Herkästi loukkaantuva ja pitkävihainen lapsi - vinkkejä kaivattaisiin

Se on väärin, että kaikesta loukkaantumalla ja suuttumalla saa aikaan muissa jonkun reaktion ja pääsee huomion keskipisteeksi; koko koulumatka vietettiin selvittelemällä yhden mielipahaa mitättömästä asiasta.

Olisi ihan terveellistä lapsen tottua siihen, että muutkin saa huomiota vanhemmilta, ja se ei ole maailmanloppu.

Älä kiinnitä mitään huomiota kohtuuttomuuksiin. Muuten kasvatat prinsessan. Hänen on vain karaistuttava ja laitettava asiat perspektiiviin.

Saa loukkaantua. Jos näet, että lapsella on paha mieli, varmistat rauhallisesti kysymällä, ettei hänellä ole hätää. Kun selviää, että kyse on enemmänkin hänen halusta loukkaantua ja sitä kautta saada huomiota, kerrot lyhyesti ja rauhallisesti, että ei ole syytä loukkaantua eikä varsinkaan aiheuttaa omalla loukkaantumisella muille pahaa mieltä. Ja sen jälkeen annat olla.

Kouluikäisestä lapsesta kun on kyse, niin pystyy kyllä ymmärtämään jo.

Jos annat huomiota ja rupeat selvittelemään, niin sitä kautta tulee paha olo muille ja vahvistus huomionkipeälle, että hänen tapansa toimii.

Anna mököttää. Ei siihen kuole. Älä ole niin kuin lasta ei olisi olemassa, mutta näytä, ettei hänen loukkaantumisella ole väliä, että se on hänen oma valintansa, jos haluaa olla loukkaantunut, mutta että se on mielestäsi perusteetonta ja siksi siitä ei tehdä sen suurempaa numeroa.

Oletko koskaan jutellut, siis ihan ajan ja ajatuksen kanssa jutellut, tytön kanssa siitä, mikä häntä niin kovasti loukkaa tällaisissa tilanteissa? Mainitsitkin jo tuon, että tunsi itsensä ulkopuoliseksi teidän lauleskeluanne kuunnellessaan ja että nälkä ja väsymys alentavat hänellä loukkaantumiskynnystä. Jos näitä loukkaantumistilanteita tapahtuu lähes päivittäin, niin asiaan on syytä puuttua. Sekä tytön itsensä että teidän vuoksi.

Millaiset välit tytöllä on kavereihinsa ja onko hänellä kavereita ylipäätään? Miten koulu sujuu, tuleeko juttuun opettajan/opettajien kanssa? Jos hän on jäänyt tai hänet on jätetty ulkopuoliseksi kouluympyröissä ja kaverien seurassa, niin hän voi silloin tulkita kotitilanteetkin turhan negatiivisesti. Mitään karaisua en missään nimessä kannata, koska se vain pahentaa tilannetta, aiheuttaa epäluottamusta teitä kohtaan ja vääristää tytön sosiaalisten tilanteiden tulkintaa entisestään.

Loukkaantumisen syy voi olla myös esimerkiksi se, että tytön ja muun perheen huumorintajut eivät kohtaa. Jos vaikkapa temperamentiltaan herkkä ja vakava lapsi kasvaa perheessä, jossa kiusoittelu ja hassuttelu ovat normaalia kanssakäymistä, se on todennäköisesti tälle lapselle erittäin stressaavaa. Lapset ottavat muutenkin asiat aikuisia henkilökohtaisemmin ja esimerkiksi suhteellisuuden taju on sellainen, mikä monesti kehittyy vain ajan ja kasvamisen myötä.

Kiitos kommenteista! En ole ajan kanssa jutellut - itse en ole myöskään löytänyt yhdistävää tekijää, mutta usein loukkaantuminen liittyy pikkuveljeen jollain tavalla, ei kuitenkaan aina. Yritän selvittää loukkaantumisten taustoja, silloin kun jaksan, mutta välillä saattaa loukkaantua myös vaikka siitä, että pitäisi tehdä kotityö ja silloin en lähde keskustelemaan.

