Odotan malttamattomana, että lapset lähtevät kotoa ja saan oman elämäni takaisin.

nuoruutta ja menemistä, ei voi mitään.. Takana on syvä masennus ja terapiaa pari- ja yksilö sellaista. Ihan vaan vapauden puutteen takia..

Kyllä sitä omaa elämää voi ja pitääkin järjestää, vaikka lapset pieniä.

Minä en niinkään kaipaa nuoruutta ja menemistä. Kaipaan rauhaa, hiljaisuutta, yksinäisyyttä, vapautta tehdä mitä haluaa.





4

Tuhlaan elämääni, tiedän. En nauti elämästä lasten kanssa, mutta mitäs tässä enää tekee, kun lapset ovat olemassa? Pyrin nauttimaan heidän kanssa olostaan niin paljon kuin mahdollista, mutta väkisin vääntämiseltä se useimmiten tuntuu.



En kai ole vaan äitityyppiä. Harmi, että sitä ei voi tietää ennen kuin lapsia on.





ap

Minulle omaksi elämäksi ei riitä esim. työssä käyminen. Olen aina rakastanut yksinoloa ja hiljaisuutta. Kaipaan kipeästi rauhallista elämää. Sitä ei voi järjestää mitenkään ennen kuin lapset ovat isompia ja ehkä jo poissa kotoa. 2- ja 5- vuotiaden kanssa se ei ainakaan ole mahdollista (siinä mittakaavassa, mitä minä tarvitsisin tunteakseni itseni normaaliksi ja onnelliseksi) :D



ap

ja et se oppii tekemään kaikenlaista. mun oma lapsi ja mä saan elää sen kanssa ne kokemukset. voi että mä rakastan poikaani, varsinkin nyt sen huomaa kun ikävöi sitä. se on isän kanssa mummolassa toista päivää ja jo nyt mä ikävöin kovasti.

joo tiedän et nyt pitäs nauttia omasta ajasta, mut mä olen toipilaana yhestä leikkauksesta. en siis pysty/jaksa kuin lepäillä kotona

taidat omata aika vähän vapaa-aikaa ilman lapsia... järjestä ihmeessä, tekee hyvää ja taas jaksaa muksujakin!

Minkä ikäinen vauvasi on? Kyllähän vuosi-puolitoista vielä menee(minullakin meni ihan helposti), mutta sen jälkeen on ollut aika töksähteleväistä.





ap

Käyn töissä, se laskettakoon vapaa-ajaksi ilman lapsia. Muutoin minulla ei ole lapsetonta aikaa yksin tai miehen kanssa kovinkaan usein. Miehen kanssa kaksi ei olla koskaan.



Mutta silti luulen, että tämä olo on enemmän luonnejuttu kuin se, että en viettäisi tarpeeksi omaa aikaa. En voi sietää häsläämistä, mitä elämä lasten kanssa väistämättä on. Minun olisi pitänyt ymmärtää ennen lasten hankkimista, että en jaksa tällaista elämää. Mutta kun sitä ei voi etukäteen tietää...



Eikö kukaan muu teistä ajattele kuten minä?



ap

Tunnen itseni myös huonoksi äidiksi vaikka tiedän etten ole. Ei vaan aina jaksais olla läsnä ja toteuttaa toisten tarpeita, jättää aina omat tarpeensa, toiveensa, särkynsä, väsymyksensä ja v***tuksensa sivuun. En nauti tästä mutta häpeän myöntää sitä. Olen kadottanut oman itseni ja oman elämäni. Kaipaan myös omaa rauhaa ja hiljaisuutta, kokonaisia yöunia, ja edes JOSKUS mahdollisuutta herätä aamulla omaan tahtiinsa. Mun lapset on 2½ vuotta ja kuopus 10kk.

Olen pitkälti päälle 50 ennen kuin alkaa olla sitä omaa rauhaa ja vapautta kulkea ja elää omaan tahtiinsa. Sanovat joo että omaa aikaa täytyy järjestää, mutta kertoisivat MITEN se onnistuu!! Jos lapset on vanhuudenkremppaisilla isovanhemmillaan hoidossa, poden koko ajan huonoa omaatuntoa ja pelkään että jotain menee vikaan.

Ihan puistattaa lukea näitä ' Mä haluuun!' ' Minä itse' -juttuja. Kyllä asia on näin, että meiltä odotetaan tiettyä asennetta ja käyttäytymistä eri tilanteissa. Työelämässä varsinkin täytyy totella työnantajan vaatimuksia ja lasten vanhempana on omat vastuunsa.

