Lue keskustelun säännöt.
Olen alkanut ihailla eronneita naisia
11.01.2021 |
Kahden lapsen ydinperheen pyörityksessä, ruuhkavuosien puserruksessa ja arjen kaaootisuudessa olen alkanut aivan suunnattomasti ihailemaan eronneita naisia, perheenäitejä joilla on oma kaunis koti, oma päätösvalta ja oma elämä lasten kanssa.
Tällä hetkellä oma perhe-elämä tuntuu ihan helveltillisen raskaalta. Miehestä tuntuu olevan enemmän haastetta ja hidastetta, kuin kumppanuutta ja voimavaraa tähän elämään. Hämmästyin suuresti kun eräs ystäväni sanoi, että parisuhteen tulisi olla voimavara. Olin itse pitkään ajatellut, että suhteen tulee vain olla jotenkuten siedettävissä ja kestettävissä, koska sitä tämä oma perhe-elämä on jo pitkään ollut. Miehen temperamentti ja luonne on aivan päinvastainen oman rauhaa rakastavan, tasapainoisemman luonteeni kanssa ja hän saa horjutettua suuresti omaa mielenrauhaani ja olemistani omalla kiivaalla luonteeltaan, ja jatkuvalla ärhentyllään vähän joka asiasta.
Eronneet naiset näyttäytyvät silmissäni niin onnellisilta. Saa itse päättää omista asioistaan, ihan siitä lähtien missä lakanoissa nukkuu, mitä syö ja mitä telkkarista katsoo. Mitä tekee lasten kanssa, minne lähtee, miten suunnittelee aikataulut ja viikonloput. Se näyttää aivan ihanalta. Miten sisustaa kodin, kauniisti ja naisellisesti, pitää se siistinä ja saa asiat pysymään paremmin hallussa kun niitä ei tarvitse hoitaa kuin itsekseen ja lasten kanssa.
Mikä ihmeen ikäkriisi tämä voi olla, kun täytin 40.v aloin todenteolla haaveilemaan omasta elämästäni jonka saisin takaisin. Ikävuodet 30-40 on todenteolla menneet perheen eteen raataessa ja miehen oikutteluja sietävässä ja koen nyt vahvasti että minun vuosikymmeneni on nyt tässä näin.
Upeat, eronneet, lapsista huolehtivat naiset, täällä on yksi joka ihailee teitä todenteolla.
Kommentit (27)
Oma elämänlaatu parani kaikinpuolin eron jälkeen. Oma koti on ihana. Ei miehen sotkuja ja sitä yrmyä naamaa ollenkaan. Teinien kanssa ollaan keskenään. Tuntuvat tyytyväisiltä nuokin.
Ihanaahan se ois, kun olisi rinnalla rakastava mies, jolla on samat haaveet, arvot ja periaatteet. On vain niin harvinaista, että sellaisen saisi. Parempi näin ilman vääntöä ja taisteluja. Miesystävä löytyy ja rakkautta riittää. Saman katon alle ei muuteta kuitenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhde toimii silloin kun siinä tehdään toiselle enemmän hyvää kuin pahaa. Mikään elämässä ei kestä ikuisuuksiin. Elämän ei pidäkkään olla helppoa, mutta sen pitäisi olla elämisen arvoista. Ero on yksi mahdollisuuksista ottaa se elämä omiin käsiin. Tsemppiä.
Ymmärrän tuon, itselläni on ollut samoja ajatuksia ja sama "vaihe".
Ystävän neuvona sanoosin kuitenkin, että kaikki ei eronneella ole niin hienoa ja helppoa, kuin luulisi. Ja yleensä, valitettavaa kyllä, ne oman ärsyttävän puolison hyvät puolet ja "hyödyt" huomaakin sitten vasta tovi eron jälkeen.
Elin itse eronneena 2 vuotta, kunnes palasin exän kanssa yhteen. Ja kun minä olin se joka kaikkensa toisen eteen raataneena (omasta mielestäni) ja rakkauteni ja tahtomiseni totaalisesti kadottaneena lähdin riemuiten avioliitosta elämään ihanaa, itsellistä omaa elämää, olin kahden vuoden päästä ikikiitollinen, kun mieheni otti minut takaisin.
Ei kuulosta hohdokkaalta, ja nöyrtyä jouduinkinn, kun eron jälkeen hiipi eteeni kaikki omat viat ja itsellisen elämän nurjat puolet.
