Miksi tavallisista "tapetti ihmisiä" ärsyynnytään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdellä kaverilla on minun kategorian "tapetti-ihminen" tyttöystävänä. En itsekään ymmärrä miten joku voi ärsyttää niin paljon. Hän ulkonäöltään nätti, sellainen raikas elovenatyttö, mutta ei ole ulkoisestikaan mitään erikoista esimerkiksi vaatteissa, hiuksissa, meikissä tai fyysisessä olemuksessa.

Osallistuu keskusteluun normaalilla tavalla. Mutta ei ole oikein mitään sanottavaa eikä mielipiteitä, MISTÄÄN! Mieti joku asia mistä sinulla on pintapuolista tietoa, mutta et ole kiinnostunut. Esimerkiksi minulla tennis, tiedän mistä on kysymys, olen nähnyt tennismatseja, olen muutaman kokeillut, ei kiinnosta. Pystyisin olemaan kahvipöytäkeskustelussa tenniksestä, mutta ei olisi mitään annettavaa, ehkä voisin jotain kysyä tai pintapuolisesti kommentoida.

Hän on tämmöinen jokaisessa keskustelussa, jokaisesta aiheesta. Olen itsekin aika rauhallinen keskustelija ja välillä hiljainen, mutta yleensä kaksin ihmisen kanssa saa jonkun kiinnostovan keskustelun aikaiseksi. Mutta ei tämän ihmisen kanssa. Olen yrittänyt keskustella hänestä, koulutuksesta tai taustoista, kiinnostuksen kohteista, omista kiinnostuksistani, meikeistä, politiikasta, uskonnosta, tosi tv:stä, arjesta, tulevaisuudesta, hänen koirasta, matkustelusta ja vaikka mistä muusta. Aina sama tilanne, ihan kiva. Hän on niin hetkessä unohdettava tyyppi. Tosi vaikea selittää, mutta ihan tapettia koko ihminen.

Olen tavannut monta hiljaista, harmaanhiirulaisen näköistä, tavallista elämää viettävää ihmistä ja yleensä aina jää jotain käteen, mutta ei vaan tästä tyypistä. Jostain syystä ärsyttää nytkin ihan hirveästi tämä ihminen. Mutta sitkeästi yritän, koska on ystävälle tärkeä ihminen, josko sieltä joskus löytyisi joku luonteenpiirre joskus.

Kaikkien kanssa ei vaan synkkaa. Tällä tyttöystävällä ei synkkaa sinun kanssasi. Muiden kanssa voi keskustella vaikka tunteja vaikka muurahaisen sielunelämästä, mutta sinun kanssasi on vaan vaivaannuttava olo aivan sama mistä puhuu. Terveisin tapetti, jolla synkkaa joidenkin kanssa ja joidenkin ei sitten ollenkaan, vaikka olisivat näitä kaikkien kaveri-tyyppiä.

Hänellä ei sitten varmaan synkkaa muidenkaan kanssa, kun ryhmässä sama juttu. Minusta on outoa, että minulla on "kaveri", jota näen välillä useammin kuin läheisiä ystäviäni, jonka olen tuntenut vuosia, mutta osaan sanoa hänestä vain hiusten värin, osoitteen, työpaikan, puolison ja koiran nimen. Jopa ihmisistä joista en pidä ja jotka ovat hiljaistatyyppiä, mutta esim töissä joutuu jonkin verran olemaan tekemisissä osaan usein sanoa tyyliin: "Hän on Seppo, hän pitää metallimusiikista ja inhoaa ketsuppia. Vapaa-ajalla hän tykkää käydä kalassa lastensa kanssa".

Näemme usein, koska ystäväni, jonka tyttöystävä tämä tapetti on, on sellaista ylisosiaalista piipahtajatyyppiä ja asumme aika lähellä. Tyttöystävä on lähes aina mukana, eikä mitenkään vaikuta pakotetusti tulevalta edes silloin, jos tietää, että jäämme kaksin. Kaksin teemme sitten asioita joista minä pidän, koska en tiedä mitä toinen haluaa.

Viimeksi kun oli ystäväporukalla taas illan istujaiset, joiden järjestelystä vastasin toisen ystäväni kanssa, niin kumpikaan meistä ei osannut sanoa mitä tämä tapetti voisi haluta syödä tai onko olemassa jotain mitä hän inhoaa.

