Miksi häpeän puheitani jälkeenpäin?

Minä en pelkää että loukkaisin, harvoin epämääräisiä möläytyksiäni voisi loukkaavina pitää, mutta se on selvää, että ihmiset pitää minua ulosantini takia hieman typeränä ja väkisinkin mietin sitten kohtuuttoman paljon mitä ihmiset minusta ajattelee.

Täällä touhutiina joka ei mieti.

Muita nopeampana aloitan kaiken alusta ja teen asiat moneen kertaan uusiksi uusilla tavoilla, koska pitkästyn odottaessani muita hitaammin tekeviä. Tätä tapahtuu mm. sellaisissa hommissa, joissa on monta tekijää, jokainen tekee oman juttunsa ja kaikille on annettu sama aika. En vain voi mitään sille että vauhtia riittää. En jaksa odotella varsinkaan jos niissä tilanteissa on myös läsnäolopakko. Aina kun paljastan suunnitelmani ehtineen taas kerran muuttua, se herättää hilpeyttä.

Vauhti jäi päälle siitä kun joskus rahapulassa piti tehdä montaa työtä samanaikaisesti ja usein työaika meni päällekkäin. Vastapainoksi olen opetellut puhumaan normaalivauhdilla.

Oudon maineen voi saada lukemattomilla eri tavoilla.

Joskus humalassa olen sanonut asioita, jotka olisi voinut jättää sanomatta. Jää levy päälle. Olen myös sanonut / kirjoittanut asioita, joita olen myöhemmin katunut. En mitenkään rumasti, mutta olisi voinut jättää sanomatta.

Sama! Paitsi itse jään jopa joskus vatvomaan mitä sanoin kavereille joita nään pitkästä aikaa. Sitä tuntee vaan itsensä tyhmäksi ja ajattelee että muut pitää outona. Yritän kyllä terapiassa muiden asioiden rinnalla työstää tätä.

Aivan sama täällä...Joka kerta uuden ihmisen tavattua olen häpeissäni. Pää pyörittää keskustelua toistuvasti! Hymyilinkö oudosti? Kuulostinko edes itseltäni? Annoin varmasti aivan väärän kuvan itsestäni. Se on piinaavaa! Yritän itsekin löytää vastausta, mutta ainoa tähän mennessä toimiva keino on vaan harhauttaa ajatuksiaan keskustelun jälkeen, jottei kovalevy jää soimaan. 

Itsellä on myös tuota samaa. Joskus se jälkihäpeä tulee siitä kun kysyjä ei vaikutakaan yhtään kiinnostuneelta siitä mitä sanon. Siitä tulee jonkinlainen arvottomuuden kokemus ja sitten alan analysoida puheitani jälkikäteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asperger?

Päin vastoin, tähän taitaa liittyä normaalia suurempi herkkyys tulkita toisen tunteita.

Noin voi olla. Itselleni tuli mieleen introverttius. Koska pahimpia tuntuu olevan "puskista tulevat" kysymykset. Introvertti tarvitsee hetken miettiäkseen mitä, ja miten sanoo, toisin kuin ekstrovertti, jolta puhe sujuu ilman ajattelua. Introt on myös herkempiä tulkitsemaan toisten tunteita, niin kuin totesit. Ekstroverteillä ulos pulppuava puhe ja sen tahti ei sellaista samalla intensiteetillä mahdollista.

Noin, vaikka älylliseltä tasoltaan olisivat samanlaisia. Painotukset on silti erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kuin minulla. Yllättävä mitä kuuluu tai mitä teit viikonloppuna on ihan painajaismainen tilanne. Pää tyhjenee saman tien, enkä todellakaan muista mitä tein tai kuka olen tai mikä on viikonloppu. Örähdän jotain ympäripyöreää ja esitän äkkiä vastakysymyksen. Puolitutut on pahimpia kuten naapurit ja etäisemmät työkaverit. Hissi- tai bussipysäkki small talk täysin ventovieraiden kanssa sen sijaan luonnistuu ongelmitta. Ystäviä onkin vaikeaa löytää koska en osaa olla luonteva puolituttujen seurassa ja puolitutuiksi kaikki jäävätkin.

Tämä oli ihan kuin kuvaus minusta. Joka kohta sopii minuun täydellisesti. Toisaalta vähän lohdullistakin etten ole ainoa.

Minä nauroin tuolle mainiolle ja osuvalle kuvaukselle ääneen. On niin samaistuttava ja itseeni sopiva.