Lapsen päänsärky? Mitä tekisit?
Mitä sinä tekisit tässä tilanteessa? Eli alakouluikäinen lapsi jolla on add-epäily. Ilmeisesti tykkää käydä koulussa, on hyvin sosiaalinen ja kavereita on paljon. Menestyy koulussa keskinkertaisesti vaikka rahkeita olisi enempäänkin. On valittanut päänsärkyä pitkän aikaa mm iltaisin nukkumaanmennessä (olen ajatellut että yrittää joko pitkittää nukkumaanmenoa tai haluaa aikuisten viereen), pyytää kipulääkettä (joskus ollaan annettu panadol 100mg poreena). Tänä aamuna taas valitti päänsärkyä kouluunmennessä ja pikkusisaruksensa valitti tukkoista oloa (tämä ollut koko viikon kipeänä, koronatesti oli nega) laitoin molemmat kouluun. Esikoinen soitti koulusta että päätä särkee, sanoin että koittaa olla nyt päivän loppuun (päivä loppuu vähän jälkeen 12), että soitan iltapäiväkerhoon ettei mene sinne. No, 30min myöhemmin opettaja soittaa että lapsella pää kipeä ja he eivät voi koronatilanteen takia pitää häntä oireisena koulussa.
Kotona kun on sairaana ei saa pelata, mutta saa katsoa ipadilta ohjelmia ja tämäkin lähinnä siksi että teen kotoa etätöitä.
Esikoinen ei suostu koronatestiin koska edellisellä kerralla oli joku tumpelo tekemässä ja se sattui.
Eli nyt lapsi on sitten löytänyt porsaanreiän millä pääsee kaikesta tylsästä koulussa eroon.
Kielsin nyt ohjelmienkin katsomisen, että saa nähdä kuinka paljon saan töitä tehtyä.
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Miten pystyy päänsäryssä ylipäätään tuijottamaan kirkasta näyttöä?
Öööö no sitä näyttöä voi myös säätää himmeäksi 🤦🏼♀️ Minäkin palstailen joskus migreenissä, mutta silloin se on tietysti vain häiritsevä kipu ja odottelen lääkkeen vaikutusta. Kunnon kohtauksessa en edes katso puhelimeen päin.
Esim. Minä kyllä tunnistan että milloin kipu on hellittämään päin. Joskus kirjoitin palstalla olevani migreenissä ja minulle KERROTTIIN, ettei kohtausta voi olla, koska olin palstalla XDDDDD Ei se kipu ole aina samanlaista, joskus se vain häiritsee muttei esim. okseta. Kyllä silloin on toimintakykyinen, mutta olo ei ole kovin hyvä.
Päänsärkyä hoidetaan pimeässä/hämärässä huoneessa sängyssä leväten. Pehmolelun saa ottaa sänkyyn mukaan. Ei muita leluja, ei ohjelmia, ei pelejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toistuvasti ilmenevän päänsäryn syy on ehdottomasti tutkittava. Joskus syy on psykosomaattinen, joskus jokin ihan vakavakin asia.
Oirepäiväkirja voisi olla hyvä. Kirjoitatte ylös aima kun päänsärkyä esiintyy, miten pitkään kesti, miten helpotti, mitä sinä päivänä syönyt/juonut ja tehnyt. Auttaa lääkärikin pääsemään mahdollisen syyn jäljille.
Nyt kipin kapin lääkäriin.
Oirepäiväkirja kuulostaa hyvälle neuvolle ja sen otankin heti käyttöön..
Mutta ettäkö oikeasti lääkäriin kun lapsi valittaa muutaman kerran päänsärkyä paikassa jossa on ainoastaan voitettavaa sillä? Lääkäriin meno ”kipin kapin” tässä tilanteessa tarkoittaa ensin koronatestiä, josta ei ole muuten vieläkään soitettu takaisin, johon lapseni ei todennäköisesti suostu ellei vaihtoehtoista testitapaa löydy. Sen jälkeen kun testitulos on tullut, saisimme ajan varattua lääkärille ja voin kertoa että 8-vuotiaan päänsärky joka on toistunut max 5 kertaa vuosien aikana, eikä koskaan ole estänyt mitään mm. tänään rumpujen soittelua, nyttemmin oopperan laulamista, voin luvata että lääkäri ei mihinkään magneettikuviin lähetä.Vain viisi kertaa vuosien aikana?