Hän on niin hajutun mauton ja väritön ihminen! Kaikki on jotenkin aina ihan kiva. Jos joskus selviää, että avaruusoliot ovat soluttautuneet ihmisten joukkoon yrittämällä olla mahdollisimman huomaamattomia ja tavallisia, niin ilmianna tämän naisen heti :D

Ulkopuolisen silmään vaikuttaa siltä, että ystäväni, joka hyvin suuri persoona, on valinnut tarkoituksella tämmöisen mitäänsanomattoman puolison. Että saa itse olla valokeilassa, tuskin häntä moni muu olisi näin montaa vuotta kestänyt.

Se, että asia ärsyttää minua, niin on tosin ihan oma ongelmani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdellä kaverilla on minun kategorian "tapetti-ihminen" tyttöystävänä. En itsekään ymmärrä miten joku voi ärsyttää niin paljon. Hän ulkonäöltään nätti, sellainen raikas elovenatyttö, mutta ei ole ulkoisestikaan mitään erikoista esimerkiksi vaatteissa, hiuksissa, meikissä tai fyysisessä olemuksessa.

Osallistuu keskusteluun normaalilla tavalla. Mutta ei ole oikein mitään sanottavaa eikä mielipiteitä, MISTÄÄN! Mieti joku asia mistä sinulla on pintapuolista tietoa, mutta et ole kiinnostunut. Esimerkiksi minulla tennis, tiedän mistä on kysymys, olen nähnyt tennismatseja, olen muutaman kokeillut, ei kiinnosta. Pystyisin olemaan kahvipöytäkeskustelussa tenniksestä, mutta ei olisi mitään annettavaa, ehkä voisin jotain kysyä tai pintapuolisesti kommentoida.

Hän on tämmöinen jokaisessa keskustelussa, jokaisesta aiheesta. Olen itsekin aika rauhallinen keskustelija ja välillä hiljainen, mutta yleensä kaksin ihmisen kanssa saa jonkun kiinnostovan keskustelun aikaiseksi. Mutta ei tämän ihmisen kanssa. Olen yrittänyt keskustella hänestä, koulutuksesta tai taustoista, kiinnostuksen kohteista, omista kiinnostuksistani, meikeistä, politiikasta, uskonnosta, tosi tv:stä, arjesta, tulevaisuudesta, hänen koirasta, matkustelusta ja vaikka mistä muusta. Aina sama tilanne, ihan kiva. Hän on niin hetkessä unohdettava tyyppi. Tosi vaikea selittää, mutta ihan tapettia koko ihminen.

Olen tavannut monta hiljaista, harmaanhiirulaisen näköistä, tavallista elämää viettävää ihmistä ja yleensä aina jää jotain käteen, mutta ei vaan tästä tyypistä. Jostain syystä ärsyttää nytkin ihan hirveästi tämä ihminen. Mutta sitkeästi yritän, koska on ystävälle tärkeä ihminen, josko sieltä joskus löytyisi joku luonteenpiirre joskus.

Kaikkien kanssa ei vaan synkkaa. Tällä tyttöystävällä ei synkkaa sinun kanssasi. Muiden kanssa voi keskustella vaikka tunteja vaikka muurahaisen sielunelämästä, mutta sinun kanssasi on vaan vaivaannuttava olo aivan sama mistä puhuu. Terveisin tapetti, jolla synkkaa joidenkin kanssa ja joidenkin ei sitten ollenkaan, vaikka olisivat näitä kaikkien kaveri-tyyppiä.

Hänellä ei sitten varmaan synkkaa muidenkaan kanssa, kun ryhmässä sama juttu. Minusta on outoa, että minulla on "kaveri", jota näen välillä useammin kuin läheisiä ystäviäni, jonka olen tuntenut vuosia, mutta osaan sanoa hänestä vain hiusten värin, osoitteen, työpaikan, puolison ja koiran nimen. Jopa ihmisistä joista en pidä ja jotka ovat hiljaistatyyppiä, mutta esim töissä joutuu jonkin verran olemaan tekemisissä osaan usein sanoa tyyliin: "Hän on Seppo, hän pitää metallimusiikista ja inhoaa ketsuppia. Vapaa-ajalla hän tykkää käydä kalassa lastensa kanssa".

Näemme usein, koska ystäväni, jonka tyttöystävä tämä tapetti on, on sellaista ylisosiaalista piipahtajatyyppiä ja asumme aika lähellä. Tyttöystävä on lähes aina mukana, eikä mitenkään vaikuta pakotetusti tulevalta edes silloin, jos tietää, että jäämme kaksin. Kaksin teemme sitten asioita joista minä pidän, koska en tiedä mitä toinen haluaa.