Ei äitinä kuitenkaan tarvitse olla mikään lapsen orjahoitaja. Jos on mies mukana kasvattamassa ja hoitamassa, niin sitten vaan tekee selväksi kummankin perustehtävät ja vastuut, kyllä siinä jää aikaa aamunukkumiselle ja harrastuksille. Ei ne lapset rikki mene, jos ei ole koko ajan virikkeitä.

Onnettomia ruikuttajia nykyajan äidit...

ja luulit että lapset tuo sitä tullessaan? Kannattaa hukata elämä odottamiseen;tiedä vaikka loppuskin niin että vaan odotat ..

Teidän viesteistänne paistaa ymmärtämättömyys. Olette vielä nuoria. Jos ette iältänne, mieleltänne olette jääneet nuoriksi. Ja ainakin nro 13 on vain yhden lapsen(joka on vielä pieni) äiti.

En jaksa alkaa tekemään tiliä tässä elämästäni sen kummemmin (miehen osallistumisesta, " orjahoitajana" olemisesta yms.), tarkoitus oli huhuilla muita, jotka tuntevat samoin ja vaihtaa ajatuksia heidän kanssaan.

Sen sanon, että nro 13:n kirjoitus oli täynnä ennakkoluuloisia oletuksia minusta! Mistä ihmeestä kuvittelit esim. että minä luulen, että lapset tarvitsevat virikkeitä koko ajan??

ap

Vierailija:

Ihan puistattaa lukea näitä ' Mä haluuun!' ' Minä itse' -juttuja. Kyllä asia on näin, että meiltä odotetaan tiettyä asennetta ja käyttäytymistä eri tilanteissa. Työelämässä varsinkin täytyy totella työnantajan vaatimuksia ja lasten vanhempana on omat vastuunsa.

Ei äitinä kuitenkaan tarvitse olla mikään lapsen orjahoitaja. Jos on mies mukana kasvattamassa ja hoitamassa, niin sitten vaan tekee selväksi kummankin perustehtävät ja vastuut, kyllä siinä jää aikaa aamunukkumiselle ja harrastuksille. Ei ne lapset rikki mene, jos ei ole koko ajan virikkeitä.

Onnettomia ruikuttajia nykyajan äidit...

Oletko hiukan yksinkertainen? Miten kuvittelet, että kaikki se, mitä tekstissä ei sanota, sitä ei ole olemassakaan??



Olen aina rakastanut rauhaa ja hiljaisuutta, yksinoloa. Olen aina rakastanut myöskin lapsia, leikkimielisyyttä, retkeilyä ja hassuttelua. Ennen arkea omien lasten kanssa ei voi tietää, miten nuo asiat sitten painottuvat.



ap

Vierailija:

Tunnen itseni myös huonoksi äidiksi vaikka tiedän etten ole. Ei vaan aina jaksais olla läsnä ja toteuttaa toisten tarpeita, jättää aina omat tarpeensa, toiveensa, särkynsä, väsymyksensä ja v***tuksensa sivuun. En nauti tästä mutta häpeän myöntää sitä. Olen kadottanut oman itseni ja oman elämäni. Kaipaan myös omaa rauhaa ja hiljaisuutta, kokonaisia yöunia, ja edes JOSKUS mahdollisuutta herätä aamulla omaan tahtiinsa. Mun lapset on 2½ vuotta ja kuopus 10kk.

Olen pitkälti päälle 50 ennen kuin alkaa olla sitä omaa rauhaa ja vapautta kulkea ja elää omaan tahtiinsa. Sanovat joo että omaa aikaa täytyy järjestää, mutta kertoisivat MITEN se onnistuu!! Jos lapset on vanhuudenkremppaisilla isovanhemmillaan hoidossa, poden koko ajan huonoa omaatuntoa ja pelkään että jotain menee vikaan.

Minäkin tunnen hyvin usein huonoa omatuntoa, koska en koe olevani tarpeeksi hyvä äiti. Tiedän, että olen hyvä äiti siinä mielessä, että annan lapsilleni rakkautta, aikaa, turvaa, rajoja ja läheisyyttä. Huonoa omatuntoa poden siitä, että en nauti tästä ajasta heidän kanssaan.

