Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Missä vaiheessa aikuiset lapsenne ovat oikeasti itsenäistyneet?
02.01.2021 |
Tyttäreni on 21v ja asunut kaksi vuotta pois kotoa. Tavallaan huolehtii asioistaan ihan hyvin, käy töissä, aloittaa nyt parin viikon päästä opinnot, hoitaa raha-asiansa ja pärjää siis mukavasti, mutta...
Minua on alkanut nyppimään, että hän useita kertoja päivässä esim soittelee minulle tai isälleen kysyäkseen asioita, jotka selvittää googlella alle minuutissa. Tyyliin "mikä tuo yths-juttu on", "voiko pakkasella pestä ikkunat", "saako junasta nykyään kertalippuja", "miten pääsee hammaslääkäriin". Lisäksi jatkuvasti pitäisi olla lainaamassa autoa, työkaluja, siivousvälineitä, mitä nyt milloinkin.
Joo, itse on kasvatettu blaablaa, mietin vaan onko teillä muilla vastaavia kokemuksia pois muuttaneiden nuorten aikuisten kanssa? Itselläni oli kova tarve oikeasti itsenäistyä nuorena, ja oli oikeastaan kunnia-asia selvittää asiat itse tai vaikkapa kavereiden kanssa pähkäillä. Ja välit omiin vanhempiin ovat koko ajan olleet hyvät ja lämpimät, kyse ei tosiaan ole siitä etteikö apua olisi saanut tarvittaessa.
Minua alkaa suoraan sanottuna kypsyttää tuollainen avuttomuus, välillä olenkin sanonut, että kokeilitko etsiä netistä tietoa. Siitä tytär suuttuu...
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen neuvon kysyminen on hyvä tekosyy vielä soittaa äidille jos ikävä iskee. Suhtaudut käsittämättömän kylmästi!
Onko se käsittämättömän kylmää, jos ei päivittäin jaksaisi olla aikuista ihmistä neuvomassa helposti selvitettävissä asioissa? Ei tässä ole kyse siitä etteikö autettaisi tarpeessa, tottakai autamme, mutta auttaminenkin olisi mukavampaa, jos suhde alkaisi pikku hiljaa muotoutua aikuisten väliseksi tasavertaiseksi suhteeksi. Ap
No mitä olette tehneet sen eteen, että lapsesta tulisi henkisesti tasapainoinen, itseään rakastava ja itsestään turvaa saava aikuinen? Pelkästään vaatimalla lasta olemaan semmoinen ja tämmöinen ei toimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut jäävät tuollaiseen moodiin pitkäksikin aikaa, eivät kaikki luontaisesti itsenäisty ns oikeasti. 21 v on tottakai vielä hyvin nuori, mutta pikku hiljaa kannattaa kuitenkin rohkaista suuttumisen uhallakin selvittämään asioita itse ja käyttää puhelut, kyläilyt ja muu kanssakäyminen enemmän kuulumisten vaihtoon ja aikuismaisempaan keskusteluun.
En lapsia ole itse vielä saanut, mutta siinä 18-vuotiaana olen kotoa lähtenyt ja pärjännyt vallan hyvin ilman suurempia neuvomisia tms.
Alussa aika paljon rahallista apua tarvitsin tosin, mutta sekin muuttui kun jätin silloisen miesystäväni ja menin nykyisen kanssa yhteen, paljon tasapainoisempaa elämää nyt.
Nykyinen muutti suoraan vanhemmiltaan kanssani yhteen ja hän varmasti olisi tarvinnut vielä neuvoja paljonkin, jos olisi yksikseen muuttanut. Ollaan yhdessä ns opeteltu kaikenlaista ja huomaa hänen äitinsä asenteesta ettei tämä vieläkään oikein luota hänen pärjäävän ja osaavan (ei ole vanhemmillaan joutunut hirveästi tekemään mitään itse).
Vierailija kirjoitti:
Mitä olen itsenäistyviä nuoria katsellut ympärillä, niin ero on melkoinen omaan ikäluokkaan. Vanhempiin tukeudutaan paljon vahvemmin kuin ennen. Tavallaanhan se kertoo siitä, että lapsi on tottunut saamaan apua ja luottamaan, mikä on hyväkin asia. Toisaalta ehkä se siipien kasvattaminen on vähän sitten jäänyt.
