Lue keskustelun säännöt.
Bulimian syövereissä
Toivoton789
27.01.2021 |
Oon 24.v naisopiskelija ja mulla on aika paha bulimia. Oksensin ensimmäistä kertaa viime vuonna keväällä ja se oli iso virhe. Jäin todellakin koukkuun ja meno on siitä vain pahentunut. Välillä olen syömättä ja näännytän itseäni vaikka kuinka, kunnes taas olen niin kamalan nälkäinen, että sorrun syömään liikaa ja oksentelukierre alkaa. En kestä yhtään kylläisen olon tunnetta, vaan se laukaisee ajatukset aikeista oksentaa. Usein en edes ahmi ns. roskaruokaa vaan syön ihan tavallista kotiruokaa. Oon laihtunut kesästä jotain 12kg, mutta välillä kyllä lihonutkin, varmaan ahmimisesta johtuen.
Opiskelen korkeakoulussa hyvinvointialalla ja päivien pitäisi kulua etäopintojen parissa, mutta mulla ne menee siihen, että syön ja oksennan vuoron perään, yleensä n. 2 krt./pv, pahimmillaan 4 krt/ pv. Liikunnastakin on tullut jotain ihan hirveetä. Saatan esim. laittaa kellon yöllä soimaan, jotta voin "saada lisäaikaa" treenaamiselle. Muutoin treenaan päivässä n. 3-5h ja yritän keksiä kaikenlaisia keinoja miten vaan saisin vähennettyä paikallaanoloa ja kulutettua enemmän kaloreita. Eipä siis oikein opinnotkaan edisty, kun kaikki aika uppoaa tällaiseen pelleilyyn ja sekös vaan lisää ahdistusta ja vettä myllyyn, saaden mut yrittämään olemaan entistäkin "tehokkaampi" ja "täydellisempi".
Oon ihan hukassa ja välillä ihmettelen itsekin, että miten voi alunperin täysin terve ja nuori ihminen ajautua tällaiseen tilanteeseen? Tuntuu kuin olisin uponnut jonnekin ihmeen suohon ja välillä yletän nostamaan käteni pinnan yläpuolelle hetkeksi, kunnes taas uppoan syvälle. Tavallaan kuitenkin tajuan itsekin sisimmässäni, että tää kaikki on ihan hullua ja väärin, mutta en osaa enää lopettaakaan ja kiellän ongelman myöntämisen itseltäni. Mulla on ollut tilaisuuksia kertoa esim. lääkärille, mutta en ole vain saanut sanoja suustani. En tiedä miten alottaisin aiheesta puhumisen, kun hävettää sekin, että oon kuitenkin normaalipainoinen (bmi 20) ja onhan täällä maailmassa mua vaikka kuinka paljon laihempiakin ihmisiä. Välistä vaan tuntuu ja tulee hetkiä, etten enää jaksa ja haluaisin vaan itkeä, mutta kun en pysty siihenkään. Kaikki on tasapaksua, mutta ei kuitenkaan.
Onko kellään samankaltaisia kokemuksia? Miten olette päässeet ongelmistanne eroon? Oletteko hakeneet apua? Mistä? Miten olette ottaneet asian esille? Miten siihen on reagoitu?
Kommentit (5)
Paino on yksilöllinen asia, sitä ei pidä vertailla, opettele pitämään omasta koostasi, pukeudu oman tyylisi mukaan, korosta niitä piirteitä joista itsessäsi pidät. Hanki vaikka kasvotatuointi jos haluat erottua joukosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitkä on sun vahvuuksia? Voisitko käyttää niitä hyväksi. Tai sairautesi piirteitä.
Tuli myös mieleen, että onko opiskelemasi ala sinulle oikea?
Yksi apukeino voisi olla myös arvopyramidin tekeminen (joustavamieli.com). Jos listaisit päivän tekemisesi yhteen pyramidiin ja sen vierelle ne arvot, joita tekemisesi nyt toteuttaa. Sitten tekisit vastaavan sen mukaan, miten haluaisit asioiden olevan.
Itsellä on yksi toimiva keino oli ahmia jotakin muuta kuin ruokaa ja liikuntaa. Ajattelin sen välivaiheena, josta ajan kanssa pystyin siirtymään eteenpäin. Minulla riittävä uni unilääkkeillä oli yksi ratkaiseva tekijä, mikä mahdollisti tämän. Itsellä oli sikäli erilainen kokemus, että pystyin syömään ilman paastoja enkä liikkunut ylenmäärin. Olin käynyt läpi niin monta keinoa ja puhunut asiasta paljon, että lääkkeillä se ei ollut älyttömän vaikeaa. En siis siksi voivarmasti antaa kovin toimivia neuvoja.
Voisitko kokeilla kirjojen tai netin tai jonkin sellaisen ahmintaa, joka veisi ajatuksia muualle. Tämä tosin täytyy toteuttaa jotenkin niin, että pystyt antamaan kehollesi sopivaa ravintoa riittävän usein. Varmasti tiedät, miten tulee syödä oikein.
Olisi varmasti hyvä saada myös tukea. Itseltä ei olisi onnistunut ilman sitä. Maailma ei ole romahtanut, vaikka siltä myt tuntuu.
Millä tavoin opit parhaiten? Onko se kirjoista lukemalla, puhumalla tai käytännössä, luennoilla? Toiselle ihmiselle puhumista ei voi korvata millään ja kuulostaa siltä, että tarvitset jonkun, jolle puhua. Mutta haluan siksi muistuttaa asiasta, että toipumiseen vaaditaan yksilöllistä otetta. Bulimia ei ole loppuelämän tuomio.
Mulla oli todella paha bulimia n.17-25-vuotiaana, oksensin jopa 5 kertaa päivässä. Jouduin sit mielisairaalaan sh osastolle, enkä oikeestaan saanut sieltä mitään apua. Myöskään terapiasta ei ollut apua.
Jostain ihmeen syystä bulimia kuitenkin vain loppui itsestään,kun tajusin etten halua itse jatkaa sitä elämäntyyliä. Olin samanlaisessa ahdistuksessa kuin sä, enkä ymmärtänyt miksi kierre jatkui.
Ehkä keskeinen asia oli oivallus siitä, etten liho vaikka olen oksentamatta. Olenkin nyt 31v ja päinvastoin 5kg laihempi mitä bulimia-aikoina. Koskaan en ole nälkäinen, painoindeksi on lievän alipainon yläpäässä ja koen olevani ihan terve nyt. En laihduta ja syön itseni kylläiseksi.
Jos päätät päästä sairaudesta eroon pystyt kyllä siihen, tsemppiä sulle
Ongelman ydin on seksuaalisessa vuorovaikutuksessa.
Kouluterveyteen heti.
Älä tee liikunnasta riippuvuutta, jätä liikunta hälytykset pois.
Opettele syömään säännöllisesti pieniä annoksia, ajoita vessassa käynti ennen ruokailua, jotta siitä ei tule houkutus oksentaa.
Tee ruokailun ohessa jotain millä unohtaa liika keskittyminen ruokaan, pelaa vaikka kännykällä tai lue kirjaa.
Pidä treenit kurissa, pari kertaa viikossa kuntosalilla riittää.