Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi nykyään vanhemmat eivät pärjää lastensa kanssa?
15.01.2021 |
Suhtautuminen lapsiin vaihtelee kaiken sallivasta negatiiviseen. Lapsia pidetään tosi raskaina ja ne viedään mahdollisimman pieninä mahdollisimman pitkiksi päiviksi, ihan viimeistään silloin kun uusi vauva syntyy. ”Virikehoidossa” pitkiä päiviä on jopa 1-vuotiaita! Vanhemmat eivät uskalla ottaa kasvatusvastuuta omista lapsistaan, vaan ulkoistavat sen.
Kommentit (29)
Nää on näitä hyysättyjä uusavuttomia vanhempia, jotka eivät osaa mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen riitti että lapsella oli ruokaa, vaatetta ja katto pään päällä.
Nyt joka tuutista tulee että pitäisi sitä ja tätä ettei lapsi vaan menen pilalle, eli vanhemmat eivät uskalla komentaa lastaan, rangaista lastaan huonosta käytöksestä ja pahanteosta, ja niin siinä sitten käy, kersasta tulee sietämätön tyranni josta on kiva päästä päiväksi eroon.
Siksi koska lapset ovat nykyään ihan mahdottomia. Nykyään kun ei saa antaa lapselle mitään toimivaa rangaistusta, vaan kaikesta pitää ojentaa vain sanallisesti "hyi hyi ei noin saa tehdä" eikä muita seurauksia tule. En tietenkään ole lasten hakkaamisen kannalla, mutta kyllä se pieni tukistus tai vastaava silloin tällöin tehoaisi lapseen paremmin kuin pelkkä sanallinen ojentaminen.
En itse oikein pärjää lasten kanssa. Tuntuu, että lapset vievät kaikki voimat ja etten osaa kasvattaa heitä "oikein". Ehkä se johtuu auktoriteetin puutteesta. Lähestyvä teini-ikä pelottaa myös, että miten osaan olla hyvä äiti. Poikien kanssa tunnun pärjäävän jotenkin, mutta tytär 12v on hieman haastavampi tapaus.
Vierailija kirjoitti:
En itse oikein pärjää lasten kanssa. Tuntuu, että lapset vievät kaikki voimat ja etten osaa kasvattaa heitä "oikein". Ehkä se johtuu auktoriteetin puutteesta. Lähestyvä teini-ikä pelottaa myös, että miten osaan olla hyvä äiti. Poikien kanssa tunnun pärjäävän jotenkin, mutta tytär 12v on hieman haastavampi tapaus.
Oletko käynyt missään vanhemmuus-kurssilla, perheneuvolassa tai lukenut alan kirjallisuutta? Ei se niin vaikeaa ole, eri asia on sitten jos on itsellä joku mt-ongelma tai muu sairaus tai sitten on näitäkin vanhempia jotka eivät vaan viitsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nää on näitä hyysättyjä uusavuttomia vanhempia, jotka eivät osaa mitään.
Juu, yleensä on vielä mummut hyysäämässä ympärillä niin että aikuisenakin on varmasti vielä sellainen olo että ei pärjää!
Älypuhelimet. Pelikoneet. Ipadit.. ym. sonta.
Siinä syyt.
Ne koukuttaa niin pahasti, että vanhemmat taistelee heroiiniaddiktien kanssa tällä hetkellä!
Lasten riippuvuus on samaa tasoa.
Ja joka tän kieltää, ei vaan myönnä tosiasioita.
Niiden laitteiden kanssa kannattaa olla tosi tiukka. Muuten ei hyvä heilu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä mikä on syynä, mutta mielipiteeni jota en ikinä kehtaisi ääneen sanoa on, ettei monet vaan osaa olla vanhempia - eli lapsi ei ole hankala, vaan sen äiti ei vain osaa olla äiti.
Sanon siksi äiti, koska havaintojeni mukaan ongelma on nimenomaan äideillä, ei niinkään iseillä.
Ehkä suurin syy on yhteisöllisyyden puute ja sukupolvien ketjun katkeaminen, lasten vähyys (moni nuori lapseton aikuinen elää elämää johon ei kuulu läheisiä lapsia) ja se kun eri ikäluokat kökkivät keskenään (sukupolvien ketjun katkeaminen)?
Samaa ongelmaa ei ole yhteisöllisissä kulttuureissa Suomessa, eli esim. vanhoillislestadiolaiset, suomenruotsalaiset, mamuŧ.