Samaa mieltä. Itse muutin 15 vuotiaana kotoa, kun lähdin lukioon. Siihen loppui huolehtiminen.
Ehkä sen vuoksi omia lapsia olen tukenut liikaakin, joten ovat tukeutuneet meihin pitkään.
N. 20-22 vuotiaina pikku hiljaa loppui soitot. Mutta silti mielellään autan.
Olisi ollut ihanaa, jos joku nuorena olisi neuvonut veroilmoituksissa, vuokrasopimuksissa. Nyt jouluna ajattelin, kuinka ihanaa olisi ollut, jos vanhemmat olisi edes joskus käyneet kylässä ja hitusen edes auttaneet rahatonta 18 vuotiasta lukiolaista laittamaan joulua omaan kotiinsa. Mutta ei, omillani olin.
Kyllä ne itsenäistyy kuitenkin, vaikka vähän ylihuolehtii, kuten minää olen tehnyt
Oma tyttäreni on ihan samanlainen. Hän on 22. Useimmiten minusta on ihan mukavaa neuvoa ja tuntuu ihan kivalta, että hän luottaa ja haluaa olla tekemisissä.
Itsekin kuitenkin myös kaipaan sitä, että hän tekisi asioita kyselemättä meiltä. Tulee vähän sellainen ikuinen lapsi fiilis ja kontrasti omaan itsenäistymiseen on melkoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No siis itseaiheutettu ongelmahan tuo on. Et kestä sitä, että lapsesi suuttuu, kun käsket häntä etsimään tietoa netistä. Koska kerran olet tuollainen lammas, niin miksi hän ei kyselisi koko ajan sinulta? Etkö nyt uskalla isolle lapselle sanoa s **tana, että etsi itse netistä tietoa, ei äitisi jaksa sinulle mikään tietotoimisto olla??! Voisit yllättyä, että lapsesi osaa kyllä etsiä vastaukset netistä.
Ja voithan sitten sanoa, ettäjos tarvitsee henkistätukea, sitä haluat antaa, mutta et ole kävelevä tietotoimisto ja nyt pitäisi itse jo pikkuhiljaa selviytyä.
Jos et osaa asettaa rajoja, lapsesi ei ymmärrä, että sellaisia on.
Vierailija kirjoitti:
Meillä tuo loppui, kun löysi poikaystävän kahdella vanhimmilla. Nuorin asuu vielä kotona.
Se on aika luonnollista, että nuori aikuinen on epävarma vähän kaikesta ja kaipaa rohkaisua. Mutta kyllä, oli se rasittavaakin.
Kaipaa rohkaisua ei ole = kyselee mikäon yths ja äidin pitää sitten ”rohkaisuksi” vastailla. Rohkaisua on sanoa, että etsipä kuule tieto ihan itse, jättää siis lapsi tarkoituksella ”pulaan” (ou nou, onpa tosi paha paikka, not) ja antaa hänen käyttää vähän vaivaa ollakseen itsenäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toinen muutti 16 v pois kotoa ja alusta alkaen halusi pärjätä vahvasti omillaan, vaikka apua on aina tarjottu. Toinen muutti lukion jälkeen, siitä nyt reilut 2 vuotta ja edelleen joka päivä soittaa useita kertoja, käy monta kertaa viikossa ja tarvitsee paljon apua.
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen neuvon kysyminen on hyvä tekosyy vielä soittaa äidille jos ikävä iskee. Suhtaudut käsittämättömän kylmästi!
Eihän siinä ole mitään taustatunnetta ikävästä! Ennemmin äidillä voi olla ongelmaa, jos lapsi pärjääkin itsenäisesti ja osaa asiat, niin äiti huomaa, ettei häntä kaivata ollenkaan. Jos lapsella todella on IKÄVÄ äitiä, tuskin tarvitsee TEKOSYITÄ ottaakseen yhteyttä? Vai minkälainen äiti on NIIN KYLMÄ, että lapsi ei koe voivansa olla yhteydessä ikävän takia kuin tekosyyllä? Harvalla kaksikymppisellä on katsos äitejään ikävä. Sen sijaan tosiaan voivat olla noinkin epäitsenäisä, koska äiti ei ole koskaan sietänyt ajatusta omasta tarpeettomuudestaan lapselle. (Se vaihe, kun lapsi ei äitiä tosiaan ikävöi millään tavalla’.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä vastaa heti. Soita tai laita viestiä muutaman tunnin päästä että en ehtinyt vastaamaan, oliko vielä asiaa? Ehkä ongelma on ratkennut. Nykyään kaikki on muutamassa sekunnissa puhelimen päässä niin kynnys soittaa on tosi pieni. Itsekin olen monesti ottanut jo äidin numeron esiin puhelimessa ja viime hetkellä päättänytkin olla soittamatta - voin katsoa sen ruokaohjeen netistäkin.