Miehenä sanoisin, että jos miehesi ei ole myötävaikuttava elementti perheessäsi ja olet suorittanut itsetutkiskelun omasta osuudestasi, niin nykymaailmassa kannattaa erota. Oma kokemukseni oli vapauttava ja jälkikäteen nyt aikuisten lapsieni kanssa puhuessa minulle on selvää että se oli myös heidän mielestään paras vaihtoehto. Toki voi yrittää asiasta miehen kanssa puhua, mutta ihmiset eivät kovin helposti muuta käyttäytymistään.
Kannattaa lukea se erolasten elämästä kertova keskustelu, niin saat vähän toistakin näkökulmaa. N26
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun ei käy kateeksi yhtään eronneen ystävän ulosottovelkoja, riitoja ex-miehen kanssa ja vaihtuvia huonoja miessuhteita. Kukin kuitenkin tavallaan.
Kiitos kommenteista! Uskon että lapset selviäisivät erosta hyvin. 8-vuotias on jo muutaman kerran sanonut kuultuaan pahimpia isänsä ”kohtauksia” minulle että kannattaiskohan harkita sitä eroamista äiti. Nämä sanat painavat paljon. Puuhaan muutenkin lasten kanssa yksin paljon, sillä harrastamme yhdessä samaa urheilulajia kaikki. Minä, 6-vuotias ja 8-vuotias olemme oikein loistava tiimi ja näen elämämme oikeasti helpompana ilman miestä.
Jokin silti minua vielä pidättelee, en vaan voi olla ihailematta ja tuntematta tätä tunnetta, ihan kuin olisin jotenkin rakastunut ajatukseen omasta vapaudestani ja omasta elämästäni, jossa saisin täysin vapaasti ja rennosti olla ilman miehen painostavaa läsnäoloa. Tuntuu, että niin naurettavaa kuin se onkin, hänen läsnäolonsa tuo elämääni jonkin jarrun ja sekoittavan tekijän enkä meinaa saada tehtyä asioita normaalisti hänen läsnäollessaan. Saati sitten menoista sopimiset, minnekään en saisi lähteä tai se nyrpistelyn ja vaikeuttamisen määrä on valtava. Varmaan sanomattakin selvää, että herra itse painelee ovesta ulos puolen tunnin varoitusajalla. Riitatilanteessa hän on AINA se joka lähtee pois kotoa, eli jään vastaamaan lapsista aina. Eli meidän riitelemme lisää aina minun vastuutani kahden lapsen perheessä.
Toki tästä on tie ulos, ja se on aika. Olen hyvä elämään ”omissa maailmoissani” haaveillen tulevasta ja tiedän että saan omaa aikaa enemmän kun lapset kasvavat. Valitettavasti en näe onnellista tulevaisuutta mieheni kanssa kauempana tulevassa, onko nämä hetket niitä muistoja joihin myöhemmin voisin palata?
Näen itseni itsenäisenä, onnellisena, urheilevana, liikkuvana, hyvää ruokaa syövänä, keskusteluista ja kokemuksista nauttivansa aikuisena naisena ja voin sanoa, että tämä mielikuva saa minut hymyilemään ja hyräilemään onnesta. Että joskus, tämä kaikki sankka musta paksu sumuverho hälvenee, ja siellä takana paistaa lämmin ja kirkas aurinko ja on tilaa hengittää.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Turha syyttää miestä, kun hän on sinun valintasi - itse olet hänet valinnut lastesi isäksi.
Lastensa isäähän ei voi valita, miehen kyllä kenen kanssa perustaa perheen. Lasten isä varsinaisena roolina perheessä on aina uusi hahmo, joskus jopa yllätys. Kukaan ei voi etukäteen tietää, millainen isä siitä valitusta puolisosta kuoriutuu. Minun miehestäni kuoriutui väsynyt, ärtynyt, lyhytpinnainen, huumorintajuton nalkuttaja, jonka mielestä lapset tekevät kaiken koko ajan väärin ja joka asiasta ollaan kimpussa eteisen lattian kivenmuruja myöten.
Miten tällaista voi etukäteen tietää? Että se nuorempana sporttinen ja näennäisen normaali puoliso muuttuukin perhe-elämän myötä huonoilta piirteiltään vallitsevaksi ja ne ottavat kaiken tilan? Toki tästä temperamentista oli merkkejä jo ennen lapsia, mutta ei herranjestas tässä mittakaavassa parisuhteessa koskaan huudettu ja raivottu mitä nyt perhe-elämän tuoman väsymyksen myötävaikutuksella.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän tuon, itselläni on ollut samoja ajatuksia ja sama "vaihe".
