Aihe vapaan "life hacks" eli elämää helpottavat vinkit
Tuossa oli pitkä keskustelu "metatyöstä" ja musta tuntuu, että voisimme helpottaa toistemme elämää kertomalla vinkkejä. Niitä elämää helpottavia ja yksinkertaistavia asioita, ja näin aikaa vapautuu metatyöstä ja "metatyöstä" ja elämä soljuu helpommin eteenpäin.
Kerro siis oma elämää helpottava vinkkisi tähän ketjuun. Minäkin kerron!
Kommentit (274)
Meal preppaus. Teet kerralla ison satsin ruokaa ja jaat sen eväsrasioihin seuraaville päiville. Ei toki toimi isossa perheessä, mutta noin voi hoitaa vaikka omat lounaat silti. Perheelle sitten tekee isomman satsin jota pitää padassa tms. ettei kaappi ole täynnä kymmeniä eväsrasioita.
Säästää rahaa ja aikaa. Itse myös laihduin, koska samaa tylsää ruokaa ei tee mieli hotkia ja toisaalta ruokailuajat säännöllisempiä kun ruoka on jo valmiina. Viikonloppuisin sitten panostan ja teen kivaa ruokaa päiväkohtaisesti.
Hommaa suoratoistopalvelu (netflix, prime, hbo, disney..) kuukaudeksi. Suunnittele ja kartoita mitä katsot, että ehdit hyödyntää kaiken mahdollisimman hyvin.
Kuuntele äänikirjaa samalla kun siivoat. Tämä on saanut minutkin innostumaan siivouksesta. Samoin kävelylenkit ovat kivoja kun samalla voi kuunnella jotain ja kuulen kuitenkin ympäristön äänet läpi, toisin kuin musiikkia kuunnellessa.
Sohvatyynyn väliin tipahtanut popcorn ei ole uhka vaan mahdollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Meal preppaus. Teet kerralla ison satsin ruokaa ja jaat sen eväsrasioihin seuraaville päiville. Ei toki toimi isossa perheessä, mutta noin voi hoitaa vaikka omat lounaat silti. Perheelle sitten tekee isomman satsin jota pitää padassa tms. ettei kaappi ole täynnä kymmeniä eväsrasioita.
Säästää rahaa ja aikaa. Itse myös laihduin, koska samaa tylsää ruokaa ei tee mieli hotkia ja toisaalta ruokailuajat säännöllisempiä kun ruoka on jo valmiina. Viikonloppuisin sitten panostan ja teen kivaa ruokaa päiväkohtaisesti.
Vähän samaan sarjaan menisi ehkä tämä: tee valtava annos keittoa, syökää siitä päivän ruoka ja sitten pussita/purkita pakkaseen loput. Näin usealle päivälle on valmiina ruoka. Tarvittaessa ruokaa voi tuunata valmistaessa, lisäämällä aineksia/yrttejä tai vaikka tekemällä kasviskeitosta wokin pohjan.
JSSAP
Aihe vapaan ylivoimaisesti suosituin life hack. Ja jos et halua, onnea, sulla on kiva suhde:)
Lopeta limun ja vesien ostaminen kotiin. Hommaa sodastreamer tai innostu hanavedestä. Hanavettä voi maustaa. Sitä voi juoda viinilasista jäämurskalla ja mintunlehdillä, jos haluaa jotain parempaa ;)
Pelkäätkö tällaista tilannetta kadulla kulkiessasi, että jäät vastaantulijan kanssa nalkkiin kun molemmat väistävät samalle puolelle? Tee ensikerralla näin: Kun huomaat, että kyseinen tilanne uhkaa muodostua, sen sijaan, että katsot vastaantulijaa, katso häntä jommalle kummalle puolelle, josta meinaat mennä ohi. Voit vielä tehostaa tätä kääntämällä myös päätäsi tähän suuntaan. Sinua katsova vastaantulija rekisteröi katseesi ja väistää toiselle puolelle. Toimii aina.
Vierailija kirjoitti:
Tee tehtävälista jokaiselle päivälle. Muistisi kuormittuu vähemmän, kun siellä ei tarvitse käsitellä kaikkia pikkuasioita samanaikaisesti.
Muistia on hyvä kuormittaa, se ehkäisee dementiaa.