Vierailija kirjoitti:
Ennen riitti että lapsella oli ruokaa, vaatetta ja katto pään päällä.
Nyt joka tuutista tulee että pitäisi sitä ja tätä ettei lapsi vaan menen pilalle, eli vanhemmat eivät uskalla komentaa lastaan, rangaista lastaan huonosta käytöksestä ja pahanteosta, ja niin siinä sitten käy, kersasta tulee sietämätön tyranni josta on kiva päästä päiväksi eroon.
Uskoisin että tämä on syy. Lisäksi vanhemmat ovat tosi mukavuudenhaluisia. He antavat sen IPadin jo pienelle lapselle jotta ei tarvisi olla sen kanssa. 1-vuotiaat katsovat tuntitolkulla piirrettyjä. Lisäksi ei haluta kohdata ikäviä asioita, joten annetaan kaikki periksi, jotta lapselle ei vaan tule paha mieli. Kasvatustyökin sen takia mielellään ulkoistetaan, annetaan jonkun muun hoitaa ”likainen työ”. Vanhemmat eivät jostain syystä kestä kohdata lastensa pahaa mieltä, kun joku asia ei menekään heidän mielen mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole törmännyt tuollaiseen. Kokemukseni mukaan jo päiväkotiin tottuneet saattavat jatkaa päiväkodissa puolipäiväisinä käymistä pikkusisaruksen synnyttyä tai vanhemman jäätyä työttömäksi. Sitä suosittelee usein ihan varhaiskasvattajat päivähoidosta.
Mutta muuten vanhemmille on kyllä hirveästi vaatimuksia. Jos erehtyy esim. Facebookin vanhemmuutta käsitteleviin ryhmiin liittymään, niin sieltä tulee jos jonkinlaista suositusta ja kärkkäästi suitsutetaan ihmisiä, jotka ei jokaisessa asiassa noudata näitä suosituksia. Niitä, kun lukee, voi helposti tulla olo, ettei osaa mitään ja on hukassa vanhemmuuden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mikä on syynä, mutta mielipiteeni jota en ikinä kehtaisi ääneen sanoa on, ettei monet vaan osaa olla vanhempia - eli lapsi ei ole hankala, vaan sen äiti ei vain osaa olla äiti.
Sanon siksi äiti, koska havaintojeni mukaan ongelma on nimenomaan äideillä, ei niinkään iseillä.Ehkä suurin syy on yhteisöllisyyden puute ja sukupolvien ketjun katkeaminen, lasten vähyys (moni nuori lapseton aikuinen elää elämää johon ei kuulu läheisiä lapsia) ja se kun eri ikäluokat kökkivät keskenään (sukupolvien ketjun katkeaminen)?
Samaa ongelmaa ei ole yhteisöllisissä kulttuureissa Suomessa, eli esim. vanhoillislestadiolaiset, suomenruotsalaiset, mamuŧ.
Kyllä, samaa mieltä. Äidit eivät ole enää samalla tavalla äidillisiä. Lapset vaikuttavat heille välillä enemmän esineiltä.. Ei toki voi yleistää, mutta tätä näkee paljon. Tosi surullista. Kiintymyssuhteessa jotain pielessä, ei ihme että lapset ja nuoret voivat huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En itse oikein pärjää lasten kanssa. Tuntuu, että lapset vievät kaikki voimat ja etten osaa kasvattaa heitä "oikein". Ehkä se johtuu auktoriteetin puutteesta. Lähestyvä teini-ikä pelottaa myös, että miten osaan olla hyvä äiti. Poikien kanssa tunnun pärjäävän jotenkin, mutta tytär 12v on hieman haastavampi tapaus.
Oletko käynyt missään vanhemmuus-kurssilla, perheneuvolassa tai lukenut alan kirjallisuutta? Ei se niin vaikeaa ole, eri asia on sitten jos on itsellä joku mt-ongelma tai muu sairaus tai sitten on näitäkin vanhempia jotka eivät vaan viitsi.
Olen lukenut kirjallisuutta, mutta en ole käynyt perheneuvolassa. Lapset ovat kaikki jo isompia koululaisia ja ihan fiksuja lapsia kodin ulkopuolella. Hoitavat itse koulujuttunsa, kaikki ovat 9-10 oppilaita jne. Mutta joku siinä on, että minulla on jatkuvasti tunne, etten pärjää lapsille. Kotona lapset saattavat puhua toisilleen tai minulle asiattomasti. Kukaan ei koskaan kiroile, hauku tai mitään sellaista, mutta jatkuvaa pientä kinaa keskenään, erimielisyyksien selvittelyä ja tyttären kanssa tosiaan vuorovaikutuksessa tuntuu, ettei ehkä niin kunnioita minua.
