Miksi jotkut ihmiset uskoo juoruja?
Hitto että mua ärsyttää ihmiset jotka ei kyseenalaista mitään, vaan kaikki mitä kuulevat on automaattisesti totuus. Sitten vedetään hirveitä raivokohtauksia asioista jotka ollaan kuultu kylän pahimmalta juorukellolta.
Ihmiset ovat todella julmia toisiaan kohtaan. Keksitään panetellaan jotain ihmistä, vaikka juoruissa olisi mitään tolkkua. Ja sitten kun nämä juorut leviävät ympäri kyliä ja paisuvat kuin pullataikina. Kärpäsestä tulee härkänen. Olisivat ihmiset vähän varovaisempia puheissaan. Moniko ihminen niistä tolkuttomista juoruista on joutunut kärsimään, jopa riistäen henkensä itseltä.
Kommentit (55)
Sitä nolompaa on jäädä kiinni valheiden levittelystä kun totuus tulee ilmi. Kuka enää uskoo juoruajan juttuja sen jälkeen ja jää ikuinen leima paskanpuhujana.
Tuossa on kaksi ongelmaa, jos juoru ei ole totta TAI se onkin totta ja sitten viestintuojaa syytetään aina. Entä onko se tarina muuntunut matkan varrella tai jos kertoja sanoi vahingossa jonkun osan väärin.
Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää ylipäänsä kertoa eteenpäin juttuja joita ei ole varmistanut juorun kohteelta?

Totta!

Mitenpä varmistat kun kaikki kaunistelee asioita omaksi edukseen. Kaikki.

Onko hiljaa oleminen vaikeaa?
Koska ovat yliuteliaita ja pahantahtoisia.

Ja oma mielekäs ja kiinnostava elämä puuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on kaksi ongelmaa, jos juoru ei ole totta TAI se onkin totta ja sitten viestintuojaa syytetään aina. Entä onko se tarina muuntunut matkan varrella tai jos kertoja sanoi vahingossa jonkun osan väärin.
Miksi pitää ylipäänsä kertoa eteenpäin juttuja joita ei ole varmistanut juorun kohteelta?
Mitenpä varmistat kun kaikki kaunistelee asioita omaksi edukseen. Kaikki.
Onko hiljaa oleminen vaikeaa?
Ei ollenkaan.
Sinä kirjoitit juorun varmistamisesta, siihen vastasin.
Juorujen, juoru liikkeelle tai tökerösti ja tökerössä paikassa esitetty tieto: me tiedetään mitä sun elämään kuuluu (esim. sua petetään). Lisäksi mukaan julkinen nöyryytys kun muut paikalla olevat kuulee kun me kerrotaan mitä me tiedetään sulle tapahtuneen ja ihan pakko just nyt kertoo sulle.
Vanha totuus on että mustamaalaaminen kääntyy aina mustamaalaajaa itseään vastaan. Aikansa toimii tyhmiin ja herkkäuskoisiin, mutta kun lopulta ei osaa lopettaa ajoissa ja jutut muuttuu käsittämättömiksi ja yliampuviksi niin ei usko enää viisaammat.
Onko edes olemassa hyviä juoruja?
Kunhan mietin kirjoitti:
Onko edes olemassa hyviä juoruja?
Tuppaavat olemaan pahantahtoisia. Harvoin ainakaan kehuhuhuja on.
Juorukellolta kun kysyy syoraan, että kuka se olikaan, joka ..plaaplaa.. Niin vastaukseksi sa, ettei hän mielellään puhu eteenpäin toisten asioita. Vaikka just puhui muiden kanssa
Varmaan samasta syystä kuin mammat uskoo AV-palstan aloituksia.
Yksinkertaiset ihmiset uskovat kaiken. On hyvä kyseenalaistaa kaiken ensin, mitä kuulee tai lukee. Sinisilmäisyys ja hyväuskoisuus ovat pahasta.
Kun on ikänsä ollut " varautunut" persoona, minua ei saa uskomaan helpolla. Ja elämä on opettanut paljon kokemuksien kautta. T. Mummoikäinen
sanoppa