"Ei uutta tutkimusnäyttöä maskien hyödyistä" sanoo Emeritaprofessori Mäkelä Kalevassa 10.10.2020
"Emeritaprofessori Mäkelä kertoo, että maskien käytön hyödyistä ei ole tullut uusia satunnaistettuja tutkimuksia keväisen selvityksen jälkeen.
– Johtopäätös ei ole muuttunut mihinkään. Kaiken kaikkiaan ei ole uutta tutkimusnäyttöä siitä, että maskit väestössä käytettyinä vaikuttaisivat infektion leviämiseen, Mäkelä kertoo.
– Ministeriö pyysi selvitykseen juuri satunnaistettuja tutkimuksia, koska ne antavat luotettavimman ja vähiten harhaa sisältävän vastauksen.
Mäkelän mukaan katsauksia on tehty myös havainnoivista tutkimuksista, joissa ihmiset ovat käyttäneet maskeja omalla tavallaan ilman vertailuryhmää.
– Tiedetään, että tällaisessa tutkimusasetelmassa saadaan paljon todennäköisemmin positiivinen tulos.
Kesälomakauden lopussa koronatartuntojen määrä alkoi kasvaa Suomessa. Heinäkuun lopussa STM:n selvityksen aineistosta julkaistiin ulkopuolinen tutkimus, jonka tulos puolsi maskien käyttöä.
Mäkelän mukaan uusi analyysi aineistosta oli tehty tarkoitushakuisesti."
LÄHDE: https://www.kaleva.fi/kohutun-maskiselvityksen-tehnyt-professori-marjuk…
Tämän lisäksi Saksassa on vastikään tehty tutkimus kasvomaskin haitoista lapsilla, johon osallistui 25 930 saksalaista lasta:
"The average wearing time of the mask was 270 minutes per day. Impairments caused by wearing the mask were reported by 68% of the parents. These included irritability (60%), headache (53%), difficulty concentrating (50%), less happiness (49%), reluctance to go to school/kindergarten (44%), malaise (42%) impaired learning (38%) and drowsiness or fatigue (37%)."
Eli suomeksi: 68% vanhemmista ilmoitti maskeista johtuvista vammoista/haitoista. Näitä olivat epämukavuus (60%), päänsärky (53%), keskittymisvaikeudet (50%), vähentynyt onnellisuus (49%), vastenhakoisuus mennä kouluun/päiväkotiin (44%), huonovointisuus ( 42%), häiriintynyt oppiminen (38%) ja uneliaisuus tai väsymys (37%).
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Haluisin myös tietää kuinka paljon asiaa on tutkittu, ja miten tutkimukseen valittujen henkilöiden maskinkäyttöä on seurattu, minkätasoisia maskeja on tutkittu , onko niitä verrattu toisiinsa.? Ainakaan Suomessa ei ole tehty tietteellisesti toteutettua, kattavaa tutkimusta.
Aloita vaikka tuosta ketjuun aiemmin linkatusta PNAS:n paperista. Sieltä löytyy varmasti ainakin yhden päivän tarpeisiin suht asiallista luettavaa kun alat lähteitä käymään läpi.
Vierailija kirjoitti:
Päiväkoti-ikäisten kitinä maskien epämukavuudesta ei kylläkään ole lääketieteellisessä mielessä mitenkään merkityksellistä, varsinkin kun Suomessa lapsille ei maskeja edes suositella. Ja aiheuttavathan ne väsymystä ja päänsärkyä aikuisillekin, mutta ei se ole mikään syy olla pitämättä maskia.
Näyttö maskien hyödyistä on tosiaan heppoinen (tuo yllä mainittu ei toki ole ainoa tutkimus; joissakin on hyötyjäkin osoitettu, mutta silti aika laihoin tuloksin). Itse ajattelen, että vaikka maskin hyöty tuntuu vaivaan ja epämukavuuteen nähden pieneltä, se pienikin yliote on tärkeä saada. Ja vaikka tartunnat lisääntyvät niin ilman maskeja lisääntyisivät vielä enemmän.
Tutkimuksessa otanta koski 0–18-vuotiaita. 15,4% näistä oli 0–6-vuotiaita, 55,6% 7–12-vuotiaita ja 29,0% 13–18-vuotiaita. Mihin perustuu väitteesi, että päiväkoti-ikäisten kitinä maskien epämukavuudesta ei ole lääketieteellisesti merkityksellistä? Eikö lapsen kokemuksella ole arvoa? Aikamoista.
Suomessa maskeja suositellaan THL:n toimesta 12-vuotaille ja sitä vanhemmille. Minun käsittääkseni 12-vuotiaat ovat lapsia. 13–17-vuotiaatkin kriittisessä kasvun vaiheessa olevia teini-ikäisiä, eivät missään nimessä aikuisia. Helsingissä eräässä koulussa, jossa ystäväni työskentelee, kuutosluokkalaiset pakotetaan pitämään maskia ja opettajat puhuvat maskipakosta suosituksen sijaan, koska "se on helpompaa". Miesystäväni 13-vuotiaan lapsen koulussa opettaja osoittaa maskipinoa luokkaan tultaessa ja sanoo "ota maski". Rehtorin mukaan koulussa ei painosteta, mutta käytönnössä asia hoituu varsin kyseenalaisin metodein.
