Työnkaverin sukulainen samalla osastolla töissä?
Mitä mieltä olette siitä, että työkaverin serkku palkattiin meidän tiimiin samaan hommaan, mutta meille muille tiimiläisille ei ole tätä kerrottu? Sain tietää parin mutkan kautta asian, mutta esimies ei ole tätä meille kertonut eikä kukaan muu tiimiläinen tiedä että tiedän.
Itsellä on vain kokemusta ettei sukulaisia tai perhettä palkata samaan tiimiin.
Olen jotenkin närkästynyt siitä ettei ole kerrottu. Palkkaus on tapahtunut 2kk sitten.
Kommentit (39)
On taas ongelmat. Työnantaja palkkaa, jos on pätevä työhön. Sillä onko jonkun serkku tai muuten sukua ei oo mitään tekemistä. Itse oon valtion laitoksella töissä ja samassa työpaikassa on mun sisko ja tehdään läheisesti töitä yhdessä vaikka meillä ei tiimejä olekaan. Ei meillä tullut mieleen, että pomo ei vois palkata ku on jo toisen palkannut, ku kumpikin ollaan päteviä. Työkaverit arveli, että ollaan opiskelukavereita kun puhuttiin eräänä perjantaina että pitäskö mennä Alkon kautta ennen ku mennään lämmittelee paljua.
Vierailija kirjoitti:
Mikäs siinä jos osaa työnsä. Hutirekrytoinnit voivat tulla kalliiksi firmalle, joten ihan mieluusti otetaan töihin sellaisia, joiden työmoraalin joku valmiiksi tuntee. Vaikka jonkun CV olisikin näyttävä niin itse persoona voi olla täyttä kusta.
Näyttävä CV parin vuoden välein tehtävävaihtoja, herättää lähinnä kysymyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mä olen nyt se pas ka tyyppi? En ole töissä sanonut tästä sanaakaan 2kk ja täällä anonyymina kysyin? Miksi kaikesta ollaan niin ittuilevia ja vähätteleviä.
Kiitti taas tästä. Ap
Koska olet ärsyttävä ja tyhmä. Oikeasti, mitä väliä on jollain serkulla?? Eivät serkut välttämättä ole missään tekemisissä toistensa kanssa. Eri asia jos olisi aviopuoliso yms.
En ole tyhmä, kiitos kun haukut.
Sain tietää tämän asian toiselta joka oli tässä rekryssä mukana ja nämä serkut ovat keskenään tekemisissä, koska suositus tuli tältä toiselta työntekijältä. Tällä serkulla ei ole mitään kokemusta alasta (ja se myös näkyy) ja oli paljon pätevämpiä hakijoita, joilla oli kokemusta. Suurin syy miksi rekry tehtiin oli sukulaisuuden takia. Siksi ihmettelen että miksi ei vain kerrottu. En muuta..
Mutta asia loppuunkäsitelty.
Kiitti vielä kun haukutte. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos se serkku on pätevä, niin ei se työkaverin vika ole. Se, että omaa perhtettä tai sukua ei palkata on siinä tapauksessa, että kyseessä on esimiehen itsensä perheenjäsen tai sukulainen.
Okei. Olen rahoitusalalla töissä ja aikaisemmissa työpaikoissa on ollut sääntöä ettei perhettä tai sukua samalle osastolle.
Meillä pieni tiimi niin ihmettelen miksi ei voida avoimesti edes kertoa. Ap
ehkäpä vaikka siksi että asialla ei ole ollut rekrytoinnissa mitään merkitystä. Miksi merkityksettömiä asioita pitäisi edes mainita? Ja toisaalta voihan se olla että esimieskään ei tiennyt KO asiasta. En minä esim tiedä yhdenkään alaiseni serkkuja. Ja se sukulaisuus EI saa olla syy myöskään syrjiä, joten tuo sääntö että "sukulaisia ei palkata" on SYRJIVÄ.
