Palstan uskovaisille kysymys liittyen seurakuntaan:

Tylsä. Olen ajatellut ortodoksiksi kääntymistä. Kaipaan mystiikkaa.

Menettelee.

Kannustaisin itsenäiseen raamatunopiskeluun ennemmin. Ihan hyviä ohjeita elämään sieltä löytyy vaikkei sitte loppujenlopuksi uskoisikaan.

Vaikea keksiä parempaakaan. Ev.lut on kovasti mukautunut tämän maailmanajan mukaan, mutta ortodokseilla, helluntailaisilla ja vapaakirkolla on omat rasitteensa.

Erityisesti helluntaissa ja vapiksessa on vähän sellaista uus-montanolaisuuden vikaa. Tietäjät tietävät.

En vastaa kun kommenttiani ei julkaista.

Valitettavasti muutaman vuoden harkinnan ja pohdinnan jälkeen jätin ev.lut.seurakunnan, koska mielestäni vuodessa maksamani rahasumma ei saa vastinetta yhteiskunnassa. Nyt olo on huojentunut, ja voin antaa saman rahasumman suoraan lahjoituksina niitä eniten tarvitseville.

Voin myös uskoa ja palvella Jumalaa omalla tavallani. En tarvitse siihen esimerkiksi julkkistyrkkypappeja, tai osaamattomia johtajapappeja uskonnollisissa yhteisöissä ja säätiöissä.

Ei. Olen seurakunnassa töissä ja ei siellä usko ja jumalanäyttäydy. Pikemmminki ahneus, vääryys ja itsekkyys ylimpinä.

Ei täysin mutta parempaakaan en ole vielä löytänyt.

Minusta kirkon pitäisi tiukemmin pitäytyä Raamatun opetuksissa eikä mennä maailman tuulien mukaan.

Mitä siitä jos osa porukasta ei sitä kestä ja eroaa. Tärkeintä on tehdä niin kuin Raamatussa sanotaan.

Up

Evlut srk:ssa voi olla eroja, mutta yleisesti ottaen en pitäisi sitä hyvänä. Kannattaa ennemmin vierailla eri srk:ssa vähän tutustumassa ja katselemassa. Kuunnella saarnoja tarkalla korvalla ja koetella kaikki kuulemansa myös Raamatun sanalla. Ei voi vapaista suunnistakaan kovin yleistää, mikä on hyvä ja mikä ei. Vapaissa suunnissa varsinkin srk:t on erilaisia keskenään, vaikka ns saamaa suuntausta edustaisikin.

Mä erosin ev.lutista ja liityin ortodoksiseen seurakuntaan, kun kaipasin enemmän käytännön uskovaisuutta eli niitä tekoja. Ortodoksisuudessa on paastoja ja käyn synnintunnustuksella kerran kuussa, jolloin myös puhun papin kanssa kilvoittelusta ja siitä mitä voin käytännössä tehdä.

Jotkut kristityt on sitä mieltä, että evlut kirkko on siinä mielessä turvallinen, ettei siinä voi ainakaan pahasti eksyä, jos siis tuntee itse Raamattua ja pitää sitä tärkeimpänä auktoriteetti uskossa. Evlut kirkon Raamatun vastaisuudet on niin ilmeisiä, että ne huomaa kyllä yleensä helposti. Vaarana siinä tietysti on se, että sitä sitten alkaisi mukauttaa omaakin uskoaan samaan suuntaan kirkon kanssa. Lähtee kulkemaan itsekin sitä laveaa tietä, jonne maailman tuulet ohjaa, ja se tie ei vie pelastukseen.

On hyviä, on huonoja, riippuu seurakunnasta. Yleisesti ottaen menee koko ajan huonompaan. Etsi rukoillen, kunnes Jumala johdattaa sinut sinne minne itse tahtoo. Seurakunta on kuitenkin tärkeä kasvualusta ja koti.

On. Lutherin opit (tai no, Agricolan ja Pertin) pitävät edelleen kutinsa. Kaikki muu tuntuu huuhaalta verrattuna luterilaisiin tunnustuskirjoihin.

Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan.

Ev.lut. messu ei tästä tingi piiruakaan.

Seurakuntani työntekijiössä on toki niitä, joista tykkään ja niitä, joista en nyt niin tykkää. Mutta kukapa minä olen sanomaan ja tuomitsemaan kanssaihmisiä omien fiilisteni pohjalta? Ovatko omat syntini paremmat ja saako niillä vähemmän miinuspisteitä taivaassa?