Itsekin toteat, että maskien hyödyt ovat tutkimusten valossa hyvin heppoisia. Miksi silti pidät maskia? Mihin perustat väitteesi siitä, että ilman maskia tartunnat lisääntyisivät vielä enemmän, kun juuri tästä ei ole olemassa minkäänlaista luotettavaa näyttöä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päiväkoti-ikäisten kitinä maskien epämukavuudesta ei kylläkään ole lääketieteellisessä mielessä mitenkään merkityksellistä, varsinkin kun Suomessa lapsille ei maskeja edes suositella. Ja aiheuttavathan ne väsymystä ja päänsärkyä aikuisillekin, mutta ei se ole mikään syy olla pitämättä maskia.
Näyttö maskien hyödyistä on tosiaan heppoinen (tuo yllä mainittu ei toki ole ainoa tutkimus; joissakin on hyötyjäkin osoitettu, mutta silti aika laihoin tuloksin). Itse ajattelen, että vaikka maskin hyöty tuntuu vaivaan ja epämukavuuteen nähden pieneltä, se pienikin yliote on tärkeä saada. Ja vaikka tartunnat lisääntyvät niin ilman maskeja lisääntyisivät vielä enemmän.Tutkimuksessa otanta koski 0–18-vuotiaita. 15,4% näistä oli 0–6-vuotiaita, 55,6% 7–12-vuotiaita ja 29,0% 13–18-vuotiaita. Mihin perustuu väitteesi, että päiväkoti-ikäisten kitinä maskien epämukavuudesta ei ole lääketieteellisesti merkityksellistä? Eikö lapsen kokemuksella ole arvoa? Aikamoista.
Suomessa maskeja suositellaan THL:n toimesta 12-vuotaille ja sitä vanhemmille. Minun käsittääkseni 12-vuotiaat ovat lapsia. 13–17-vuotiaatkin kriittisessä kasvun vaiheessa olevia teini-ikäisiä, eivät missään nimessä aikuisia. Helsingissä eräässä koulussa, jossa ystäväni työskentelee, kuutosluokkalaiset pakotetaan pitämään maskia ja opettajat puhuvat maskipakosta suosituksen sijaan, koska "se on helpompaa". Miesystäväni 13-vuotiaan lapsen koulussa opettaja osoittaa maskipinoa luokkaan tultaessa ja sanoo "ota maski". Rehtorin mukaan koulussa ei painosteta, mutta käytönnössä asia hoituu varsin kyseenalaisin metodein.
Itsekin toteat, että maskien hyödyt ovat tutkimusten valossa hyvin heppoisia. Miksi silti pidät maskia? Mihin perustat väitteesi siitä, että ilman maskia tartunnat lisääntyisivät vielä enemmän, kun juuri tästä ei ole olemassa minkäänlaista luotettavaa näyttöä?
Miten niin ei ole minkäänlaista luotettavaa näyttöä? Tuossa PNAsin koosteessakin oli koko joukko varsin luotettavia tutkimuksia aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
https://www.pnas.org/content/118/4/e2014564118
Yhden emerituksen kuukausia vanhojen horinoiden sijaan voisitte vaikka lukea vähän tuoreempaa ja tukevampaa matskua tuosta.
Kävin läpi kaikki tutkimuksessa viitatut tutkimukset. Siellä oli ainoastaan muutama lähdejulkaisu, joka on julkaistu Mäkelän haastattelun jälkeen. Näistä julkaisuista suurimmassa osassa ei edes puhuttu maskeista, mutta tässä yksi hyvin kattava selvitys, joka on julkaistu 20.11.2020.
"Physical interventions to interrupt or reduce the spread of respiratory viruses"https://www.cochranelibrary.com/cdsr/doi/10.1002/14651858.CD006207.pub5…;
Ko. tutkimuksessa sanotaan maskeista näin:
Medical/surgical masks compared to no masks:
"There is low certainty evidence from nine trials (3507 participants) that wearing a mask may make little or no difference to the outcome of influenza‐like illness (ILI) compared to not wearing a mask (risk ratio (RR) 0.99, 95% confidence interval (CI) 0.82 to 1.18. There is moderate certainty evidence that wearing a mask probably makes little or no difference to the outcome of laboratory‐confirmed influenza compared to not wearing a mask (RR 0.91, 95% CI 0.66 to 1.26; 6 trials; 3005 participants).
N95/P2 respirators compared to medical/surgical masks:
"The use of a N95/P2 respirator compared to a medical/surgical mask probably makes little or no difference for the objective and more precise outcome of laboratory‐confirmed influenza infection (RR 1.10, 95% CI 0.90 to 1.34; moderate‐certainty evidence; 5 trials; 8407 participants)."

