7v oli viikon serkuillaan ja nyt ei kelpaa enää normaali aamupala, pitäisi olla
Weetos-muroja tai riisimuroja joihin päälle _paljon_ sokeria, vanukasta, Playn valmiskaakaota (itse jauheesta sekoitettu on "hyi yök pahaa" limsaa, leivoksia, sokerimehua (oma kotimehu ei enää kelpaa, on kuulemma kitkerää)
Enää ei uppoa meidän perusaamiaisista mikään, eli ei syö puuroa, smoothieta, hedelmiä, marjoja tai juo vettä/maitoa/sitä kotimehua.
Pöydässä istuttaminen ei auta, sillä istuu siinä aina viime tippaan kunnes pitää lähteä kouluun ja nyt viikonloppuna istui pöydässä aamupalaan koskematta päivälliseen saakka eli kolme tuntia. Antaako vaan olla syömättä vai päästänkö itseni helpolla ja ostan jotain mitä serkuillaankin oli?
Kommentit (44)
Milloin tuo viikko oli? Viime viikolla vai viime kesänä? Jos jälkimmäinen, toivoa ei enää ole.
Serkulla epäterveellinen aamupala, älä osta.
Lapset ovat ihan mulkkuja syömisen kanssa.
Mikään ei kelpaa, tai sitten 1 tai 2 asiaa - jotka ovat tietysti saatanan epäterveellisiä ja ravintoköyhiä.
Ja sitten kun painostat liikaa syömään niin sairastuvat teininä anoreksiaan tai bulimiaan. Joskus sitä toivoisi että olisi elintarvikepula että lapsetkin arvostaisivat kun saa edes jotain syödäkseen.
Vittusaatana.
Miksi ostaisit epäterveellistä ruokaa, jota osa noista on? Päivällinen on illalla ja lounas päivällä. Siperia opettaa, syököön mitä saa.
Laita vähän parempaa pöytään äläkä nuukaile.
Et todellakaan ala tanssimaan ekaluokkalaisen venkoilujen mukaan. Olkoon sitten nälässä kouluruokailuun/seuraavaan ateriaan saakka.
Ootko vähän yksinkertainen, jos tää ei oo provo niin mikä sitten? Ei lapsi päätä mitä syödään. Kun et osta ja tarjoa, niin kyllä se jossain kohdalla syö taas sitä mitä on tarjolla.
Ei ketään pidä istuttaa kolmea tuntia ruokapöydässä!
On asioita , jotka vanhemmat päättävät. Lapsen ruokailu on yksi näistä.
Vierailija kirjoitti:
Huono.
Niinpä. Kaikkihan sen tietää, että esim smoothie sisältää enemmän sokeria, kuin esim coca cola tai kaakao.
Vierailija kirjoitti:
Milloin tuo viikko oli? Viime viikolla vai viime kesänä? Jos jälkimmäinen, toivoa ei enää ole.
Ihan viime viikko. Käyvät serkkujen kanssa samaa koulua niin ei ollut sen asian kanssa ongelmaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono.
Niinpä. Kaikkihan sen tietää, että esim smoothie sisältää enemmän sokeria, kuin esim coca cola tai kaakao.
Eikä se oma tekoinen mehukaan ole sen parempi, kuin kaupan.
Vierailija kirjoitti:
Ei ketään pidä istuttaa kolmea tuntia ruokapöydässä!
Juu eikä saa kieltää eikä nuhdella eikä saa pakottaa mihinkään
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat ihan mulkkuja syömisen kanssa.
Mikään ei kelpaa, tai sitten 1 tai 2 asiaa - jotka ovat tietysti saatanan epäterveellisiä ja ravintoköyhiä.
Ja sitten kun painostat liikaa syömään niin sairastuvat teininä anoreksiaan tai bulimiaan. Joskus sitä toivoisi että olisi elintarvikepula että lapsetkin arvostaisivat kun saa edes jotain syödäkseen.
Vittusaatana.
Kiitos, tämä kommentti nauratti mua ihan typerän paljon 😄
Siellä on serkkujen vanhemmat halunneet tarjota hylätylle lapselle jotain tavallista parempaa ja kiitos on näköjään se, että ei olisi saanut toimia noin. Kummallista, että ap ei laittanut omia eväitä mukaan.
Miksi ihmeeså istutat lasta aamiaispöydässä? Oletko ihan vajaa?
Haloo, seitsenvuotiailla on lastenpsykiatrian perusfaktana uusi uhmaikä. Ei kannata tehdä syömisestä mitään valtataistelua!
Jos aamupala ei kelpaa, olkoon ilman. Seuravan kerran on ruokaa lounaalla. Sokerihuttua ei syödä aamupalalla eikä mielellään muulloinkaan usein. Joskus toki saa herkutella, liikaa kielletyn hedelmän statusta ei kannata makeille jutuille antaa, muuten menetät otteesi lapsi syömisiin sitten, kun hän kasvaa ja hänellä alkaa olla omaa rahaa. Karkkipäivä tai vaikkapa yhdessä leivotut viikonloppujutut voivat olla ok vaihtoehto.
Mutta tietenkään ei aamupalalla mätetä limsaa ja leivoksia! Jos ette niitä kotiin osta, lapsesi ei niitä voi omin päinkään käydä hakemassa.
Ei ruuasta kannata tehdä tavoiteltavaa, saavuttamatonta herkkua. Pääasia, että syö jotain. Meillä ostettiin lasten toiveesta Weetabixia, alkuinnostuksen jälkeen niiden viehätys hävisi nopeasti. Saavathan muut syödä edelleen terveellisesti, vaikka lapset testaisivat mielihalujaan. Joustavuutta peliin. Aikuinenkin voi joskus aloittaa jälkiruualla, elämä on lyhyt. Kun 80% ruuasta on terveellistä, voi joskus löysätäkin, sanovat ravitsemustieteilijätkin.
Samoilla linjoilla, tiukkana nyt!
Symppaan sua - toi on raakaa. Kun mukula venkoilee, ota aikalisä ja kuppi kahvia, hengitä syvään ja ajattele, että luot nyt ja tässä lapsellesi tervettä tulevaisuutta. Vuosien päästä sua kiittää normaalipainoinen nuori, jolla on veriarvot kunnossa ja ehjät hampaat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ketään pidä istuttaa kolmea tuntia ruokapöydässä!
Juu eikä saa kieltää eikä nuhdella eikä saa pakottaa mihinkään
Pakkosyöttäminenkö muka saa sitten peruspuuron maistumaan?
Ei lapselle tietenkään anneta herkkuja, mutta ihan aivotonta istuttaa väkisin lasta pöydässä tuntitolkulla. Olkoon syömättä, seuraavan kerran ruokaa on tarjolla lounaalla.
Varmin keino saada syömisestä ongelma on tehdä siitä pakko ja arvovaltakamppailu. Ap pitäköön jämäkästi kiinni siitä, että kotiin ei hommata limsaa ja leivoksia. Se riittää.
Huono.