Viimeksi kun oli ystäväporukalla taas illan istujaiset, joiden järjestelystä vastasin toisen ystäväni kanssa, niin kumpikaan meistä ei osannut sanoa mitä tämä tapetti voisi haluta syödä tai onko olemassa jotain mitä hän inhoaa.

Hän on niin hajutun mauton ja väritön ihminen! Kaikki on jotenkin aina ihan kiva. Jos joskus selviää, että avaruusoliot ovat soluttautuneet ihmisten joukkoon yrittämällä olla mahdollisimman huomaamattomia ja tavallisia, niin ilmianna tämän naisen heti :D

Ulkopuolisen silmään vaikuttaa siltä, että ystäväni, joka hyvin suuri persoona, on valinnut tarkoituksella tämmöisen mitäänsanomattoman puolison. Että saa itse olla valokeilassa, tuskin häntä moni muu olisi näin montaa vuotta kestänyt.

Se, että asia ärsyttää minua, niin on tosin ihan oma ongelmani.

Itseäni huvittaa nämä kuvaukset, vaikka olen kyllä tietyssä seurassa itsekin ihan vastaava tapetti.

Toisaalta olen myös välillä se sosiaalisempi puolisko, joka varmaan päällepäsmäröi liikaakin, ja silloin pitää muistuttaa itseään, että antaa toiselle tilaa tulla vastaan, jos toinen niin haluaa. Pidän ihan luonnollisena sitä, että kaikkien kanssa kommunikointityylit ei vaan osu yksiin - eikä tarvikaan. Ei se ole niin vakavaa. Läsnäolossa on voimaa ilman puhumistakin.

Jos toisesta tulee tunne, että täytetään vaan hiljaisuutta pakonomaisesti, se kyllä rassaa. Lähinnä silloin miettii, että mitä ihmettä toinen itsessään pakenee. Keskustelun tarkoitus ei silloin ole enää vuorovaikutus, vaan toisen epävarmuuksien peittely.

Ja esim. musiikkimausta puolitutuille avautuminen (joka usein nostetaan esiin ns. "helppona" small talk -aiheena) ei muuten ole koskaan ollut mulle luontevaa. Silloin kun olen siihen erehtynyt, yleisin reaktio on ollut kyseenalaistaa sitä, mistä tykkään ja vaatia jotain omien mieltymysten puolustamista. Sellainen ei kiinnosta.

(Vähän tällaista poukkoilevaa ajatuksenvirtaa ny tämä viesti, mutta olkoon.)

Vierailija kirjoitti:

Koska teissä tapetti ihmisissä on niin mauttomat kuviot.

Räväkäthän ne on yleensä kuvioitu kuin karseimmat 70-luvun tapetit

Ehkä tapetti-ihminen on oppinut, että pääsee helpoimmalla kun on mahdollisimman neutraali, eikä ota liikaa kantaa eikä paljasta mieltymyksiään ja elämäntapojaan toisille.

Joillakin ihmisillä kun on kummallinen tapa puhua jatkuvasti pahaa muista ihmisistä ja rääpiä näiden henkilökohtaisia asioita joissain työpaikan kahviporukoissa tai tuttujen kesken tyyliin: "Ajattele, se ja se on mennyt ostamaan niin kalliin auton. Mitä -vettiä se silläkin tekee?" ym. pa3k@@

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tapetti-ihminen on oppinut, että pääsee helpoimmalla kun on mahdollisimman neutraali, eikä ota liikaa kantaa eikä paljasta mieltymyksiään ja elämäntapojaan toisille.

Joillakin ihmisillä kun on kummallinen tapa puhua jatkuvasti pahaa muista ihmisistä ja rääpiä näiden henkilökohtaisia asioita joissain työpaikan kahviporukoissa tai tuttujen kesken tyyliin: "Ajattele, se ja se on mennyt ostamaan niin kalliin auton. Mitä -vettiä se silläkin tekee?" ym. pa3k@@

Juu tämä todellakin.

