Lue keskustelun säännöt.
Lapseton, kohta 28-vuotias ja taas sinkku :(
05.01.2021 |
Kaipaisin näistä lähtökohdista onnellisesti päättyneitä tarinoita ja kohtalotovereita. Harmittaa niin paljon. Vaikka elän myös itselleni ja nautin elämästä, on suurena haaveena aina ollut mies, pieni perhe ja yhteinen koti. Onko se sitten jotenkin liikaa vaadittu. Pelottaa, että tulevatkin vuodet kuluvat samaa rataa, ja jään lopulta yksin.
Ennen kuin kukaan ehtii syyttämään nirsoilusta, niin olen siis kyllä ollut aikuiselämästäni suurimman osan parisuhteessa - en siis valkkaillut miestä hinnoittelemalla itseni ulos pelistä. Ihan mukavia, tavallisia miehiä nämä kaikki seurustelukumppanini ovat vaikuttaneet olevan.
Pisin suhde kesti kuusi vuotta, nuoruudenrakkaus, jonka kanssa koin omilleen muutot ja muut itsenäisen elämän ensiaskeleet. Suhde päättyi, kun hän sai lopulta kakaistua ulos, ettei ehkä tahdo koskaan lapsia (oikea syy oli kuitenkin ehkä se, että meillä taisi kummallakin olla aikuistuminen kesken). Tämän jälkeen tapasin mukavan, joskin melko parisuhdekokemattoman miehen, joka vaikutti suhteen alussa haluavan samoja asioita. Häntä alkoi kuitenkin vähitellen oma kokemattomuutensa vaivata, ja suhde päättyi sitten siihen (miehellä ikää +25. Sinkkuna näkyy viettäneen eron jälkeiset vuodet, joten ehkä hän huomasi vaan olevansa enemmän yksineläjä). Kolmas useamman vuoden mittainen suhde päättyi juuri. Tämä mies on ollut aiemmin naimisissa, vastuullisen oloinen yhden pienen pojan isä (= todistetusti uskaltaa ja haluaa sitoutua ja perustaa perheen), useamman vuoden minua vanhempi. Eron syynä ei tällä kertaa sitoutuminen, vaan nopeasti edennyt päihdeongelma (hänen).
Joten, tässä sitä taas ollaan. Yksin. Taas.
Se joka väittää, että on naisten valkkailun syytä ettei perheitä enää perusteta, ei kyllä taida tietää tätä todellisuutta, jossa miehetkin ovat vähintään yhtä usein aikuislapsia tavalla tai toisella. Miten ihmeessä näitä ongelmia voisi edes oppia ennakoimaan niin, ettei tuhlaisi taas aikaa väärään mieheen?
Kommentit (50)
Valitettavasti mikään ei voi taata, että löytyisi loppuelämäksi sitoutunut mies. Tiedän useitakin naimisissa olleita päälle nelikymppisiä, jotka vaihtaneet lennosta nuorempaan. Avioliitto näyttänyt hyvältä. Vaan ei ulkopuolinen tiedä totuutta... Se on tuurista kiinni onnistuuko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ajatuksia teissä herättää tuo itsellisenä lapsen hankkiminen, josta Ylessäkin tänään oli arikkeli?
