Millaista on ollut elämäsi paras aika? Milloin?

Jaa-a. Kai se oli silloin, kun asuin Etelä-Euroopassa. Opiskelin ja tein töitä siellä. Ilmasto oli miellyttävä. Jotenkin kummasti oli aina rahaa käydä ulkona tai vähän syömässä jossain. Sitä huolehti vain itsestään. Tuntui siltä, että koko maailma oli avoinna ja kaikki oli mahdollista. Surujakin oli, mutta asenne oli silti se, että kaikkea voi ja pitää tehdä.

Kun olin nuori ja nätti ja lapseton.

Joskus 18-25v. kieppeillä, silloin oli vielä nuori ja vapaa. Nyt neljäkymppisenä lähinnä vanha ja katkeroitunut.

2000-luvun alussa, kun olin 30+, vihdoin valmistunut ja päässyt työelämään ja tienaamaan. Lapsi oli ihanassa iässä. Itse oli vielä nuori, mutta kuitenkin jo selvästi aikuinen. Tuntui, että nyt on elämä alkanut. Noh, olihan se ja niin alkoi alamäkikin.

27 v. Erosin väkivaltaisesta narsistista. Tuosta alkoi elämä.

Juuri nyt elän tässä hetkessä tyytyväisenä ja kiitollisena. Tämä on sitä elämän parasta aikaa.

Parasta aikaa oli lapsiperhe arki, kaipaan aivan suunattomasti sitä aikaa. Muistaka että lapset ovat vain hetken teidän luonna.

Lapsuus oli ehdottomasti parasta aikaa. Oli tekemistä, oli ystäviä, tytötkään eivät katsoneet kieroon ja elämä oli kaikkineen aika huoletonta kun sai vaan olla ja käydä koulua. Nyt elämä on yksinäistä suorittamista ja selvitytymistä seuraavasta päivästä. Antaisin melkein mitä vain, että voisi olla edelleen lapsi ja nauttia elämästä.

Terveisin Naispelko27

Se on juuri nyt. Tai oikeastaan parin kk päästä, kun oikomishoitoprojektini päättyy. :) Opinnot etenee, olen tyytyväinen itseeni ja elämääni.

Uskon että kaikesta huolimatta elän sitä juuri nyt. Sekä minä että puolisoni ollaan työttömiä ja köyhiä, mutta saammepa viettää paljon aikaa 3v-lapsemme kanssa, ja pian syntyy toinen. Uskon ja toivon, että joskus vielä tulee aika kun edes toisella meistä olisi säännölliset tulot ja vaikka oma asunto, mutta siitä huolimatta oon melko varma, että tämä on se aika jota myöhemmin kaiholla muistelen. Ollaan oikeasti tosi onnellisia, vaikka monen silmiin meidän elämä onkin kurjaa.

Vierailija kirjoitti:

2000-luvun alussa, kun olin 30+, vihdoin valmistunut ja päässyt työelämään ja tienaamaan. Lapsi oli ihanassa iässä. Itse oli vielä nuori, mutta kuitenkin jo selvästi aikuinen. Tuntui, että nyt on elämä alkanut. Noh, olihan se ja niin alkoi alamäkikin.

Jep, olin koulutusta vastaavan alani ammatissa niin pitkällä kuin oli koulutustaustallani mahdollista, hyvä työyhteisö, nuori ja terve.

1. lapsen onni, puuhattiin toista lasta, tuli kaksoset, vaihdoin alaa ja aloin yrittäjäksi...

Elämä näytti hymyilevän.

Sitten: 2 lasta ei kehittynyt toivotulla tavalla: kehitysvamma.

Yrityksen toimislalla katteet romahtivat: toimeentulovaikeuksia.

Puolison terveys reistaili:

syrjäytyi työelämästä

osa-aikaiseksi hanttihommien tekijäksi.

Itse kävin läpi keskivaikean masennuksen.

Nyt elämä on tasaantunut, ollaan kuin risat autot, jotka varovaisella ajolla varmaan perille kestävät.

Juuri nyt. Minulla on ihana koti, ok työpaikka ja talous kunnossa.

Lapset ovat lentäneet pesästä. Puoliso tosin otti ja lähti nuoremman perään, mutta olen toipunut erosta henkisesti ja päässyt jaloilleni. Olen terve, hyvässä kuosissa ja kunnossa. En muista, että minulla olisi koskaan aiemmin ollut asiat näin hyvin kuin nyt. Nautin elämästä, olen sinut itseni kanssa ja viihdyn loistavasti sinkkuna,

Olen kyllä erittäin tietoinen, että milloin tahansa kaikki voi muuttua huonompaan.