Elättelen toivoa, että ajatukseni hieman muuttuvat kun lapset kasvavat isommiksi. Ehkä kahden kouluikäisen äitinä olo on jo erilaista kuin nyt... Jaksamisia sinulle :)

ap

En ymmärrä tota että yleensä elämässä vaan odotetaan jotain .. Kunhan se ja se aika koittaa... Koska kellään sitä aikaa ei oo liikaa

Kiitos tsempeistä, samoin sinulle! Tiedän että osa huonosta olostani johtuu väsymyksestä, en ole nukkunut ehjiä öitä vuosiin. En olisi ikinä uskonut että lapset voivat romuttaa yöuneni näin pitkäksi aikaa, luulin ennen että lapset alkavat nukkua kellon ympäri-öitä kunhan yösyömiset vauva-ajalta loppuvat. Mutta kun yölevottomuudet jatkuu ja jatkuu eikä kukaan mahda mitään.



Miehenikin selvästi yllättyi lapsiperheen arjen rankkuudesta eikä arvannut etukäteen kuinka suuria panostuksia häneltäkin tarvittaisiin. Hän pakenee töihin ja kaikenlaiseen talkoohommaan, mökinlaittoon ja appelan maatilalle ettei tarvitsisi olla kotona mun käskytettävänä. Minä taas en arvannut sitäkään etukäteen, että miehen osallistuminen kotihommiin hiipuu entisestään.



On monta syytä siihen, etten nauti tästä ajasta ja minua harmittaa se suunnattomasti. Kaipaan niin sitä vapautta kun sai hypätä auton rattiin tai pyörän selkään ja ajella jonnekin minne huvitti, hakea viikonloppuisin pino vuokraleffoja ja pizzaa. Nyt pitäisi lapsille pitää selkeätä rytmiä ja tarjoilla ravitsevaa kotiruokaa.. my ass! Kaikki lähteminen vaatii älyttömän paljon suunnittelua, miettimistä, ajoitusta ja häsläystä. Mökilläolo ei ole lepoa lähelläkään, pelkkää vahtimista se on hankalissa olosuhteissa.

Olen harkinnut kotiapua ja lastenlikkaa, mutta ne maksaa maltaita. Töihin en halua vielä palata koska olen kertakaikkiaan liian väsynyt ja tiedän että silloin en saisi hetkenkään lepoa. Nyt sentään voi joskus vähän hätistellä lapsia pois jaloista ja istahtaa av:lle.



Yritetään jaksaa kumpikin ja luotetaan siihen että joskus helpottaa. Pakkohan sen on ja ehkä tässä ollaan päivä kerrallaan menossa parempaan. Vertaistuki auttaa aina, muakin helpotti suunnattomasti lukea kirjoituksesi, ap, se oli kuin omasta näppiksestäni!

Paremminkin hirvittää kun lapset muuttaa pois että MITÄ SITTEN???

Mutta en minä kyllä mitenkään inhoa lasten kanssa olemista, vaikka välillä väsynkin. Aikansa kutakin, todennäköisesti sitten kun lapset kasvavat niin kaipaan näitä pikkulapsivuosia.

Kyllä tämäkin " ruikutus" kannatti palstalle laittaa. Samoin sinunkin kirjoituksesi piristi minua. Kyllä vertaistuki on parasta :)



Sinun kohdallasi varmasti näihin tunteisiin vaikuttavat suuresti väsymys. Onneksi väsymyskin aikanaan helpottaa. Muistan saman tunteen vuoden-parin takaa, kun kuopus oli vielä pieni ja kamalan huono nukkuja. Jos vertaan elämääni nyt, olo on jo paljon helpompi kuin silloin (se oli melkeinpä sietämätöntä). Ehkä on hyvä pitää toivoa yllä ja jaksaa uskoa, että muutaman vuoden päästä jaksaisi paremmin. Haluaisin kuitenkin nauttia lapsistani, ovathan he ihania.



Mieheni on paljon poissa kotoa ja arki on minun harteillani. Se tuo oman mausteensa tähän oloon toki.



*tsemppirutistus*



ap

Ihan vaan mielenkiinnosta kyselen, että miksi teillä on kaksi lasta? Eikö se ensimmäinen lapsi jo herättänyt näitä epämieluisia tuntemuksia?



Meillä ainakin ollaan päädytty siihen, että meidän lapsiluku jää yhteen, kun emme arvanneet kuinka rankkaa lapsiperhe-elämä voi olla. Emme halua toistamiseen käydä läpi kaikkea.



Eikä nyt ole tarkoitus arvostella, vaan ihan vilpittömästi haluaisin tietää, eikö sinulla ollut epäilyksiä kun aloit odottamaan toista lasta?