neljävuotias jääräpää

Luettiin tässä miehen kans insinööriäidin vastaus ja ihanhan oli ku omaa tekstiä olis lukenu :)



Nyt jaksaa paremmin, ku tietää ettei ole ainut.

Tyttö kohta 4v ja mielestäni tämä alkoit 1v:nä :(



Minä toteutan nykyään asioita enemmän toimimalla kuin perustelemalla, siis jos asia on jo kertaalleen perusteltu eikä kuitenkaan tottele niin sitten otan kädestä kiinni ja mennään tai tehdään niin kuin pitää.



Ehkä pitäisi olla enemmän kärsivällisyyttä, mutta musta tuntuu, että tässä on koko ajan enemmän kokeilemista. Ja samalla äidinkin jaksaminen koko ajan hiipuu, kun tätä vain jatkuu ja jatkuu. En edes jaks aenään lukea kasvatuskirjoja, että mitenköhän tulisi toimia...



Tänään esim. pyynnöistä huolimatta ei halunnut istua ruokapöydässä nätisti vaan venkoili niin, että putosi tuolilta. Kun saimme tilanteen rauhoittumaan kysyin miten hän haluaa toimia, joko istuu nätisti tai hän voi poistua pöydästä ja ruoka lähtee pois. Jatkoi venkoilua, otin pois ruuan jonka jälkeen hän tuli itse pyytämään kauniisti saisiko kuitenkin ruokaa (itkettyään kohtaloaan ensin jonkun 20min), kun on nälkä. Sanoin, että saat, mutta jos nyt venkoilet ruoka lähtee roskiin.

Istui ja söi kauniisti. Mutta menihän siinä vanhemmilta ainakin hyvän ruokailuhetken fiilis aika piloille, eikä ensimmäistä kertaa.



Mitenköhän tuon olisi pitänyt tehdä, en tiedä??

Eli kyllä niiiiiin tutulta kuulostaa molempien kirjotukset! Ei millään pahalla ketään kohtaan, mutta tulin oikein tyytyväiseksi, että muillakin on samanlaisia jääräpäitä. =) Meillä poika nyt 3v7kk ja tätä tosiaan jatkunut jo iät ja ajat..Eikä loppua näy..Välillä on kyllä takki ihan tyhjä tuon kiukkuumisen kanssa, mutta onneksi hyviäkin hetkiä on. Taitaa olla luonnetta eikä enää mitään uhmaa?? Vai voiko uhma kestää vuosia..Jaksamisia kaikille jääräpäiden vanhemmille! =)

meidän poika on 3v8kk ja työmaata riittää. minustakin tuntuu, että meidän poika on todella jääräpää, omapäinen, itsepäinen jne. uhmaa on ollut " vauvasta" asti. poika on ollu aina muihin lapsiin verrattuna se " villi ja jääräpää" . osaa toki olla kultainen, kiltti. sillon kun kaikki menee hyvin, menee tosi hyvin. mutta kun ei mene oman mielen mukaan... ulkoa sisälle, syömään , suihkusta pois..huhuhuh. huutoa riittää, tavaroiden paiskomista, ovet paukkuu, jalkaa poljetaan maahan, " en ole äidin kaveri" , " muutan täältä pois" (mistä oppii nuo kaikki???)



nyt kun poika leikkii tuossa vieressä ei uskoisi, että samasta pojasta kirjoitan :)

Minusta on hyvä ettet anna periksi! Meidän tytöllä ainakin periksiantaminen on vain huono ja seuraavalla kerralla vängätään vielä enemmän. Periksiantamattomuus tuntuu olevan sitä tärkeämpää mitä kovapäisempi jääräpää lapsi on. Selkeät rajat ja ennalta-arvattavuus vanhemman puolelta tilanteissa auttaa.



Meillä tyttö on myös ollut tälläinen vajaa 2v:sta (reilu 1v:sta). Kesti jonkun aikaa totutella että tätä kakkosta pitää kohdella erilailla kun leppoisampaa (mutta tosin liikkuvampaa ja eloisampaa) isoveljeään. Isoveljen osalta pystyin helposti antamaan periksi ja katsomaan jotain sormienkin välistä ja asioista ei tullut taistelua. Jos poika jostain joskus huusi ja halusi jotain se on yleensä kestänyt maksimissaan 5minuuttia (joskus harvoin kun katsoin miten poika itse selvittää raivon saattoi huuto kestää maksimissaan 0,5h ja kieltämättä nauratti, kun kerrankin osasi pitää pintansa, näki että on pojassakin jotain luonnetta joskus harvoin). No tyttö on sitten eri maata ja tosiaan periksiantamaton ja itsekin täytyy olla tarkempi tilanteista, joustoa ei voi antaa yhtä paljon kuin isoveljelle aikanaan tai elämästä tulee yhtä köydenvetoa.



Meillä pahin tilanne tytöllä taisi olla vuosi sitten vähän ennen 4v ikää, nyt taas seesteisempi vaihe. Luonne ei ole muuttunut mihinkään ja periksi ei anna vieläkään, mutta ymmärtää asioita paremmin, eikä kokeile enää joka tilanteessa. Keinot ovat muuttuneet älykkäämmiksi ja isoveljeään kyllä pyörittää välillä aika tiukasti, meitä vanhempia ei enää niinkään kokeile. Toisaalta minä olenkin yleensä sitä tiukempi ja periksiantamattomampi mitä kovemmin tyttö yrittää, eli en anna pätkääkään periksi ja tytön luonne ei minua pahemmin vaivaa-hyvä että tietää mitä haluaa. Ja toisaalta on hauska katsella näitä kahta aika erilaista lasta (kolmas vielä aika pieni ja näyttäisi kahden edellisen sekoitukselta) ja positiivisena puolena voi pitää sitä ettei kasvattajana tarvitse pelätä niin paljoa lytistävänsä lapsen tahtoa samoin kuin hyvin sopeutuvaisella ja kiltillä lapsella (isomman kohdalla tästä pitää olla aika tarkkana)- varsinkin kun oma tyyli on välillä aika tuon meidän tytön tyylinen!