syöpään on lääkkeet olemassa jenkeissä, mutta niillä ei ole myyntilupaa eu:ssa. Jyrkin pitäisi päästä jenkkeihin kiireellisesti hoitoon, mutta Suomessa ei saa olla rahankeräystä moiseen. Kuolee ihan turhaan, kun lääkkeet tuohon on olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin vasta kirjan, jossa oli kertomuksia pitkälle edenneistä syövistä parantuneista. Heillä oli ollu monet konstit käytössä. Suurin osa oli siis jo saanut kaikki mahdolliset hoidot, eikä mitään ollut enää tehtävissä. He olivat mm. muuttaneet ruokavalionsa, esim. jättäneet sokerin pois, syöpähän tykkää sokerista, oli raakaravintoa, kasvismehuja, kasvisruokaa. Lisäravinteita, yrttejä, luontaishoitoja, liikuntaa, joogaa, meditointia, rukoilua. Yhdellä oli arsenaalissaan laulaminen. En muista kaikkea mitä oli, mutta yhteistä kaikille oli, että he uskoivat parantuvansa ja heillä oli voimakas tahto ja syy elää. Oli kyllä hyvä ja silmiä avaava kirja.
Kuulostaa hömpältä. Jobskin olisi ehkä selvinnyt, jos ei olisi uskonut mokomaan humpuukiin.
En usko, että oli hömppää, kun oli nimet mainittu. Tuo oli ihmeellisin tuo potilas, joka lauloi. Muistaakseni hänellä oli munuaissyöpä ja hoidot lopetettiin tehottomana. Hän parani täysin. Minäkin tiedän yhden ihan suomalaisen naisen, joka parani syövästä luonnon konsteilla, nyt hän on jo kuollut, mutta kuoli muuhun ja olisikin jo ainakin 90 v. Oli äitini tuttava ja ihan yleisesti tiedossa tämä hänen parantuminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin vasta kirjan, jossa oli kertomuksia pitkälle edenneistä syövistä parantuneista. Heillä oli ollu monet konstit käytössä. Suurin osa oli siis jo saanut kaikki mahdolliset hoidot, eikä mitään ollut enää tehtävissä. He olivat mm. muuttaneet ruokavalionsa, esim. jättäneet sokerin pois, syöpähän tykkää sokerista, oli raakaravintoa, kasvismehuja, kasvisruokaa. Lisäravinteita, yrttejä, luontaishoitoja, liikuntaa, joogaa, meditointia, rukoilua. Yhdellä oli arsenaalissaan laulaminen. En muista kaikkea mitä oli, mutta yhteistä kaikille oli, että he uskoivat parantuvansa ja heillä oli voimakas tahto ja syy elää. Oli kyllä hyvä ja silmiä avaava kirja.
Kuulostaa hömpältä. Jobskin olisi ehkä selvinnyt, jos ei olisi uskonut mokomaan humpuukiin.
Steve Jobs käytti paljon rahaa siihen että eli vuosia haimasyövän kanssa joka usein tappaa uhrinsa kuukausissa. Teetätti jopa elinsiirron itselleen jota yleensä ei yhdyntä syöpäpotilaille tekemään. Samoin suomalainen pizzaliikemies Rabbe Grönblom onnistui pitkittämään elämäänsä yksityisellä hoidolla.
Todellinen syy on tietysti raha.