Tiesi. Koska suositus oli tullut tältä työkaveriltani ja kuulemma suurin syy palkkaamiseen oli että on sukua eli "varmasti hyvä".
Ihmettelen vain koska meitä on niin vähän tässä tiimissä ja ollaan oltu läheisiä ja avoimia. Nyt tuntuu että ei ollakaan ja on sellainen elefantti huoneessa. Ja ei, tällä uudella ei ole mitään kokemusta alasta ja olo pätevämpiä hakijoita. Ja kyllä myös oli 2 tiimiläistä rekryssä, ei pelkästään esimies. Meillä ei ole HR:ää erikseen tms.
Ap
Miten pystyi tietämään sukulaisuudesta, jos siitä ei tiedä kukaan muu kuin sinä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mä olen nyt se pas ka tyyppi? En ole töissä sanonut tästä sanaakaan 2kk ja täällä anonyymina kysyin? Miksi kaikesta ollaan niin ittuilevia ja vähätteleviä.
Kiitti taas tästä. Ap
Koska olet ärsyttävä ja tyhmä. Oikeasti, mitä väliä on jollain serkulla?? Eivät serkut välttämättä ole missään tekemisissä toistensa kanssa. Eri asia jos olisi aviopuoliso yms.
En ole tyhmä, kiitos kun haukut.
Sain tietää tämän asian toiselta joka oli tässä rekryssä mukana ja nämä serkut ovat keskenään tekemisissä, koska suositus tuli tältä toiselta työntekijältä. Tällä serkulla ei ole mitään kokemusta alasta (ja se myös näkyy) ja oli paljon pätevämpiä hakijoita, joilla oli kokemusta. Suurin syy miksi rekry tehtiin oli sukulaisuuden takia. Siksi ihmettelen että miksi ei vain kerrottu. En muuta..
Mutta asia loppuunkäsitelty.
Kiitti vielä kun haukutte. Ap
Saamari tuo sinun nyyhkyttävä uhrautumisesi on ärsyttävää! Potkitaanko sinua usein päähän, kuvaannollisesti tai ihan oikeastikin? Ihmettelen jos ei. Jopa näin ruudun välityksellä tavattoman rasittava persoonallisuutesi välittyy selkeästi.
Taitaa vaihdella.
Vanhempani halusi aikoinaan, että haen hänen työpaikalleen töihin. En halunnut sinne, mutta lähetin joka tapauksessa hakemuksen, jotta hän olisi lopettanut asiasta puhumisen. Kokouksessa päättivät, etteivät voi palkata minua sukulaisuussuhteen takia. Asiasta kuitenkin piti äänestää, joten taitaa olla harkinnanvarainen asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mä olen nyt se pas ka tyyppi? En ole töissä sanonut tästä sanaakaan 2kk ja täällä anonyymina kysyin? Miksi kaikesta ollaan niin ittuilevia ja vähätteleviä.
Kiitti taas tästä. Ap
Koska olet ärsyttävä ja tyhmä. Oikeasti, mitä väliä on jollain serkulla?? Eivät serkut välttämättä ole missään tekemisissä toistensa kanssa. Eri asia jos olisi aviopuoliso yms.
En ole tyhmä, kiitos kun haukut.
Sain tietää tämän asian toiselta joka oli tässä rekryssä mukana ja nämä serkut ovat keskenään tekemisissä, koska suositus tuli tältä toiselta työntekijältä. Tällä serkulla ei ole mitään kokemusta alasta (ja se myös näkyy) ja oli paljon pätevämpiä hakijoita, joilla oli kokemusta. Suurin syy miksi rekry tehtiin oli sukulaisuuden takia. Siksi ihmettelen että miksi ei vain kerrottu. En muuta..
Mutta asia loppuunkäsitelty.