Ei kovin yllättävää että Mäkelän haastattelun jälkeen julkaistuja tutkimuksia ei löytynyt, kun tuo paperi on annettu tarkastettavaksi jo kesäkuussa... Tuo sinunkin lainaamasi on ikivanha, sitä vain oli sattumalta päivitetty vastikään. Hienosti poimittu kirsikka kuitenkin.

Viestisi logiikka ei aukea minulle. Voit itse ihan vapaasti käydä nuo samat lähteet läpi ja osoittaa tutkimukset, jotka on julkaistu Mäkelän haastattelun jälkeen.

Miksi ihmeessä minä niin tekisin? Tuo artikkeli on tuollaisenaan paljon uskottavampi kuin emeritusprofessorin horinat, ihan riippumatta siitä onko kyseinen proffa niihin tutkimuksiin tutustunut vai ei.

"Mäkelän mukaan katsauksia on tehty myös havainnoivista tutkimuksista, joissa ihmiset ovat käyttäneet maskeja omalla tavallaan ilman vertailuryhmää.
– Tiedetään, että tällaisessa tutkimusasetelmassa saadaan paljon todennäköisemmin positiivinen tulos.
Kesälomakauden lopussa koronatartuntojen määrä alkoi kasvaa Suomessa. Heinäkuun lopussa STM:n selvityksen aineistosta julkaistiin ulkopuolinen tutkimus, jonka tulos puolsi maskien käyttöä.
Mäkelän mukaan uusi analyysi aineistosta oli tehty tarkoitushakuisesti.
– Siihen oli valittu vain tietyt osat meidän löytämistämme tutkimusta ja käytetty metodeita, joilla saatiin näyttämään siltä, että maskeilla olisi vaikutusta, Mäkelä sanoo."
https://www.kaleva.fi/kohutun-maskiselvityksen-tehnyt-professori-marjuk…
Se, että joku päättää tukeutua analyysissään tutkimuksiin, joiden jo alun alkaen voidaan todeta tuottavan virheellisiä tuloksia, ei tee tutkimuskatsauksesta uskottavaa, oli se miten tuore tahansa. Aidosti luotettavia tutkimuksia maskien hyödyistä ja haitoista ei pystytä tekemään, sillä se olisi epäeettistä. Minusta tämä kertoo jo kaiken oleellisen koko maskipropagandan eettisyydestä.

Sinä voit vahvistusharhaasi tukeaksesi toki pitää Mäkelää ylimpänä auktoriteettina jos haluat, ei se minulta pois ole :-)
Näen Mäkelän luotettavampana lähteenä, kuin lääkefirmojen rahoittaman THL:n ja korruptoituneen hallituksen.