Eskarissa yksi hoitajistakin selvästi välillä vähän hermostui tähän loukkaantumiseen, mutta koulussa minusta tuntuu, että hän on hiukan asiassa kasvanut ja kavereita on ja pääasiassa suhteet sujuvat hyvin. Eniten loukkaantumista on kotona. 

Tämän lapsen temperamentti on tosiaan vähän erilainen kuin muiden lastemme, mielenkiintoinen näkökulma tuo huumorintaju. Ainakin veljen kanssa nauravat välillä kuitenkin paljon yhdessä, mutta välillä hän nauraa asioille, joita muut eivät pidä huvittavina. Herkkä on kyllä, mutta en sanoisi kuitenkaan vakavaksi.

Onneksi olkoon; olet kasvattanut manipuloivan lumihiutaleen.

Meillä myös herkästi loukkaantuva tyttö. On vaikeaa tasapainoilla hänen kanssaan, että mitä lähteä selvittämään ja minkä antaa vain olla. Ongelmana on pitkävihaisuus ja sinnikkyys eli todellakin osaa pilata muiden päivän, on pisteliäs ja vihamielinen ja kykenee olemaan sitä k a u a n.

Hän itse on myöntänyt myös olevansa kostonhimoinen ja nauttivansa kostosta. Omien virheidenyöntöminen ottaa myös lujille tytöllä, vika on hänen mielestään aina muissa.

Yleensä pyrin selvittämään keskustellen, miksi loukkaantui, kukaan ei tarkoittanut pahaa ja että asia on turhan pieni suuttua. Onneksi olen tiedostanut taipumukset lapsessa jo hyvin pienestä pitäen ja saanut lapseen aika hyvin ymmärtämään, että pitkävihaisuus on pahasta vain hänelle itselleen. Pienenä tein paljon rentoutumisharjoituksia eli kun viha sai lapsen jäykistymään, lähdin kohta kohdalta rentouttamaan ja päästämään vihaa pois. Tiukka pitää olla ja pysyä omassa kannassaan, muuten tyttö ottaa heti vallan omiin käsiinsä. Siinä missä lapsi on sinnikäs vihassaan, täytyy vanhempana olla yhtä sinnikäs kestämään sitä vihaa, ottamaan syliin ja osoittamaan rakkautta. Helposti se viha ainakin omassa lapsessa kääntyy vihaksi myös häntä itseä kohtaan.

Tyttärestä saa ehkä vähän hirviömäisen käsityksen, mutta hänessä on paljon hyvää. Hän on sinnikäs luonteeltaan ja se näkyy myös monien taitojen opettelussa eli jos hän päättää opetella soittamaan kitaraa, hän harjoittelee sitä useamman tunnin päivässä jne. Hän on tosi hyvä ystävä, kohtelias ja kiltti. Viha tulee esiin vain oman perheen kesken, eikö kukaan isovanhemmista esimerkiksi käsitä, kun puhun tytön luonteesta.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista! En ole ajan kanssa jutellut - itse en ole myöskään löytänyt yhdistävää tekijää, mutta usein loukkaantuminen liittyy pikkuveljeen jollain tavalla, ei kuitenkaan aina. Yritän selvittää loukkaantumisten taustoja, silloin kun jaksan, mutta välillä saattaa loukkaantua myös vaikka siitä, että pitäisi tehdä kotityö ja silloin en lähde keskustelemaan.

Eskarissa yksi hoitajistakin selvästi välillä vähän hermostui tähän loukkaantumiseen, mutta koulussa minusta tuntuu, että hän on hiukan asiassa kasvanut ja kavereita on ja pääasiassa suhteet sujuvat hyvin. Eniten loukkaantumista on kotona. 

