Entisen syrjäytyneen nuoren rehellinen mielipide

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun rakenteissa on vikaa niin ei se korjaudu laastarilla. Se mikä syrjäytymiseen oikeasti auttaisi olisi palkkatyöhön työllistymisen radikaali helpottaminen, mutta koska sellainen vaatii kipeitä päätöksiä missä astutaan monien varpaille, niin helpompi on vaan järjestää pupukursseja niin että edes näyttää siltä, että ongelmille yritetään tehdä jotain.

Mitä nämä kipeät päätökset ovat?

Orjatyömarkkinoiden purkaminen eli tehdään työkokeilijoiden kierrättämisestä vaikeaa tai siitä rangaistaan eikä anneta työpajojen tarjota puoli-ilmaiseksi palveluita ja käyttää pajalaisia ilmaistyöläisinä. Ne, joilla on todella elämänhallinnan kanssa ongelmia, varmasti hyötyvät jollain tavalla pajatoiminnasta, mutta ne pitäisi seuloa tarkasti ja silloinkin olla tarkkana, ettei käytetä ilmaistyövoimaa.

Vierailija kirjoitti:

Jaa, mulla taas nimenomaan etsivä nuorisotyö oli pelastus. Olin valmistunut ammattiin mut koska mielenterveysongelmat, niin en pystynyt töihin. Etsivä nuorisotyö tuli himaan (en ois päässyt toimistolle kun en pysynyt muutenkaan lähtemään oikein mihinkään) ja siinä sit mietittiin vaihtoehtoja.

Jälkeenpäin mietittynä parasta oli se et se näki mut ihmisenä eikä ongelmana ja sanoi sen ääneen mitä muut ei sanoneet, et sinne töihin ei ole kiire vaan tärkeämpää on saada mulle parempi olo. Se auttoi kelan kanssa, pääsin pajalle, myöhemmin sit se auttoi ammatti vaihdoksen kanssa.

Muut virkailijat siinä ympärillä vaan voivotteli tai lässytti jotain ilman mitään konkreettista apua.

Sama homma. Sain todella ihanan työntekijän ja meillä synkkasi hyvin. Kun olin aivan pohjalla, hän piti minua jotenkin pystyssä. Hän auttoi mua näkemään minussa hyvää ja elämän valoisia puolia. En voisi olla enempää kiitollinen tästä ja nykyään voin paljon paremmin ja jopa opiskelen. Ap voisi lakata yleistämästä omia kokemuksia koskemasta kaikkia.

Voisitko ap jakaa hieman tarkemmin eritellen matkaasi? Siitä olisi varmasti paljon apua samassa tilanteessa oleville. Miten matkasi rakentui pala palalta? Miten ratkaisit ongelmat ja käännekohdat?

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ollut syrjäytynyt 90-00-luvulla. Silloin ei ollut tarjolla mitään apua, yläasteellakin oli poissaoloja satoja tunteja lukuvuodessa eikä kukaan puuttunut asiaan millään tavalla. Onnistuin kuitenkin kolmekymppisenä rämpimään takaisin elämään.

Mulla sama. Olin yli puolet lukio ajasta poissa. En lukenut kirjoituksiin, mutta pääsin silti läpi. Sain jopa M:n äidinkielestä. Ja muista aineista C:n

En tiedä miten. 

Vasta 30 -vuotiaana pääsin opiskelemaan. Ja nyt olen töissä ja minulla on oma perhe :/

Olisin niin säästynyt monelta, jos jo silloin lukiossa olisi puututtu poissaoloihin

Kaikki maailman apu ja tukitoimet eivät auta mitään, jos ihminen ei lopulta itse ala ottaa vastuuta asioistaan ja elämästään. Tukitoimet voivat antaa tarvittavan sysäyksen oikeaan suuntaan, mutta ei niistä ole hyötyä, jos nuoresta itsestään ei löydy mitään halua ja motivaatiota parantaa asioitaan.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki maailman apu ja tukitoimet eivät auta mitään, jos ihminen ei lopulta itse ala ottaa vastuuta asioistaan ja elämästään. Tukitoimet voivat antaa tarvittavan sysäyksen oikeaan suuntaan, mutta ei niistä ole hyötyä, jos nuoresta itsestään ei löydy mitään halua ja motivaatiota parantaa asioitaan.

Eipä nuoren (= alle 18v) vielä hirveästi kuulukaan ottaa vastuuta asioistaan. Kunhan käy koulussa ja tekee läksyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippunee tapauksesta.

Itselläni on adhd ja olisin hyötynyt esim ammatinvalinnanohjauksesta ja neuropsykiatrisesta kuntoutuksesta

Jouduin siis oppimaan kaiken omillani, selvisin veloista (3500€), jne. Kävin yliopiston ja sain töitä. Pärjään ok. Mitta olisi ollut hyötyä, ettei olisi tarvinnut hakata päätään samaan seinään

Kaikilla ei ole edellytyksiä yliopistokoulutukseen. Toiset käy koulutuksen esim. erityisammattikoulussa, mutta työpaikan syrjivät esim. vammaisia työntekijöitä valitessa. En voisi omaani jättää omilleen elämään siinä todellisuudessa, että ei ole rahaa ruokaan ja työpaikkaa ei saa vamman takia. Tukea nuoret tarvitsee eikä omilleen heittämistä. Se johtaa helposti syrjäytymiseen.

