Otteita vanhasta kasvatusoppaasta. ov
" Vauvan tulisi saada viettää yksi kokonainen valveillaolojakso alusta loppuun vanhempiensa seurassa. Tällöin esimerkiksi töistä kotiin palanneella isällä olisi hyvä tilaisuus omistautua vauvalleen ja kehittää molemminpuolista isä-lapsi-suhdetta. Isän ei kannata sanoa, ettei hänellä ole aikaa, sillä mikään ei ole tärkeämpää kuin lapsen kasvattaminen."
" Aiheutettujen ruumiillisten rangaistusten ryhmään kuuluu läimäyttely ja kaikenlainen muu lapsiin kohdistuva väkivalta. Sanomattakin on selvää, että tälläisten rangaistusten käyttö kasvatuskeinona on osoitus moraalisesta julmuudesta ja melkoisesta kasvatuksellisesta kyvyttömyydestä. Lasten pahoinpitely on myös lain mukaan rangaistava teko. Onneksi monet vanhemmat ovat kasvattaneet onnellisia ja tasapainoisia ihmisiä ilman ainuttakaan selkäsaunaa. Lapset ovat sellaisia miksi heidät teemme: jos havaitsemme heidän käyttäytyvän tavalla, jota emme hyväksy, syy on ennen kaikkea meissä itsessämme, ja meidän tulisi rangaista itseämme, eikä epäonnistuneen kasvatuksemme uhreja."
(Jaroslav Koch: " Onnellinen lapsi" , 1979, alkuperäisteos tsekkoslovakialainen " Výchova kojence v rodine" vuodelta 1976)
Kommentit (4)
Siinä on joitain ihan hyviä pointteja, vaikka on myös paljon sellaista, joka ei nykyään todellakaan päde.
Kirjassa on muun muassa kohta, jossa kerrotaan vanhemman ja lapsen välisen katsekontaktin merkityksestä. Siinä sanotaan esim. että kun leikki-ikäinen (ei puhuta mistään uhmasta) huutaa ja riehuu, itkee ja vaatii, pitää lapsi ottaa syliin ja pyrkiä saamaan lapseen katsekontakti. Sen jälkeen olisi kirjan mukaan syytä sanoa napakasti, mutta rauhallisesti syyt, miksi lapsi ei voi saada vaatimaansa.
Arestit on yksi kasvattamisen keino (jäähyt meidän perheessä). Kodissa on yksi paikka, jossa lapsi aina rauhoittuu raivareiden jälkeen.
Lyömisestä tai tukkapöllyistä ei puhuta. Niitä ei mainita missään kohtaa, ei hyvänä tai pahana. Ei siis kehoiteta lyömään lasta, mutta ei myöskään sanota, että ei voi tehdä. Oletan, että oletuksena kirjassa on, että lasta ei lyödä. Henki on sen oloinen.
Luin sellasta jotain kotilääkärikirjan naisosiota ja siitä osaa raskaus. Siellä oli esim. neuvo että pitää syödä paljon maksaa. ja alkoholista luki että kirkkaita juomia kannattaa vähentää alle kolmeen annokseen kerrallaan. En muista sana tarkasti, mutta jotain sinne päin.. Niin siis kirja oli vuodelta -63 tai -64.
on monta kertaa neuvonut minua antamaan vauvan olla ihan itsekseen sivussa (siis jos ei huuda). Muuten kuulemma oppii syliin ja tulee hankala lapsi ;). Olen niinä kertoina antanut mummolleni osittain periksi koska se on vain se pari tuntia kk jolloin ollaan nähty.
Viittaan aiempaan 30-luvun oppaaseen jossa ei saa " turhaan" pitää lasta sylissä.
Toimii edelleen. Itselläni on lapsikirja vm-34 ja siinä neuvotaan mm jättämään vauva rauhaan pakollisten hoitotoimien ulkopuolella. Isommalle vauvalle on määritelty tarkka minuuttimäärä jonka saa seurustella. Ei syliä, ei muuta kun ruokaa kellon mukaan ja kuivat kapalot. Aikas kaukana näistä nykyohjeista...