Olen alkanut ihailla eronneita naisia

Otin avioeron 34v. Nyt olen 11v pyörittänyt talouttani yksin. Lapset hoitanut exän kanssa. Elämä on ihanaa 😍

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turha syyttää miestä, kun hän on sinun valintasi - itse olet hänet valinnut lastesi isäksi.

Lastensa isäähän ei voi valita, miehen kyllä kenen kanssa perustaa perheen. Lasten isä varsinaisena roolina perheessä on aina uusi hahmo, joskus jopa yllätys. Kukaan ei voi etukäteen tietää, millainen isä siitä valitusta puolisosta kuoriutuu. Minun miehestäni kuoriutui väsynyt, ärtynyt, lyhytpinnainen, huumorintajuton nalkuttaja, jonka mielestä lapset tekevät kaiken koko ajan väärin ja joka asiasta ollaan kimpussa eteisen lattian kivenmuruja myöten.

Miten tällaista voi etukäteen tietää? Että se nuorempana sporttinen ja näennäisen normaali puoliso muuttuukin perhe-elämän myötä huonoilta piirteiltään vallitsevaksi ja ne ottavat kaiken tilan? Toki tästä temperamentista oli merkkejä jo ennen lapsia, mutta ei herranjestas tässä mittakaavassa parisuhteessa koskaan huudettu ja raivottu mitä nyt perhe-elämän tuoman väsymyksen myötävaikutuksella.

Ap

Jos tuo kuvaus olisi miehen kirjoittama naisesta, niin ap olis niin syyllinen kaikkeen kuin olla voi. Ei ikimaailmassa empatiaa ap:lle, vaan pelkkiä haukkuja. Ettäs kehtaakin mokoma!

...

Mies on väsynyt.Tehkää yhteistyötä. Nyt on se vastamäki, josta ehkä lupailitte jotain joskus, jos olette naimisiin mennyt? Nyt on ne hetket, kun tehdään sitä työtä ja ajatellaan molempien etua ja hyvinvointia.

Muista, etteivät ne lapset mihinkään häviä, vaikka eroaisitkin. Paitsi jos ajattelit jättää heidät isälleen.

Eronneet naiset näyttäytyvät silmissäni niin onnellisilta. Saa itse päättää omista asioistaan, ihan siitä lähtien missä lakanoissa nukkuu, mitä syö ja mitä telkkarista katsoo.

Saan päättää kaikista noista asioita, vaikka olen parisuhteessa. Televisiota en tosin katso, mutta Areenasta joskus elokuvia, eikä siihen ole kenelläkään mitään sanomista.

Mitä tekee lasten kanssa, minne lähtee, miten suunnittelee aikataulut ja viikonloput.

Lapsia ei ole ollut kotona enää vuosiin, mutta ei parisuhde liioin estä minua lähtemästä minnekään, suunnittelemasta omia aikataulujani ja viikonloppujani. Useimmiten valitsemme viettää ne yhdessä, mutta kyllä minä halutessani voin lähteä viikonlopuksi myös hotellilomalle, kylpylään tai ihan minne tahansa.

Miten sisustaa kodin, kauniisti ja naisellisesti, pitää se siistinä ja saa asiat pysymään paremmin hallussa kun niitä ei tarvitse hoitaa kuin itsekseen ja lasten kanssa.

Väittäisin, että enemmän siihen sisustamiseen ja siistinä pysymiseen vaikuttavat lapset kuin aikuinen mies. Tottakai toisen mielipide pitää ottaa huomioon eikä omakaan puolisoni varmasti innostuisi, jos alkaisin ehdotella vaaleanpunaisia verhoja ja tuikkukippoja joka puolelle, mutta ei hän ole koskaan minua kieltänyt hankkimasta/vaihtamasta sisustusta.

Xepra kirjoitti:

Miehenä sanoisin, että jos miehesi ei ole myötävaikuttava elementti perheessäsi ja olet suorittanut itsetutkiskelun omasta osuudestasi, niin nykymaailmassa kannattaa erota. Oma kokemukseni oli vapauttava ja jälkikäteen nyt aikuisten lapsieni kanssa puhuessa minulle on selvää että se oli myös heidän mielestään paras vaihtoehto. Toki voi yrittää asiasta miehen kanssa puhua, mutta ihmiset eivät kovin helposti muuta käyttäytymistään. 

Eikö normaaleissa perheissä puhuta asioista jo paljon ennen eroa?!

"Voi yrittää puhua..."

Voi morjens. En enää ihmettele erolukuja.

