Lue keskustelun säännöt.
Olen niin väsynyt, en jaksa enää töitä, en lapsia, avioliittoa...
08.06.2014 |
Sisimmässäni tiedän kyllä että kaikki on hyvin, mutta voimat ovat loppu.
Minä vain huudan esikoielle kun hän temppuilee eikä tottele yhtään vaikkatieän etä nukkumaanmenouhmat sun mut johtuvat iitä että tahtoo vain pitkittää ajan hereillä kanssani, eikä välitä olenko iloinen vai en. Kunhan saa huomiota.
Minä huudan. Tuntuu että tekisi mielä lyödä, pelkään että jnain päivänä menetän hermt lopullisesti.
Haluan vain pois. Haluan erota. Haluan että lapset ovat isän vastuulla mun työpäivinä ja voivat olla minun luona vapaapäivinä. Sinnoin voisin aina käydä hidän kanssa jossain etten olisi yksin. Tai jaksaisin paremmin jos en näkis heitä joka päivä. EHkä.
Vihaan töitäni, akastan miestäni mutta vihaan nykyistä tilaa avioliitossamme, rakastan lapsia mutta vihaan tunnetta etten jaksa heitä.
Kivittäkää, kertokaa miten olen paska mutsi ja olisi pitänyt jättää lapset tekemättä. Taivastelkaa miten toiset jäävät lapsettomiksi vaikka olisivatmaailman parhaimmat vanhemmat ja miten roskaväki vain lisääntyy vaikkei jaksa huolehtia muksuistaan.
Ette voi sanoa mitään mistä tulisi paskempi fiilis kuin nyt on.
Välillätekisi vain mieli ajaa täysillä tolppaa päiv, moottoritiellä niin lujaa kun pääsee ja kaiteeseen. Sehän voisi olla vaikka onnettomuus.
Kommentit (30)
Jättääkö miehesi sinut vetovastuuseen kaikessa lapsiin liittyvässä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otappa yhteyttä omaan terveyskeskukseen heti
Huomenna. Tuo kuulostaa masennukselta. Ja tämän sanon omasta kokemuksesta! Olet uupunut, tarvitset apua. Vaikka viikko sairaslomaa ja pariksi päiväksi otat itselles vaikka hotellin ja LEPÄÄT! Tähän lisäksi mahdollinen lääkitys uupumukseen/masennukseen ja pari juttu kertaa psykiatrin luona mikäli lääkäri näin päättää. Kerro rohkeasti lääkärille kaikki mitä tännekin. Tsemppiä!
Olisi tosiaan kannattanut jättää lapset tekemättä. Olisit ollut onnellisempi ilman lapsia. Mutta tämänhän sinä tiesitkin. Nyt vain tunnustat tosiasiat ja siirryt eteenpäin. Pieni askel kerrallaan.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 11:49"]
Otappa yhteyttä omaan terveyskeskukseen heti
Huomenna. Tuo kuulostaa masennukselta. Ja tämän sanon omasta kokemuksesta! Olet uupunut, tarvitset apua. Vaikka viikko sairaslomaa ja pariksi päiväksi otat itselles vaikka hotellin ja LEPÄÄT! Tähän lisäksi mahdollinen lääkitys uupumukseen/masennukseen ja pari juttu kertaa psykiatrin luona mikäli lääkäri näin päättää. Kerro rohkeasti lääkärille kaikki mitä tännekin. Tsemppiä!
[/quote]
Juuri näin.
Tsemppiä.
Mikähän siinä on, että miesten on niin vaikea tajuta oman vaimon tilannetta. Itsellä on vähän samanlaisia kokemuksia. Vaikka niistä välillä puhutaan, niin herra aina tuppaa unohtamaan. Mutta tosiaan, ap, kuulostat uupuneelta ja tarvitset apua.
Moni nainen, tai ainakin minä, kuvittelin perhettä perustaessani, että miehen kanssa yhteinen on vastuu myös lapsista, mutta jostain syystä se jää monessa perheessä äidin harteille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä oli vähän samanlainen tilanne. Teki mieli käyttää väkivaltaa mutten sitä koskaan tehnyt. Pidin vaan kaiken paskan olon sisälläni, luulin että minussa se vika on, olen huono kasvattaja ja äiti yms. Hain jatkuvasti saikkua "mahakivun" vuoksi enkä mennyt töihin kun väitin meneväni. En enää nukkunut öisin, enkä vaan enää yksinkertaisesti jaksanut enää elää.Mulle määrättiin kaikenlaisia lääkkeitä kun hain saikkua välillä päänsäryn ja ties minkä takia.Yksi päivä illalla kun oli lapset nukkumassa, otin kaikki kurkustani alas.heräsin sairaalasta, saivat elvytettyä.