Mitä jos sanoisi asian lapselle ihan suoraan, eikä olisi tuollainen arvailujen varaan kaiken jättävä ass hole?
Miksi lapsen pitää arvailla, että missä vastaus viipyy, eihän se siitä kerro yhtään mitään, että ÄITIÄ EI HUVITTAISI VASTAILLA! Vaan se kerrotaan sanomalla asia suoraan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun molemmat aikuiset lapset asuu omillaan. Mua ei häiritse heidän yhteydenottonsa. Toisaalta eivät oikein apua kaipaa kun molemmat hyvin itsenäisiä. Poikani pääsi just armeijastakin. Ollaan erottu lasten isän kanssa joka auttelee lapsia enemmän kuin minä. Haki mm. pesukoneet molemmille.
Kyllä minäkin tavallaan konkreettisissa asioissa mielelläni autan, vien ostoksille, voidaan yhdessä harjoitella huonekalujen kasaamista ja vastaavaa. Tuo kysely on se mikä eniten nyppii, en minäkään tiedä mikä on yths-uudistus, noin esimerkiksi, mutta eipä se Googlettamiseen mennyt kuin minuutti. Ap
Harjoitella huonekalujen kasaamista! En mä vaan ollut koskaan vanhempani kanssa sellaista harjoitellut, eihän Ikea edes ollut Suomessa kun asuin kotona! Miten olemmekaan selvinneet! 😅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä kyse ei olekaan siitä että tytär ei osaisi googlettaa asioita, vaan hän kaipaa vanhempiensa tukea ja turvaa henkisesti. Kaverit ei ole sama asia kuin vanhemmat. On joskus niinkin, että jos lapsena ei ole nimenomaan henkistä tukea (esim lapsi ei ole saanut näyttää kuin positiivisia tunteita, on jätetty selviämään ikävien elämäntapahtumien tms kanssa yksin jne) ollut riittävästi niin sitä tarvitsee vielä pitkään aikuisena nimenomaan vanhemmilta tai vanhempien kaltaisilta hahmoilta.
Niin, tai sitten ap ei vain osaa kannustaa lasta, että sinä selviät tuosta itsekin. Onkos se nytkumma, että lapsi jatkaa kaiken kyselyään vielä kotoaan muutettuaankin, jos ap ei koskaan oleta, että lapsen tulee tehdä asia itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen neuvon kysyminen on hyvä tekosyy vielä soittaa äidille jos ikävä iskee. Suhtaudut käsittämättömän kylmästi!
Onko se käsittämättömän kylmää, jos ei päivittäin jaksaisi olla aikuista ihmistä neuvomassa helposti selvitettävissä asioissa? Ei tässä ole kyse siitä etteikö autettaisi tarpeessa, tottakai autamme, mutta auttaminenkin olisi mukavampaa, jos suhde alkaisi pikku hiljaa muotoutua aikuisten väliseksi tasavertaiseksi suhteeksi. Ap
No mitä olette tehneet sen eteen, että lapsesta tulisi henkisesti tasapainoinen, itseään rakastava ja itsestään turvaa saava aikuinen? Pelkästään vaatimalla lasta olemaan semmoinen ja tämmöinen ei toimi.
Ei mulle mitään tuollaista opetettu. Vaadittiin, että asioista, joista selviää itse, ne on itse tehtävä ja hoidettava, äiti ei ole mikään lapsen piika, eikä kyllä mitenkään tukenutkaan koskaan. Äitini ainoastaan itsenäisti minut sillä, että vaati, että minun pitää itse tehdä asiat. Mitä vaikeaa siinä on? Siis mitä ette muka osanneet täysi-ikäisinä tehdä? Jos asenne on oikea, niin tietenkin nuori osaa mitä vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parikymppisenä kaikki muuttaneet pois. Ovat itsenäisiä. Tulevat mielellään kylään. Auttavat meitä tietokoneasioissa.