Tuo suuren määrän ruokaa tekeminen ei helpota elämää yhtään vaan tekee ruoan laitosta tehdastyötä..
Katso aina seuraavan päivän vaatteet valmiiksi aamua varten pinoon. Myös lasten kanssa näin. Nopeuttaa aamuhässäkkää huomattavasti, kun ei tarvitse pähkiä, mitä laittaisi ylle ja missä on puhdas ja silitetty paita.
Käytä kännykän kalenteria ja muistutusta. Tällä tavalla ei tarvitse pelätä unohtavansa kokouksia, menoja, lasten kokeita tms.
Siivoa ruokailun jäljet heti syömisen jälkeen, tai pyydä perhettä tekemään niin. Muutenkin kannatan sitä, että epämiellytävät pikkuaskareet tehdään heti, eikä jätetä lojumaan. Siisti koti on viihtyisä koti, ja mikään ei rassaa takaraivossa kuin tekemättömät työt ja keittiön tasoilla lojuvat tiskivuoret. Ne hommat on KUMMINKIN pakko jossain vaiheessa hoitaa, ja on mukava nostaa jalat sohvalle ja avata kirja sitten, kun ne on tehty.
Vierailija kirjoitti:
Kuuntele äänikirjaa samalla kun siivoat. Tämä on saanut minutkin innostumaan siivouksesta. Samoin kävelylenkit ovat kivoja kun samalla voi kuunnella jotain ja kuulen kuitenkin ympäristön äänet läpi, toisin kuin musiikkia kuunnellessa.
Hyviä asiantuntijoiden tekemiä podcasteja voi myös hyödyntää.
Itse rakastan yhdistää ärsyttävät työt ja odottelut niin, että aikaa kuluu mahdollisimman vähän. Esimerkkinä vaikka se kun keitän kahvia niin kahvin valmistumisen aikana ehtii hyvin tyhjentää ja täyttää tiskikoneen.
Vierailija kirjoitti:
Osta joulun jälkeen alennusmyynnistä seuraavalle joululle tarvittavat uudet kynttilät, koristeet ja muutama lahja.
Ei auta. Ne häviävät aina jonnekin ennen seuraavaa joulua. Löytyvät ehkä seuraavan muuton yhteydessä 10 vuotta myöhemmin.

Hanki joulukoristeille oma laatikkonsa ja säilytyspaikka, josta ne löytyvät joka joulu yhä uudestaan ja uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Sohvatyynyn väliin tipahtanut popcorn ei ole uhka vaan mahdollisuus.
Sen voi pujottaa ompelulankaan. Kun löytyneitä popcorneja on tarpeeksi, ketju ripustetaan joulukuuseen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osta joulun jälkeen alennusmyynnistä seuraavalle joululle tarvittavat uudet kynttilät, koristeet ja muutama lahja.
Ei auta. Ne häviävät aina jonnekin ennen seuraavaa joulua. Löytyvät ehkä seuraavan muuton yhteydessä 10 vuotta myöhemmin.
Hanki joulukoristeille oma laatikkonsa ja säilytyspaikka, josta ne löytyvät joka joulu yhä uudestaan ja uudestaan.
Meillä on näin ja toimii! Kuusi omassa laatikossa ja koristeet omissaan, mitään turhaa ei osteta (ei ole järkeä uusia koristeita joka vuosi) ja loppiaisen jälkeen laatikot viedään samaan paikkaan eli miehen pyhään man caveen, jonne hän armollisesti on hyväksynyt joulukoristelaatikot yhteen nurkkaan.
Joulua siivotessa pois kannattaa samalla heittää resut ja rikkinäiset valosarjat ym roskiin.
Haluaisitko uusia koristeita, mutta olet köyhä? Osta käytettynä! Nyt muuten löytyy joulun jälkeen muiden saamia "huonoja" lahjojakin kaikkialta missä myydään käytettyä / tarpeetonta tavaraa.
Digiajan ikkunashoppailua: mene nettikauppaan, esim. Net-a-Porter, kahmi kaikki kimaltavat ja ihanat ostoskoriisi - tottakai tarvitset iltapuvun, timantteja, silkkipyjaman ja Louboutinin huulipunan - ja sitten sulje selain ja mene syömään nakkeja.
Tee mainostauolla kyykkyjä tai vatsalihaksia.