Vaikka kirkko varsinaisessa mielessä on pyhien ja tosiuskovien yhteisö, on kuitenkin jumalattomienkin toimittamien sakramenttien käyttäminen sallittua, koska tässä elämässä myös teeskentelijöitä ja jumalattomia on sekoittunut tosiuskovien ja pyhien joukkoon. Onhan Kristus sanonut: "Mooseksen (Matt. 23:2) istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset jne." Sakramenteilla ja sanalla on Kristuksen asetuksen ja käskyn tähden tehonsa, vaikka niitä jakaisivat jumalattomatkin.

Ev. lut. kansankirkko on leipäpappien ja julkisuustyrkkyjen tyyssija, jossa myös valtaosa kirkkokansasta on pelkkiä tapakristittyjä. Jos janoaa hyvää Raamatun opetusta ja uskovaista ilmapiiriä/seurakuntaa, kannattaa hakeutua esim. herätysliikkeiden piiriin.

Omasta mielestäni kirkko pitäisi erottaa valtiosta mahdollisimman pian. Toki valtionavustusta se itsenäinen kirkko voisi saada historiallisten kirkkorakemmusten ylläpitoon, mutta muuten nykykonsepti valtionkirkosta on pahasti vesittynyt ja vanhentunut.

Mutta: miksi ap kysyi tuon kysymyksensä? Mihin tarvitset niitä vastauksia?

Jumalan pojan uskolla pelastutaan . Toki me kristityt pysymme yhdessä . Niinhän muissakin uskonnoissa on omat juttunsa riitansa ja oppinsa sekä syntinsä . Messias uskolla on kuitenkin armon sanoma.

Taitaa olla luopumuksen kirkko

mies52v

Näitä kristittyjä eksyttäviä joukkoja tulee muista uskonnoista ja toki ortodoksikirkko hajottaa ja hellarit myös. Pitää vaan pysyä siinä mihin on perhe suku kuulunut ettei eroa perheestään. Kiitetään Jeesusta armosta amen.

Vierailija kirjoitti:

Taitaa olla luopumuksen kirkko

mies52v

On, mutta vielä me kelpaamme polvistumaan muiden syntisten kanssa Jeesuksen ruumista ja verta ikuiseksi elämäksemme nauttimaan!

Olkoon saarnakin mitä on, mutta aina siellä on raamatun lukukappaleet ja ehtoollinen, joka on pätevä vaikka ”saatanan isoäiti sen tarjoilisi”. (Luther)

M45

Koen itse tärkeänä että Raamattua tulkitsevat ja opetuspuheita pitävät vain siihen akateemisen teologikoulutuksen saaneet papit. Sen tähden en koskaan lähtisi omasta ev.lut. (sama olisi myös ort. tai room.kat.) seurakunnastani mihinkään hihhulipiireihin.

Mutta ihmiset hakevat niin eri asioita. Uskonnossa on aina kyse myös vallasta. Siitä kannattaa tulla hyvin tietoiseksi. Papistomme korkeatasoinen koulutus ja julkinen viranhoito tuo mukanaan laatua ja vastuullisuutta myös saarnaamis- ja sielunhoitotehtäviin.

Tietysti myös lut.kirkon sisällä on herätysliikkeissä maallikkopuhujia, joskus nämä pääsevät kirkkoherran luvalla saarnaamaankin. Mutta itse en mihinkään näihin liikkeisiin kuulu enkä edes halua tällaisiin pienemmän (tai vl-tapauksessa isommankaan sisäpiirin) kinkereihin osallistua.

En yksinkertaisesti halua altistaa itseäni hengelliselle väkivallalle. Ev.lut. kirkko ja nimenomaan sen messut, rukoushetjet ja retriitit ovat minun hengellinen kotini.

Yhtä lailla myös ortodoksisen ja roomalaiskatolisen kirkon messut ovat minulle tärkeitä tunnelmaltaan ja merkitykseltään vaikkakin teologisilta painotuksiltaan erilaisia. En saa siellä ehtoollista, mutta yhtä kaikki ne ovat hengellisesti aina olleet turvallisia tilanteita.

En vaihtaisi sitä turvaa mihinkään, mitä joku trendiseurakunta, kuppikunta saati lahko jossain keskenään hypettää joidenkin teologisesti täysin oppimattomien mutta vahvojen maallikkojohtajiensa liekanarussa.