Monesta tulee sellaiset vibat, että henkilökohtainen tutustuminen ei heitä kiinnosta, vaan lähinnä joku pinnallinen toisen ominaisuuksien skannaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdellä kaverilla on minun kategorian "tapetti-ihminen" tyttöystävänä. En itsekään ymmärrä miten joku voi ärsyttää niin paljon. Hän ulkonäöltään nätti, sellainen raikas elovenatyttö, mutta ei ole ulkoisestikaan mitään erikoista esimerkiksi vaatteissa, hiuksissa, meikissä tai fyysisessä olemuksessa.

Osallistuu keskusteluun normaalilla tavalla. Mutta ei ole oikein mitään sanottavaa eikä mielipiteitä, MISTÄÄN! Mieti joku asia mistä sinulla on pintapuolista tietoa, mutta et ole kiinnostunut. Esimerkiksi minulla tennis, tiedän mistä on kysymys, olen nähnyt tennismatseja, olen muutaman kokeillut, ei kiinnosta. Pystyisin olemaan kahvipöytäkeskustelussa tenniksestä, mutta ei olisi mitään annettavaa, ehkä voisin jotain kysyä tai pintapuolisesti kommentoida.

Hän on tämmöinen jokaisessa keskustelussa, jokaisesta aiheesta. Olen itsekin aika rauhallinen keskustelija ja välillä hiljainen, mutta yleensä kaksin ihmisen kanssa saa jonkun kiinnostovan keskustelun aikaiseksi. Mutta ei tämän ihmisen kanssa. Olen yrittänyt keskustella hänestä, koulutuksesta tai taustoista, kiinnostuksen kohteista, omista kiinnostuksistani, meikeistä, politiikasta, uskonnosta, tosi tv:stä, arjesta, tulevaisuudesta, hänen koirasta, matkustelusta ja vaikka mistä muusta. Aina sama tilanne, ihan kiva. Hän on niin hetkessä unohdettava tyyppi. Tosi vaikea selittää, mutta ihan tapettia koko ihminen.

Olen tavannut monta hiljaista, harmaanhiirulaisen näköistä, tavallista elämää viettävää ihmistä ja yleensä aina jää jotain käteen, mutta ei vaan tästä tyypistä. Jostain syystä ärsyttää nytkin ihan hirveästi tämä ihminen. Mutta sitkeästi yritän, koska on ystävälle tärkeä ihminen, josko sieltä joskus löytyisi joku luonteenpiirre joskus.

Kaikkien kanssa ei vaan synkkaa. Tällä tyttöystävällä ei synkkaa sinun kanssasi. Muiden kanssa voi keskustella vaikka tunteja vaikka muurahaisen sielunelämästä, mutta sinun kanssasi on vaan vaivaannuttava olo aivan sama mistä puhuu. Terveisin tapetti, jolla synkkaa joidenkin kanssa ja joidenkin ei sitten ollenkaan, vaikka olisivat näitä kaikkien kaveri-tyyppiä.

Hänellä ei sitten varmaan synkkaa muidenkaan kanssa, kun ryhmässä sama juttu. Minusta on outoa, että minulla on "kaveri", jota näen välillä useammin kuin läheisiä ystäviäni, jonka olen tuntenut vuosia, mutta osaan sanoa hänestä vain hiusten värin, osoitteen, työpaikan, puolison ja koiran nimen. Jopa ihmisistä joista en pidä ja jotka ovat hiljaistatyyppiä, mutta esim töissä joutuu jonkin verran olemaan tekemisissä osaan usein sanoa tyyliin: "Hän on Seppo, hän pitää metallimusiikista ja inhoaa ketsuppia. Vapaa-ajalla hän tykkää käydä kalassa lastensa kanssa".

Näemme usein, koska ystäväni, jonka tyttöystävä tämä tapetti on, on sellaista ylisosiaalista piipahtajatyyppiä ja asumme aika lähellä. Tyttöystävä on lähes aina mukana, eikä mitenkään vaikuta pakotetusti tulevalta edes silloin, jos tietää, että jäämme kaksin. Kaksin teemme sitten asioita joista minä pidän, koska en tiedä mitä toinen haluaa.

Viimeksi kun oli ystäväporukalla taas illan istujaiset, joiden järjestelystä vastasin toisen ystäväni kanssa, niin kumpikaan meistä ei osannut sanoa mitä tämä tapetti voisi haluta syödä tai onko olemassa jotain mitä hän inhoaa.

