Mitä kaikkea tekemistä jätätte koiralle työpäivän ajaksi?
Minä olen jättänyt namipiiloja ympäri asuntoa ja sit laittanut pyyhkeen sisään nameja ja pyyhettä voi sit kuopia ja etsiä namia. Nämä alkaa olla vaan koiralle jo niin helppoja että keksii heti kaikki piilot ja osaa kuopia namit pyyhkeestä. Mitä uusia juttuja voisi koiralle järjestää oman työpäivän ajaksi? Ja joo, se nukkuu suurimman osan ajasta mutta on se silti kiva että sillä on edes jotain pientä aivopähkinää.
Kommentit (72)
En jätä mitään. Koirani ovat harvoin itsekseen kotona paria kolmea tuntia pidempään ja silloin nukkuvat rauhassa tai katselevat ikkunasta, eivät tarvitse mitään tekemistä.
Ihan vaan välihuomautuksena ja varoituksena, oma koirani sai purtua kerran ison palan irti mustasta Kongista. Onneksi olin vieressä ja ei ehtinyt niellä sitä palaa ja saada suolitukosta. Kongit tai mitkään kaupalliset lelut eivät ole turvallisia käyttää ilman valvontaa. Pahvilaatikoistakin voi pienempi koira saada suolitukoksen.
-ohis
Meillä koirat nukkuvat aina aamupäivisin, olimmepa kotona tai emme. Ihan normaalia, tiedoksi vain teille jotka ette ymmärrä että koiran nukkuminen on eri asia kuin ihmisen.
Avaan sälekaihtimet että voivat vahtia taloa. Muuta en jätä koska koiria useampi ja herkuista voisi teoriassa tulla riitaa. Ihmisten läsnäollessa niillä ei tulisi mieleenkään riidellä, mutta ei voi tietää mitä keksivät kun pomo puuttuu. Aktivoinnit ennen ja jälkeen yksinolon, siihen on totutettu pienestä että yksinollessa ei tehdä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen vesikupin olen minäkin jättänyt, tosin ei siihenkään kosketa kuin pahimmilla helteillä. Viimeistään nyt etätyöaikana on käynyt selväksi, että nuo ihan tosissaan nukkuvat käytännössä sen koko 8h mitä ovat keskenään kotona työpäivän aikana.
Masentuneita koiraraukkoja.
Ajatella että ne on risteytetty sudesta joka haluaa saalistaa ruokansa ja juosta vapaana luonnossa..IHMINEN OTTAA ELÄIMEN ,EI ELÄIN OTA IHMISTÄ ..👿👿👿👿👿👿👿
Meillä koirat tekee sitä työtä mihin ne on jalostettukin, eli toimivat aluevahteina.
Vierailija kirjoitti:
En jätä mitään. Nukkuu päivät.
Niin minäkin masentuneena nukun..👍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jätä tekemistä, haluan niiden nukkuvan kun ovat yksin.
Niinhän täällä vanhuksetin jätetään ja halutaan nukkuvan yksin...aika raadollista kumpisillekkin vankina ..👿👿👿👿
Kyllä ihminen on itsekäs ja julma .
Aikuinen koira nukkuu keskimäärin 816 tuntia päivässä, seniori 1618 tuntia ja pieni pentu jopa 1820 tuntia, mutta unen tarve on yksilöllistä. Koirilla unenpuutteen merkkejä voivat olla stressaantuneisuus ja tavallista herkempi reagointi ympäristön ärsykkeisiin. Eli nimenomaan koira on terve kun se nukkuu paljon!Hereilläoloaikaa on sitten se ilta kun ollaan kotona.
Onko susi jalostettu vankeuteen neljän seinän sisälle luonnottomaan oloon ?????😒
En mitään. Kokemukseni mukaan kaikki aktiivisuus ihmisen ollessa pois on huono, ja lisää tuhojen riskiä. On parempi, että koirilla on tylsää ja rauhoittuvat nukkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Onko susi jalostettu vankeuteen neljän seinän sisälle luonnottomaan oloon ?????😒
Kyllä ne koiraihmiset ovat nämä geenit varmaan saaneet muunnettua ...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jätä mitään. Nukkuu päivät.
Niin minäkin masentuneena nukun..👍
Sinä oletkin oletettavasti ihminen. Koira on eri lajia ja sillä on täysin erilainen unentarve kuin ihmisellä. Mutta tätähän on yritetty sinulle kertoa täällä monessa vastaavassa ketjussa aiemminkin eikä asia mene perille.
Koiria on turha verrata susiin, parhaimman käsityksen koirien luonnollisesta päivärytmistä saat kun menet ulkomaille seuraamaan katukoiralaumoja. Nekin nukkuvat päivisin ja aktivoituvat vasta illalla ruuan etsintään.
Koira on koira eikä ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jätä mitään. Nukkuu päivät.
Niin minäkin masentuneena nukun..👍
Samoin. Oli tosi vaikeaa päästä sängystä ylös masentuneena, mutta onneksi paranin. Olen aika varma, että moni koira nukkuu vaan masentuneena, kun ei ole yksin muutakaan tekemistä. Kotona oli koiria, mutta ei ne nukkuneet päivät pitkät, kun niillä oli niin paljon tekemistä päiväsaikaan maatilan touhuissa.
Vierailija kirjoitti:
En mitään. Kokemukseni mukaan kaikki aktiivisuus ihmisen ollessa pois on huono, ja lisää tuhojen riskiä. On parempi, että koirilla on tylsää ja rauhoittuvat nukkumaan.
Sinähän viis olet kun toivot että koiralla olisi tylsää ihmisasunnossa...huuoohh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jätä mitään. Nukkuu päivät.
Niin minäkin masentuneena nukun..👍
Sinä oletkin oletettavasti ihminen. Koira on eri lajia ja sillä on täysin erilainen unentarve kuin ihmisellä. Mutta tätähän on yritetty sinulle kertoa täällä monessa vastaavassa ketjussa aiemminkin eikä asia mene perille.
Koiria on turha verrata susiin, parhaimman käsityksen koirien luonnollisesta päivärytmistä saat kun menet ulkomaille seuraamaan katukoiralaumoja. Nekin nukkuvat päivisin ja aktivoituvat vasta illalla ruuan etsintään.
Koira on koira eikä ihminen.
Ei ne koirat nuku koko päivää vaan ottavat nokosia pitkin päivää.

Ihan niinkuin ihmisasunnoissa asuvat koiratkin, eli vaihtavat paikkaa, käyvät välillä juomassa tai katselevat ikkunasta. Mutta muuten nukkuvat. Päivällä ei kuulu saalistaa tai olla aktiivinen.
Sillä on vettä ja ruokaa kupissa, ja normaalit lelunsa saatavilla. Ei se tosin yksinään niillä leiki, korkeintaan unikaveriksi ottaa. Ei se tarvitse mitään erikoisvirikkeitä. Todennäköisesti nukkuu koko sen ajan.