Tämän lapsen temperamentti on tosiaan vähän erilainen kuin muiden lastemme, mielenkiintoinen näkökulma tuo huumorintaju. Ainakin veljen kanssa nauravat välillä kuitenkin paljon yhdessä, mutta välillä hän nauraa asioille, joita muut eivät pidä huvittavina. Herkkä on kyllä, mutta en sanoisi kuitenkaan vakavaksi.

Kuulostaa siltä, että ehkä tyttö on syystä tai toisesta mustasukkainen pikkuveljelleen. Kokeeko kenties, että veli on parempi kuin hän, hauskempi, mukavampi ja rakkaampi? Vai ovatko veljen kanssa niin erilaisia, että tyttöä alkaa jossain vaiheessa ärsyttää ja se purkautuu sitten loukkaantumisena ja pitkävihaisuutena?

Ei silti kuulosta kovin terveeltä, että toinen loukkaantuu jatkuvasti, joten jotain sosiaalisten tilanteiden hahmottamisongelmaa tai vaikeuksia oman tunne-elämän hallinnan suhteen voi olla taustalla. Löytyisikö esim. paikallisesta perheneuvolasta apua tilanteeseen? Voit vaikka ensin olla vain itse yhteydessä sinne ja kysyä neuvoa siihen, miten menetellä. Oletko muuten kokeillut sitä temppua, että sanot tytölle suoraan, että joka asiasta loukkaantuminen ja vihanpito aiheuttaa teille muille pahaa oloa ja pelkoa siitä, että käyttäydytte aina väärin ja huonosti? Joskus lapselle voi toimia herätyksenä se, että kuulee muiden kärsivän omasta käytöksestään. Tämä siis silloin, jos empatiakyky on riittävän kehittynyt mutta tytöllä lienee sillä saralla asiat ihan ok?

Tuo on hyvä idea, että toisin hänelle sitä meidän näkökulmaa esiin. Mielestäni empatiakykyä hänellä on ja pystyy esim. koulun kaverisuhteita tarkastelemaan empaattisesti. 

Sinä, joka sanoit, että autat vihaista lasta rentoutumaan. Antaako lapsi kuitenkin sinun koskettaa jne siinä tilanteessa? Meillä ei välttämättä halua, että häntä kosketaan, kun on kiukkunsa keskellä. 

Mutta ehkä tuota voisi kokeilla, että ottaisi entistä enemmän esille sitä puolta, että miltä tämä meistä tuntuu. 

Päiväkodissa kyselin lastentarhanopettajalta tähän vinkkejä, ja hänen kantansa oli lähinnä, että se on lapsen temperamentti, joka pitää hyväksyä. Sinänsä kodin ulkopuolella sujuu hyvin, niin olisi aika sattumankauppaa että perheneuvolasta löytyisi ihminen, joka ymmärtäisi ongelmaa.

Kyllä minä taas niin mieleni pahoitin ...

Toisaalta perheneuvolapsykologilta voisit saada jotain uutta näkökulmaa siihen, mikä on se juurisyy lapsen alituisen loukkaantumisen taustalla. Lastentarhanopettajilla ei käsittääkseni ole psykologinen osaaminen niin syvällistä kuin mitä koulutetulla psykologilla on. Kun juurisyyn tunnistaa, niin sen pystyy kitkemään pois ja sen myötä myös käytös muuttuu väistämättä. Myös kasvu ja kypsyminen tasaa useimmilla pahimpia särmiä ja luonteen ääripäitä. Minkä ikäinen tyttö muuten nyt on?

Meillä oli "prinsessalle" palautusta maanpinnalle. Sitä kesti kolme vuotta. Lapsi oli pienempänä oikein ihana, mutta alkoi käyttämään ihanuuttaan hyväkseen. Yhtäkkiä huomasin, että hänestä kasvaa huomionhakuinen narsisti, kun ei kestä olla ilman positiivista huomiointia, keskipisteenä olemista.