Hän on niin hajutun mauton ja väritön ihminen! Kaikki on jotenkin aina ihan kiva. Jos joskus selviää, että avaruusoliot ovat soluttautuneet ihmisten joukkoon yrittämällä olla mahdollisimman huomaamattomia ja tavallisia, niin ilmianna tämän naisen heti :D

Ulkopuolisen silmään vaikuttaa siltä, että ystäväni, joka hyvin suuri persoona, on valinnut tarkoituksella tämmöisen mitäänsanomattoman puolison. Että saa itse olla valokeilassa, tuskin häntä moni muu olisi näin montaa vuotta kestänyt.

Se, että asia ärsyttää minua, niin on tosin ihan oma ongelmani.

Minä vietin äitiyslomalla erään tuttavaäidin kanssa paljon aikaa. Meillä oli samanikäiset lapset, jotka viihtyivät hyvin yhdessä, eikä muita lapsiperheitä ollut päivisin lähistöllä. Sillä tuttavaäidillä ei ollut ikinä mitään sanottavaa yhtään mistään. Ei yhtään mistään! Tykkäsi jutella säästä ja kaupassakäyntisuunnitelmista, ja siitä miten lapset ovat nukkuneet. Näitä sitten päivästä toiseen. Yritin kysellä ja jututtaa, ja ihan tavallista ja normaaleista kahvipöytäaiheista, mutta mistään ei ollut mitään sanottavaa/kerrottavaa/uteliaisuutta. Ja tätä jatkui toista vuotta. Oikeasti mietin, että minulla on ollut jotain työkavereita, joiden kanssa olen ollut selvästi eri aaltopituudella, ja silti saanut toisesta enemmän irti!

Hän oli kyllä aika äärimmäinen tapaus. Hän vaikutti kyllä tulevan lastensa kanssa ihan mielellään seuraamme, mutta muuten suhtautui ihmisiin aika kyräilevästi. Joskus mietin, että mistä on kyse.

Vierailija kirjoitti:

En minä ainakaan ärsyynny kenestäkään. Kukin olkoon sellainen kuin on. Mutta myönnän, että ne tyypit, jotka on aina hiljaa, ei juuri ota osaa keskusteluun, ei kerro mitään juttuja tai ei osallistu vitsin heittoon, ei mitenkään vedä puoleensa. Mieluummin vietän aikaani toisenlaisten ihmisten kanssa. Vaikkapa työpaikallakaan en erityisesti hakeudu pelkästään näiden tyyppien kanssa samaan lounaspöytään, kaipaan jutustelua ja hauskoja juttuja ja naurua.

Minua ehkä joskus pikkuisen ärsyttää töissä tyypit, jotka haluavat vapaamatkustaa sosiaalisissa tilanteissa. Eli tykätään siitä, että on kahvipöytä- ja lounasseuraa, ja mielellään keskustelua, mutta itse ei tehdä asian eteen mitään. Eli ei jotenkin ikinä tule itselle mieleen, että voisi itse kysyä että mites lomat meni, kerrotaan vähän omia kuulumisia tai tapahtumia, tai muisteta jopa kysyä, että entäs sinulla Pirkko? Istutaan enemmin ihan hipihiljaa siihen asti, että joku muu kysyy itseltä jotain ja jotkut muut ylläpitävät keskustelua.

Puhdas ja selkeä ujous on vielä jotenkin helppo ymmärtää, mutta joskus käytös näyttää ulospäin umpimielisyydeltä ja kyräilyltä. Eli esim. muiden hiljaisten kanssa ei voi keskustella, koska ne ei ikinä sano mitään, ei tuotakaan kiinnosta minun asiani tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä ainakaan ärsyynny kenestäkään. Kukin olkoon sellainen kuin on. Mutta myönnän, että ne tyypit, jotka on aina hiljaa, ei juuri ota osaa keskusteluun, ei kerro mitään juttuja tai ei osallistu vitsin heittoon, ei mitenkään vedä puoleensa. Mieluummin vietän aikaani toisenlaisten ihmisten kanssa. Vaikkapa työpaikallakaan en erityisesti hakeudu pelkästään näiden tyyppien kanssa samaan lounaspöytään, kaipaan jutustelua ja hauskoja juttuja ja naurua.

