Voiko ekstrovertiksi oppia?

Tyhmin kysymys ikinä.

EI VOI

Et voi muuttaa, mutta voit alkaa käyttäytymään sosiaalisemmin, vaikka se olisikin kuluttavaa.

No ei voi. 

no en kyllä haluaisikaan...mikään ole rasittavampaa kuin jatkuva kälätys ja suunapäänä oleminen kaikessa. Ovat energian imijöitä, joiden poistuttua paikalta tuntuu että on viikon tehnyt hommia yhtäkyytiä, ihan poikki, vaikka tunnin olisi samassa tilassa kahden tai parin muun kanssakin.Se auttaa jos on muita, silloin jakautuu useammalle se energian pois virtaaminen.

Enpä haluaisi tuota ihmistyyppiä olla.

Ei voi, eikä ekstroverteilla ole automaattisesti yhtään sen helpompaa kuin meillä introverteilla. Tämä harhaluulo voi johtua siitä, että nykyään termiä introvertti käytetään virheellisesti kuvaamaan sosiaalista lahjattomuutta.

Ap: kannattaa pohtia, että onko hän tosiaan introvertti vai kenties ujo ja sosiaalisesti kömpelö ekstrovertti.

Ainoa asia, minkä voit varsinaisesti muuttaa, on se, että opettelet hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet. Totta kai voit ja sinun kannattaakin esim. hioa sosiaalisia taitoja, jos sille tarvetta on. Perustemperamenttia et voi kuitenkaan juuri muuttaa. Toisaalta ihminen muuttuu kasvun ja kokemusten myötä ja omaan persoonaan voi täten ilmestyä uusia sävyjä ja ulottuvuuksia.

Ekstroverttien elämä voi ulospäin näyttää vaivattomalta mutta ei aina sitä ole. Myös moni ekstrovertti voi kärsiä esimerkiksi yksinäisyydestä, sillä voimakas ulospäinsuuntautuneisuus on suomalaisessa kulttuurissa luotaantyöntävä piirre monien mielestä. Sosiaalisuus ei automaattisesti johda ystävystymiseen ja parisuhteiden muodostamiseen, mikäli on itse persoonana kovin erilainen kuin suurin osa ympärillään olevista ihmisistä. Useat ekstrovertit peilaavat itseään ulkomaailman ja muiden ihmisten reaktioiden kautta, mikä saattaa johtaa siihen, että heidän minäkuvansa ja itsetuntonsa muodostuu kokonaan muiden ihmisten hyväksynnän varaan. Sisäinen vahvuus ja omanarvontunne jäävät tässä tapauksessa kehittymättä tai kehittyvät vain osittain.

Olen itsekin introvertti ja välillä vähän kyllästynyt siihen, kuinka ekstrovertteja tunnutaan pitävän jotenkin parempiosaisina ja sellaisina, jotka saavat aina kaiken mitä ikinä haluavatkaan. Jokaisella meistä on taakkamme ja ongelmamme, siinä ei paina se, onko intro- vaiko ekstrovertti. Samaan tapaan jokaisella on myös lahjansa ja vahvuutensa, vaikka vaikuttaa, että kyynistyneimmät introvertit eivät tätä edes halua uskoa vaan piehtaroivat mieluummin omassa oletetussa surkeudessaan.

Perusviritystään ei voi muuttaa. Voi kuitenkin käyttäytyä sosiaalisesti ja mennä useammin sinne epämukavuusalueelle. Itse olen ujo introvertti, muttei tosiaan sosiaalisissataidoissani ole mitään vikaa ja esim. Työssäni siedän jopa esilläolon ja ihmisten kanssa seurustelun epämukavuutta. Kuten jo todettiin sosiaalisten tilanteiden pelko on eri asia kuin introverttina.

Ei voi eikä todellakaan tarvitse. On minulla ainakin kavereita ja ystäviä, vaikka introvertti olenkin; sosiaaliset suhteeni ovat laadukkaita, mutta en jaksaisi niitä määräänsä enempää. Nautin työssäni sosiaalisuudesta ja tiimityöstä, mutta rentoudun olemalla yksin ja omassa rauhassa.

Minulla käänteentekevää on ollut se, kun aloin hyväksyä oman introverttiyteni ja ymmärsin, että olen ihan ok näin eikä minun tarvitse olla ekstrovertti.

Vierailija kirjoitti:

no en kyllä haluaisikaan...mikään ole rasittavampaa kuin jatkuva kälätys ja suunapäänä oleminen kaikessa. Ovat energian imijöitä, joiden poistuttua paikalta tuntuu että on viikon tehnyt hommia yhtäkyytiä, ihan poikki, vaikka tunnin olisi samassa tilassa kahden tai parin muun kanssakin.Se auttaa jos on muita, silloin jakautuu useammalle se energian pois virtaaminen.