Pienestä pitäen saivat tehdä kotitöitä osaamisensa mukaan. Ovat kyllä ihanat lapset ja fiksutkin vielä.
Anteeksi kehut, mutta totuus on tämä.
Onko neuvon kysyminen jotenkin vanhempiin "ripustautumista"? Siis ymmärrän, jos tehdään tikusta asiaa, mutta saatan minäkin vielä keski-ikäisenä kysyä äidiltä vaimon puolesta millainen saumuri kannattaisi hankkia. Itse voisin kysyä appiukolta esim. miten viilupintaa kannattaa käsitellä.
Antaisin neuvoksi, että ole kärsivällinen! Minulla ei ole lapsia, mutta muutin itse omilleni toiseen kaupunkiin 19-vuotiaana ja ikävä vanhempiin oli kova. En tietenkään kehdannut sitä suoraan myöntää, mutta kyllä silloin aluksi pari ekaa vuotta tuntui aika rajulta, ettei vanhemmat olleetkaan enää fyysisesti lähellä. Tyttäresi varmasti selväisi noista pulmista yksinkin, mutta hänellä on vielä jonkinlainen henkinen tarve ripustautua vanhempiinsa ja varmistaa kokoajan, että he yhä ovat tukena 24/7. Tuo varmasti vähenee itsestään, kun jaksat vain odottaa. 20-vuotias on vielä tosi nuori.
Omasta mielestäni Ap on aika ahdasmielinen ja onneksi et ole oma äitini. Meillä on läheiset välit perheeni kanssa eikä ole epänormaalia tai ripustautumista kysellä apua tai vinkkejä puolin tai toisin. Toki kuten joku jo mainitsikin, saattaa se olla välillä ihan pelkkää sosiaalista kanssakäymistä. Ihme suhtautuminen asiaan, oletkohan jotenkin masentunut tai muuten vaan ahdistunut?
Minulle tuli mieleen pari asiaa, miten tilannetta voisi lähestyä.
1. Juttele ensin kuulumisia, vaihda ajatuksia, kerro omasta päivästä jne. Voi olla, että jälkikasvu vaan haluaa pitää usein yhteyttä kun ei ole vielä kokonaan itsenäistynyt. Tyttäresi suuttumus ei silti ole sinun vastuullasi. Sanoja voi kuitenkin muotoilla siten, että välttää pahimmat ärsyyntymiset.
2. Siirry sitten vasta asiaan. Älä kuitenkaan aina kerro vastausta, vaan auta häntä löytämään se itse.
Itse annan ohjeet vaikkapa että: en muista tarkkaan, mutta kirjoita googleen "pyykinpesukoneen puhdistaminen" ja kerron että ohjeissa kerrotaan sitruunahaposta niin sitä saa apteekista kysymällä.
Tai jos kyselee uutisista tms. niin lähettää linkin siitä viestillä. Lainaamisasioita voi helpottaa vaikka niin, että antaa lahjaksi siivousvälineitä tai yleisimpiä työkaluja tai sitten kertoo mistä niitä voi vuokrata.
3 vanhinta osittain jo 15v. Tuolloin menivät koulun ohella töihin eivätkä enää huolineet rahaa kotoa. Ruuan ja kodin tietty mutta käyttörahat hankkivat itse. Reissasivat 16v lähtien itsenäisesti. Tytöt muuttivat 19v ja poika 20v kotoa. Ei ole tarvinnut hirveösti neuvoa, hyvin on hoitaneet asiansa. On joulutus, työ, perhe ja oma koti
Kuopus on 18v ja hänellä on vaikeampaa. Ei ole saanut ilta- eikä kesätöitä joten taloudellisesti meistä riippuvainen. Saa nähdä miten käy syksyllä kun haluaisi muuttaa kotoa.
Alue: Aihe vapaa
Olen itsekin kipuillut tuon asian kanssa, omat nuoret tuntuivat monta vuotta kovin epäkypsiltä kotoa muutettuaan. Nyt nuorinkin on jo 25 v ja kaikki suorittaneet opintonsa loppuun ja töissä, kahdella vanhemmilla jo omiakin lapsia. Nykyään jo vähän kaipaakin sitä, että saisi äidillisesti neuvoa. Eli kyllä se jossain kohtaa sitten vaan itsestään väheni, vanhempiin ripustautuminen.