Kiitti vielä kun haukutte. Ap
Eli et saanut omaa kaverias hommattua teidän tiimiin ja nyt kiukuttaa ja olette keksinyt että se joka sai pätevämpänä paikan oli jonkun serkku. 🤣🤣🤣🤣🤣🤣😆
Onko se serkku sitten osoittautunut huonoksi työntekijäksi, vai mikä kaivertaa? Tiesitkö, että yksityisellä sektorilla rekrytoidaan usein jonkun muun työntekijän suosittelemia työntekijöitä avoimen haun sijasta?
Serkut ei ole lähisukulaisia vaan kaukaisia. Jos itse omistat yrityksen otat töihin ne jotka tekee sen työtehtävän oli sukulainen tai ei. Onhan perheyrityksiä missä yrityksen omistaa koko perhe yhdessä . Kaikkia asioita pitää osata soveltaa tilanteen mukaan. Valtion työtehtävissä taas hoidetaan ne tehtävät hyvin ja ne jotka siihen työhön sopii valitaan tai harjoittelijoiksi. Vähän outoa jos työpaikassa on 200 työntekijää eikä jonkun serkku mahtuisi porukkaan jos osaa työn on koulutus.
Mistä ihmeestä kuvitelmä, ettei sukulaiset saa työskennellä samassa tiimissä? Onko nuo kumpikaan edes esimies? Jos ei, niin miten toinen voi edes suosia toista.
Sun suhtautuminen uuteen, jolle et anna edes aikaa näyttää osaamistaan, myrkyttää koko työpaikan ilmapiirin. Osaatko sä heti uudessa paikassa kaikki asiat?
mitenkähän nuo pikku paikkakuntien tehtaat tulivat ollenkaan toimeen kun kaikki olivat sukulaisia keskenään????
Suositella saa ketä vaan, siksi koko homma on olemassa että voi vinkata tuntemistaan tyypeistä. Tähän voidaan vielä kannustaakin palkkioilla.
Työnantaja päättää, mitä suosituksella tekee - suosittelija ei ole vastuussa rekrystä. Suosittelijalle ei myöskään kuulu se, miksi suosittelemaansa tyyppiä ei palkata.
Pätevintä hakijaa ei tarvitse palkata etenkään yksityiselle puolella eikä rekrytoinnin yksityiskohtia tarvitse jakaa koko tiimille. Jos oikeasti palkataan sukulaisuuden perusteella, kuten AP sanoi, niin miksi siellä edes on tiimiläiset olleet mukana rekryssä?
Serkkuus on ihan toissijaista tässä, eikä kuulosta kovin avoimelta sekään että juoruillaan rekrystä työkavereiden kanssa ja pantataan jotain kuvitteellista jymyjuttua närkästyneenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos se serkku on pätevä, niin ei se työkaverin vika ole. Se, että omaa perhtettä tai sukua ei palkata on siinä tapauksessa, että kyseessä on esimiehen itsensä perheenjäsen tai sukulainen.
Okei. Olen rahoitusalalla töissä ja aikaisemmissa työpaikoissa on ollut sääntöä ettei perhettä tai sukua samalle osastolle.
Meillä pieni tiimi niin ihmettelen miksi ei voida avoimesti edes kertoa. Ap
Yleinen käytäntö taitaa olla, ettei avio- tai avopuolisoita laiteta samaan tiimiin, koska mahdollisten ongelmien suhteessa, ei haluta levittäytyvän työpaikalle. En ole ikinä kuullut muista sukulaisrajoituksista, itsekin olenrahoitusalalla.
ei kaikissa firmoissa ole niin tarkkaa.minä ja vaimoni +2poikaa+tytär ja miniä samassa firmassa.
Vierailija kirjoitti:
Sun suhtautuminen uuteen, jolle et anna edes aikaa näyttää osaamistaan, myrkyttää koko työpaikan ilmapiirin. Osaatko sä heti uudessa paikassa kaikki asiat?
Mun suhtautuminen? Palaute on tullut ihan eri ihmisiltä kuin minulta. En ole sanonut Kenelläkään mitään huonoa tai juorunnut.