Vierailija kirjoitti:

Tuon "syrjäytymisen ehkäisyn" ympärille on kehittynyt ihan samantyyppinen bisnesekosysteemi kuin mitä "kotouttamisen" ympärille. Mitä erilaisimmat tahot ovat keksineet, että se on hyvä keino pumpata valtiolta ja kunnilta rahaa. Tuloksilla ei ole väliä vaan tärkeintä on se, että järjestäjäorganisaatio saa rahaa.

Tämä on kyllä niin hyvä kommentti. Bisnesekosysteemi päivän sana! Työtön tai syrjäytynyt kun hakeutuu näihin palveluihin hieman naivisti kuvitellen, että tässä apua ongelmiin. Todellisuudessa siinä on vain kyhätty mukatoiminnoksi jonkinlainen toimintahimmeli (joka työllistää muutaman henkilön) ja siellä sitten kierrätetään  sijaistoimintakursseilla ihmisiä kortistosta ja kuvitellaan, että tässäpä järeä instrumentti ongelmien poistoon. Päättäjät voivat esitellä sitä omilla toimenpidelistoillaan ja TE- toimisto voi käyttää kumileimasimena, että joo, kaikki "mahdollinen" apu on tälle henkilölle X tarjottu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan, kun olin itse etsivän nuorisotyön ohjaksissa ja siellä se sanoi, että osa nuorista on niin huonossa kunnossa, et he tekevät kotikäyntejä heidän luokse, koska eivät pysty nousemaan sängystä.

Siis on opetettu siihen, että ei ole pakko nousta sängystä. Jos menevät armeijaan niin siellä kyllä nousevat sängystä ihan siinä missä muutkin, kun alikersantti karjaisee.

Suomen systeemin vika on nimenomaan tämä, että ruoka tulee pöytään vaikka ei tekisi muuta kuin makaisi.

Suomen systeemin vika on, että liian moni on yhtä tietämätön ja liian syvällä omassa kuplassaan, juuri niinkuin sinä. Kannattaisi ottaa pää pois omasta p*rseestään ennen kuin kommentoi.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Järjestelmissä on vikaa, mutta onneksi on yksittäisiä hyviä työntekijöitä, jotka tekevät korvaamattoman arvokasta työtä. Uskon, että syrjäytyneelle nuorellekin on tärkeää, että joku näkee hänet ihmisenä, eikä vaan tilastojen rumentajana.

Erinomainen kommentti. Olen seurannut sivusta. Ne hyvät yksittäiset työntekijät jaksavat taistella byrokratiaa vastaan kun asiaonomainen ei itse pysty. Tavoitteena on tietysti, että hän itsenäistyy. Hän näkee siinä samalla, että mikään ei tule itsestään, mutta yrittäminen palkitaan.

Moni ei opi uimaan jos heitetään suoraan veteen, vaikka joku oppisikin.

Vierailija kirjoitti:

Voisitko ap jakaa hieman tarkemmin eritellen matkaasi? Siitä olisi varmasti paljon apua samassa tilanteessa oleville. Miten matkasi rakentui pala palalta? Miten ratkaisit ongelmat ja käännekohdat?

AP tässä. Tarinani tiivistettynä. Syrjäytymiseni alkoi nuorella iällä. Kokeilin Etsivä Nuorisotyötä, työpajatoimintaa, ohjaamoa ja mielenterveyspalveluita, mutta tilanteeni ei juurikaan parantunut. Tämän jälkeen minut siirrettiin sosiaalitoimen kautta itsenäistymiskotiin ja tämä oli minulle pelastus. Tämän jälkeen kouluttauduin ja olen saanut töitä, mutta mielestäni olen ollut myös erittäin onnekas.

Näiden kokemusten myötä olen itse tullut tulokseen, että itsenäistyminen ja palkkatyöhön pääseminen ovat mielestäni parhaita syrjäytymisen ehkäisyyn luotuja tekijöitä.

Mitä tulee näihin ensimmäisiin mainitsemiin syrjäytyneille nuorille luotuihin elvytys ja tukitoimiin, niin uskon näin jälkeenpäin, että tuhlasin enemmän niihin aikaani, kuin että siitä olisi ollut minulle varsinaista hyötyä pidemmällä tähtäimellä.

Näkisin tälle syyksi sen, että näissä elvytys ja tukitoimissa on aina kolikon kääntöpuoli. Näkisin, että minun kohdallani kysymyksessä oli se, että oma kykyni tehdä asioilleni jotain heikkeni, koska minun asioitani hoidettiin niin monelta eri taholta.

Itsenäistymiskoti oli kohdallani kuitenkin positiivinen poikkeus ja kokemus, koska siellä opin ja otin itse vastuun omasta elämästäni ja pudotin tämän jälkeen suhteellisen nopealla tahdilla kaikki asioitani hoitavat tahot elämästäni pois.