Aloituksestasi sai sen käsityksen, että se on jo ongelma joko lintsaamiseen tai sinulla on muu huoli sen syystä.
Jos esiintyy noin harvoin, en ymmärrä aloituksesi pointtia.
Pointtini oli siinä että pelkään lapseni keksineen keinon jolla pääsee tylsältä tunnilta kotiin. Tietää että korona-aikaan en voi sanoa opettajalle että koitetaan nyt vaan kestää. Hän ei saa koulussa vielä ainakaan tarpeeksi tukea ja tylsistyy todella helposti. Diagnoosi on tulossa ja olemme hoitopolulla, mutta en tiedä ollenkaan kuinka kauan siihen menee ja millaisia apuja on edes senkään jälkeen saatavilla.
Jos olen jotain oppinut kahden (molemmat tutkimuksissa) add/adhd-lapsen kanssa, on ennakointi. En siis halua odotella että tästä ehtii tulemaan ongelma. Olenkin jo muutaman mahtavan neuvon täältä saanut, esim tuo oirepäiväkirja ja se että todellakin tekee sairaspäivistä niin tylsiä kuin mahdollista, vaikka oman (etä)työn kustannuksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten pystyy päänsäryssä ylipäätään tuijottamaan kirkasta näyttöä?
Öööö no sitä näyttöä voi myös säätää himmeäksi 🤦🏼♀️ Minäkin palstailen joskus migreenissä, mutta silloin se on tietysti vain häiritsevä kipu ja odottelen lääkkeen vaikutusta. Kunnon kohtauksessa en edes katso puhelimeen päin.
Itse siis kärsin migreenistä, mutta kohtaukseni lähtevät aina liikkeelle tietyistä ärsykkeistä, saan näköoireita ja oksennan kaaressa. Myös sisarellani on migreeni, joten tiedän tämän liikkuvan suvussamme. Kuitenkin nuo lapsen oireet ovat niin järjettömän lieviä (näin ulkopuolelta!) että on vaikea ajatella sen olevan taustalla.
Ap
Voi hyvä ihme. Yksi lapsi ensin sitten nuori joi monta tölkkiä energia juomia tietokone pelien aikana eikä muuta pitsaa. Se jäi tosi lyhyeksi pituudelta ja homoksi . Karmeeta touhua kaverit muslimeja .
Vierailija kirjoitti:
Homekoulu.
Onko tätä tutkittu? Itse kärsin päänsäryistä koko oppivelvollisuuteni ajan ja jälkikäteen selvisi että molemmat koulut joissa olin, olivat aivan umpihomeessa.
Jännityspäänsärkyä? Meillä oli koko esikouluajan jatkuvia päänsärkyjä. Johtui jännityksestä. Loppui kun alkoi kesäloma.
Vierailija kirjoitti:
Jännityspäänsärkyä? Meillä oli koko esikouluajan jatkuvia päänsärkyjä. Johtui jännityksestä. Loppui kun alkoi kesäloma.
Tämä on ilmennyt lähinnä nukkumaanmenoa viivytellessä ja nyt tuon koulun kanssa.
Nyt soittivat koronalinjalta ja sieltä kerrottiin että testin voi ottaa vaihtoehtoisesti ottaa suoraan nielusta, suun kautta. Siihen esikoinen suostui. Oireita ei kyllä tänään ole ollut, päänsärystä ei tietoakaan, mutta otetaan varman päälle.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Nyt soittivat koronalinjalta ja sieltä kerrottiin että testin voi ottaa vaihtoehtoisesti ottaa suoraan nielusta, suun kautta. Siihen esikoinen suostui. Oireita ei kyllä tänään ole ollut, päänsärystä ei tietoakaan, mutta otetaan varman päälle.
Ap
Testi jouduttiinkin sitten ottamaan nenä-nielunäytteenä, 10min meni taivuttelussa, mutta ilmeisesti edellisen ottajan tumpelointi oli vähän jo ehtinyt unohtua kun suostui viimein. Tällä kertaa ei onneksi sattunut. Tuloksissa menee toivottavasti alle vrk, mutta pahimmillaan 3.
Koulusta tuli ilmoitusta että lapsi ei voi mennä takaisin kouluun ennen kuin kaikki oireet ovat kadonneet vaikka koronatestistä olisi tullut nega (yleinen ohjeistus), mutta koronalinjalta kerrottiin että negan tultua kouluun voi mennä kun kykenee ja oireet ovat lieventyneet. Siihen asti ollaan nyt kotikaranteenissa.