Erosin kesällä. On kiva kun on oma mukava ja nätti asunto. Lapseni ovat jo aikuisia. On oikeastaan aina siistiä. Ennen aina kysyin puolison mielipidettä hankintoihin. Yleensä sitä hänellä ei ollut, mutta jos oli, niin yritin tasapuolisesti kuunnella hänenkin näkemystään ja hankkia hänelle mieluisia juttuja. Nyt voin tosiaan syödä mitä haluan, katsoa sitä ohjelmaa mitä tahdon, nukkua silloin kun nukuttaa ja valvoa kun siltä tuntuu. Jo kolme vuotta oli niin, että minä en saanut puhua mitään omista asioistani tai vastaus oli murahdus. Yleensä hän ei edes kuunnellut, siirtyi vain toiseen huoneeseen! Minun piti kyllä olla aina valmiina kuuntelemaan puolison kaikki asiat, vaikka ei olisi yhtään kiinnostanut. Meillä oli yhteisiäkin juttuja, mutta niitä tehtiin vain harvoin. Lopulta sain arvostelua kaikesta tekemästäni, se kävi erittäin raskaaksi. Mitä jäin kaipaamaan, niin sitä turvallisuuden tunnetta, että jos sairastun saan sen verran apua, että vie lääkäriin tai hakee apteeksista troppia! Jotkut talotekniset asiat ovat olleet vaikeita opetella, mutta alkaa olla nekin hallussa. Joskus tarvisi vaan ns. miehistä voimaa ja kokemusta esim. auton kanssa. Seksiäkin kaipaan, mutta eipä sitä pahemmin ollut yhdessä ollessakaan muutamaan vuoteen puolison lääkityksen vuoksi varmaankin. Rahankäyttö oli niin erilaista, että koen siitä helpotusta kun voin elää sen suhteen nyt niin kun haluan. Töistä on joskus ikävä tulla pimeään kotiin. Yksinäisyyttä koen ja useiden yhteisten vuosikymmenten tuomaa tuntemusta ja muistojen jakamista. En kaipaa puolison raivokohtauksia, mököttämistä, pakenemista, salailua ja  suoranaista ilkeyttä. Joku voisi luulla, että erossa olisi muita osapuolia, tavallaan kyllä... mielenterveysongelmat, joihin ei näemmä tule ikinä helpotusta. Kaikki mahdolliset lääkkeet ja hoidot on kokeiltu. Annoin periksi. Koko ihminen on ulkoisesti ja henkisesti niin muuttunut, että sitä oikeaa alkuperäistä ihmistä ei vaan enää ole kun mun muistoissa. Olisin toivonut tilanteeseen muuta ratkaisua kun eron, mutta sitä ei tullut. Joskus on annettava periksi.  Haluaisin toisaalta uuden suhteen, mutta sitten kun ajattelen sängyn toiselle puolelle kuorsaaja, joka jättää vaatteitaan pitkin nurkkia! Herättyään käy räjäyttämässä pöntön! Jättää lavuaariin räkälimppejä, parranajosta karvaa ja hampaiden pesusta tahnaa! Yäk!! Vaatii sipulitonta ruokaa kun äitikin teki! Katsoo jotain mäkiviikon kisoja ikuisuuden! Pakottaa tylsille sukulaisvierailuille! Haukkuu mun ajotaitoja! Valittaa siitä ja tästä! Joo, ei! En taho!! :)

Aika ikävästi puhut miehistä. ^ Kuka haluais sinun kaltaista muutenkaan? Ottaisitko itse miehen, joka haukkuis ja yleistäis noin rumasti naisia?

Tunnistan  ap:ssä omat ajatukseni aika ajoin. Varmaan harva parisuhde on se voimavara, joka sen pitäisi olla. Ainakin näin naisena tuntuu, että joutuu perheen arjessa kuitenkin vastaamaan kaikesta. lasten kanssa vielä pärjää, mutta mies sotkee kuvioita paljonkin.  Aina täytyy vähän orjailla, että voinko nyt tehdä niin tai näin, ettei tule sanomista. Miehen mielestä kun hänen tapansa on se ainoa oikea monessakin asiassa, vaikka hän ei niitä asioita koskaan tekisikään.  Mies saattaa nimittäin tulla esim sanomaan, että näin sitä pitää imuroida, vaikka ei imuroisi koskaan ja minä olen imuroinut  10 vuotiaasta. Osaan sen homman kyllä.

Tai joskua aamulla, kun huonosti nukutun yön jälkeen haluasi nukkua , mies tulee metelöimään, että nyt ylös.  No miksi ei saa nukkua, jos on vapaapäivä?

Seksi aiheuttaa myös paineita ja välillä toivon, että mies menettäisi kykynsä. On nimittäin todella aktiivinen, mutta itse en aina jaksaisi, monta kertaa viikossa. Mies kuitenkin muutuu todella äkäiseksi ja ilkeäksi jos ei saa seksiä. mielummin sitten suostuu kun sietää äkäilevää miestä.

Välillä kaipaan elämää, kun saisi vaan olla, toisesta välittämättä. Nukkua jos nukutttaa, ei pakkoseksiä, tehdä mitä haluaa, ilman, että joku arvostelee tekemisiäsi.

Eniten ärsyttää se, kun mies saattaa päivällä sanoa,kun esim siivoan, että  "älä väsytä itseäsi". Tarkoittaa tällä, että jaksan pelehtiä hänen kanssaan illalla. Ei kuitenkaan itse laita tikkua ristiin sen eteen, etten minä yksin väsyttäisi itseäni niillä töillä :(