Miehellä ollut irtosuhteita, apua
Sain tietää että miehelläni on joskus ollut yhden yön suhteita. On omien sanojensa mukaan käyttänyt kondomia joka kerta. Olemme kumpikin käyneet testeissä suhteen alussa. Tuo tieto kuitenkin alkoi ällöttää niin paljon, että tämä suhde loppuu tähän. Kondomi ei ole mikään 100 % suoja eikä suojaa kondyloomalta tai herpekseltä. Sellaiset miehet usein myös pettävät helpommin. Ja miten tyhmä ihminen ottaa jonkun panon takia riskin esim. hiv-tartunnasta?!?
Menen varmuuden vuoksi uudestaan testeihin sekä myös HPV-dna-testiin ja papa-kokeeseen. Ja aion käydä seurannassa normaalia tiheämmin, vaikka tulokset olisivatkin puhtaita noiden kahden viimeksi mainitun osalta, virushan voi kehittää syövän esiasteen myöhemminkin. Rukoilen ettei mitään olisi eikä tulisi :( Pelkään kyllä pahinta.
Kommentit (33)
Onnea valitsemallasi tiellä. Miesonnen voit unohtaa.
Jätä se sika. Käy sptautitesteissä ja toimi ensi kerralla vastuullisemmin.
Että ei seksiä sitten enää ikinä. Ok.
No mies kuuluu parhaaseen a-ryhmään, kun pystyy saamaan irtosuhteita. Minulta ei onnistuisi. Onneksi olkoon alfasta!
Meinaatteko että on pakko tyytyä irtosuhteita harrastaneeseen mieheen?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Meinaatteko että on pakko tyytyä irtosuhteita harrastaneeseen mieheen?
Ap
Ei. Voit myös olla ilman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meinaatteko että on pakko tyytyä irtosuhteita harrastaneeseen mieheen?
Ap
Ei. Voit myös olla ilman.
Tai sitten löytää sellainen mies, joka ei irtosuhteita ole harrastanut?
jos alat joskus vielä suhteeseen irtosuhdemiehen kanssa, niin sun kannattaa pettää sitä jo valmiiksi, sillä sellainen mies pettää sua taatusti tilaisuuden tullen jossain vaiheessa
Eli siis jännä irtosuhdemies kiinnostaa...
Nämä irtisuhdeihmiset elää omassa kuplassaan ja luulee että kaikki muutkin harrastaa niitä. Ei muuten harrasta! Eiköhän ap:kin löydä itselleen kunnollisen miehen, joka harrastaa seksiä vain vakiintuneessa seurustelusuhteessa.
sehän on kaikkien naistenkin mielestä suureksi kunniaksi miehelle että on Paljon Naisia. Niitä pitää Saada. En tiedä haluaisivatko he itse olla yksi niistä monista, tai että heidän tyttärensä olisi. Naisia ei voi ymmärtää.
Mun exälle ilmestyi muinaisesta irtosuhteesta 8v lapsi. Mikä lie rahapula naiselle viiveellä iski kun vaati isyystestiä ja elareita.
Minä olen nuorena harrastanut irtosuhteita kun etsin itseäni ja sitä oikeaa. Samoin mieheni. Kun sitten löysimme toisemme vuonna -92, olimme molemmat niin tyytyväisiä ja onnellisia ettei kumpikaan kaivannut muuta. Uskollisia olemme olleet siitä saakka. Eikä kummallakaan ole jälkikäteen ilmestynyt mitään tautia. Eli ei menneisyydestä voi suoraan päätellä tulevaa.
Vierailija kirjoitti:
Nämä irtisuhdeihmiset elää omassa kuplassaan ja luulee että kaikki muutkin harrastaa niitä. Ei muuten harrasta! Eiköhän ap:kin löydä itselleen kunnollisen miehen, joka harrastaa seksiä vain vakiintuneessa seurustelusuhteessa.
Ihan vilpittömästi kysyn, onko tällaisia miehiä? Ja ovatko he sitä vapaaehtoisesti vai koska eivät syystä tai toisesta saa niitä irtosuhteita? Oma kokemus on se, että nämä "vain parisuhteessa miehet" ovat juuri niitä katkeroita tyytyjiä, jotka tilaisuuden tullen sitten pettävät kun ensimmäisen kerran sen irtosuhteensa saavat...
Ei sillä, kokemus on myös paljon irtosuhteita jo aiemmin harrastaneesta, joka sitten niitä muina miehinä parisuhteessa jatkoi..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meinaatteko että on pakko tyytyä irtosuhteita harrastaneeseen mieheen?
Ap
Ei. Voit myös olla ilman.
Tai sitten löytää sellainen mies, joka ei irtosuhteita ole harrastanut?
Varmasti sekin löytyy jonkun satukirjan sivuilta.
Niin minkä vuosituhannen tekele olet? Entinen nunna? Kirkkoväkeä?
up