Enpä haluaisi tuota ihmistyyppiä olla.

Et ole tainnut ymmärtää, mitä introvertti ja ekstrovertti tarkoittavat. Puheliaisuus, varsinkaan jatkuva kälätys, ei liity tähän. Käsitteillä viitataan siihen, kumpi vähentää ja lisää energiaa, yksinolo vai sosiaalinen vuorovaikutus. Myös puhelias ihminen voi väsyä joutuessaan vuorovaikuttamaan esimerkiksi töissä ja kaipaa sen vastapainoksi yksinoloa. Vastaavasti hiljaisempi saattaa nauttia sosiaalisista suhteista, vaikka osallistuisi itse keskusteluun vähemmän.

Minä esimerkiksi olen hyvin puhelias ja otan ryhmätilanteissa usein johtohahmon roolin. En kuitenkaan kaipaa kovin paljon yhteydenpitoa muiden kanssa. Työni on sellaista, että olen koko ajan tekemisissä ihmisten kanssa, ja työpäivän jälkeen tuntuu siltä, että en jaksa nähdä ketään. Tästä syystä minulla on vain muutama ystävä, joihin pidän yhteyttä, ja välit perheeseeni ovat melko etäiset. Lapsia minulla ei ole. En mitenkään jaksaisi lapsista syntyvää meteliä päivästä toiseen. Olenko siis introvertti vai ekstrovertti?

Kiitos tähänastisista vastauksista.

Mulla siis on kyllä kavereita ja välillä niitä romanttisiakin tapaamisia, mutta vähemmän kuin toivoisin. Erakko en ole enkä haluaisikaan olla. Toivoisin, että tutustuminen uusiin ihmisiin olisi minulle helpompaa.

ap

Introvertillä voi olla ihan yhtä sosiaalinen elämä kuin ekstovertilläkin. Sosiaalisten tilanteiden taitaminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen ei liity millään tavalla noihin kahteen asiaan. Kyse on siitä, viekö sosiaaliset suhteet voimia vai saako niistä uutta virtaa.

On se mahdollista "seuraavassa elämässä" .

Vierailija kirjoitti:

Kiitos tähänastisista vastauksista.

Mulla siis on kyllä kavereita ja välillä niitä romanttisiakin tapaamisia, mutta vähemmän kuin toivoisin. Erakko en ole enkä haluaisikaan olla. Toivoisin, että tutustuminen uusiin ihmisiin olisi minulle helpompaa.

ap

Jokaisella on tosiaan omat haasteensa. Olen se, joka kirjoitti edeltävän kommentin. Ulkopuolisille voi näyttää siltä, että minulle on vaivatonta tutustua uusiin ihmisiin ja että nautin esimerkiksi small talkista. Yleensä kuitenkin käy niin, että seurueen sitä jäsentä, jolle vuorovaikutus näyttää muiden silmään helpoimmalta, vastuutetaan vuorovaikutuksen sujumisesta. On oikeasti todella ärsyttävää, kun vaikkapa tiimin tuotos pitäisi esitellä, ja katseet kääntyvät aina minuun. Samoin treffeillä on raskasta, jos pitää kannatella toista ja viedä keskustelua eteenpäin. Näin käy minulle usein. Viimeksi, kun olin sinkkuna ja etsin tositarkoituksella kumppania, treffeillä käyminen alkoi ahdistaa toden teolla. Tuntui, että olin henkisesti aivan kuiviin imetty treffien jälkeen. Työpäivien jälkeen olisi halunnut tehdä jotain palauttavaa, mutta jotta pystyi tutustumaan kumppaniehdokkaisiin, oli "pakko" sopia treffejä.

Mä olen ekstrovertti ja mun on todella vaikea saada kavereita. Kärsin siitä paljon ja siksi hakeudun kaikenlaisiin tilanteisiin, joissa voisin tutustua ihmisiin, mutta kaikki jäävät korkeintaan tuttaviksi. En nauti yksinolosta yhtään, joten ei ole helppoa ainakaan tämän ekstrovertin elämä.

Olen introvertti, mutta kyllästyin ujon elämään ja aloin tietoisesti elämään toisin. Hakeuduin epämukavuusalueille esim. saatan joskus alkaa juttelemaan tuntemattoman kanssa vaikka bussipysäkillä. Huomasin ettei se olekaan niin kuluttavaa kuin olen kuvitellut. Mutta ei minusta kälättäjää saa, small talk on silti aika kiven alla, mutta teen töitä että se olisi luontevampaa.