Nega tuli. Mistään oireista ei tietoakaan, menee huomenna kouluun.
Ei tarvi mihinkään koronatestiin, kun kerran sisarus on nega. Perheessä yksi negatiivinen riittää, kun samat taudit menee.
Sitäpaitsi ei se päänsärky sillä testillä poistu.
Päänsärky voi olla siitä, että on poskiontelot täys limaa. Se ei välttämättä käy edes nuhana.
Avaavia nenäsuihkeita anna.
Jos on 12v täyttänyt, niin duact.
Ja lääkäriin se lapsi.
Nuorilla on yleensä "kännykkäniska" pään kumaruudesta johtuen, eli voi olla jännityspäänsärkyä. Itse kärsin tuosta, tosin ei johdy kännykästä vaan muuten huonoista työasennoista. Joskus jo aamulla on sellainen tunne, että voisi päähän koskea, mutta niska-hartiaseudun venyttelyllä se yleensä lakkaa. Eli ruudut pois eikä mitään tabletin katsomisia jos on pää kipeänä. Muuna aikana rajoita käyttöä ja keksi lapselle muuta tekemistä.
Oletko koskaan lääkäristä kuullut? Sellainen voisi tutkia, onko särkyyn jokin muukin syy kuin kusetus. Muitakin vaihtoehtoja nimittäin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten pystyy päänsäryssä ylipäätään tuijottamaan kirkasta näyttöä?
Öööö no sitä näyttöä voi myös säätää himmeäksi 🤦🏼♀️ Minäkin palstailen joskus migreenissä, mutta silloin se on tietysti vain häiritsevä kipu ja odottelen lääkkeen vaikutusta. Kunnon kohtauksessa en edes katso puhelimeen päin.
Itse siis kärsin migreenistä, mutta kohtaukseni lähtevät aina liikkeelle tietyistä ärsykkeistä, saan näköoireita ja oksennan kaaressa. Myös sisarellani on migreeni, joten tiedän tämän liikkuvan suvussamme. Kuitenkin nuo lapsen oireet ovat niin järjettömän lieviä (näin ulkopuolelta!) että on vaikea ajatella sen olevan taustalla.
Ap
Ai teillä on suvussa. Kyllä minä nyt migreeniin kallistun. Ei kaikilla ole suvun sisälläkään samanlaista migreeniä.
Meillä meni monta vuotta, ennenkuin migreeni tajuttiin. Se alkoi lievänä. Oli aina koulupäivinä, joten oli monta mahdollista selittävää syytä. Semmoista jomotusta, joka häiritsee, ei siis kovaa päänsärkyä.
Myöhemmin alkoi oksentaminen, joskus 11-12 v, mutta ei kertonut, että silloin on myös pää kipeä. Luulin, että hänellä on vain oksennustauti.
Diagnosointi tapahtui Lastenklinikalla, kun oksensi toista vuorokautta putkeen. Häntä ensin pidettiin eristyksessä, jos on jotain tarttuvaa. Mutta migreeni diagnosoidaan jotenkin siten, että neljä ehtoa seitsemästä piti täyttyä. Ja ne täyttyi.
Tuon ikäinen ottaa parasetamolia 250 mg kerta-annoksena (17-50 kg lapsi). Jos 100 mg jo auttaa, epäilisin että kyseessä ei ole oikea päänsärky. Kokeilepa lumelääkkeenä jotain vitamiinia ensi kerralla ja kysy auttoiko.
Eläinlääkäriin vikmeiselle piikille. Väitä, että se on epämuodostunut Lassie.
Meillä kävi juuri pikkusisarus viikon alussa nuhan ja muiden yleisoireiden vuoksi. Tuolla esikoisella ei ole ollut muita oireita kuin tuo oletettu päänsärky. Tietää että minä en häntä testiin voi pakottaa, viimeksi oltiin tämän takia 2vk omaehtoisessa karanteenissa hänen kanssaan kun lapsi oli flunssainen (koko muu perhe kävi testissä, kun sairastettiin porukalla). Soitin tänään koronalinjalle kysyäkseni onko mitään testivaihtoehtoa, mutta eivät ole soittaneet vielä takaisin. Joku verikoekin onnistuisi helpommin.