Hei sinä jonka puoliso on osoittautunut huonoksi isäksi/äidiksi! Oliko tästä mitään merkkejä olemassa ennen lasten syntymää?

Vierailija kirjoitti:

Vähän off topiv, mutta minä elän uusperheessä. Tuo mies ei ole vuoden isä, ja kyllä minä pystyin näkemään sen jo ennalta, ennenkuin näin hänet yhdessä lasten kanssa:

Mies oli aktiivinen töissä, mutta ei kotona. Hän on yrittäjä ja jonkinasteinen työnarkomaani. Hän ei koskaan välittänyt ulkoilla, vaan ennemmin viettää aikaa kuntosalilla tai leffoja katsellen. Hän syö itsekin paljon karkkeja eikä välitä terveysvaatimuksista.

Kyllähän tämä kaikki on nähtävissä, miten on lastensa kanssa: makaa sohvalla, ei välitä ulkoilla heidän kanssaan, eikä pelata mitään vaan ennemmin laittaa leffan pyörimään. Syöttää karkkia ja ruokailut miten sattuu. Ja työnarkomaanit nyt eivät ole lähtökohtaisesti perhekeskeisiä ihmisiä.

Eli hieman ihmettelen, mitkä silmälasit heillä on päässä, jotka eivät merkkejä osaa lukea. Tai sitten he ovat luulleet, että mies muuttuu lasten saatuaan toisenlaiseksi. Tai sitten lapset tehty nopeasti, alta kahden vuoden.

Minä taas ihmettelen että miksi hitossa sinä altistit omat lapsesi tuollaiselle kun kerran tiesit? Et sinäkään se vuoden äiti taida olla.

Vierailija kirjoitti:

Jos on luonteeltaan kovin laiska tai uusavuton niin voi olla odotettavissa haastavia aikoja.  Mikäli kodinhoito, ruoanlaitto ja kaikki muut elämän käytännön asiat sujuu mallikkaasti, niin luultavasi lastenhoitoonkin panostetaan.

Paitsi että oikeasti siihen ei voi luottaa. Kuten jotkut kirjoittivatkin, lapsen tulo perheeseen voi muuttaa tilanteen.

Varmaan tulee nyt sontaa niskaan, mutta meillä kävi onneksi (toistaiseksi) päinvastoin, että miehen käytös ennen lapsen syntymää ei luvannut hyvää - pelaa paljon koneella, saa aina patistella kotitöihin, ei ollut varma siitä tuleeko hyvä isä, koska on niin lapsellinen - mutta lapsen syntymän jälkeen yllätti positiivisesti. Joku varmaan ihmettelee, miksi lisääntyä miehen kanssa, jonka käytös jo ennen lapsia ei lupaa hyvää, mutta halusin niin kovasti lapsen, että otin sen riskin, että joudun tekemään kaiken yksin. Onneksi ei tarvitse.

Mies on ihana isi, joka kyllä edelleen pelaa välillä vähän liikaa, eikä tykkää kotitöistä, mutta en tykkää minäkään -> kotityöt jakautuu suunnilleen tasapuolisesti. Saan myös sitä kuuluisaa "omaa aikaa" ja käynkin enemmän vapaalla ihmisten ilmoilla kuin vauvan isä.

Mies tekee kaikkea mitä nyt 8-viikkoisen vauvan kanssa voi tehdä. Ensimmäisenä töistä kotiin tullessa ottaa vauvan syliin, ja viikonloppuisin/vapaalla ottaa aamulla vauvan nukkumaan viereensä. Nukutaan siis sängyssä niin, että mies nukkuu väärinpäin omasta tahdostaan ja kun vauva on isän puolella, eli minun jalkapäässäni, tuhinat jää sinne ja minä saan nukkua hetken pidempään :D

Iltaisin jos vauva ei haluakaan käydä kanssani samaan aikaan nukkumaan, mies jää vauvan kanssa olohuoneeseen, että minä saan nukkua. Mies nousee myös vapaalla ollessa aamuyöstä vaipanvaihtoon, jos herätän ja hätistelen.

Kaikki mahdolliset isyyslomat mies käytti heti alkuunsa ja vielä 3 viikkoa joululomaa perään. Narisee, kun pitää odottaa niin pitkä aika, että saa käyttää loput isyyslomat, mutta luulen, että mies olettaa sen olevan oikeasti lomaa ja kun karmea totuus 1-vuotiaan vauvan kanssa elämisestä paljastuu, voi olla, ettei enää hingu isyyslomien perään :D Saattaa myös minun harmikseni käydä niin kuin monelle muulle täällä, että mies väsähtää kun lapsi vaatii enemmän, ja tällöin lapsen hoito jää yhä enemmän minun vastuulleni... Mutta todennäköisempää on, että kahden introvertti-pelaajavanhemman lapsesta kasvaa ruuturiippuvainen napero, joka ulkoilee päivät äitin kanssa ja pelaa illat isin kanssa, tai ainakin katsoo isin pelaamista. Tein omassa lapsuudessa samoin, että katsoin isäni pelaamista, enkä näin ollen näe tässä pahaa, vaikka täällä ja muuallakin netissä paasataan lasten ruutuajan rajoittamisesta. Joka tapauksessa se on sitten sen ajan murhe.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan tulee nyt sontaa niskaan, mutta meillä kävi onneksi (toistaiseksi) päinvastoin, että miehen käytös ennen lapsen syntymää ei luvannut hyvää - pelaa paljon koneella, saa aina patistella kotitöihin, ei ollut varma siitä tuleeko hyvä isä, koska on niin lapsellinen - mutta lapsen syntymän jälkeen yllätti positiivisesti. Joku varmaan ihmettelee, miksi lisääntyä miehen kanssa, jonka käytös jo ennen lapsia ei lupaa hyvää, mutta halusin niin kovasti lapsen, että otin sen riskin, että joudun tekemään kaiken yksin. Onneksi ei tarvitse.