(https://yle.fi/uutiset/3-11698451)
Vastauksia en osaa antaa, mutta täällä on n35 ja ihan samassa tilanteessa. Nuoruudenrakkaus sai useiden vuosien yhdessä asumisen jälkeen kakaistua suustaan ettei haluakaan lapsia ikinä ja uutta kestävää suhdetta ei meinaa löytyä millään. Monenlaisille miehille olen mahdollisuuksia antanut, mutta eivät tunnu olevan samalla aaltopituudella ollenkaan. Kovin ihmeellisiä taustoja en vaadi, mutta nuo elintavat pitäisi vähintään samalla tasolla olla kuin itsellänikin, jottei tarvi alkaa niistä nalkuttamaan vuosien saatossa. Eli joka päiväistä/viikkoista alkoholinkäyttöä en kestä ja kasvisten runsautta lautasella ei pitäisi joutua perustelemaan. Meillä tulisi miehen kanssa olla jotain yhteistä keskusteltavaakin, ei siis niin että toinen vaan jauhaa omiaan ja toinen myötäilee. Ja sitten vielä ihan oikeasti vapaalla jalalla, eikä vaimolta salaa Tinderissä. Liikaa on vaadittu tämä kombo. Mietin jo lähes vakavissani itselliseksi äidiksi ryhtymistä, mutta mieluummin ehkä kuitenkin kumppanuusvanhemmuus vaikka jonkun homomiehen kanssa, jotta lapsella olisi toinenkin vanhempi johon tukeutua elämässä.
Mulla taas oli ensimmäinen suhde vasta 28-vuotiaana. Se johti sitten kyllä avioliittoon ja kaksi lastakin saatiin. Itse en ajatellut ollenkaan tuon ikäisenä, että olisi jotenkin myöhäistä. Eka lapsi syntyi, kun olin 33.
Toivoa on! Minäkin erosin 28-vuotiaana, ja olin aivan maani myynyt. Muutama kk vierähti sinkkuna. Sitten palasinkin yhteen eksäni kanssa, ja vuosi myöhemmin odotimme jo perheenlisäystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti mikään ei voi taata, että löytyisi loppuelämäksi sitoutunut mies. Tiedän useitakin naimisissa olleita päälle nelikymppisiä, jotka vaihtaneet lennosta nuorempaan. Avioliitto näyttänyt hyvältä. Vaan ei ulkopuolinen tiedä totuutta... Se on tuurista kiinni onnistuuko.
Minä en siis edes odota mitään "ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti" -tarinaa - eihän elämästä koskaan tiedä. Mutta että löytäisi edes hyvän miehen, jonka kanssa yhteistuumin toteuttaa nämä perheenperustamistarpeet. Kihlat, naimisiinmenot, yhteisen kodin osto, pari lasta, yhteistä lapsiperhearkea ja perhejouluja. Jos sellainen elämä kestäisikin sitten vain vaikka kymmenen vuotta, niin olkoon. Sitten aukeaisi uusi elämänvaihe. Mutta että nämä jäävät kokonaan kokematta tällä menolla. Se jos mikä on kurjaa!!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mitä ajatuksia teissä herättää tuo itsellisenä lapsen hankkiminen, josta Ylessäkin tänään oli arikkeli?
(https://yle.fi/uutiset/3-11698451)
Ristiriitaisia ainakin minussa. Vielä tässä vaiheessa en olisi valmis luopumaan siitä ydinperheideaalista (tai vaikka uusioperhe, jossa oman lapseni isä on kuitenkin myös samalla mieheni). Tätä miettisin vaihtoehtona ehkä reilusti päälle kolmekymppisenä. Tässä vaiheessa punnitsen lähinnä munasolun pakastamisia ja muita varotoimia...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en siis edes odota mitään "ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti" -tarinaa - eihän elämästä koskaan tiedä. Mutta että löytäisi edes hyvän miehen, jonka kanssa yhteistuumin toteuttaa nämä perheenperustamistarpeet. Kihlat, naimisiinmenot, yhteisen kodin osto, pari lasta, yhteistä lapsiperhearkea ja perhejouluja. Jos sellainen elämä kestäisikin sitten vain vaikka kymmenen vuotta, niin olkoon. Sitten aukeaisi uusi elämänvaihe. Mutta että nämä jäävät kokonaan kokematta tällä menolla. Se jos mikä on kurjaa!!
Ap
Tunnistan niin tuon tunteen! On todella surullista, että vuodet vaan vierii, ja sellainen elämä joka pari sukupolvea sitten olisi ollut ihan odotettava elämänkulku tuntuu olevan aivan yhtä tavoittamattomissa kuin vaikka viisi vuotta sitten.