Tuntuu, etten ole osannut kasvattaa lapsia niin, että kotona olisi seesteinen ja rauhallinen tunne. Ja nyt teini-iän kynnyksella on tosiaan pelko, etten taida pärjätä äitinä kasvattaakseni fiksun ja asiallisesti käyttäytyvän lapsen. Tuntuu, että muilla lapset tekevät asiat nurisematta, mutta itse en ole osannut kasvattaa lapsia niin, etteivät jatkuvasti valittaisi.
Lapset ovat vaikeita ja väkivaltaisia. Statistisesti ihminen on väkivaltaisimmillaan 2-vuotiaana. Lapset koettelevat koko ajan rajoja, erityisesti julkisissa paikoissa. Se on osa kasvuprosessia. Muutama kymmen vuotta sitten näitä ongelmia korjattiin äärimmäisellä kurilla. Nisäkkään kouluttaminen satunnaisella väkivallalla (annetaan lapselle piiskaa, luunappeja yms.) on tehokas ja helppo kasvatusmetodi. Todennäköisesti ei paras, eikä välttämätön.
Keskimääräinen vanhempi ei ole kovin taitava. Väkivallaton kasvattaminen on muodostunut ilmiöksi viime vuosikymmeninä. Kaikki muut nisäkkäät ja myös ihminen tuhansien vuosien ajan on sopeutunut toisenlaiseen lasten kasvattamiseen. Emme voi olettaa, että näin suuri mullistus tapahtuisi ilman savukipuja yhdessä tai kahdessa sukupolvessa.
Tähän kun lisätään äärimmäisen nopea arvojen ja teknologian kehitys, on sekä vanhemmat, että lapset täysin ymmällään maailmasta ja miten täällä pitäisi toimia. Kuitenkin, jos vähemmän taitavat vanhemmat käyttäisivät satunnaisesti piiskaa, edesauttaisi kovempi kuri kasvattamaan vaikeammat lapset paremmiksi aikuisiksi.
Seuraavien sukupolvien aikana vapaan kasvatuksen, ylisuojelevan kasvatuksen ja muiden haitallisten kasvatusmetodien lapset tulevat kokemaan enemmän haasteita pariutumisessa, työelämässä jne. Vähitellen evoluutio varmistaa, että ne ketkä tähän uuteen maailmaan sopeutuvat, tulevat jäämään jäljelle.
Tämä oli varmasti hieman asioita kärjistäen kirjoitettu, mutta yleisellä tasolla totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En itse oikein pärjää lasten kanssa. Tuntuu, että lapset vievät kaikki voimat ja etten osaa kasvattaa heitä "oikein". Ehkä se johtuu auktoriteetin puutteesta. Lähestyvä teini-ikä pelottaa myös, että miten osaan olla hyvä äiti. Poikien kanssa tunnun pärjäävän jotenkin, mutta tytär 12v on hieman haastavampi tapaus.
Oletko käynyt missään vanhemmuus-kurssilla, perheneuvolassa tai lukenut alan kirjallisuutta? Ei se niin vaikeaa ole, eri asia on sitten jos on itsellä joku mt-ongelma tai muu sairaus tai sitten on näitäkin vanhempia jotka eivät vaan viitsi.
Olen lukenut kirjallisuutta, mutta en ole käynyt perheneuvolassa. Lapset ovat kaikki jo isompia koululaisia ja ihan fiksuja lapsia kodin ulkopuolella. Hoitavat itse koulujuttunsa, kaikki ovat 9-10 oppilaita jne. Mutta joku siinä on, että minulla on jatkuvasti tunne, etten pärjää lapsille. Kotona lapset saattavat puhua toisilleen tai minulle asiattomasti. Kukaan ei koskaan kiroile, hauku tai mitään sellaista , mutta jatkuvaa pientä kinaa keskenään, erimielisyyksien selvittelyä ja tyttären kanssa tosiaan vuorovaikutuksessa tuntuu, ettei ehkä niin kunnioita minua.