Ihaninta on huomata, ettei epämukavuusalueella tapahdukaan mitään kamalaa vaan se onkin voimaannuttavaa!

Vierailija kirjoitti:

Introvertillä voi olla ihan yhtä sosiaalinen elämä kuin ekstovertilläkin. Sosiaalisten tilanteiden taitaminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen ei liity millään tavalla noihin kahteen asiaan. Kyse on siitä, viekö sosiaaliset suhteet voimia vai saako niistä uutta virtaa.

Juuri näin. Itse tutustun helposti uusiin ihmisiin ja ilmeisesti seurastani pidetään. Kuitenkaan todella harvoin haluan ystävystyä, sillä en jaksa laajempaa lähipiiriä. Tarvitsen paljon jo työnikin takia palautumisaikaa yksin ja perheellisenä sitä on vaikea järjestää.

Edelleen, introvertti voi olla puheliaskin, kuten minä olen. Minulla on laaja tuttavapiiri, seuraani hakeudutaan, mutta en ystävysty sen kummemmin kenenkään kanssa. Minulla on yksi ystävä, joka riittää.

Mä olen ambivertti. Mulla on valtavan laaja sosiaalinen verkosto ja teen hyvin sosiaalista työtä, mutta vaikka nautin ihmisten seurasta, ja esimerkiksi isojen tilaisuuksien emännöinnistä, niin koen ne myös todella kuluttavaksi ja tarvitsen vastapainoksi todella paljon aikaa yksin.

Olin lapsena todella ujo, mutta teini-ikäisenä pakotin itseni opettelemaan sosiaalisemmaksi koska vaikka pidän yksinolosta niin yksinäisyys ei houkutellut. Huomasinkin että nautin siitä että minulla on vilkas sosiaalinen elämä, paljon kavereita ja erilaisia porukoita joissa tunnen oloni kotoisaksi.

Joku sanoi aiemmin ettei haluaisikaan olla aina suuna päänä kälättämässä, eikä tarvitsekaan, ei se ole mikään sosiaalisuuden mittari. Paljon tärkeämpää on olla hyvä kuuntelija ja aidosti kiinnostunut toisista ihmisistä. Hyvä keskustelutaito on paljon hyödyllisempi (ja miellyttävämpi) taito kuin jatkuva itsensä esiin tuominen. En nyt todellakaan tarkoita mitään kolmannen asteen kuulustelua, vaan sitä että omaa tilannetajua, kysyy sellaisia kysymyksiä joiden avulla löytää yhteisiä puheenaiheita ja saa kaikki tuntemaan itsensä osaksi porukkaa. Nämä ovat asioita jotka jotkut osaavat luonnostaan, jotkut oppivat opettelemalla ja osa (yleensä juuri ne kälättäjät) ei opi koskaan.

On tärkeää uskaltaa pistää myös itsensä likoon. ja olla miettimättä sitä mitä muut minusta ajattelee.

Vierailija kirjoitti:

Ei voi, eikä ekstroverteilla ole automaattisesti yhtään sen helpompaa kuin meillä introverteilla. Tämä harhaluulo voi johtua siitä, että nykyään termiä introvertti käytetään virheellisesti kuvaamaan sosiaalista lahjattomuutta.

Ap: kannattaa pohtia, että onko hän tosiaan introvertti vai kenties ujo ja sosiaalisesti kömpelö ekstrovertti.

Itse sanoisin niin, että takavuosina introverttiydellä viitattiin virheellisesti sosiaaliseen lahjattomuuteen, mutta ei niinkään enää. Introvertti- ja ekstrovertti-käsitteet eivät siis kerro mitään sosiaalisista taidoista.

Vierailija kirjoitti:

Olen introvertti, mutta kyllästyin ujon elämään ja aloin tietoisesti elämään toisin. Hakeuduin epämukavuusalueille esim. saatan joskus alkaa juttelemaan tuntemattoman kanssa vaikka bussipysäkillä. Huomasin ettei se olekaan niin kuluttavaa kuin olen kuvitellut. Mutta ei minusta kälättäjää saa, small talk on silti aika kiven alla, mutta teen töitä että se olisi luontevampaa.

Ihaninta on huomata, ettei epämukavuusalueella tapahdukaan mitään kamalaa vaan se onkin voimaannuttavaa!

Introvertti ei missään tapauksessa ole automaattisesti, introverttiytensä takia ujo!

Introvertti voi jättäytyä taka-alalle kuormittumistaan vähentääkseen.