Onko joku oppinut pitämään liikunnasta vaikka ennen on inhonnut?

Minä! Mun innostuksen urheiluun tappoi yläaste. Nyt löysin urheiluharrastuksen jopa sopii minulle. Ekaa kertaa elämässäni hengästyminen ja hiki ei haittaa. Liikunnan jälkeen on hyvä ja iloinen mieli. Mulla avainasemassa oli oikean lajin löytyminen. Kannattaa jatkaa sitkeästi yrittämistä. Minäkin kokeilin kaikkea joogasta juoksuun ennen kuin keksin oman lajini.

Kyllä! Melkein 40 vuotta meni, mutta nykyisin nautin liikunnasta. :) Oletko kokeillut kuntonyrkkeilyä? Koukuttava laji, aivan mahtava! Kunto nousee kohisten, kroppa kiinteytyy ja treeneihin on tuhat kertaa kivempi mennä kuin jäädä sohvalle! Lisäksi lenkkeilen jonkin verran. Ennen inhosin liikuntaa.

En ole ainakaan tähän ikään mennessä.. Onneksi pysyn luonnostaan hoikkana ilman liikuntaakin mutta terveyden kannalta olisi tietty hyvä yrittää hikoilla edes kerran viikossa. Mutta en mä vaan jaksa!

Kuntonyrkkeilyä en olekaan vielä kokeillut, ehkä seuraavaksi :) Olen aina inhonnut liikuntaa ja liikuntatunteja, ehkä perimmäinen syy tähän on minullakin koululiikunnassa mistä on ainoastaan negatiivisia muistoja ja itsetunnon lyttäämistä.

-ap

Hyötyliikunnan kautta se löytyy. Puolipakolla siis polkupyörä alle arjessa ja paluumatkalla (kun saa hengästyä ja hikoilla ja vetää jalat solmuun) haastaa itsensä johonkin vauhtiin. Tai jalan luonnossa liikkuminen, kunhan matka on riittävän pitkä ja mäkinen. Tai soutaminen (päättää kiertää sen saaren/kiven/niemen/lahden jossain ajassa). Tai polttopuiden teko millä välineillä nyt kukin tekee. Kun huomaa peruskunnon kasvavan niin usein siitä myös haluaa pitää kiinni tai sitä jää kaipaamaan kun into hetkeksi lopahtaa.

Kyllä olen. Viisikymppisenä lopetin 35 vuottta kestäneen tupakanpolton. Nyt melkein kuusikymppisenä tykkään hölkätä raput yläs vitoseen ja pelata nuorempien kanssa sählyä pari tuntia kerrallaan. Hieno fiilis, vaikka olen aina inhonnut liikuntaa.

Mä tykkään vain sellaisesta liikunnasta, jossa liikkuminen on sivuseikka ja tulee vähän niinkuin kaupan päälle samalla kun huomio keskittyy johonkin muuhun. Kuntosalille tai johonkin jumppaan en ikinä suostuisi menemään, mutta vaikka maisemien katselu ja uusien paikkojen tutkiminen pyöräillen, tai joku budotreenaus tai jooga on tosi kivaa. Pitää vain löytää se itselle sopiva laji, niin kyllä liikkuminenkin alkaa maistumaan! Kokeile ap vaikka jotain ihan omituista tai hullua, etukäteen ei voi tietää vaikka juuri se olisi sun juttu :)

Mulla on siitä ehkä erilainen tilanne, että mulla on keskivaikea skolioosi. N. 29-vuotiaana tajusin, että asialle on vain tehtävä jotain kipujen vuoksi. Nyt ikää on 36 ja olen todella oppinut nauttimaan liikunnasta. Jopa lihaskivut tuntuvat nautinnolta, koska ne ovat "hyvää" kipua.Selkä ja niska tulevat vaivaamaan loppuelämän, mutta sentään tämä kirous sisälsi myös "siunauksen" ja se on liikunta.

Ensin rutiinia ja pakkopullaa (mene ohjattuun liikuntaan tiettyyn kellonaikaan).

Noin 3-4 viikon päästä ylität kipurajan ja liikunnasta tulee huumetta.