Lue keskustelun säännöt.
Pitäisikö siitä olla katkera, jos on lapsena joutunut kuritetuksi?
01.01.2021 |
Olen noin kolmekymppinen nainen ja vaikka meillä ei kotona ollut muuten minkäänlaista väkivaltaisuutta tai muuta kummallista, niin suunnilleen ala-asteajan oli ns. tavallisten kasvatuskeinojen lisäksi käytössä vyöllä kurittaminen. En osannut silloin olla katkera, koska sen ajatteli olevan normaalia, mutta kun on muiden kanssa myöhemmin jutellut, niin ei muita tämän ikäisiä ole lapsena juurikaan kuritettu.
Kommentit (50)
Ajattele, mitä opit siitä.
Tekikö sinut paremmaksi tai huonommaksi ihmiseksi.
Ainakin tiedät, miltä se tuntui ja tiedät haluatko jatkaa perinnettä mahdollisten omien lastesi kanssa.
Minua piiskattiin pienenä. Idea oli, että se loppui kun pyysin anteeksi.
Anteeksi-sana oli hirveän vaikea sanoa, pystyin ottamaan käyttöön vasta aikuisena.
Vaikka olin pieni, muistan, että sopersin sen anteeksi, mutta anteeksipyyntöön sisällytettyä ja edellytettyä nöyryyttä en tuntenut, en katunut tekoani. Niin kuin alle kouluikäinen olisi tahallaan "tehnyt pahaa". Sen lapsuudesta muistan, ettei sitä tehdessään vielä tiennyt, että jokin oli "pahaa".
Kokemus antoi sen tiedon, ettei lasta lyödä, koska ei hän siitä opi mitään hyödyllistä, voi vain tulla este lisää, kuten minulle anteeksi-sanan vaikeus, onneksi ei pahempaa. Jos ja kun suututtaa, lasketaan kymmeneen tai vaikka sataan ja sitten keskustellaan asiat selviksi - näin lapsi oppii ratkomaan ongelmat rakentavasti jo varhain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse katkeroitua. Ole hyvilläsi kun on kasvatettu, oman kykynsä mukaan ovat toimineet, varmaan lapsuudessaan tottuneet että näin toimitaan.
Ei kaikkea tarvitse tehdä kuten ennen on tehty. Se on ihan vanhemman oma valinta lyödä lasta. Toivottvasti karma hoitelee tällaiset vanhemmat.
Tiedätkö, toivon että olet hyvin nuori. Nimittäin pelkään pahoin, että olet itse oman asiasi huonoin mainos.
En pidä fyysisestä kurittamisesta mutta en myöskään pidä maailmasta, jossa kaikenlainen kekkaloiminen ja rajattomuus kukoistaa. Jokin välimuoto voisi olla tarpeen jos puhe ei mene perille.
Oletko ikinä miettinyt, mitä se tarkoittaa jos karma hoitelee jonkun ihmisen ikävät vanhemmat - kuten se epäilemättä tekee. Minäpä kerron. Omat vanhempani ovat sössineet asiansa ja elämänsä, joten kyllä karma hoiteli heidät. Mutta eiväthän he siitä maksa, toinen juo päätään edelleen kutakuinkin onnellisena valinnoistaan, koska itsekeskeisenä ihmisenä hän ei ymmärrä mitä menetti. Toinen hykertelee telkkarin edessä mt- ja dementiavaivaisena. Mutta minä olen se, jonka on siivottava heidät ja heidän jälkensä. Joten karma kosti minulle heidän pahat tekonsa, ja oma elämäni on kutakuinkin kurjaa. Kuten sinun mustavalkoisuutesi johtaa omien lastesi vaikeuksiin.
Älä ikinä toivo paskaa kohtaloa kenellekään. Auta niitä, jotka joutuvat heidän teoistaan kärsimään. Minua auttaisi se, että miettisit hiukan lisää mielipiteitäsi.
Toivo mitä haluat. Olen kuitenkin kohta 50-vuotias ja nähnyt elämää hyvinkin paljon. Siksi ihmettelenkin mm. sitä, miksi vieläkin hyysäät vanhempiasi? He ovat aivopesseet sinut aika tehokkaasti. Maksat tästä, koska et osaa päästää irti.
Vierailija kirjoitti:
Ajattele, mitä opit siitä.
Tekikö sinut paremmaksi tai huonommaksi ihmiseksi.
Ainakin tiedät, miltä se tuntui ja tiedät haluatko jatkaa perinnettä mahdollisten omien lastesi kanssa.
Minua piiskattiin pienenä. Idea oli, että se loppui kun pyysin anteeksi.
Anteeksi-sana oli hirveän vaikea sanoa, pystyin ottamaan käyttöön vasta aikuisena.
Vaikka olin pieni, muistan, että sopersin sen anteeksi, mutta anteeksipyyntöön sisällytettyä ja edellytettyä nöyryyttä en tuntenut, en katunut tekoani. Niin kuin alle kouluikäinen olisi tahallaan "tehnyt pahaa". Sen lapsuudesta muistan, ettei sitä tehdessään vielä tiennyt, että jokin oli "pahaa".