Minua ehkä joskus pikkuisen ärsyttää töissä tyypit, jotka haluavat vapaamatkustaa sosiaalisissa tilanteissa. Eli tykätään siitä, että on kahvipöytä- ja lounasseuraa, ja mielellään keskustelua, mutta itse ei tehdä asian eteen mitään. Eli ei jotenkin ikinä tule itselle mieleen, että voisi itse kysyä että mites lomat meni, kerrotaan vähän omia kuulumisia tai tapahtumia, tai muisteta jopa kysyä, että entäs sinulla Pirkko? Istutaan enemmin ihan hipihiljaa siihen asti, että joku muu kysyy itseltä jotain ja jotkut muut ylläpitävät keskustelua.

Puhdas ja selkeä ujous on vielä jotenkin helppo ymmärtää, mutta joskus käytös näyttää ulospäin umpimielisyydeltä ja kyräilyltä. Eli esim. muiden hiljaisten kanssa ei voi keskustella, koska ne ei ikinä sano mitään, ei tuotakaan kiinnosta minun asiani tms.

Minä olen vamaan jossain tapettimallistossa mutta minä kyselen ja kuuntelen kun muut haluavat puhua, mutta en koskaan puhu itsestäni tai asioistani esim.työpaikalla. Tiedän liiankin paljon muiden elämästä, he eivät mitään minun elämästäni. Mutta minä olen sitä tyyppiä joka väistelee kysymykset ja siirtää keskustelun kysyjään joka taas alkaa mielellään kertoa mieliaiheestaan eli itsestään. Kaikki ovat tyytyväisiä.

Jotkut tapetti-ihmiset on hiljaa taustalla eikä kommentoi mitään, ei tee aloitteita ja tarkkailevat kaikkea. Puhuvat sitten omassa porukassaan jälkikäteen kaikista pahaa ja kuinka asiat olisi pitänyt heidän mielestään hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä ainakaan ärsyynny kenestäkään. Kukin olkoon sellainen kuin on. Mutta myönnän, että ne tyypit, jotka on aina hiljaa, ei juuri ota osaa keskusteluun, ei kerro mitään juttuja tai ei osallistu vitsin heittoon, ei mitenkään vedä puoleensa. Mieluummin vietän aikaani toisenlaisten ihmisten kanssa. Vaikkapa työpaikallakaan en erityisesti hakeudu pelkästään näiden tyyppien kanssa samaan lounaspöytään, kaipaan jutustelua ja hauskoja juttuja ja naurua.

Minua ehkä joskus pikkuisen ärsyttää töissä tyypit, jotka haluavat vapaamatkustaa sosiaalisissa tilanteissa. Eli tykätään siitä, että on kahvipöytä- ja lounasseuraa, ja mielellään keskustelua, mutta itse ei tehdä asian eteen mitään. Eli ei jotenkin ikinä tule itselle mieleen, että voisi itse kysyä että mites lomat meni, kerrotaan vähän omia kuulumisia tai tapahtumia, tai muisteta jopa kysyä, että entäs sinulla Pirkko? Istutaan enemmin ihan hipihiljaa siihen asti, että joku muu kysyy itseltä jotain ja jotkut muut ylläpitävät keskustelua.

Puhdas ja selkeä ujous on vielä jotenkin helppo ymmärtää, mutta joskus käytös näyttää ulospäin umpimielisyydeltä ja kyräilyltä. Eli esim. muiden hiljaisten kanssa ei voi keskustella, koska ne ei ikinä sano mitään, ei tuotakaan kiinnosta minun asiani tms.

Minä olen vamaan jossain tapettimallistossa mutta minä kyselen ja kuuntelen kun muut haluavat puhua, mutta en koskaan puhu itsestäni tai asioistani esim.työpaikalla. Tiedän liiankin paljon muiden elämästä, he eivät mitään minun elämästäni. Mutta minä olen sitä tyyppiä joka väistelee kysymykset ja siirtää keskustelun kysyjään joka taas alkaa mielellään kertoa mieliaiheestaan eli itsestään. Kaikki ovat tyytyväisiä.

Lisään vielä että tiedän kaikenlaista koska ovat itse kertoneet, mutta en tee sillä tiedolla yhtään mitään, ei kiinnosta minua, enkä myöskään kerro kenellekään vaikka usein alkavat juoruta toisistaan minulle. Siitä olen varma että juoruavat minusta selän takana aina kun itse en ole paikalla, mutta eivätpä oikeasti tiedä mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdellä kaverilla on minun kategorian "tapetti-ihminen" tyttöystävänä. En itsekään ymmärrä miten joku voi ärsyttää niin paljon. Hän ulkonäöltään nätti, sellainen raikas elovenatyttö, mutta ei ole ulkoisestikaan mitään erikoista esimerkiksi vaatteissa, hiuksissa, meikissä tai fyysisessä olemuksessa.

