Lakkasin olemasta aina se aloitteellinen yhteydenpitäjä kavereihin. Saldona mulla on enää yksi kaveri.

Tein saman 14 v sitten enkä ole kuullut kenestäkään mitään. Ilman kavereita nyt siis 14 v. Uusia en osaa hankkia koska sos tilanteiden pelko

Sama. Yksi kaveri on jäänyt, joka aina välillä kyselee kuulumisia. 

On tää kyllä hirveetä. Ketään heistä ei enää kiinnosta pätkääkään mitä minulle kuuluu. Ennen viestiteltiin kuitenkin viikoittain ja tapailtiin vähintään kerran kuussa. ap

Sukulaisten suhteen sama juttu, osin myös kaverien. Minä olen aina ollut se joka on kysellyt kuulumisia tai ehdottanut näkemistä, enkä sitäkään liian usein tyrkyttäen. Kun lopetin niin hiljaista on ollut. Työt meni koronan vuoksi ja kukaan näistä ei ole vaivautunut edes vointia kysymään.

Minulle kävi samoin. Joten tiedän miltä sinusta tuntuu. Kaikenlisäksi menetin ystävän niin että, vuosia kuuntelin hänen pahaa oloaan huonossa parisuhteessa, ja sitten kun olisin itse tarvinnut kuuntelijaa ja tukijaa kun minulla meni huonosti niin tämäpä ystävä lopetti yhteydenpidon kokonaan. Mikä ihmisiä oikeen vaivaa!?!

Ehkä muut ystävät kaipaavatt sinua ja oliivat iloisia kun otit yhteyttä ? Itse olen esimerkiksi huono yhteydenpitäjä, mutta ilahdun kun otetaan yhteyttä. Ymmärrän kuitenkin, jos ei itse halua aina olla aloitteentekijä. Jos kaipaat aktiivisempiä ystäviä, niin tällöin kannattaa etsiä sellaisia.

Some on laiskistanut ihmiset. Ollaan whatsapp-ringissä ja postaillaan joskus hauskoja kuvia, tai sitten facebookissa luetaan toisten päivityksiä tai katsellaan instan kuvia. Mitään oikeaa yhteydenpitoa ei enää ole.

Mullekin tapahtunut näin nyt koronan aikana, tai pitkään olin mielestäni se joka piti useimpiin ystäviin yhteyttä, mutta sitten kun tajusin sen niin lopetin vähän kuin testatakseni asiaa, ja näin kävi. Enkä enää ole jotenkin motivoitunutkaan ottamaan näihin yhteyttä. Ehkä tämä korona jotenkin passivoi meitä kaikkia, uskon tilanteen palautuvan jollain tapaa entiselleen, tapailemme yhdessä illanistujaisissa ja muissa, mutta ehkä vaikea unohtaa tätä täysin.

Tietysti saa miettimään sitä että itsekään ei ole niin kiinnostava, kuin aiemmin ajatteli, mikä kirpaisee kovasti, mutta kai totuus on aina valhetta parempi. Toisaalta on ehkä valinnut ystäviä vähän väärin perustein.

Mulla kaverit kyllä ottaa n.3-4kk päästä yhteyttä kun musta ei kuulu. Ja teenkin tuota aina välillä, että lopetan sen yhteyden aloituksen, eli jätän pallon heille. Mulle sopiva on sellainen, että otetaan vuorotellen yhteyttä, tai NOIN vuorotellen, eli ei haittaa yhtään olla itse se aloitteellisempi osapuoli, mutta kun huomaan että viimeiset 6kk olen ollut se ainoa joka pari kertaa kuussa kyselee kuulumisia tai kahvitteluja, niin lopetan sen kyselyn vain. Sitten menee tuo 3-4kk niin kaveri kyselee kun minusta ei ole "kuulunut mitään".  Sanon vain että semmoista tää elämä on että välillä kuuluu välillä ei, ihan kuin kaikista musitakin ihmisistä.

Vierailija kirjoitti:

Some on laiskistanut ihmiset. Ollaan whatsapp-ringissä ja postaillaan joskus hauskoja kuvia, tai sitten facebookissa luetaan toisten päivityksiä tai katsellaan instan kuvia. Mitään oikeaa yhteydenpitoa ei enää ole.

En mä ole somessa.

Minulle kävi samalla lailla. Kun lakkasin pitämästä yhteyttä, ei ole kuulunut hiiskaustakaan. Ajattelin, että eipä ole tuollaiset ystävät sitten yhteydenoton arvoisia. Yksin olen keksinyt uusia harrastuksia, joita voin kotona harrastaa ja lenkkeilen äänikirja seuranani. Jospa joskus löytyisi ystävä, joka on samalla aaltopituudella ja haluaisi olla oikea ystävä.

Mulla oli tällainen tilanne jo kakarana, muistan hyvin.  Olen sellainen aika aktiivinen, rohkea ja kova puhumaan jne, joten kaveripiirissä se olin aina minä, joka sai hoitaa kaikki asiat.  

Myöhemmmin se alkoi vaivata mua, kun aina jos piti esittää jotain asiaa, niin sanottiin, että mene sinä, sano sinä, tee sinä.  

Lakkasin olemasta aina se esilläolija ja puolestapuhuja.  Sitten mulle oltiin närkästyneitä.  Kerran yksi ystävä suuttui mulle, kun oltiin harrastukseen liittyvällä ulkomaanmatkalla (tää oli siis jo aikuisena) yhdessä, ja tulomatkalla pyydettiin kertomaan ajatuksia, mitä tästä matkasta kenellekin heräsi.  Taas oli hänkin työntämässä minua sinne puhumaan meidän kahden puolesta.  Pistin kovan kovaa vastaan ja sanoin, että ei vaan sinä menet nyt.  Ja joutui menemään, ja mökötti mulle sitten koko loppumatkan.  