Kokemus antoi sen tiedon, ettei lasta lyödä, koska ei hän siitä opi mitään hyödyllistä, voi vain tulla este lisää, kuten minulle anteeksi-sanan vaikeus, onneksi ei pahempaa. Jos ja kun suututtaa, lasketaan kymmeneen tai vaikka sataan ja sitten keskustellaan asiat selviksi - näin lapsi oppii ratkomaan ongelmat rakentavasti jo varhain.
Tosi vaikea sanoa, miten se lopulta vaikutti.
Mutta en tietenkään omia lapsia aio kurittaa.
Vierailija kirjoitti:
Itse en ole koskaan saanut vyöstä. Kuulostaa julmalta, mutta miltä se oikeasti tuntui? Mihin sitä voisi verrata? Onko se tyyliin kamalinta, mitä voi tapahtua, vai joten kuten siedettävää, vai mitä?
Se on nöyryyttävää, nujertavaa ja olo on voimaton, kun tiedostat, että sinua kohdellaan väärin ja epäoikeudenmukaisesti, mutta et pienenä lapsena pysty taistelemaan aikuista vanhempaasi vastaan. Vain viha jää.
Ap: Tietenkään vanhemmillasi ei ollut mitään pahoinpidellä sinua, edes henkisesti...
VÄKIVALTAA ne molemmat ovat, joista aikuisiällä ihmisiä vedetään oikeuteen ja tuomitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jo raamattu sen sanoo.
KR 1933/-38
Sananl. 13:24 Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa.Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)
Sananl. 3:12 sillä jota Herra rakastaa, sitä hän rankaisee, niinkuin isä poikaa, joka hänelle rakas on.
Sananl. 19:18 Kurita poikaasi, kun vielä toivoa on; ethän halunne hänen kuolemaansa.
Sananl. 22:15 Hulluus on kiertynyt kiinni poikasen sydämeen, mutta kurituksen vitsa sen hänestä kauas karkoittaa.
Sananl. 23:13 Älä kiellä poikaselta kuritusta, sillä jos lyöt häntä vitsalla, säästyy hän kuolemasta.
Sananl. 29:15 Vitsa ja nuhde antavat viisautta, mutta kuriton poika on äitinsä häpeä.
Uskovaiset on hulluja!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse katkeroitua. Ole hyvilläsi kun on kasvatettu, oman kykynsä mukaan ovat toimineet, varmaan lapsuudessaan tottuneet että näin toimitaan.
Ei kaikkea tarvitse tehdä kuten ennen on tehty. Se on ihan vanhemman oma valinta lyödä lasta. Toivottvasti karma hoitelee tällaiset vanhemmat.
Olen jo 44 vuotias, en koskaan ole ollut katkera vitsan saamisesta, kaikki lapset saivat, muuten oli rakkautta huolenpitoa mutta joskus rangaistiin. Lopuksi kiitin saamastani, sain anteeksi ja kaikki oli taas hyvin. Tuntui kuin taakka olisi pudonnut hartioilta. Nykyään lastensuojelu on kriisissä kun kaikista pikku selkäsaunoista tehdään poliisiasia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saa olla jos haluaa. Onko vanhempasi pyytäneet anteeksi käytöstään?
Ei oikeastaan. Aihe on ohitettu sillä, että sinustahan tuli oikein fiksu ja kunnollinen nuori nainen. Eli ikäänkuin se olisi kurittamisen ansiota!
No saattoi ollakin. Kurittamista pystynee tekemään kovin eri tavoilla. Fyysinen kipu on ihmisen elimistössä palautejärjestelmänä, eikä sen käyttäminen sinällään mitenkään traumoja aiheuta.
Kyse ei ole fyysisestä kivusta vaan kehoon kajoamisesta sinänä, mikä on nöyryyttävää. Kuritraminen on häpeärangaistus. Itse häpeilen edelleen ihan kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse katkeroitua. Ole hyvilläsi kun on kasvatettu, oman kykynsä mukaan ovat toimineet, varmaan lapsuudessaan tottuneet että näin toimitaan.
Ei kaikkea tarvitse tehdä kuten ennen on tehty. Se on ihan vanhemman oma valinta lyödä lasta. Toivottvasti karma hoitelee tällaiset vanhemmat.
Olen jo 44 vuotias, en koskaan ole ollut katkera vitsan saamisesta, kaikki lapset saivat, muuten oli rakkautta huolenpitoa mutta joskus rangaistiin. Lopuksi kiitin saamastani, sain anteeksi ja kaikki oli taas hyvin. Tuntui kuin taakka olisi pudonnut hartioilta. Nykyään lastensuojelu on kriisissä kun kaikista pikku selkäsaunoista tehdään poliisiasia.
Vielä jatkan......Ei ollut nöyryytystä, kerrottiin miksi rangaistiin, vitsan jälkeen otettiin syliin, pyysin anteeksi ja kiitin ojennuksesta. Jäi helpottunut olo.
Narsistinen isäni hakkasi ja haukkui minua murrosikään asti. Joskus kuritusmielessä, joskus muuten vaan. Äitini yritti aina tulla väliin, mutta sai itsekin nyrkistä. Henkinen pahoinpitely ja lyttäminen jatkui murrosiän jälkeenkin. Olen nyt 30v ja joudun käymään psykoterapiassa ja vertaistukiryhmäss isäni takia. Yrittäessäni ottaa lapsuuden kokemukset puheeksi isäni vain nauraa ja kieltää kaiken. Kyllä, olen katkera.