Osallistuu keskusteluun normaalilla tavalla. Mutta ei ole oikein mitään sanottavaa eikä mielipiteitä, MISTÄÄN! Mieti joku asia mistä sinulla on pintapuolista tietoa, mutta et ole kiinnostunut. Esimerkiksi minulla tennis, tiedän mistä on kysymys, olen nähnyt tennismatseja, olen muutaman kokeillut, ei kiinnosta. Pystyisin olemaan kahvipöytäkeskustelussa tenniksestä, mutta ei olisi mitään annettavaa, ehkä voisin jotain kysyä tai pintapuolisesti kommentoida.

Hän on tämmöinen jokaisessa keskustelussa, jokaisesta aiheesta. Olen itsekin aika rauhallinen keskustelija ja välillä hiljainen, mutta yleensä kaksin ihmisen kanssa saa jonkun kiinnostovan keskustelun aikaiseksi. Mutta ei tämän ihmisen kanssa. Olen yrittänyt keskustella hänestä, koulutuksesta tai taustoista, kiinnostuksen kohteista, omista kiinnostuksistani, meikeistä, politiikasta, uskonnosta, tosi tv:stä, arjesta, tulevaisuudesta, hänen koirasta, matkustelusta ja vaikka mistä muusta. Aina sama tilanne, ihan kiva. Hän on niin hetkessä unohdettava tyyppi. Tosi vaikea selittää, mutta ihan tapettia koko ihminen.

Olen tavannut monta hiljaista, harmaanhiirulaisen näköistä, tavallista elämää viettävää ihmistä ja yleensä aina jää jotain käteen, mutta ei vaan tästä tyypistä. Jostain syystä ärsyttää nytkin ihan hirveästi tämä ihminen. Mutta sitkeästi yritän, koska on ystävälle tärkeä ihminen, josko sieltä joskus löytyisi joku luonteenpiirre joskus.

Kaikkien kanssa ei vaan synkkaa. Tällä tyttöystävällä ei synkkaa sinun kanssasi. Muiden kanssa voi keskustella vaikka tunteja vaikka muurahaisen sielunelämästä, mutta sinun kanssasi on vaan vaivaannuttava olo aivan sama mistä puhuu. Terveisin tapetti, jolla synkkaa joidenkin kanssa ja joidenkin ei sitten ollenkaan, vaikka olisivat näitä kaikkien kaveri-tyyppiä.

Hänellä ei sitten varmaan synkkaa muidenkaan kanssa, kun ryhmässä sama juttu. Minusta on outoa, että minulla on "kaveri", jota näen välillä useammin kuin läheisiä ystäviäni, jonka olen tuntenut vuosia, mutta osaan sanoa hänestä vain hiusten värin, osoitteen, työpaikan, puolison ja koiran nimen. Jopa ihmisistä joista en pidä ja jotka ovat hiljaistatyyppiä, mutta esim töissä joutuu jonkin verran olemaan tekemisissä osaan usein sanoa tyyliin: "Hän on Seppo, hän pitää metallimusiikista ja inhoaa ketsuppia. Vapaa-ajalla hän tykkää käydä kalassa lastensa kanssa".

Näemme usein, koska ystäväni, jonka tyttöystävä tämä tapetti on, on sellaista ylisosiaalista piipahtajatyyppiä ja asumme aika lähellä. Tyttöystävä on lähes aina mukana, eikä mitenkään vaikuta pakotetusti tulevalta edes silloin, jos tietää, että jäämme kaksin. Kaksin teemme sitten asioita joista minä pidän, koska en tiedä mitä toinen haluaa.

Viimeksi kun oli ystäväporukalla taas illan istujaiset, joiden järjestelystä vastasin toisen ystäväni kanssa, niin kumpikaan meistä ei osannut sanoa mitä tämä tapetti voisi haluta syödä tai onko olemassa jotain mitä hän inhoaa.

Hän on niin hajutun mauton ja väritön ihminen! Kaikki on jotenkin aina ihan kiva. Jos joskus selviää, että avaruusoliot ovat soluttautuneet ihmisten joukkoon yrittämällä olla mahdollisimman huomaamattomia ja tavallisia, niin ilmianna tämän naisen heti :D

Ulkopuolisen silmään vaikuttaa siltä, että ystäväni, joka hyvin suuri persoona, on valinnut tarkoituksella tämmöisen mitäänsanomattoman puolison. Että saa itse olla valokeilassa, tuskin häntä moni muu olisi näin montaa vuotta kestänyt.

