Muita jotka ovat mieluummin yksin kuin ihmisten seurassa?

Olen lapsesta asti mieluummin ollut kotona omassa huoneessani koulun jälkeen rauhassa enkä juossut vapaa-aikana kavereiden kanssa pitkin ja poikin. No tämä oli vanhemmilleni jokin ongelma ja kohta mun menemisiä(menemättä jättämisiä) seurattiin ja voivoteltiin jopa koulun henkilökuntaan kuuluvien ihmisten kanssa ja yritettiin koko ajan etsiä ja keksiä vikaa ja syytä, että miksi nyhvään kaiken ajan vain itsekseni. Tämä oli mulle todella ahdistavaa ja stressaavaa ja pakotin itseni pois mukavuusalueeltani ja tekemään kaikkea sellaista, jota en yleensä tehnyt, josta ahdistuin vain lisää, mutta tämä vain siksi, että aloin itsekin ajatella, että en ole normaali muuten ja halusin miellyttää ihmisiä. Kun muutin pois kotoa ja elämäni varrella tapasin samankaltaisia ihmisiä kuin minä, tajusin ettei minussa ole koskaan mitään vikaa ollut. Elämä on ihanaa yksin! Yksinäisyydessä ei ole mitään vikaa, jos se ei ole henkilölle itselleen ongelma. 

T. Antakaa mun "syrjäytyä" rauhassa!:D

Olen kolmen aikuisen lapsen äiti ja hiljattain eronnut miehestäni. Nyt yksin asuminen ja oleminen on todellista luksusta. Ruuhkavuodet on takana ja elämä rauhallisen seesteistä. En kaipaa enää seuraa, sitä on ollut yllin kyllin nuorempana. Ystäviä ei enää juurikaan ole, he ovat jääneet matkan varrelle, kun elämä on vienyt meitä eri suuntiin. Enää en muuttaisi yhteen kenenkään kanssa, vaikka joskus vielä tapaisin jonkun miehen.

Vierailija kirjoitti:

Ei tämä maailma pyöri, jos ihmiset saisivat vain olla yksin. Eikä mikään ihme, että esimerkiksi syntyvyys laskee ja sinkku asuminen yleistyy, kun nykyihmiset ovat näin sisäänpäinkääntyneitä. Huhhuh.

Itseasiassa moni tuntemani introvertti ihminen on parisuhteessa. Joillakin jopa lapsia ja joillakin ei. Itse viihdyn myös enemmän itsekseni kuin seurassa, mutta minulla on hyvä parisuhde ollut jo 7 vuoden ajan samankaltaisen miehen kanssa ja osaamme antaa toisillemme sen tarvitsevamme tilan ja rauhan, mutta meillä on myös todella hauskaa yhdessä ja nautimme toistemme seurasta ja olemme sellaisia kotihiiriä. Lapsia tosin kumpikaan ei halua.

Nuorena viihdyin paremmin kavereiden kanssa ja näin jälkikäteen ainakin tuntuu, että olin täysin oma itseni silloin. Jaoin tuntemuksiani hyvinkin avoimesti. Kun alkoi pikkulapsiarki, ystävyyssuhteet jäivät. Tuttavia oli, mutta ei ystävyyttä. Lasten kasvettua oli kymmenisen vuotta muutama ihminen, jonka kanssa vietettiin aika useinkin iltaa. Mutta nuoruuden avoimuutta ei enää ollut. Eikä enää koskaan sen jälkeen. En halua avautua kellekään täysin ja koko ajan vähemmän ja vähemmän on halua olla kenenkään kanssa. En luota ihmisiin. Mielestäni suurimmaksi osaksi ihmisuhteet ovat esittämistä. Eikä toisen kuulumiset kiinnosta oikeasti. Ei riitä voimat, ei itsellänikään, kannatella toisia. Oma elämä vie voimia niin paljon. Valitettavasti. Yksin on paras.

Koronan ja etätöiden myötä olen huomannut viihtyväni tosi hyvin yksin. Kavereita on, mutta ei nyt olla tavattu juurikaan vaan ollaan soiteltu videopuheluita. Onneksi etätöitä jatketaan vielä ainakin kevääseen asti. 