Päätin, että riittää. Lapsen on opittava antamaan tilaa muille siltikin, vaikka olisi paras melkein kaikessa. Alkoi vimmattu aika, jona lapsi yritti saada takaisin huomioinnin määrää ja etuoikeuksiaan. Viimein tuli päivä, jolloin häntä pidettiin niin inhottavana ihmisenä, että hän itsekin ymmärsi muuttuneensa käytökseltään inhottavaksi. Siis sellaiseksi, että kun ei saa hyvällä enemmän huomiota, niin ottaa pahalla.  

Ei annettu pahallakaan, vaan todettiin, että taas meni käytös yli. Lapsi alkoi korjata käytöksensä suuntaa noin kolmen vuoden koettelemusten jälkeen. Syliä ei otettu pois missään vaiheessa, vaikka käyttäytyi muuten miten huonosti tahansa. Ennen suunnan muuttumista, hän yritti halata silloin, kun ei saanut huomiota ja kun oli aika antaa huomiota, jollekin toiselle, estää huomin tulemalla halaamalla väliin. Tällöin todettiin, että odottaa vain vuoroaan. Muutos hyvään tapahtui nopeasti sitten kun se alkoi. Välillä ehti tuntua, että hän ei tule muuttumaan. Vihdoinkin voimme kertoa hänelle, että hän on saanut palautettua takaisin hyviä puoliaan ilman, että ne veisivät tilaa toisilta ihmisiltä.

Ei normaali ihminen loukkaannu helposti.

Narsistin kasvatat jos et puutu käyttäytymiseen heti.

Z

Voi kuulostaa kaukaa haetulta mutta tämän kaltainen käytös voi viitata Aspergeriin tai sen piirteisiin. Mä olin lapsena aivan samanlainen, oikea mielensäpahoittaja ja ilonpilaaja. diagnoosi tuli vasta aikuisiällä. Meillä on todella huono käsitys kanssaihmisistä ja oikeudentunto on vahva. Lisäksi puuttuu kyky kypsään tunnesäätelyyn.

Tyttö on nyt yhdeksänvuotias.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Voi kuulostaa kaukaa haetulta mutta tämän kaltainen käytös voi viitata Aspergeriin tai sen piirteisiin. Mä olin lapsena aivan samanlainen, oikea mielensäpahoittaja ja ilonpilaaja. diagnoosi tuli vasta aikuisiällä. Meillä on todella huono käsitys kanssaihmisistä ja oikeudentunto on vahva. Lisäksi puuttuu kyky kypsään tunnesäätelyyn.

Mielenkiintoista, meillä on suvussa jonkin verran asperger-piirteitä. Miten itse olet asian kanssa selvinnyt?

Vierailija kirjoitti:

Tuo on hyvä idea, että toisin hänelle sitä meidän näkökulmaa esiin. Mielestäni empatiakykyä hänellä on ja pystyy esim. koulun kaverisuhteita tarkastelemaan empaattisesti. 

Sinä, joka sanoit, että autat vihaista lasta rentoutumaan. Antaako lapsi kuitenkin sinun koskettaa jne siinä tilanteessa? Meillä ei välttämättä halua, että häntä kosketaan, kun on kiukkunsa keskellä. 

Mutta ehkä tuota voisi kokeilla, että ottaisi entistä enemmän esille sitä puolta, että miltä tämä meistä tuntuu. 

Päiväkodissa kyselin lastentarhanopettajalta tähän vinkkejä, ja hänen kantansa oli lähinnä, että se on lapsen temperamentti, joka pitää hyväksyä. Sinänsä kodin ulkopuolella sujuu hyvin, niin olisi aika sattumankauppaa että perheneuvolasta löytyisi ihminen, joka ymmärtäisi ongelmaa.

Omani on jo isompi koululainen, mutta pienempänä tosiaan rentoutin häntä. Vieläkin joskus jos on jokin tunne voimakkaasti hänellä päällä.