Olemme asiantuntijoita. Minulla piti olla 5 vuoden kokemus ja kyllä, osata hommani kun tulin tähän virkaan. Totta kai uudet ohjelmat vie aikaa, mutta hänellä ei ole laisinkaan työkokemusta alalta. Rekryssä oli mukana niitä joilla oli.
Edelleenkään, en ole puhunut tästä kenellekään. Sain kuulla tästä Rekryssä mukana olleelta, joka oli meidän tiimissä ennen. Ei ole enää. En niskottele, en valita, olen ihan täysin neutraali ja teen omat työni. Kunhan pohdin, koska aikaisemmissa paikoissa on ollut tämä sääntö. Ja edelleen olen rahoituksessa töissä. Eri asia kuin esim tehdas. Meillä on esim aina 2 tarkistajaa kaikkeen mitä teemme. Siksi yleensä sukulaissuhteita ei ole hyväksytty, ettei voida väärin käyttää mitään.
Mutta asia on ok minun puolelta. Ei tartte enää raivota. Ymmärrän jo vähemmästäkin.
Ap
Jos edellisissä paikoissa on ollut joku käytäntö, ei kannata olettaa että nykyisessäkin on. Jos käytäntöä ei ole, ei asiassa ole myöskään mitään ihmeteltävää, eikä mitään ole salattu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun suhtautuminen uuteen, jolle et anna edes aikaa näyttää osaamistaan, myrkyttää koko työpaikan ilmapiirin. Osaatko sä heti uudessa paikassa kaikki asiat?
Mun suhtautuminen? Palaute on tullut ihan eri ihmisiltä kuin minulta. En ole sanonut Kenelläkään mitään huonoa tai juorunnut.
Olemme asiantuntijoita. Minulla piti olla 5 vuoden kokemus ja kyllä, osata hommani kun tulin tähän virkaan. Totta kai uudet ohjelmat vie aikaa, mutta hänellä ei ole laisinkaan työkokemusta alalta. Rekryssä oli mukana niitä joilla oli.
Edelleenkään, en ole puhunut tästä kenellekään. Sain kuulla tästä Rekryssä mukana olleelta, joka oli meidän tiimissä ennen. Ei ole enää. En niskottele, en valita, olen ihan täysin neutraali ja teen omat työni. Kunhan pohdin, koska aikaisemmissa paikoissa on ollut tämä sääntö. Ja edelleen olen rahoituksessa töissä. Eri asia kuin esim tehdas. Meillä on esim aina 2 tarkistajaa kaikkeen mitä teemme. Siksi yleensä sukulaissuhteita ei ole hyväksytty, ettei voida väärin käyttää mitään.
Mutta asia on ok minun puolelta. Ei tartte enää raivota. Ymmärrän jo vähemmästäkin.
Ap
Närkästyneenä päivittelit sitä että sukulaisuudesta ei ole tiedotettu ja sait närkästyneitä vastauksia. Peräänkuulutat avoimuutta, mutta olet itse hiljaa tai supiset kahdestaan.
Tuo epäpätevyys voi olla ihan oikea ongelma, mutta sekään ei ole sun harteilla. Jos esimies on niin typerä että rekrytoi asiantuntijatehtävään oikeasti pelkän suosituksen perusteella ja hommat kusee, niin se on esimiehen virhe. Jos joku antaa palautetta kollegasta, niin sanot että oikea osoite on pomosi.
Mulla on kaksi asiantuntijatiimiä johdettavana ja oletan että jos on oikeita ongelmia niin niistä tullaan kertomaan ihan suoraan, etenkin jos ne ovat oman virhearvioni tai päätöksen seurausta. Toisen käden tieto ja kaikenlainen spekulointi lähinnä ärsyttää.
Varmaan työkaverilla ei ole ollut mitään tekemistä serkkunsa palkkaamisen kanssa? Ehkä työnantaja ei edes tiedä (miksi pitäisikään tietää)? Miksi tällaisesta pitäisi kertoa muille, jos rekrytointi on edennyt ihan normaalilla tavalla?