Samalla välillä katselen epäuskoisena niitä harvoja tuttavapiirin pariskuntia, jotka ovat selvästi toisiinsa sitoutuneita ja ehkä puhuvat ääneen lapsihaaveistaan. Etenkin siis puntaroin sitä, mikä erottaa nämä mukavat tavalliset miehet niistä, joiden kanssa itse olen ollut suhteessa, koska sitä eroa ei ole mitenkään helppoa nähdä. Paitsi kun tullaan näihin perustavanlaatuisiin kysymyksiin esimerkiksi lapsista tai avioliitosta.
Sulla on vielä yli 10vuotta aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erot ovat raastavia ja ikäviä aina. Se hyvä puoli niissä on, että usein eron jälkeen saattaa itselle selkiintyä entistä paremmin se mitä tulevaisuudelta ja kumppanilta toivoo. Toivon, että löydät vielä hyvän miehen ja saat perheen. Oman mieheni löysin vähän alle kolmekymppisenä tuttavapiiristä.
Minulla on tässä pari pientä lasta vuoroviikoin niin nyt ei ole hyvä aika mutta 10-vuoden kuluttua voisin yrittää poikaa vielä kerran. Ikävä kyllä silloin sinun aika on jo tainnut mennä ohi
M38
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aseta itsellesi takaraja milloin hakeudut hoitoihin jos ei miestä löydy. Esim 32v. Sitten tiedät että lapsi on tulevaisuudessasi jokatapauksessa eikä ole pakko ahdistua. Ei kannata laittaa liian myöhää takarajaa varsinkaan jos ei tiedä omaa hedelmällisyyttään.
Olisiko jompikumpi noista kahdesta ekasta ehkä aikuistunut sen verran, että voisi yrittää uudestaan? Kyllä miehetkin perhettä alkaa useimmat haluta jossain vaiheessa. Jos he siis oli muuten hyviä miehiä. Teet vaan selväksi, että hommataan heti lapsi, eikä mitään avoliittoja enää, vaan naimisiin mennään jos yhdessä ollaan.
Itse asiassa luulen, että sinun ongelmasi on juuri tuo suostuminen avoliittoon, vaikka elät avioliitonomaisessa suhteessa miehen kanssa. Avioliitto takaa paremmin miehen sitoutuneisuuden ja halun perustaa perhe, näin se vaan on.
Todella monet naiset kuvittelee, että avoliitosta tulee joskus perhe, mutta yleensä käy juuri näin kuin ap:lle on käynyt. Miehet ottaa sinut hoitamaan elämänsä seksipuolta ja kotiansa kun kerran siihen suostut, mutta lähtevät sitten sitä oikeaa emäntää ja morsiota etsimään kun huomaavat, että haluatkin perheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen on robotti joka tähtää hormonivetoisiin P-tavoitteisiin (parisuhde, pesä, poikaset) vailla mielikuvitusta muunlaiseen elämään.
Tosin sinä olet vielä ihan kakara, joten voi käydä vielä mitä vain.
Itse ajattelen tästä niin että tuurilla on aika paljon osuutta asiaan. Kauhean montaa vakavaa yritystä parisuhteeseen ei kenelläkään ehdi olemaan ennen kuin lasten hankkiminen biologisesti on myöhäistä. Se on sitten sattuman kauppaa että löytääkö sen kumppanin jonka kanssa on hyvä parisuhde ja suunnilleen samat haaveet.
Lohduttavaa varmaankin huomata, että myös Suomessa on liikaa ihmisiä: https://yle.fi/uutiset/3-11501624
Ai miten niin mies "todistetusti uskaltaa ja haluaa sitoutua ja perustaa perheen" jos hänellä on lapsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en siis edes odota mitään "ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti" -tarinaa - eihän elämästä koskaan tiedä. Mutta että löytäisi edes hyvän miehen, jonka kanssa yhteistuumin toteuttaa nämä perheenperustamistarpeet. Kihlat, naimisiinmenot, yhteisen kodin osto, pari lasta, yhteistä lapsiperhearkea ja perhejouluja. Jos sellainen elämä kestäisikin sitten vain vaikka kymmenen vuotta, niin olkoon. Sitten aukeaisi uusi elämänvaihe. Mutta että nämä jäävät kokonaan kokematta tällä menolla. Se jos mikä on kurjaa!!