Tuntuu, etten ole osannut kasvattaa lapsia niin, että kotona olisi seesteinen ja rauhallinen tunne. Ja nyt teini-iän kynnyksella on tosiaan pelko, etten taida pärjätä äitinä kasvattaakseni fiksun ja asiallisesti käyttäytyvän lapsen. Tuntuu, että muilla lapset tekevät asiat nurisematta, mutta itse en ole osannut kasvattaa lapsia niin, etteivät jatkuvasti valittaisi.
"ihan fiksuja lapsia kodin ulkopuolella. Hoitavat itse koulujuttunsa, kaikki ovat 9-10 oppilaita" "Kukaan ei koskaan kiroile, hauku tai mitään sellaista" Sullahan on täydellisen hyvät lapset, mitä sinä valitat?
"kotona olisi seesteinen ja rauhallinen tunne" Ei lapsiperheessä kuulu tuollaista olla, vanhainkodissa ehkä. Ehkä silloin on rauhallista ja seesteistä kun jokainen lapsi on omassa huoneessaan tekemässä jotain, mutta harvemmin muulloin. Kyllä normaalit lapset puhuvat ja tekevät asioita, ja myös tappelevat keskenään muutaman kerran päivässä. Oliko ap sun lapsuuden kotona tunnelma kuin kirkossa?
"Tuntuu, että muilla lapset tekevät asiat nurisematta" Niin missä universumissa? Kiinassa missä kuritetaan lapset tottelemaan?
Vierailija kirjoitti:
Siksi koska lapset ovat nykyään ihan mahdottomia. Nykyään kun ei saa antaa lapselle mitään toimivaa rangaistusta, vaan kaikesta pitää ojentaa vain sanallisesti "hyi hyi ei noin saa tehdä" eikä muita seurauksia tule. En tietenkään ole lasten hakkaamisen kannalla, mutta kyllä se pieni tukistus tai vastaava silloin tällöin tehoaisi lapseen paremmin kuin pelkkä sanallinen ojentaminen.
No itseasiassa pitäisi sanoa positiivisesti, "tehdään mieluummin näin"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En itse oikein pärjää lasten kanssa. Tuntuu, että lapset vievät kaikki voimat ja etten osaa kasvattaa heitä "oikein". Ehkä se johtuu auktoriteetin puutteesta. Lähestyvä teini-ikä pelottaa myös, että miten osaan olla hyvä äiti. Poikien kanssa tunnun pärjäävän jotenkin, mutta tytär 12v on hieman haastavampi tapaus.
Oletko käynyt missään vanhemmuus-kurssilla, perheneuvolassa tai lukenut alan kirjallisuutta? Ei se niin vaikeaa ole, eri asia on sitten jos on itsellä joku mt-ongelma tai muu sairaus tai sitten on näitäkin vanhempia jotka eivät vaan viitsi.
Olen lukenut kirjallisuutta, mutta en ole käynyt perheneuvolassa. Lapset ovat kaikki jo isompia koululaisia ja ihan fiksuja lapsia kodin ulkopuolella. Hoitavat itse koulujuttunsa, kaikki ovat 9-10 oppilaita jne. Mutta joku siinä on, että minulla on jatkuvasti tunne, etten pärjää lapsille. Kotona lapset saattavat puhua toisilleen tai minulle asiattomasti. Kukaan ei koskaan kiroile, hauku tai mitään sellaista , mutta jatkuvaa pientä kinaa keskenään, erimielisyyksien selvittelyä ja tyttären kanssa tosiaan vuorovaikutuksessa tuntuu, ettei ehkä niin kunnioita minua.
Tuntuu, etten ole osannut kasvattaa lapsia niin, että kotona olisi seesteinen ja rauhallinen tunne. Ja nyt teini-iän kynnyksella on tosiaan pelko, etten taida pärjätä äitinä kasvattaakseni fiksun ja asiallisesti käyttäytyvän lapsen. Tuntuu, että muilla lapset tekevät asiat nurisematta, mutta itse en ole osannut kasvattaa lapsia niin, etteivät jatkuvasti valittaisi.
"ihan fiksuja lapsia kodin ulkopuolella. Hoitavat itse koulujuttunsa, kaikki ovat 9-10 oppilaita" "Kukaan ei koskaan kiroile, hauku tai mitään sellaista" Sullahan on täydellisen hyvät lapset, mitä sinä valitat?