Kaipaan aikaa kun asuin yksin. Nyt olen parisuhteessa ja asutaan yhdessä, enkä ole kovin tyytyväinen tilanteeseen.

Puoliso on ihan jees, mutta kaipaan kovasti omaa aikaa, eikä sitä nyt ole oikeastaan yhtään. Ollaan molemmat kotona aina samaan aikaan. Työssäolokaan ei kuitenkaan ole sitä omaa aikaa.

Luulen että tämä kattilakunta jakautuu pian kahdeksi itsenäseksi taloudeksi.

Vierailija kirjoitti:

Voi johtua myös elämäntilanteesta. Monet joutuu olemaan arkena jatkuvan ärsyketulvan kohteena ja sosiaalinen . Vapaa-ajalla haluaa sitten olla yksin.

Luulen,että nykyinen elämänmeno on monelle liikaa.

Mulla ainakin tämä syy. Töissä joutuu olemaan koko ajan ihmistenkanssa tekemisissä. Puhumaan ja tekemään yhdessä. Koko ajan joku puhuu tai edellyttää mun puhuvan Ei hetkenkään rauhaa omille ajatuksille. Vapaa-ajalla ei sitten kiinnosta olla muiden kanssa tekemisissä. Paitsi nyt, kun on etätöissä, jaksaa taas ihmisiäkin vähän paremmin. En ole edes mitenkään erityisen introvertti, mutta jatkuva pälätys ja kälätys saa aikaiseksi oman rauhan tarpeen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt varmaan moni vetää herneen nenään, mutta aika usein ihmisen halu olla yksin eli vetäytyä syrjään johtuu siitä, ettei ihminen itse pidä itsestään tarpeeksi. Yksin ollessa kukaan ei näe heikkouksiamme eikä pysty kritisoimaan meitä.

Mä väitän, että asia on päinvastoin. Sellainen joka on sinut itsensä kanssa, viihtyy yksinään(kin).

Joka ei kestä itseään, omia ajatuksiaan, tai ei pärjää yksin, haluaa/tarvitsee koko ajan muita ympärilleen.

Sellainen, joka on aidosti sinut itsensä kanssa pystyy myöntämään myös heikkoutensa. Yksinolemisen ihanuutta hehkuttavat eivät koskaan myönnä, että heidän omassa itsetunnossaan voisi olla parantamisen varaa.

Tässä lähtökohta on että yksin viihtymistä ei hyväksytä. Yksin viihtymisen syyksi nähdään aina vika henkilössä joka viihtyy yksin, heikkous.  Kuitenkaan ei tunneta henkilöä, hänen historiaansa eikä mitään kulloinkin asiaan liittyvää. On äärimmäistä yksinkertaistamista väittää yksin viihtymisen johtuvan puuttuvasta itsetunnosta.

Väitän että liiallinen itsetunto jos mikä karkottaa ihmisiä. Nämä itsetuntoiset  kun neuvovat ja ovat aina oikeassa. Usein itsetunto on luonnekysymys, synnynnäisyys. Se ei kerro mitään kyvyistä tai älystä.

Minä. En tapaa ihmisiä töiden ulkopuolella, pidän ihmisiä rasittavina ja raskaina.

Olen ollut 12 vuotta sinkkuna. Välillä harmittaa että olen yksin mutta nyt taas kun tutustuin ihan kivaan mieheen ja vaihdettiin viestejä, tulin kolmannen viestin jälkeen olo että en halua ketään. Koen jo mailien laittelun aikaa viepänä ja rasittavana. 

Miehen pitäminen on niin vaikeaa. Täytyy huomioida ja antaa aikaa. Joka päivä pitää osoittaa huomiota miehelle ja se on niin raskasta. Ei auta vaikka itse on ihan puhki ja väsynyt työpäivästä, mies ei ymmärrä sitä vaan haluaa huomiota. Sitten jos miestä tapaa, ei auta vaikka on pitkä viikko ollut takana ja tekisi mieli vapailla vain kääriytyä pyjamaan ja nuokkua villasukat jalassa sohvalla. Ei, miestä pitää tavata, säärikarvat ajella, laitella hiuksia ja pistää epämukavat alusvaatteet päälle jotta mies olisi tyytyväinen.

