Eurooppaan tulee nyt nuoria miehiä tunisiasta, pa ko lais uuteen riittää tunisia vähäinen tehohoitakapasiteetti (valepa ko laiset vetoavat Covid-riskiin)
Milanon oikeusistuin on todennut uusien lakien nojalla, että pelkästään riski COVID-19:n tarttumisesta alkuperämaahassa voidaan pitää perusteena ”hu manitaarisen su ojelun” myöntämiselle siirto laisille, jotka eivät täytä kansainvälisiä ehtoja tai ns. toissi jaisen suo jelun vaatimuksia Italiassa.
Päätöksen huma nitaarisen suojelun myöntämisestä ei ilmoiteta olevan automaattista. Arvioinnit tehdään tapauskohtaisesti tarkasteltaessa pandemian sosiaalisia ja taloudellisia seurauksia siirt olaisen kotimaassa.
Ottaen huomioon pandemian riskitekijänä tuomarit päättivät, että humanitaarisen suojelun myöntäminen olisi perusteltua. Perusteeksi riittää se, että Siiri tolaisten kotimaiden tehohoitoyksiköissä ja mekaanisissa hengityslaitteissa tai terveydenhoitohenkilöstössä ei ole tarpeeksi resursseja.
Siirto laisten meriteitse tapahtunut tunkeutuminen Italiaan on maan sisäasiainministeriön mukaan noussut 34 001 henkilöön. Se on lähes kolminkertainen, kuin vuonna 2019 kirjattu määrä (11 439).
Suomi ei voi ottaa pa ko laisia koska meillä ei ole maskeja (eikä rahaa!)
Kommentit (3)
Jännä sinänsä, että Italiassa näille ei makseta minkäänlaista sosiaaliturvaa vaan joutuvat hakeutumaan sieltä muualle jos haluavat ilmaista rahaa
Vierailija kirjoitti:
Ohisalo valmistelee jo ilmasiltaa. Koronapakolaiset Suomeen!
Tätähän harjoiteltiin jo Briteissä kun Ahmed asteli koneeseen ilman passia
Ohisalo valmistelee jo ilmasiltaa. Koronapakolaiset Suomeen!