"kotona olisi seesteinen ja rauhallinen tunne" Ei lapsiperheessä kuulu tuollaista olla, vanhainkodissa ehkä. Ehkä silloin on rauhallista ja seesteistä kun jokainen lapsi on omassa huoneessaan tekemässä jotain, mutta harvemmin muulloin. Kyllä normaalit lapset puhuvat ja tekevät asioita, ja myös tappelevat keskenään muutaman kerran päivässä. Oliko ap sun lapsuuden kotona tunnelma kuin kirkossa?
"Tuntuu, että muilla lapset tekevät asiat nurisematta" Niin missä universumissa? Kiinassa missä kuritetaan lapset tottelemaan?
Olin itse lapsena superkiltti. En koskaan muista, että vanhempieni olisi tarvinnut antaa kertaakaan mitään rangaistusta minulle. Toisaalta minulla oli pahoja ongelmia teininä mielenterveydessä. Omat lapset eivät tosiaan ole mitään enkeleitä, ja hyvä niin, mutta on vaikea tietää, mikä on sopivaa käytöstä lapselta ja mikä ei, mihin puuttua ja minkä hyväksyä ikätasolle sopivaksi käyttäytymiseksi.
Pointtina tässä ehkä se, että muutkaan vanhemmat eivät välttämättä tiedä, miten toimia lasten kanssa ja missä kohtaa pitää ymmärtää ja missä kohtaa antaa seuraamuksia. Monia vanhempia on kohdeltu aika välinpitämättömästi heidän omassa lapsuudessaan, vaikka ruoasta, vaatteista ja muista perustarpeista on huolehdittu.
Tiesitkö ettei vanhemmat välttis ite halua/koe tarpeelliseksi viä lasta päiväkotii jos on aikunen kotona mut neuvola on eri mieltä? Meitä uhattii lasulla jossei lasta vie mihinkää ku ei neuvolatädin mukaa opi sosiaalisia taitoja vaikka meillä ramppaa lapsen serkut harva se päivä leikkimässä. No päiväkotii ei silti viety vaa kerhoon ja se onneksi riitti.
Vierailija kirjoitti:
Tiesitkö ettei vanhemmat välttis ite halua/koe tarpeelliseksi viä lasta päiväkotii jos on aikunen kotona mut neuvola on eri mieltä? Meitä uhattii lasulla jossei lasta vie mihinkää ku ei neuvolatädin mukaa opi sosiaalisia taitoja vaikka meillä ramppaa lapsen serkut harva se päivä leikkimässä. No päiväkotii ei silti viety vaa kerhoon ja se onneksi riitti.
Meillä oli vanhempi lapsi viisivuotiaaksi ja nuorempi kolmevuotiaaksi asti kotihoidossa. Ei kyllä mikään taho painostanut viemään päiväkotiin. Isompi kävi kerhossa kerran viikossa. Kaveritaidot on molemmilla ihan yhtä hyvät kuin ikäisillään. Olisiko teillä ollut kuitenkin jotain muutakin ongelmaa kotona?
Vierailija kirjoitti:
Siksi koska lapset ovat nykyään ihan mahdottomia. Nykyään kun ei saa antaa lapselle mitään toimivaa rangaistusta, vaan kaikesta pitää ojentaa vain sanallisesti "hyi hyi ei noin saa tehdä" eikä muita seurauksia tule. En tietenkään ole lasten hakkaamisen kannalla, mutta kyllä se pieni tukistus tai vastaava silloin tällöin tehoaisi lapseen paremmin kuin pelkkä sanallinen ojentaminen.
Vastustan kaikkea väkivaltaa, mutta ymmärrän täysin. Meiltä on keinot loppu, kun itsevaltias 7-vuotias (jo 4-vuotiaasta lähtien) manipuloi koko perhettä. Nahoissani tunnen, että tukistus tai kunnon ote lapsesta, jossa pakotan hänet johonkin auttaisi, mutta kun niin ei saa tehdä. Joo, kaikki kasvatus ja perhekurssit on käyty. Kaikki asettumiset lapsen tasolle ja lässyttämiset siitä, miltä nyt tuntuu aiheuttaa hörönaurua ja pilkkaa lapsessa. Että näin... En oikeasti enää tiedä mitä tehdä. Jos yksikin neuvolan täti tai koulukuraattori laittaa meille vielä esitteen "voimaannuttavasta vanhemmuudesta" ja siihen liittyvästä kurssista, niin huudan!
Alue: Aihe vapaa
Vauvat/lapset viedään siis päiväkotiin! T. Ap