Kuulostaa siltä että Mäkelä on ottanut kritiikistä vähän itseensä.
Vierailija kirjoitti:
Näen Mäkelän luotettavampana lähteenä, kuin lääkefirmojen rahoittaman THL:n ja korruptoituneen hallituksen.
Hyvin luotettavaltahan tuo vaikuttaa, toimitti juuri sitä mitä tilattiin.
Välitat disinformaatiota ap. Tuonkin lyylin selvityksessä kangasmaskeille havaittiin noin 30% hyöty kunhan vaan analayysi on tehty oikein. Sitä nyt ei kuitenkaan ehditty kiiressä tekemään koska meni hyvin pitkälle se venkulointi maskien kanssa ja koko selvityksen piti Varhilan mukaan tulla vasta "toivottavasti ennne juhannusta". THL ei saanut edes tiedottaa maskeista koska niitä ei ollut.

Juuri samalla datalla tehty analyysi osoittaa, että kangasmaskeista on tilastollisesti merkittävää hyötyä. Varhilan palkkaama pirkko vaan puolustaa kiireessä väärin tehtyä tutkimustaan.
Maskien käyttö ylläpitää pelkotilaa ja kriisitietoisuutta. Se onkin niiden käytön ainut tarkoitus ettei ihmiset unohtaisi kriisiä.
Teimme meta-analyysin satunnaiskokeista (engl. RCT, randomized controlled trials), joissa oli tutkittu muiden kuin kirurgisten kasvosuojuksien käyttöä sairaala- tai kotiympäristön ulkopuolella. Meta-analyysissa yhdistetään satunnaiskokeiden tulokset laskennallisin menetelmin. Käytimme samoja satunnaiskoeasetelmia, joita käytettiin Sosiaali- ja terveysmnisteriön toukokuussa 2020 teettämässä järjestelmällisessä kirjallisuuskatsauksessa. 1
Maskit vähentävät kolmanneksella käyttäjänsä riskiä sairastua hengitysinfektioon verrattuna tilanteeseen, jossa maskia ei käytettä. Maskien suojavaikutus on suuri ja tilastollisesti merkitsevä. Meta-analyysi mahdollistaa myös alkuperäisaineistojen mittausvirheiden havaitsemisen ja huomioimisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näen Mäkelän luotettavampana lähteenä, kuin lääkefirmojen rahoittaman THL:n ja korruptoituneen hallituksen.
Hyvin luotettavaltahan tuo vaikuttaa, toimitti juuri sitä mitä tilattiin.
Miten niin toimitti juuri sitä mitä tilattiin? Mäkelän lausunnot ohitettiin täysin ja hallitus muodosti oman "tiedepaneelinsa", kun piti saada maskeja puoltava lausunto. Eikä tässä ole pelkästään Mäkelän mielipiteistä kyse, vaan tutkimusten kriittisestä tarkastelusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välitat disinformaatiota ap. Tuonkin lyylin selvityksessä kangasmaskeille havaittiin noin 30% hyöty kunhan vaan analayysi on tehty oikein. Sitä nyt ei kuitenkaan ehditty kiiressä tekemään koska meni hyvin pitkälle se venkulointi maskien kanssa ja koko selvityksen piti Varhilan mukaan tulla vasta "toivottavasti ennne juhannusta". THL ei saanut edes tiedottaa maskeista koska niitä ei ollut.
Juuri samalla datalla tehty analyysi osoittaa, että kangasmaskeista on tilastollisesti merkittävää hyötyä. Varhilan palkkaama pirkko vaan puolustaa kiireessä väärin tehtyä tutkimustaan.
Ensinnäkin tämä tutkimus on vertaisarvioimaton. Useammat ovat kommentoineet kyseisen tutkimuksen virheellisyyttä vaatien koko tutkimuksen poistamista tietokannoista mm. täällä: https://www.medrxiv.org/content/10.1101/2020.07.31.20166116v1#disqus_th…
https://edition.cnn.com/2020/11/10/health/masks-cdc-updated-guidance/in…
Vähän emeritaa nuoremman ja luotettavamman lähteen tutkimus.
Myönnetään mm. pitkään kiistelty asia, että maskit suojaavat myös käyttäjää. Minkä nyt tietysti maalaisjärjellä voi jokainen muutenkin päätellä.
Ei kukaan ole väittänyt että maskit kaikkia tartuntoja estäisivät tai eikä niiden tarvitsekaan ollakseen hyödyllisiä.
Jos kaikki käyttäisivät satunnaisesti kondomeja verrattuna siihen että kukaan ei käytä kondomia koskaan, niin kummassa tapauksessa syntyy enemmän lapsia ja leviää enemmän sukupuolitauteja?