Vaimo ei hoida lapsia viikonloppuna, mitä mieltä?
Olen todella kyllästynyt siihen, että viikonloppuna vaimo vaatii saada nukkua pitkään, maata ja levätä.
Perheessämme on kolme alle kouluikäistä lasta, ja vaimo on raskaana viimeisellä kolmannella. Raskaus oli vahinko, vaimo oli juuri suunnittelemassa töihinpaluuta.
Keskeytystä emme halunneet tehdä, mutta vaimolle tehdään tämän jälkeen sterilisaatio.
Nyt vaimo kärsii ennenaikaisista supistuksista ja liitoskivuista, ja valittaa kun hoitaa kodin ja lapset työviikon aikana. Itse teen väsyttäviä työpäiviä, enkä siksi kykene viikolla osallistumaan.
Ymmärrän että on kipuja ja pitää levätä, mutta lähestulkoon koko viikonloppu lepäämässä on minusta epäreilua.
Itsekin kaipaisin nimittäin lepoa, omia harrastuksia ym.
Vaimo on jatkuvasti kärttyinen, ja lapset ovat muutenkin todella työläitä. 1v sotkee minkä ehtii, heittelee ruokaa lattialle ja jokaisella ruokailukerralla saa aikaan todella suuren sotkun. 3v kiukuttelee, uhmaa kaikessa. 5v on sentään jo isompi ja helpompi, muta työtä hänessäkin on.
Mitä mieltä palstan naiset, tulisiko vaimon osallistua viikonloppuna enemmän kotitöihin?
Kommentit (28)
Ei tule. Vaimosi elimistö kertoo, että hän tarvitsee lepoa ihan vauvan ja oman terveyden takia. Sinä olet aikuinen, terve mies, joten kestä tilanne ja hoida hommasi.
Mä muistan sut. Surullista, ettei vaimosi tehnyt aborttia. Hänhän oli masentunut eikä halunnut sitä lasta lainkaan.
Tulisi osallistua vointinsa mukaan, mutta myös sun pitää osallistua viikolla töiden jälkeen...yhdessä ootte lapset tehneet, yhdessä ne pitäisi myös hoitaa. Miksi olette noin monta lasta halunneet jos niitä ei kiinnosta hoitaa?
Haluat siis että uusi vauva syntyy keskosena? Siitä vasta vaivaa on. Anna vaimon levätä ja kasvata lapsesi semmoisiksi joiden kanssa viihtyy. Jos vaimo joutuu sairaalaan, saat hoitaa mukulat pyhät ja arjet.
Miksi aloittaja itse ei käynyt hakemassa sterilisaatiota ajoissa, kun teidän lapsiluku oli jo täynnä?
Vaimon pitää levätä, jos raskaus on vaikea. Sinäkin tarvit toki lepoa. Jos palkkaisitte lastenvahdin kotiin kerran viikossa vaikka? Kannattaa kysyä neuvolasta kotiapua vaimollesi arkiviikoille, ihan varmasti sitä saatte kun vain kysytte.
Kannattaa myös ihan itse ottaa vastuu siltä omasta ajasta ja sanoa, että voisin sunnuntaina klo 13-15 tehdä omia juttuja, sopiiko? Monesti ihmiset valittavat ja ruikuttavat puolisolle, ettei ole omaa aikaa, mutta lopulta sitten jättävät siitä vastuun puolisolleen kuvitellen, että puolison pitää aikatauluttaa tuo oma aika. Todellisuudessa se joka haluaa omaa aikaa miettii milloin sitä voisi ottaa ja sitten ehdottaa ihan konkreettisesti sitä toiselle.
Entäs apua viikolla ja muutenkin lasten hoitoon ja kotitöihin? Molemmat ehtisivät muutakin kuin lapsia.
Jos tarvii tehtä hoitopäivät niin se on varma tuleva ero, yhdessä niitä lapsia on ennenkin hoidettu.
Miehenä ja patriarkaatin edustajana sinun on syytä muistaa väistämisvelvollisuus suhteessa naisiin. Olkoon tämä sukupolvi ensimmäinen joka viimeinkin uskaltaa murtaa vuosituhantiset sortorakenteet ja taata ihmisoikeudet kaikille. Jos naisella on kokemus siitä, että häntä väsyttää, niin sinun on kunnioitettava tätä näkemystä.
Vaimon ei tarvitse osallistua enemmän viikonloppuna mutta sinun tulisi osallistua viikolla myös enemmän.
Nyt vaimo siis hoitaa kotia 5*24h viikossa eli 120h viikossa.
Sinä hoidat kotia 2*24h ja lisäksi käyt töissä 40h viikossa eli yhteensä 88h viikossa.
Lisäksi vaimo on raskaana ja kärsii siihen liittyvistä vaivoista. Ja sinä kehtaat valittaa että ikävöit harrastuksia.
Itse kuitenkin selität että viikonloppu lasten hoitoa on todella rankkaa mutta oletat että vaimo jaksaisi viikonloppunakin osallistua siihen vaikka hoitaa yksin lapset 5 päivää putkeen. Eli 2 päivää on sinusta miehelle liikaa mutta raskaana olevalle naiselle 5 päivää ei ole riittävästi lastenhoitoa.
Meneppä peilin eteen ja katso siihen ajatuksella...
Vierailija kirjoitti:
Tulisi osallistua vointinsa mukaan, mutta myös sun pitää osallistua viikolla töiden jälkeen...yhdessä ootte lapset tehneet, yhdessä ne pitäisi myös hoitaa. Miksi olette noin monta lasta halunneet jos niitä ei kiinnosta hoitaa?
Kyllä minua kiinnostaa hoitaa, mutta kaipaan lepoa ihan yhtä lailla. Jos viikonloppuna ainoa vapaa-ajan aktiviteetti on käydä yksin ruokakaupassa, on tämä pidemmän päälle aika raskasta. Kuten sanoit, lastenhoito tulisi jakaa myös silloin, kun toinen on vapaalla.
Aloittaja isä
Vierailija kirjoitti:
Vaimon pitää levätä, jos raskaus on vaikea. Sinäkin tarvit toki lepoa. Jos palkkaisitte lastenvahdin kotiin kerran viikossa vaikka? Kannattaa kysyä neuvolasta kotiapua vaimollesi arkiviikoille, ihan varmasti sitä saatte kun vain kysytte.
Kannattaa myös ihan itse ottaa vastuu siltä omasta ajasta ja sanoa, että voisin sunnuntaina klo 13-15 tehdä omia juttuja, sopiiko? Monesti ihmiset valittavat ja ruikuttavat puolisolle, ettei ole omaa aikaa, mutta lopulta sitten jättävät siitä vastuun puolisolleen kuvitellen, että puolison pitää aikatauluttaa tuo oma aika. Todellisuudessa se joka haluaa omaa aikaa miettii milloin sitä voisi ottaa ja sitten ehdottaa ihan konkreettisesti sitä toiselle.
Ainoa apu mitä sieltä tarjotaan on Lastensuojelu. Koittakaa ennemmin suorasn MLL:n kautta lastenhoitoapua ennenkuin neuvolassa alkaa puhua.
Tuo aloittaja mies vätys ja joka pitää naista piikana ja panopuuna. Vähän respektiä sille vaimollesi jolla on todella tukalat oltavat ja osallistu arkeen enemmän niin hänen tartte levätä viikonloppuna. Tuo oman ajan haikailu ennakoi eroa.
Ei.