Ystävän neuvona sanoosin kuitenkin, että kaikki ei eronneella ole niin hienoa ja helppoa, kuin luulisi. Ja yleensä, valitettavaa kyllä, ne oman ärsyttävän puolison hyvät puolet ja "hyödyt" huomaakin sitten vasta tovi eron jälkeen.
Elin itse eronneena 2 vuotta, kunnes palasin exän kanssa yhteen. Ja kun minä olin se joka kaikkensa toisen eteen raataneena (omasta mielestäni) ja rakkauteni ja tahtomiseni totaalisesti kadottaneena lähdin riemuiten avioliitosta elämään ihanaa, itsellistä omaa elämää, olin kahden vuoden päästä ikikiitollinen, kun mieheni otti minut takaisin.
Ei kuulosta hohdokkaalta, ja nöyrtyä jouduinkinn, kun eron jälkeen hiipi eteeni kaikki omat viat ja itsellisen elämän nurjat puolet.
Ilmeisesti jotakin suhteesta jäit kuitenkin kaipaamaan. Mitä erityisesti sinulla vaikutti haluun palata takaisin yhteen? Mitkä kokemukset tai tilanteet saivat sinut haluamaan paluuta entiseen suhteeseen? Kiinnostaa kovasti tämäkin näkökulma siitä, ettei se ero ollutkaan sellaista kuin kuvitteli.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän tuon, itselläni on ollut samoja ajatuksia ja sama "vaihe".
Ystävän neuvona sanoosin kuitenkin, että kaikki ei eronneella ole niin hienoa ja helppoa, kuin luulisi. Ja yleensä, valitettavaa kyllä, ne oman ärsyttävän puolison hyvät puolet ja "hyödyt" huomaakin sitten vasta tovi eron jälkeen.
Elin itse eronneena 2 vuotta, kunnes palasin exän kanssa yhteen. Ja kun minä olin se joka kaikkensa toisen eteen raataneena (omasta mielestäni) ja rakkauteni ja tahtomiseni totaalisesti kadottaneena lähdin riemuiten avioliitosta elämään ihanaa, itsellistä omaa elämää, olin kahden vuoden päästä ikikiitollinen, kun mieheni otti minut takaisin.
Ei kuulosta hohdokkaalta, ja nöyrtyä jouduinkinn, kun eron jälkeen hiipi eteeni kaikki omat viat ja itsellisen elämän nurjat puolet.
Suhteenne ilmeisesti oli hyvä, kun kiitollisena palasit takaisin. Miten ihmeessä erositte?
Olen tuo vastaaja nro 2. En ikinä voisi palata exän luo. Koko ihminen inhottaa enkä ole missään tekemisissä hänen kanssaan. Se millainen oli suhteessa ja se miten käyttäytyi eron jälkeen niin sai inhon nousemaan.
Täytyy myöntää että itsekin haaveilen, nykyään turhankin usein, siitä vapaudesta joka minulla oli kun elin kahdestaan lapsen kanssa.
Tätä asuntoa en ole koskaan tuntenut kodiksi, se on laitettu muiden ehdoilla, elän täällä aikataulussa joka rakentuu muiden ehdoilla. Viimeinen kotini on se missä oli vain me kaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ero on aina jonkinlainen tappio. Lapsilta häviää ydinperhe ja joutuvat ramppaamaan kahden kodin välillä. Elareista ja tapaamisista pitää sopia, ja yleensä oma talous tiukkenee ja muuttokin on usein pakko tehdä. Myös kasvatuskumppanuus häviää ja kaiken saa tehdä itse.
Kyllä nyt 8 v eron jälkeen olen sellainen kun kuvailet, itsellinen ja onnellinen nainen. Mutta jos saisin valita, palaisin aikakoneella takaisin, ja tekisin monta asiaa toisin ja paljon töitä, jotta avioliittomme olisi pelastunut.
Vierailija kirjoitti:
Turha syyttää miestä, kun hän on sinun valintasi - itse olet hänet valinnut lastesi isäksi.
Niin ja tuskinpa on itse niin virheetön mitä luulee... Hohhoijaa. Nää on niin perus. Toisessa vika ja kiukutikiukuti... On se joo tosi outoa kun omassa rauhassa on vähemmän stressiä! Ja että perhe-elämä lasten kanssa on vaativaa, rankkaakin ja vaatii kompromisseja. Sitten ku lapset kasvaa ja muuttaa pois, niin alkaa itku miksei löydy hyvää miestä jakamaan arkea. Nää oman elämänsä uhriutujat on kyllä aina tällaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen alkanut ihailla miestäni. 😄
Ei kannata erota. Henkinen vastuu lapsista on rankka kun toinen vanhempi on kokonaan poissa. Minä en saanut valita. Ei varmaan helpota ennenkuin lapset muuttaa omilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha syyttää miestä, kun hän on sinun valintasi - itse olet hänet valinnut lastesi isäksi.