Lapsi tosiaan ei halua, että häneen kosketaan. Samaan aikaan tosin uskon, että hän haluaa apua tunteesta ylipääsemiseen. Pienenä saattoi olla muutaman tunnin puhumatta vihaisena. Loukkaantuminen oli ensiksi pientä ja mitä pidempään asiaa hautoi, sitä suuremmaksi tunne hänellä kävi kunnes lopulta se oli muuttunut vihaksi.

Tein ja teen edelleen yleensä niin, että annan olla hetken rauhassa ja menen sitten viereen istumaan ja rauhallisesti puhumaan, kunnes tilanne laukeaa sen verran, että voin koskettaa. Joskus vain istun vieressä. Yritän saada lapsen puhumaan ja pienenä tosiaan rentoutin..Jos kyse on jostain naurettavasta pikkujutusta, kerron lyhyesti miksi jokaisesta asiasta ei kannata ja voi suuttua. Silittelen ja kun tunne lopulta joskus menee ohi, käymme läpi miten seuraavalla kerralla kannattaa toimia. Yhä uudelleen ja uudelleen olen toistanut tämän. Nykyisin tytär ei ole enää niin pitkävihainen tai jos loukkaantuu herkästi, tiedän, että taustalla saattaa olla jotain muutakin.

Mutta tämä on tosi vaikeaa tietää, milloin toimia mitenkin. Kahden muun lapsen kanssa tällaiset asiat ovat tuplasti helpompia, koska he eivät loukkaannu joka asiasta ja viha tulee heillä hetkessä ja menee nopeasti ohitse. Välillä on vaikeaa tietää, olenko kasvattanut oikein vai olisiko pitänyt jättää enemmän ilman huomiota, kun loukkaantuu. Itse jotenkin uskon, että.lasta ei tulisi jättää yksin isojen tunteiden kanssa, pienet loukkaantumiset olen antanut olla ilman huomiota.

Lapsi on tosiaan nyt alakoulun viimeisellä luokalla ja murrosiästä on merkkejä. Ei varmasti tule helppoa hänen kanssaan, mutta ainakin meillä on hyvin läheiset ja avoimet välit, olemme aina puhuneet paljon ja lapsi on tosiaan kuuliainen, tottelee, on kiltti sisaruksille, hoitaa perheemme eläimet lähes yksin, koska pitää siitä ja on saanut useamman hymytyttöpalkinnon koulussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kuulostaa kaukaa haetulta mutta tämän kaltainen käytös voi viitata Aspergeriin tai sen piirteisiin. Mä olin lapsena aivan samanlainen, oikea mielensäpahoittaja ja ilonpilaaja. diagnoosi tuli vasta aikuisiällä. Meillä on todella huono käsitys kanssaihmisistä ja oikeudentunto on vahva. Lisäksi puuttuu kyky kypsään tunnesäätelyyn.

Mielenkiintoista, meillä on suvussa jonkin verran asperger-piirteitä. Miten itse olet asian kanssa selvinnyt?

No pahimmat piirteet ovat iän myötä silottuneet. Kelan tukemassa kognitiivisessa terapiassa olen käynyt kohta vuoden verran. Aikuisena en enää räjähdellyt vaan ennemminkin haudoin kaiken sisääni, mikä sekään ei ollut aivan oikea keino. Vaikeaa mulla on yhä ja nimenomaan negatiivisten tunteiden kanssa. Saatan esim. herkutella ylettömiä määriä silloin kun v*tuttaa. Olisin ehdottomasti lapsena tarvinnut toimintaterapiaa mutta eihän tyttöjen autismin kirjosta edes tiedetty tuolloin mitään. Minä olin myös kaikkien silmissä herkkähipiäinen hemmoteltu prinsessa vaikka sisimmässäni kärsin ja mietin itsekin, että mikä mua vaivaa.