Lapseni ovat jo kasvaneet, työskentelen tällä hetkellä kriisiryhmässä...
Kannattaisi mennä vaikka päivystävälle sairaanhoitajalle terveyskeskukseen (jos varaat lääkäriajan niin voi mennä pitkälle ja menetkö paikan päälle?), riippuen kaupungista, on paikkoja mistä apua voi hakea ja ohjataan oikeaan paikkaan. mene ajoissa. masennuslääkkeitä söin n.8 vuotta. Kumpa kaikki äidit kirjoittaisivat tänne, joilla on masennusta..Kommentteja riittäisi kirjan tekemiseen. Tsemppiä. ja varaa aika nyt sunnuntaina jo?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
8 jatkaa. olen tehnyt tämän testin valehtelematta kymmeniä kertoja, lääkärit käyttävät paljon. tee se omassa rauhassa nyt ja myöhemmin (mielentilat heittelevät pitkin päivää niin tulos vaihtelee)
Mitä, jos juttelisit miehesi kanssa siitä, että olet ihan nääntynyt ja loppu ja elämänhalut alkaa olla finaalissa ja tarviisit nyt tukea häneltä, jos hänellä on enemmän voimia? Tai isovanhempien tai sisarustenne apua tai sairaslomaa?
Onko teillä monta lasta? Pieniä? Vaippaikäisiäkin?
Itselläni oli samanlaisia tuntemuksia kolmen lapsen kanssa, mutta mun mies teki kyllä tosi paljon apuna, kun synnytyksen jälkeen olin ihan naatti pitkän aikaa (lie ollut se synnytyksen jälkeinen masennus?) ja paljon vaan makasin. Huusin väsymystäni ja tuskastumistani lapsille ja olin kieltämättä aika hirveä äiti!
Selvisin siitä kaikesta kuitenkin niin, että lopulta hoidin omien lisäksi muutamaa muutakin lasta perhepäivähoitajana, että voin olla yhteisestä päätöksestä kotona, kunnes lapset lähti kouluun, ja sain samalla vähän leipärahaa ja lapset sai kavereita! Jaksoin touhuta, leikkiä, askarrella ja hoitaa koko kodin niiden lasten hoitamisen ohella, ja olla huutamatta, hermoilematta. Nautin silloin lasten kanssa olemisesta, ja kun itse jaksoin, lapsetkin oli tosi kilttejä!!!
Se on kuin kehä: jos itse pysyt rauhallisena ja jaksat olla lasten kanssa, hekin ovat ok, mutta jos alat huutaa ja hermoilla, se näkyy heti lapsissakin ja heistä tulee riiviöitä, joiden kanssa menee viimeisetkin hermonriekaleet.
En jaksanut - enkä edes tajunnut! - huolehtia silloin miehenikään tarpeista, mutta hänellä oli kyllä pitkä pinna ja jaksoi olla vähemmällä, kunnes olin selvinnyt pahimman yli ja sitten huomautteli, josta tajusin, että sekin puoli pitää hoitaa! Koskaan ei vaatinut eikä pakottanut, mutta monia vuosia myöhemmin totesi, että voi kun kaikilla miehillä ois tämmöinen vaimo! Oli kyllä niin ihana kiitos kaiken hänen sietämänsä jälkeen, että vieläkin kyyneleet puskee silmiin.
Ap, sinä selviät myös. Hetki hetkeltä, päivä päivältä, vuosi vuodelta, koko ajan eteenpäin.
Pyri rauhoittamaan mielesi. Se on ihan tärkein!
Älä takerru pikku seikkoihin, esim kodin sotkuihin, käytettyjen vaatteiden lojumiseen lattialla, yms. Tee vaan, mitä näet tehtäväksi ja mitä jaksat, koska koko ajan sitä samaa on tehtävänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla voi olla joku hiivasyndrooma tai kilpirauhasen vajaatoiminta. Ota selvää, niin ehkä olo paranee. Masennusta ei kannata heti miettiä, koska se on liian helppo ratkaisu, vaan väsymyksen syy selvitettävä.
Itellä oli just samat fiilikset viime syksynä, kävelin päivystykseen ja sairaslomaa sain uupumuksen takia. Sen jälkeen yhteyttä mielenterveystoimistoon mihin täällä onneksi pääsee nopeasti. Kulkenut koko talven siellä puhumassa. Psykiatri totesi keskivaikean masennuksen. Edelleen sairaslomalla ja asiat jo paremmin, apua saa kun pyytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 12:40"]
Sulla voi olla joku hiivasyndrooma tai kilpirauhasen vajaatoiminta. Ota selvää, niin ehkä olo paranee. Masennusta ei kannata heti miettiä, koska se on liian helppo ratkaisu, vaan väsymyksen syy selvitettävä.