Mies on ihana isi, joka kyllä edelleen pelaa välillä vähän liikaa, eikä tykkää kotitöistä, mutta en tykkää minäkään -> kotityöt jakautuu suunnilleen tasapuolisesti. Saan myös sitä kuuluisaa "omaa aikaa" ja käynkin enemmän vapaalla ihmisten ilmoilla kuin vauvan isä.

Mies tekee kaikkea mitä nyt 8-viikkoisen vauvan kanssa voi tehdä. Ensimmäisenä töistä kotiin tullessa ottaa vauvan syliin, ja viikonloppuisin/vapaalla ottaa aamulla vauvan nukkumaan viereensä. Nukutaan siis sängyssä niin, että mies nukkuu väärinpäin omasta tahdostaan ja kun vauva on isän puolella, eli minun jalkapäässäni, tuhinat jää sinne ja minä saan nukkua hetken pidempään :D

Iltaisin jos vauva ei haluakaan käydä kanssani samaan aikaan nukkumaan, mies jää vauvan kanssa olohuoneeseen, että minä saan nukkua. Mies nousee myös vapaalla ollessa aamuyöstä vaipanvaihtoon, jos herätän ja hätistelen.

Kaikki mahdolliset isyyslomat mies käytti heti alkuunsa ja vielä 3 viikkoa joululomaa perään. Narisee, kun pitää odottaa niin pitkä aika, että saa käyttää loput isyyslomat, mutta luulen, että mies olettaa sen olevan oikeasti lomaa ja kun karmea totuus 1-vuotiaan vauvan kanssa elämisestä paljastuu, voi olla, ettei enää hingu isyyslomien perään :D Saattaa myös minun harmikseni käydä niin kuin monelle muulle täällä, että mies väsähtää kun lapsi vaatii enemmän, ja tällöin lapsen hoito jää yhä enemmän minun vastuulleni... Mutta todennäköisempää on, että kahden introvertti-pelaajavanhemman lapsesta kasvaa ruuturiippuvainen napero, joka ulkoilee päivät äitin kanssa ja pelaa illat isin kanssa, tai ainakin katsoo isin pelaamista. Tein omassa lapsuudessa samoin, että katsoin isäni pelaamista, enkä näin ollen näe tässä pahaa, vaikka täällä ja muuallakin netissä paasataan lasten ruutuajan rajoittamisesta. Joka tapauksessa se on sitten sen ajan murhe.

Musta, homman jo hoitaneesta teillä on hyvä ennuste. Jalat maassa, järki päässä, sydän paikallaan - otatte molemmat huomioon sekä toistenne että vauvan tarpeet. Teillähän on aikuisten tiimi vetämässä yhteistä köyttä samaan suuntaan, toivottavasti yhteys pysyy yhtä hyvänä! Onnea pienelle perheellenne, se on lopulta parasta elämässä, vaikkei tottavie siltä aina tunnukaan. :)

Meillä miehestä ei osannut arvata miten hyvä isä tuleekaan. Jotenkin pääsi yllättämään vaikka en nähnyt mitään huolestuttavaa ennen lapsiakaan. 20 vuotta ollaan yhdessä oltu ja tämänkin keskustelun myötä ymmärrän miksi. Molemmat ollaan todella joustavia, en keksi muutakaan sanaa sitä kuvaillakseni. Ehkä yhteen hiileen puhaltaminen voisi kuvata myös.

Meillä ei ole koskaan tapeltu kotitöistä, minä ne varmaan suurimmaksi osaksi teen mutta tekee mieskin. Hän on yrittäjä eikä työviikot ole lyhyitä, kiireimpään aikaan käy muutaman tunnin kotona nukkumassa.

Aina on osattu puhua, ei mene kuin sekunti kun sanon miehelle että käyn lenkillä kun tulet käymään syömässä. Tai monta muutakin asiaa, kysymällä selviää. Molemmat joustaa.

Kun lapset oli pieniä, aikaa oli ihan hirveästi. Kotityöt ja pihahommat teki siinä sivussa, mies sai sitten olla lasten kanssa ja levätä.