Lastensa isäähän ei voi valita, miehen kyllä kenen kanssa perustaa perheen. Lasten isä varsinaisena roolina perheessä on aina uusi hahmo, joskus jopa yllätys. Kukaan ei voi etukäteen tietää, millainen isä siitä valitusta puolisosta kuoriutuu. Minun miehestäni kuoriutui väsynyt, ärtynyt, lyhytpinnainen, huumorintajuton nalkuttaja, jonka mielestä lapset tekevät kaiken koko ajan väärin ja joka asiasta ollaan kimpussa eteisen lattian kivenmuruja myöten.
Miten tällaista voi etukäteen tietää? Että se nuorempana sporttinen ja näennäisen normaali puoliso muuttuukin perhe-elämän myötä huonoilta piirteiltään vallitsevaksi ja ne ottavat kaiken tilan? Toki tästä temperamentista oli merkkejä jo ennen lapsia, mutta ei herranjestas tässä mittakaavassa parisuhteessa koskaan huudettu ja raivottu mitä nyt perhe-elämän tuoman väsymyksen myötävaikutuksella.
Ap
Eli puolisokaan ei voi hyvin, mut eipä se sua kiinnosta. Sua kiinnostaa vain oma napa. Joo, kyllä sä ansaitset kaikkea ihanaa ja varmaan saatkin sen, kunhan pääset riippakivestä eroon. Tämänhän haluat kuulla.
Sit ku se kiukkupussi löytääkin uuden ja on onnellisempi kuin koskaan ja haluavat puolisonsa kanssa päättää miten heidän kodissaan eletään lastesi kanssa, ni siitähän se helvetti repeää sinun ansiostasi.
MINUN tässä piti olla onnellinen. MINUN lapset!!!!! MiNä!
Miehenä on myös pakko sanoa, että ero voi olla myös miehen näkökulmasta todella positiivinen kokemus, kun alkushokista ja kaikista järjestelyistä ja hampaiden kiristelystä päästään ohi.
Olimme ex-vaimoni kanssa päätyneet ruuhkavuosien puristuksessa limboon jossa keskinäinen ymmärrys, kipinä, intohimo ja kosketus katosi. Jälkikäteen ajatellen kyse oli ehkä siitä, että lapset ja heidän tarpeensa menivät prioriteettilistallamme niin vahvasti edelle, että unohdimme, että ei se parisuhdekaan hyvänä säily jos se työ sen ylläpitämisen eteen loppuu.
Aloimme riitelemään, ex-vaimoni näki yhä vähemmän positiivisia asioita minun tekemisissäni, minä puolestaan kyllästyin jatkuvaan nalkuttamiseen ja vikojen etsimiseen, kun koin, että annoin jo itsestäni kaiken sen mitä annettavissa oli. Tämä tie johti eroon, se oli shokki ja tietynlainen herätys.
Ex-vaimoni löysi elämäänsä pian uuden miehen. Se oli kova paikka pääasiassa siksi, että kannoin huolta siitä viekö tuo mies paikkani lasteni isänä ja eristetäänkö heidät kokonaan elämästäni. Käännyin tunnetun lakimiehen puoleen ja sain asiantuntijan neuvot jotka rauhoittivat mieleni ja kun itsetuntoni palasi myös asiat kääntyivät parempaan.
En etsinyt itselleni aktiivisesti uutta ihmissuhdetta, mutta jossain vaiheessa sellainen saapui etsimättä elämääni ja silloin jostain syystä ex-vaimollani alkoi jokin uusi vaihe... hän alkoi haikailemaan takaisin menneeseen, eli juuri siinä vaiheessa, kun minä olin vihdoinkin päässyt siitä lopullisesti yli. Sanomattakin on selvää, että minulla ei ollut mitään halua avata vanhoja arpeutuneita haavoja uudelleen.
Nyt odotamme uuden vaimoni kanssa uutta perheenlisäystä ja elämä tuntuu hyvältä. Sen verran tätä palstaa olen lueskellut, että täältä harvoin löytyy miesnäkökulmasta rohkaisua erotilanteeseen, joten halusin kertoa oman tarinani ja toivottavasti se luo uskoa siihen, että asiat kääntyvät hyväksi, kun antaa ajan kulua.
Turha syyttää miestä, kun hän on sinun valintasi - itse olet hänet valinnut lastesi isäksi.