[/quote] Väsymyksen syy on aika selvä, kaksi huonosti nukkuvaa lasta josta vanhin pari kk sitten täyttänyt kolme. Tänä aikana olen nukkunut ehkä 15 kokonaista yötä.
Vauva-aikana yöt olut imetyksen takia kokonaan minun vastuullani, myöhemmin suurimmaksi osaksi kska mies on herätettynä kuin perseeseen ammttu krhu.
Mieskin on väsynyt, riitelemme paljon, mm. sitä että vaikka sanon että minulla ei mene hyvin, niin hän ei ymmärrä. Tai muista pari päivää, utta unohtaa heti kun jaksn esittää että jaksan.
Ei ola varaa ottaa apua vastaan, en voi jäädä pitkälle sairaslomalle koska Tes:in mukaan vain 28 palkallista sairaspäivää vuodessa. Mies jäi työttömäksi, on siis kotona lasten kanssa joten ottaa kyllä heitsä vastuuta.
Jos en pysty tekemään töitä, tulomme ovat asumistuki, kuukauden päästä KELAN sairaspäiväraha ja miehen työttömyysraha. Lääkitystä ei voi kuitenkaan aloittaa ilman sairaslomaa että näkee miten ne vaikuttavat, ja aina ei edes eka kokeilu ole oikea lääke. Olen minä noussut kuopasta ennein, nyt täytyy vain jaksaa. Ei tämä olo kestäikuisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 11:50"]
Olisi tosiaan kannattanut jättää lapset tekemättä. Olisit ollut onnellisempi ilman lapsia. Mutta tämänhän sinä tiesitkin. Nyt vain tunnustat tosiasiat ja siirryt eteenpäin. Pieni askel kerrallaan.
[/quote]
Miksi tätä on alapeukutettu? Tuohan on ihan totta. Aloittaja olisi tyytyväisempi elämäänsä, jos hän ei olisi hankkinut lapsia. (Jos ei, hän on ollut niin sekaisin, että lasten hankkiminen olisi ollut väärin joka tapauksessa.)
Olet masentunut tai masentumassa. Hanki heti mielialalääkitys (eikä sitten mitään SSRI-hullupillereitä) vaan joku Voxran kaltainen, pikaisen potkua antava lääke. Sitten hakemaan keskusteluapua.
Katsoin juuri Yle fem kanavalta leffan nimeltä Limbo. Aika hyvä pätkä, tässä tilanteessa. Pitäis ihan oikeesti vaan repiä sitä voimaa jostain eikä luovuttaa. Arvostaa tätä kaikkea, kuitenkin, yli kaiken. Loppujen lopuksi, ollaan niitä "ykkösluokan naisia", me uupuneet äidit.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 13:53"][quote author="Vierailija" time="08.06.2014 klo 11:50"]
Olisi tosiaan kannattanut jättää lapset tekemättä. Olisit ollut onnellisempi ilman lapsia. Mutta tämänhän sinä tiesitkin. Nyt vain tunnustat tosiasiat ja siirryt eteenpäin. Pieni askel kerrallaan.
[/quote]
Miksi tätä on alapeukutettu? Tuohan on ihan totta. Aloittaja olisi tyytyväisempi elämäänsä, jos hän ei olisi hankkinut lapsia. (Jos ei, hän on ollut niin sekaisin, että lasten hankkiminen olisi ollut väärin joka tapauksessa.)
[/quote]
Varmaan, koska näistä kommenteista ei ole apua.
Hae apua. Joku jutteluapu, mielialalääkitys mikä vain. Puhu miehelle, käytä hyväksi tukiverkkoja, mitä vain. Sanon että ei ne lapset rikki mene vaikka vanhemmilla olisi jonkun aikaa huono olla mutta eivät he ole sitäkään ansainneet että koko ajan huudetaan ja mielessä jo haudotaan astetta vakavampia asioita. Olet aikuisena ja vanhempana velvollinen hakemaan apua. Se on vastuunkantamista siinä missä moni muukin asia vanhemmuudessa. Kyllä tuo nimittäin masennukselta kuulostaa.
En sano paskaksi mutsiksi mutta ei se hyväkään ole jos lapsille pitää koko ajan huutaa. Mieti omalle kohdalle, ei se kivalta tunnu. Eikä ainakaan auta asiaa. Lapsethan katsovat mallia sinulta, joten en ihmettele jos kohtaat temppuilua esikoisesi suunnalta.
Minulla oli huutava äiti ja olen ihmisenä arka ja säikky. Uskon että se on osaltaan siitä johtuvaa. Kovat äänet pelästyttää ja menen täysin lukkoon riitatilanteissa. Lasten myötä hain apua terapiasta joka todella auttoi.
Toivottavasti saat apua.
Mene laturiin. Helpottaa.