Mies haluaa ajanvietettä niin mennään kahvilaan istumaan vaikka kotona on mainio kahvinkeitin joka keittää kahvia niin paljon kuin haluaa. Mies haluaa käydä kävelyllä ja sinne kävelylle on mentävä vaikka jalat huutaa hoosiannaa kun töissä on seissyt jalkojen päällä monta tuntia. Mies haluaa leffaan ja sinne pitää mennä vaikka leffateatterissa ihmiset mässää karkeilla, rapisuttaa pusseja, maiskuttaa eväitään, puhuu elokuvan päälle ja potkii penkkejä. Mies haluaa seksiä, joten ylle pitää saada epämukavat mutta seksikkäät alusvaatteet, mahaa täytyy pidättää ettei se hölsky, takapuolessa on juuri silloin näppyjä ja mahdollisesti hieman pierettääkin, joten seksinautinto menee siihen ettei vahingossa pöräytä ilmoja esille.

Miehellä on paljon mielipiteitä joten ne pitää erityisesti huomioida ettei loukkaa häntä. Vaikka töissä on jo useiden kymmenien ihmisten kanssa taiteillut jotta saa kiukkuisemmatkin pidettyä hyvällä tuulella, kotona odottaa sama ruljanssi. Mies haluaa että kaikki omat ajatukset ovat nokkelia, keveitä ja hyväntuulisia, joten hänelle pitää tarjoilla kukkasin koristeltuja mielipiteitä vaikka oikeasti tekisi mieli toivottaa koko maailma hornantuuttiin ja erakoitua vaikka sängyn alle, kunhan hetkeksi pääsee eroon toisten ajatuksista.

Mies haluaa ruokaa ja tietysti olettaa että nainen on valmis 10 tunnin juoksemisen jälkeen seistä vielä pari tuntia keittiössä ja valmistaa maukasta ruokaa, tietysti tiskaten tiskit aterian jälkeen. Siinä tiskipaljun ääressä voi vain haaveilla noutoruuasta jonka olisi vaivatta voinut syödä. Saarioisten roiskeläppäkin tuntuu jo ajatuksenakin hyvältä niitä patoja kiillotellessa.

Mikäli mies tekee ruokaa, hän tekee sen mahdollisimman suurin elkein, valloittaa keittön ja käyttää mahdollisimman monta kapustaa ja kulhoa. Hän suurielkeisesti kertoo jokaisen valmistuksen yksityiskohdan. Jopa makaronien keittäminen saa aikaan koko kahdeksan minuuttisen esitelmän siitä miten makaroni keitetään "al dente". Sitten ihastellaan saavutusta koko syömisen ajan, miten makaronit ovat juuri oikealla tavalla keitetyt.

Miehen valmistaman aterian jälkeen, tiskivuoro lankeaa, yllätys yllätys, naiselle. Mies kun on kokannut eli tehnyt sen raskaimman työn, on naisen tehtävä siivota jäljet. Siinä niitä samoja patoja tiskatessa kuin edellisenä päivänä, muistelee taas sinkkuaikojen mikroaterioita. Tietysti miehen uroteosta mainitaan joka päivä ihastellen siihen asti kun sama teatteri taas tapahtuu.

Joten joo, elämä yksinäisenä on välillä raastavaa. Useimmiten ei, kun järjellä asioita ajattelee.

Itse viihdyn myös yksin. Ihmiset teeskentelee ja näyttelee parempaa kuin onkaan seurassa. Lisäksi osaavat olla vittumaisia ja ilkeitä toisilleen

Vihaan ihmisiä. Ei minulla muuta. Jatkakaa !

Mä. Tosin mulla onkin diagnosoitu asperger ja viihdyn vain omanlaisteni "outolintujen" kanssa parhaiten. Viihdyn joskus jopa paremmin kissojen ja koirien kuin ihmisten kanssa.