Jos sanon että lähden viikonlopuksi reissuun, onnistuu mukisematta. Koti on yhtä siisti takaisin tullessa, mies järkännyt vapaata ja lapset päässeet tekemään jotain kivaa isän kanssa.

Molemmilla meillä on vahvuudet ja heikkoudet, niitä vain pitää hyödyntää järkevästi että kaikki sujuu. Itse olen aika tunnollinen ja huolellinen, mies suurpiirteinen ja paljon rennompi, osaa olla eri tavalla läsnä. En voi vaatia mieheltä samaa kuin mitä itseltä, siksi tietyt asiat on parempi toisen hoitaa.

Meillä on tapana aamulla käydä läpi päivän ohjelma, millainen työpäivä tulossa, onko lapsilla harrastuksia, pitääkö käydä kaupassa tai asioilla, tuleeko kavereita yms. Äkkiäkös siinä sopii kumman on järkevämpi hoitaa mikäkin asia.

Mies sanoo kyllä yllättyneensä ekan lapsen syntymän jälkeen että koki mustasukkaisuutta. Meni jonkin verran aikaa ennenkuin ymmärsi että lapsi on minulle aina etusijalla eikä hän enää. En huomannut itse mitään tuolloin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän off topiv, mutta minä elän uusperheessä. Tuo mies ei ole vuoden isä, ja kyllä minä pystyin näkemään sen jo ennalta, ennenkuin näin hänet yhdessä lasten kanssa:

Mies oli aktiivinen töissä, mutta ei kotona. Hän on yrittäjä ja jonkinasteinen työnarkomaani. Hän ei koskaan välittänyt ulkoilla, vaan ennemmin viettää aikaa kuntosalilla tai leffoja katsellen. Hän syö itsekin paljon karkkeja eikä välitä terveysvaatimuksista.

Kyllähän tämä kaikki on nähtävissä, miten on lastensa kanssa: makaa sohvalla, ei välitä ulkoilla heidän kanssaan, eikä pelata mitään vaan ennemmin laittaa leffan pyörimään. Syöttää karkkia ja ruokailut miten sattuu. Ja työnarkomaanit nyt eivät ole lähtökohtaisesti perhekeskeisiä ihmisiä.

Eli hieman ihmettelen, mitkä silmälasit heillä on päässä, jotka eivät merkkejä osaa lukea. Tai sitten he ovat luulleet, että mies muuttuu lasten saatuaan toisenlaiseksi. Tai sitten lapset tehty nopeasti, alta kahden vuoden.

Minä taas ihmettelen että miksi hitossa sinä altistit omat lapsesi tuollaiselle kun kerran tiesit? Et sinäkään se vuoden äiti taida olla.

Mieheni ei ole lasteni isä, enkä odota hänen ottavan vastuuta lapsistani. Minä teen meillä ruoan, juuri ylläolevasta syystä. Yrittäjänä hän tekee pitkää päivää, ja se sopii minulle. Näin vietän iltapäivät yhdessä lasteni kanssa.

Meillä ei ole uusperheongelmia, koska emme yritä vääntää tätä ydinperheen muottiin.

En näe mitään vahinkoa omien lasteni kohdalla, että mies on tuollainen. Enkä näe miehenkään lasten kohdalla ongelmaa: ei ne lapset siitä rikki mene, että syövät silloin tällöin koko viikonlopun karkkia leffoja katsellen. Mutta voin hyvin kuvitella, että se rassasi edellistä perhe-elämää.

Olen ns. huono isä, tai paremminkin huono kotitöidentekijä. Lasten kanssa kyllä vietän aikaa ja pelleilen, jos en ole aivan väsähtänyt. 

Tuli yllätyksenä vaimolle. Ja kyllä minullekin, koska rakastan lapsia ja muistot omasta lapsuudestani ovat myös hyvin perhekeskeisiä eli hyvä malli on saatu aikanaan. Pää vaan ei kestä elämäntilanteeseen kasaantunutta kuormitusta (työelämä, perhe-elämä) ja syön sen takia lääkkeitä. Ero on häämöttänyt useammin kuin kerran, pahimmillaan on printtailtu erokaavakkeita.

Olisi pitänyt ottaa vakavasti jo se tyttöystävän seurusteluaikojen ajoittain naisvauvailu. Lapsen synnyttyä se alkoi nopeasti pahentua ja kestin sitä lopulta vain 8 vuotta. M38

Ex-vaimoni on periaatteessa rakastava äiti, mutta jotenkin näyttely on niin ilmeistä, että en tiedä miten suhtautua..hakeako täyttä huoltajuutta vai mitä. Omat ihmissuhteet ja harrastukset ovat aina ykkösiä, hänen iäkkäät vanhempansa ja minä ex-mies saamme toimia turvaverkkona...hyvissä töissä, facessa poseerataan lasten kanssa, mutta totuus on aika toista. En olisi etukäteen arvannut. Ainoa lapsi tosin ja malliesimerkki ihmisestä jolle tärkeintä on vaan minä itse.