Lue keskustelun säännöt.
Mistä löysit kumppanisi sinä Mensan rajan ylittänyt kaunis nainen?
30.12.2020 |
Tuntuu, että juna on kohdallani mennyt ihan kokonaan ohi mitä tulee kumppanin löytämiseen. En vaadi mahdottomia mitä fyysiseen ulkonäköön tulee mutta pääasiallinen ongelma on se, etten löydä edes henkisellä tasolla kiinnostavia miehiä. Introverttina Tinder ja nettideitit ovat kieltämättä olleet minulle oikeastaan ainoat kanavat, joista seuraa on tullut etsittyä. En viihdy baareissa tai ryhmäharrastuksissa, joita usein ehdotetaan paikoiksi tutustua uusiin ihmisiin.
Opiskelin vasta kolmekymppisenä työn ohella ja jatkuvan aikapulan takia en juurikaan osallistunut opiskelijatoimintaan. Elän edelleen vähän erakkomaisesti omiani puuhaillen ja useimpina viikkoina ainoat kontaktini ovat omat asiakkaani. En ole silti sosiaalisesti mitenkään estynyt ja minulla on pari hyvää (sinkku-) ystävää, joiden kanssa pidän yhteyttä harvakseltaan. Heidän kanssaan koen tulevani ymmärretyksi voin keskustella itseäni kiinnostavista aiheista. Miespuolisen kumppanin toivoisin olevan samalla tavalla älyllisesti haastava. Tuntuu, että ikäryhmässä 40+ löytyy miehistä kyllä jollakin osa-alueella kyvykkäästi ajattelevia mutta laaja-alainen lahjakkuus loistaa poissaolollaan. Lisäksi monella näyttäisi olevan merkittäviä vajavaisuuksia ulkonäössä tai/ja sosiaalisissa taidoissa.
Irvokkaalla tavalla huvittavaa on se, että epäsosiaalisuudestani huolimatta minulla on ollut paljon ”kysyntää” tuntemattomien puolelta ja minua on useasti pyydetty treffeille kaupungilla kävellessäni, puhelinnumeroni on pari kertaa selvitetty auton rekisterinumeron perusteella jne. Nämä minuun huomionsa kiinnittäneet miehet ovat olleet varsin kunnollisia eivätkä millään tavalla epätoivoisia. Valitettavasti henkisellä puolella en ole kokenut mitään yhteyttä. En usko sinkkuuteni johtuvan ulkonäöstäni ja kaipaisin kipeästi vinkkejä siitä, mistä ihmeestä tarkkailuun ja pohdiskeluun taipuvainen nainen voisi yrittää etsiä seuraa.
Kommentit (26)
Tositarkoituksella pariutuminen on aika hankalaa hommaa. En itse miehenä osaa flirttailla, mutta onnekseni elämän varrella kohdalleni on osunut hyviä kumppaneita ujostelustani huolimatta. Sen olen huomannut, että treffeillä yritetään liikaa ja on kaikenlaisia odotuksia ladattu siihen hetkeen. Kaikista voimakkain tunnepuolen sidos on syntynyt pitkän ja hitaan tutustumisen myötä. Työni puolesta sain viettää aikaa erään naisen kanssa ja siitä kehkeytyi jotain ihmeellistä. Meillä ei koskaan alussa kipinöinyt mitenkään eikä ollut mitään ihmeempää vetovoimaa, tehtiin vain töitä välillä yhdessä, mutta ajan mittaan asiat johtivat toiseen ja kappas vaan miten sitä ihastui. Olosuhteet eivät vain olleet puolellamme, mutta se ällistyttää edelleen miten siinä hiljalleen oppi tuntemaan sen toisen ja pitkälliset keskustelut johtivat lähes henkiseen riippuvuuteen. Fiksu, mukava ja kaunis nainen, mutta kohtalo heittelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työpaikkaruokalan komean kokin pokasin kun olin 32. Itselleni äly ei ole mitenkään tärkeää puolisossa, enemmän viehdyn hetkessä eläviin luonnonlapsiin.
Netistä tuo löytyi. Enkä kokenut sieltä etsintää erityisen työlääksi, toin älyni ja arvoni esiin profiilissa sillä tavalla, että se vetosi minun tyyppisiini miehiin. Se volyymi on sen verran pientä, että hyvin jaksoi treffailla kunnes kolahti kunnolla.
Ja ainahan voit kokeilla mensaa, kyllä sielläkin pareja muodostuu.
Opiskelupaikastani teknillisestä korkeakoulusta, fuksivuonna löytyi fiksu teekkari.
Töistä on pari löytynyt. Korkeakoulusta löytyi kanssa, ja baareista. Ihan normaalia elämää viettämällä niitä tapaa. Töissä tai koululla kaikille on selvää minkälaisen henkilön kanssa ollaan tekemisissä, joten koulutustasoa tms ei nyt voi tai ole tarvetta piilotella, mutta baareissa miehiä voi usein alkaa jännittää kun paljastan mitä teen työkseni / mikä koulutustaso mulla on. Että jos joku mies ei ole vastaavalla tasolla, niin vaivaantuvat silminnähden tai häipyvät siitä sitten, vaikka mun ulkonäkö olis kiinnostanut. Enää en siis tuo aktiivisesti taustaani esille jos haluan jutella jonkun kanssa. Tykkään älykkäistä miehistä, mutta sitäkin on niin montaa lajia. En tartte itse mensa-miestä. Ihan normaali mukavakin riittää.
Olen löytänyt viimeksi älyllisesti kiinnostavan miehen ulkomaalaiselta deittipalstalta. Harmillisempi juttu oli se, että mies oli naimisissa ja minua n. 20 vuotta vanhempi.
Tiede-lehden keskustelupalstalla ei suurin osa keskustelijoista muuten ole mitään erityisiä älykköjä (vaikka monella kyllä tuntuu se käsitys itsestään olevan).
Joku mainitsi myös volyymin. Kokeilin tätä muutamien vuosien ajan niin, että kävin treffeillä välillä kolmisenkin kertaa viikossa. En jaksa toistaa urakkaa. Kuin ampuisi haulikolla pimeässä metsässä.
Lohdullista sentään se, etten taida olla yksin ongelman kanssa.
Ap