T: M28

Olen mies ja koko ikäni viihtynyt parhaiten omissa oloissani. Lapsenakaan en hakeutunut juurikaan kenenkään seuraan vaan halusin olla omissa oloissani. Onneksi äiti oli kotiäiti, joten en joutunut milloinkaan mihinkään lastentarhaan, päiväkerhossa jouduin käymään mutta mielelläni en mennyt sinnekään.

Omissa oloissani viihtyminen lienee ärsyttänyt muita kun sitten jouduin suorastaan vihatuksi varsinkin yläasteelle siirtymisen aikoihin. Se oli viimeinen pisara, sen jälkeen omissa oloissa olemisen haluni vain vahvistui, eikä mulla ole ollut mitään kaverin tapaistakaan ala-asteaikojen jälkeen, viisikymppiä lähestyy...

Sillä tavalla pääsee ihmisistä eroon, kun näyttää, ettei välitä niistä. Ei puhu mitään, katselee kännykkää jne. Parisuhdekin loppuu, kun jättää toisen huomiotta. Saa olla yksin ja elää itselleen. Itse haluan olla oikein tympeän näköinen, ettei kukaan tule edes lähelle, saatikka juttelemaan. Haluan kuitenkin pitää itseni siistinä ja kotini, mutta haluan vaan olla yksin. En halua muita pilaamaan itseäni ja kotiani sekä elämääni. Mikään ei ole niin ihanaa kuin puhdas luonto, kaunis koti, oma rauha ja hyväntuoksuinen vuode, kun siellä ei harrasteta seksiä. Mies saisi olla, jos suhde on ehdottomasti seksitön. 

Vierailija kirjoitti:

Minä. En tapaa ihmisiä töiden ulkopuolella, pidän ihmisiä rasittavina ja raskaina.

Olen ollut 12 vuotta sinkkuna. Välillä harmittaa että olen yksin mutta nyt taas kun tutustuin ihan kivaan mieheen ja vaihdettiin viestejä, tulin kolmannen viestin jälkeen olo että en halua ketään. Koen jo mailien laittelun aikaa viepänä ja rasittavana. 

Miehen pitäminen on niin vaikeaa. Täytyy huomioida ja antaa aikaa. Joka päivä pitää osoittaa huomiota miehelle ja se on niin raskasta. Ei auta vaikka itse on ihan puhki ja väsynyt työpäivästä, mies ei ymmärrä sitä vaan haluaa huomiota. Sitten jos miestä tapaa, ei auta vaikka on pitkä viikko ollut takana ja tekisi mieli vapailla vain kääriytyä pyjamaan ja nuokkua villasukat jalassa sohvalla. Ei, miestä pitää tavata, säärikarvat ajella, laitella hiuksia ja pistää epämukavat alusvaatteet päälle jotta mies olisi tyytyväinen.

Mies haluaa ajanvietettä niin mennään kahvilaan istumaan

Tämä on niin totta. Kirjoita kirja! 

Vierailija kirjoitti:

Minä, lapsesta asti. Aikuisena olen valinnut parisuhteettoman, lapsettoman ja ystävättömän elämän ja olen onnellinen. Asun myös syrjässä omassa mökissäni suon keskellä.

Olet varmaan myös työtön?

Läheisimpiä ystäviä on mukava nähdä aina välillä. Mutta viihdyn kuitenkin parhaiten yksin. Ajatukset lepää ja saa vapaasti tehdä niitä asioita mitä haluaa. Koen tämän vapaudeksi. 

Pienempänä (5 - 10 v) ahdistuin pahasti jos kylässä oli lapsia. Tykkäsin käydä kylissä missä oli vain aikuisia. Yhdessä mieluisassa  kyläpaikassa oli noin ikäiseni tyttö, meillä oli lukeminen yhteinen harrastus. Olimme tuntikausia hiljaa tytön kämpässä ja luimme kirjoja. Nykyisin olen koulutukseni ja asemani puolesta sikäli vahvoilla että porukka eräällä tapaa pitää etäisyyttä. En osaa sanoa mistä tuo mainitsemani ahdistus johtui, luultavasti olin ja olen edelleenkin outo.

Viihdyn kyllä ihmisten seurassa, mutta tarvitsen myös yksinäisyyttä. Koko viikonloppu ihmispaljoudessa vs. yksin? Valinta on helppo: yksin.