Kai se vaan on niin, että kun joku on aktiivinen, niin toisten ei tarvitse olla.  Olen yrittänyt ihan opetella sitä tekemättömyyttä tässä elämän varrella.  Työporukoissakin sen huomaa, että aina sielläkin on se joku yksi tai kaksi, joitten aina odotetaan edustavan koko poppoota, kun tulee joku yhteinen tilaisuus.  

Ja on muutama sellainen ystävä todellakin, että jos ei itse pidä yhteyttä ja tee aloitetta, niin koko ystävyys jää.  Ja sitten ollaan sitä mieltä, että minä se en ole pitänyt yhteyttä ja minun syy siis.  Niin kuin ei itse voisi ottaa yhteyttä ihan yhtä hyvin.  

Mä oon ihan älyttömän huono ottamaan yhteyttä, mulle tulee mieleen että "pitääpä soittaa Maijalle" just kun oon tekemässä jotain muuta mitä ei voi keskeyttää ja niin se yhteydenotto taas unohtuu, ja aika vaan kuluu niin nopeesti. Välitän siis kyllä kavereistani ja mielellään vastaan yhteydenottoihin.

Mulla sama käynyt.

Ja sitten on kyllä niinkin päin, että ne jotka eivät ole mulle niin tärkeitä ja hyviä kavereita laittavat aina ensin mulle viestiä. Itse en välitä edes heihin olla yhteyksissä tiiviisti.

Minulle kävi samalla tavalla. Ilmeisesti aika moni on koronan myötä tehnyt saman kokeilun ja huomannut ihmissuhteidensa olevan yksipuolisia. Monet tosiaan sanovat olevansa huonoja pitämään yhteyttä. Erityisesti aikuisiällä saadut ystävyyssuhteet ovat tällaisia. Huomiota on kiva ottaa vastaan, mutta toisia ei sitten kuitenkaan muisteta vasta kuin siinä vaiheessa, kun itse tarvitsee jotain. Onhan se vähän lannistavaa, ei välttämättä yksittäisen ihmisen kohdalla, vaan huomatessa että sellaisia ihmiset nyt ovat. Kun ei kuitenkaan ole syytä ajatella, että vika olisi täysin siinäkään, että itse olisin niin tylsä ihminen.

Toivottavasti on vain korona-ajan ilmiö. Haluaisin vielä uskoa, että jos tilanne normalisoituu, myös ihmissuhteet normalisoituu. Kuitenkin pelkään, että korona-ilmiöistä tulee uusi normaali.

Sama mulla, yhden ystävän kanssa jaetaan kuulumisia. Olen huomannut, että ne tuttavat, joilla on vilkas sosiaalinen elämä, ovat useissa whatsapp-ryhmissä, joiden kautta he sopivat tapaamisia. Minulla ei ole vastaavia ryhmiä. En jotenkin osaa toimia ihmisten kanssa niin, että päätyisin sellaisiin, vaikka tuttavia onkin paljon ja lounaspöytääni tulee aina joku istumaan (opiskelen). Minun ja muiden välissä on aina joku muuri, jota ei pysty ylittämään, vaikka kuinka heidän kanssaan juttelisinkin kun näen ja olisin ystävällinen. En esitä ystävällistä, pidän aidosti kaikista opiskelukavereistani.

Tämä yksi ystävä joka minulla on, on ehkä maailman ihanin ihminen, ja me ymmärretään toisiamme paremmin kuin muita ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon ihan älyttömän huono ottamaan yhteyttä, mulle tulee mieleen että "pitääpä soittaa Maijalle" just kun oon tekemässä jotain muuta mitä ei voi keskeyttää ja niin se yhteydenotto taas unohtuu, ja aika vaan kuluu niin nopeesti. Välitän siis kyllä kavereistani ja mielellään vastaan yhteydenottoihin.

Kyllähän se minustakin olisi mukava vain hengailla ja vastailla kun joku ottaa minuun yhteyttä itse tekemättä asian eteen mitään. Se vain nyt on niin että kun jätin kaltaisesi toivomaan yhteydenottoani, niin ei olla enää oltu tekemisissä. Ehkä teille löytyy aina joku joka soittelee vaikka itse olette passiivisia kun "ei vain sovi minulle yhteydenpitäminen itse, ja unohdan ystävät niin helposti, ja olen niin huono olemaan yhteyksissä" mutta itse sain minulle sopivan kaveripiirin sillä että jätin turhat painolastit pois, siis ne joiden eteen kaikki pitäisi tehdä valmiiksi kun itse eivät viitsi.

Minä olen miekkosten suhteen aika passiivinen, vaikka kiinnostaa. Minulla on opiskelut hoidettavana, työnhaku, koti ja milloin mitäkin kiireitä. En jaksa koko ajan naputella jotain. Nytkin makaan sängyssä ihan uupuneena, kun raahauduin tuolla lumihangessa 3 km kotiin kauppakassin kanssa. Yllättävän raskasta kävellä, kun joutuu puskemaan hankien läpi XDDDDD.

Sitten kasin aikaan olen jo ihan poikki. Jos joku alkaa siinä vaiheessa viestittelemään niin en vain jaksa.

Sama täällä. Ei ihmisillä kiinnosta.