Mies vetää viinaa aamuun asti. Joka v***n viikonloppu.
V***ttaa niin että pää repeää. Mies on aina ollut yökyöpeli ja minä menen aikaisin nukkumaan ja vastaavasti aamulla minä nousen aikaisin ja mies nukkuu pitkään, eikä siinä mitään, tämä rytmi on toiminut mainiosti meille. Saadaan molemmat kivasti ihan omaa aikaa. Nyt parin viime vuoden aikana tilanne on kuitenkin muuttunut niin, että mies valvoo drinkkiä tehden aamuun asti, siis ihan kuuteen seitsemään asti aamulla. Minä herään usein jo ennen kuutta, mutta en nykyisin voi nousta ylös ennen kuin mies on sammunut. Jos nousen ylös ennemmin, joudun koko aamupäivän katselemaan kun känninen mies ölisee älyttömyyksiä laskuhumalassa. Olen siis oppinut kuuntelemaan sängyssä koska mies on sammahtanut sohvalle, tai joskus harvoin jopa tullut sänkyyn nukkumaan ja nousen vasta sitten. Tänään mies heräsi sohvalta yhdentoista aikaan ja oli ihan kännissä. Mölisi siinä hetken, kävi oksentamassa ja kävi uudelleen nukkumaan. Nukkui siinä sitten melkein viiteen asti iltapäivällä. Yleensä kun räpätän asiasta, sinnittelee muutaman kuukauden vähän pienemmällä kännäämisellä (joskus jopa vuoden), mutta sitten taas alkaa sama peli. Oon yrittänyt selittää, että tällainen käytös ei ole ihan ok ja parisuhde on ihan liipaisimella, mutta ei vaan tunnu käsittävän. Oon yrittänyt selittää myös, että tää eih ihan vastaa sitä, mitä minä odotan viikonlopuilta. Ei voi ikinä sopia mitään tekemistä, kun ei tiedä koska mies suvaitsee herätä. Viime kesänä piti mennä veljentyttären synttäreille heidän mökille. Ja mentiinkin, äijä vaan oli vetänyt viinaa aamukuuteen asti ja oli ihan kännissä vielä puolilta päivin. Ette usko kuinka hävetti! Jätä se sika, vai mitä helvettiä pitäis tehdä? Kiitos kun sain avautua!
Kommentit (44)
No niinhän se valitettavasti on. Ei sinun elämästäsi mitään tule alkoholistin rinnalla. Ei sitä jaksa. Erotkaa, vaikka epäröisitkin, että mitenköhän se mies tulee yksin pärjäämään.
Luulis et kuolee kohta muutenkin. Siks ei kannata erota.
Nukkui tänään viiteen ja kello on nyt puoli neljä?
Vierailija kirjoitti:
tänään nukkui viiteen asti, ja kello on nyt puoli neljä?
mitäs muuta trollille?
No tietystihän se nukkuu siellä siihen viiteen asti, kuten sanottu.
Et sinä alkoholistille mitään mahda, ennen kuin hänellä itsellään herää todellinen halu lopettaa juominen.
Meirän äiree on ollu tänään iltaseitsemään asti kiljupöhnässä.
Aloitti putken viikko sitte ja tuolla mölisöö.
Jätän kai sen emakon.
Jätä vaan. Kyllä siltä kuulostaa. Alkkis on alkkis.
Vi**n sairasta. Mutta ap:lle näköjään ok. Montakohan vuotta elämästään jo tuhlannut ton kattomiseen?
Yäk, en katsoisi tuollaista menoa paria viikkoa pidempään. Jätä mies ryyppäämään keskenään.
Aivan sairasta. Järkyttävää joutua katsoon. Inhottaa ajatuskin, että joku örveltäis yön ja makais päivän ja joka viikonloppu kodissani.
tämä ap se jaksaa keksiä näitä satujaan, ja vastailee vielä itselleen monen kommentin verran.
tämän kyllä jo tunnistaa, vielä noine omine kompasteluineen
Sehän on hyvä jos vetää vain viikonloppuna. :)
Alkoholi on niin last season. Aamuun asti ryyppäämistä, oksentamista, örvellystä, krapulassa makaamista... en kaipaa noita elämääni enkä kotiini mutta kukin tyylillään...
Oli trolli tai ei, en yhtään epäile, etteikö jollain tuollaistakin olisi. Yleisohjeena voisi neuvoa tuossa tilanteessa olevaa hakeutumaan esimerkiksi alkoholistien läheisten vertaistuen piiriin. Pari käyntiä siellä, niin silmät aukenevat. Sitten riippuu enää ihmissuhteen laadusta (onko kyseessä puoliso, vanhempi, lapsi, vai joku muu), kuinka pitkään kestää päästä suhteesta irti ja alkaa oma toipuminen. Vai valitseeko jäädä tuhoamaan itseäänkin.
My way or highway tuossa tapauksessa. Toki voisit neuvoa mistä ottamaan vain olutta, jos ei se kännääminen sinänsä häiritse.
"Nyt parin viime vuoden aikana tilanne on kuitenkin muuttunut niin, että mies valvoo drinkkiä tehden aamuun asti,"
"Yleensä kun räpätän asiasta, sinnittelee muutaman kuukauden vähän pienemmällä kännäämisellä (joskus jopa vuoden)"
Tässä nyt vain ne räikeimmät epäloogisuudet tuossa tarinassa. Sen lisäksi teksti vilisee monenlaista pientä epätarkkuutta.
AP vissiin testasi, kuinka ilmiselvän provon tänne voi kirjoittaa ilman, että valtaosa mammoista huomaisi mitään.
Erilliset asunnot. Toimii niin meillä. Sama tilanne.
Jos mies halua juoda niin sille ei voi mitään. Vakava keskustelu aikooko mies näin viettää joka viikonlopun seuraavat vuosikymmenet.
Kerro sitten sinä miehelle miten sinä aiot viettää omasi.