Se, että asia ärsyttää minua, niin on tosin ihan oma ongelmani.

Minä vietin äitiyslomalla erään tuttavaäidin kanssa paljon aikaa. Meillä oli samanikäiset lapset, jotka viihtyivät hyvin yhdessä, eikä muita lapsiperheitä ollut päivisin lähistöllä. Sillä tuttavaäidillä ei ollut ikinä mitään sanottavaa yhtään mistään. Ei yhtään mistään! Tykkäsi jutella säästä ja kaupassakäyntisuunnitelmista, ja siitä miten lapset ovat nukkuneet. Näitä sitten päivästä toiseen. Yritin kysellä ja jututtaa, ja ihan tavallista ja normaaleista kahvipöytäaiheista, mutta mistään ei ollut mitään sanottavaa/kerrottavaa/uteliaisuutta. Ja tätä jatkui toista vuotta. Oikeasti mietin, että minulla on ollut jotain työkavereita, joiden kanssa olen ollut selvästi eri aaltopituudella, ja silti saanut toisesta enemmän irti!

Hän oli kyllä aika äärimmäinen tapaus. Hän vaikutti kyllä tulevan lastensa kanssa ihan mielellään seuraamme, mutta muuten suhtautui ihmisiin aika kyräilevästi. Joskus mietin, että mistä on kyse.

Arveli että jos avautuu yhtään niin voi lukea asiansa av-palstalta?

Minä miellän tapetti-ihmisiksi myös sellaiset joilla ei ole mitään sanottavaa tai mielipiteitä mistään. Ymmärrän, ettei missän työpaikan kahvihuoneessa lähdetä avaamaan mitään sielunmaisemaa, mutta yleensä kaikilta löytyy edes jotain mielipiteitä. Mutta meilläkin on työporukassa yksi tämmöinen tyyppi, joka vaikuttaa ihan sosiaaliselta ja tuntuu viihtyvän porukassa. Hän tulee vapaa-ajan tapahtumiinkin, joihin kaikki eivät osallistu, eikä ole pakkokaan osallistua. Mistään ei ole mitään mieltä, enkä hänestä osaa mitään sanoa. Kaikilla ei ole kaikesta sanottavaa ja jos tähän nyt laittaisin jonkun esimerkin vaikka lempi- ja inhokkiruoka, niin se olisi helppo argumentoida, ettei kaikki ole kiinnostuneita ruuasta. Tai kanta tasa-arvoiseen avioliittoon, niin ettei kaikki halua tai voi työporukassa tuoda ilmi poliittista kantaa. Mutta luulisi, että jostain olisi jotain mieltä. Meillä on porukassa kuitenkin paljon erilaisia tyyppejä ja kaikkien kanssa ei synkkaa. Mutta tämä tapettityyppi usein tulee juuri minun kanssa lounaalle ja illanvietoissa jutulle, eli en usko, ettei minusta pidä. Ei minullakaan ole mitään häntä vastaan ja tiedän hänen elämästä faktoja, mutta en lainkaan hänen mielipidettä. Yksi esimerkki voisi olla tämän tyyppinen lausunto:

"pitää taas mennä mutsille jouluksi, en millään jaksaisi." vs "ihanaa, kun pääsee jouluna pitkästä aikaa näkemään äitiä", niin tämä tyyppi sanoo "menen jouluksi äidille Iisalmeen". Kaikista asioista tulee vain se fakta, ei sitä henkilön omaa mielipidettä tai persoonaa lainkaan esille.

Olisko se itsesuojelukeino? Itse en paljasta esim. töissä syvimpiä ajatuksia. Mutta kyllä mä läheisten kanssa tuon kaiken ilmi.

Mulla oli myös nuorempana tuttuja jotka oli näitä räväköitä kiusaajia joille oli jotenkin tosi vaikeaa sietää mun seuraa. Olin siis ujo ja toipumassa koulukiusaamisvuosista. Sanotaanko näin että toipuminen oli aika hidasta kun joku oli nälvimässä silti koko ajan "kaveripiirissä". Ajattelen että näillä räväköillä on jotain henkisiä ongelmia kun pitää härkkiä toisia, mutta en sano sitä niille ääneen ;)