Minkälaisia ovat luonnehäiriöisten lapset?

kyllä minä olen kun psykiatri on niin luokitellut ja käytän lääkitystä plus olen avohoidossa



en siis koe itseäni poikkeavaksi mutta pakkohan se on uskoa kun niin on sanottu. omasta mielestäni olen ihan tavallinen ihminen, en kuitenkaan ole esim perheen ja ystävien mielestä. he sanovat että olen vaikea, arvaamaton ja aggressiivinen.

koskaanhan en ns voi parantua mutta voin oppia uusia käyttäytymismalleja pitkäaikaisen terapian avulla.

Suomessahan ei ketään saa pakolla ko testeihin, kokemuksesta tiedän...

Eikö kukaan todellakaan tunne/tiedä luonnehäiriöisiä ja heidän lapsiaan?

eli se johtuu niin paljon omasta psyykeestä mitä lapsi kestää ja mitä ei. Sanoisin että se luonnehäiriö on kaikista vaikeinta juuri läheisille, ei niinkään häiriöiselle itse. Olenkin monasti miettinyt voinko itse koskaan hankkia lapsia etten pilaa heidän kehitystään.

Ei diagnosoitu, mutta asia on kuitenkin täysin selvä.



Hänellä kolme lasta, joista yksi skitsofenikko, tytär melko levoton sielu (eronnut ja luopunut lastensa huoltajuudesta, kaikin puolin omituinen) ja toinen poika (isäni) on alkoholisti.



Itse koen olevani varsin terve ja ystävien, sukulaisten ja perheen mielestä oikein tasapainoinen ihminen. Veljeni taas (yllätys, yllätys) on luonnehäiriöinen.



Ihana suku mulla, eikös vaan ;)

Tosiaan 3, sinähän tosiaan vastasitkin, eli luonnehäiriöisen lapsesta tulee usein luonnehäiriöinen tmv. Lisää kommentteja!

- lapsi valehteli paljon ja erittäin taitavasti. Menimme täysin halpaan, kun hän näytti meille vasta aloittamansa koulun pihaa ja osoitti ikkunasta pulpettinsa yms. Tosiasiassa hän ei ollut käynyt päivääkään sitä koulua, vaikka hänet oli sinne ilmoitettu. Hän asui 200 kilometrin päässä, jossa kävi myös koulua - mutta äiti halusi salata tämän.

- valehtelu oli aina ensimmäinen keino, kun tuli jokin ongelma. Jo meille muutettuaan hän mm. valehteli isälleen näkevänsä lompakkonsa juuri nyt. Tosiasiassa hänen pudottamansa lompakko oli minun kädessäni noin 600 metrin päässä, ja välissä oli metsä.

- hän uskoi ja omaksui kaiken, mitä äiti hänelle opetti, absurdeimmatkin asiat. Pahimmillaan hän kieltäytyi tapaamasta isäänsä, koska hyvin toimeentuleva, jatkuvasti hänelle lahjoja yms. ostellut isä on " aina rahat loppu ja peeaa" .

- hänen oli vaikea uskoa, että hänen mielipiteellään, halullaan ja tarpeellaaan olisi jotakin arvoa. Hän oli joka kerta aivan huuli pyöreänä, kun hän oli toivonut jotakin ja me toteutimme sen. NIin yksinkertaisia juttuja kuin uunimakkaraa illalliseksi.

- hän ei luottanut enää ollenkaan omiin tuntemuksiinsa. Ei ollut nälkä, ei väsyttänyt, ei ollut jano, ei sattunut. Ilmeisesti luonnehäiriöinen äiti oli niin monta kertaa kieltänyt hänen tunteensa.



Saimme hänet kuitenkin meille ja terapiapaikka oli valmiina. Neljä vuotta terapiaa teki tehtävänsä ja lapsesta on kasvanut tasapainoinen, iloinen ja onnellinen nuori. Äitiään hän ei tapaa tätä nykyä ollenkaan, niin paljon häntä harmittavat äidin jatkuvat syyllistys- ja manipulointiyritykset.