Ap
Tunnistan niin tuon tunteen! On todella surullista, että vuodet vaan vierii, ja sellainen elämä joka pari sukupolvea sitten olisi ollut ihan odotettava elämänkulku tuntuu olevan aivan yhtä tavoittamattomissa kuin vaikka viisi vuotta sitten.
Samalla välillä katselen epäuskoisena niitä harvoja tuttavapiirin pariskuntia, jotka ovat selvästi toisiinsa sitoutuneita ja ehkä puhuvat ääneen lapsihaaveistaan. Etenkin siis puntaroin sitä, mikä erottaa nämä mukavat tavalliset miehet niistä, joiden kanssa itse olen ollut suhteessa, koska sitä eroa ei ole mitenkään helppoa nähdä. Paitsi kun tullaan näihin perustavanlaatuisiin kysymyksiin esimerkiksi lapsista tai avioliitosta.
Kysy mieluummin, mikä erottaa sinut näiden tuttavapariskuntien naisista. Ei suhdetta voi perustaa sille, että "minä haluan sitä, tätä ja tuota, koska ko. asiat nyt vaan kuuluu jossain vaiheessa elämää saada". Kuka tahansa järkevä mies sanoo, ettei halua ikinä lapsia ja juoksee pää koömantena jalkana karkuun, kun tyttöystävä länkyttää päivästä toiseen talolainasta, farkkubemmistä ja kultaisestanoutajasta.
Alkakaa suhtautua elämään niin, että se on hyvää juuri sellaisena kuin se juuri nyt on ja lapset, omistusasunnot ja kesämökit tulevat sitten bonuksena jos ovat tullakseen. Saatatte jopa onnistua pitämään sen löytämänne miehen ja saada nuo haluamanne asiat elämäänne.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tässä pari pientä lasta vuoroviikoin niin nyt ei ole hyvä aika mutta 10-vuoden kuluttua voisin yrittää poikaa vielä kerran. Ikävä kyllä silloin sinun aika on jo tainnut mennä ohi
M38
En haluaisi lähteä tähän lapselliseen sukupuoli-ikä -sotaan, mutta kun kerran aloitit: se voisi hyvin mennä niinkin, että kymmenen vuoden päästä minä olisin vielä hedelmällinen mutta sinä impotentti. Who knows.
Ap
Vielä viime viikolla olisin voinut tarjota lohdullisen tarinan, erosin pitkästä suhteesta 27-vuotiaana, kun mies ei ollutkaan varma suhteesta, mutta löysin sitten uuden parisuhteen parin vuoden sisään, ja elämä näytti olevan hyvällä mallilla.
No, nyt sitten melkein viiden yhteisen vuoden jälkeen mies ilmoitti ettei olekaan varma suhteesta ja haluaa erota. Mielellään olisin kuullut tämän ennen kuin otettiin yhteinen asuntolaina.
Kyllä näin kolmikymppisenä lapsettomana sinkkuna nousee savu korvista, kun naisia syyllistetään alhaisista syntyvyysluvuista. Tunnen valtavasti ihania naisia, jotka toivovat perhettä, ja mielellään asettaisivat parisuhteen korkealle elämän tärkeysjärjestyksessä. Kuitenkin näyttää siltä, että ihan sellaisilla tavallisilla, kunnollisilla miehillä on vaikeuksia osoittaa minkäänlaista halua sitoutua. Aina on jotain muuta, pitää vielä matkustaa, luoda uraa, ehtiä hengailla jne ...