Onko jonkun ihmisen sanoma lause saanut elämässäsi kohtuuttoman suuren vallan?

up

Mä olin (ja olen vieläkin) tuolloin pari vuotta sitten syömishäiriöinen ja just pääsemässä eroon pahimmasta syömättömyydestä, kun olin lupautunut kaverille että käyn sovittamassa erästä hänen ja toisen tytön ompelemaa vaatetta kun olin pitkä ja kokoa 36. Saavuin sovitulle paikalle ja kysäisin sit tuolta tytöltä että missäs se mun kaveri on, ja hän tokas vaan että "ai SÄKÖ tulit meidän malliksi...?". Tuo tyttö oli siis itse hirmu laiha ja vaikka kuinka koitan järkeillä tuon intonaation ja sananpainon sattumaksi ja "hyvämieliseksi", en vaan voi olla ajattelematta sitä että hän varmasti piti mua ihan saatanan läskinä joka ei millään mahtuis tohon vaatteeseen :( lause pyörii mun päässä aika pakkomielteisesti tätänykyä kun tekis mieli syödä kunnolla...

Äitini sanomiset tulevat joskus mieleeni ja vaivaavat. Myös ala-asteella samaan aikaan olleet kommentoivat pitkiä, kiharoita ja luonnonpunaisia hiuksiani linnunpesäksi ja paskan värisiksi. Meni seuraavat 15v hiuksiani vihaten. Nyt ei voisi liikuttaa yhtään vähempää.

Lapsena vein kokeen koulusta näytille kotiin. Numero oli 10-. Isä kysyi, miksi siinä on tuo miinus perässä. Kehut edes joskus olisivat olleet hyvä juttu, en kokenut olevani riittävän hyvä. Tuo korsi katkaisi kamelin selän. 

Olin rakastunut ja ajattelin että tarpeeksi rakastamalla mies olisi lopulta minun.

Mutta "Sinusta ei koskaan tule minulle vaimoa" vaikuttaa yhä. Mä en ole vaimomatskua, ja tämä oikeutti satuttamaan muita. Väheksymään omaa kykyä pari suhteeseen.

ikää neljäkymmentä ja naimaton.

Huoraksi haukkuminen on jättänyt isot arvet. Ja kyllä, ilman syytä. Olin tuolloin neitsyt kun juoruja lähti liikkeeseen. Sattuu ja mietityttää vieläkin. Olen yrittänyt unohtaa.

[quote author="Vierailija" time="03.06.2014 klo 06:48"]Olin rakastunut ja ajattelin että tarpeeksi rakastamalla mies olisi lopulta minun.

Mutta "Sinusta ei koskaan tule minulle vaimoa" vaikuttaa yhä. Mä en ole vaimomatskua, ja tämä oikeutti satuttamaan muita. Väheksymään omaa kykyä pari suhteeseen.

ikää neljäkymmentä ja naimaton.

[/quote]

Sä olet upea nainen ja ihminen, vaikka joskus elämä meneekin joillain alueilla omasta mielestä ihan pieleen. Virheitä tekee kaikki, mutta sä et ole virhe. Tuo lohkaisu satutti varmasti syvälle. Toivon sulle kaikkea hyvää ja kevyttä askelta elämääsi! :)

Mieleeni jäi elävästi kun ex mieheni tarjoutui maksamaan minulle silikonit. Olin sitä ennen hyvin sinut rintojeni kanssa, eivät nämä isot ole mutta olen muutenkin pieni ihminen, koin rintani hyvin sopusuhtaiseksi. Sen jälkeen aloin pitämään rintojani liian pienenä, enkä unohda varmasti ikinä että joku tarjoutui maksamaan suht. Suuren summan muuttaakseen näitä. Luomut on edelleen mutta mieltä kalvaa ajoittain!

Minulla on kaksikin tällaista tölväisyä jotka edelleen 10-15 vuotta myöhemmin vaikuttavat kehonkuvaani ja käytökseeni. Molemmille on yhteistä se, että tilanteessa paikalla oli parhaimmat ystäviäni jotka eivät tehneet mitään, eivät reagoineet mitenkään puolustaakseen minua. Katsoivat vain kuin jotkut vitun hamsterit. Se loukkasi ja toi arvottomuuden tunnetta (ja tunnetta, että sanoja oli heidän mielestään oikeassa) kaikkein eniten.

Olimme n. 9-10-vuotiaita ja luokan kanssa bussissa matkalla jonnekin. Erästä luokkamme poikaa kiusoiteltiin ja kysyttiin kenestä tytöstä hän tykkää eniten tai kuka on kaunein. Lopulta hän sanoi "Liisa" olisi kaunis mutta kun hänellä on X (= eräs kasvonpiirre). En ollut ennen edes tajunnut että joku kiinnittää huomiota tuohon mutta arvata saattaa että sen jälkeen en ole päässyt asiasta eroon. Koko teini-iän ja pitkään myöhemminkin ajattelin, että en voi koskaan olla kaunis, koska minulla on tuo "X".

[quote author="Vierailija" time="02.06.2014 klo 19:32"]Annatko jonkun muun ihmisen yksittäisen sanomisen vaikuttaa liikaa ajatuksiisi?...Jos esim joku ihminen on päästänyt joskus vuosia sitten sammakon suustaan, ja sanonut, että sinulla on iso maha tai iso nenä tms. Mietitkö tuota lausetta uudelleen ja uudelleen vuodesta toise

en?

Olisiko jo aika antaa olla?

[/quote]

"Tykkään kun olet pyöreä ja pehmeä "miehen sanoma lause... antoi tekosyyn jatkaa syömistä samaan malliin:D t. 20 Kg läskimpi

Kehitin bulimian yksittäisestä mieheni yli kymmenen vuotta sitten sanomasta loukkaavasta lauseesta (bmi:ni oli 20, ja hänen mielestään minun olisi pitänyt vähän laihduttaa jotta olisin seksuaalisesti kiihottavampi). En kuitenkaan ole selvästikään oksentanut lähellekään riittävästi, sillä olen bulimiasta huolimatta lihonut 20 kiloa. Tämä meni siis todella pahasti pieleen meidän kummankin osalta.

En tiedä miksen pääse tästä eroon. Enää en välitä pätkääkään siitä olenko mieheni mielestä kiihottava, mutta tuo muinainen riita kummittelee silti päässäni edelleen. 

[quote author="Vierailija" time="03.06.2014 klo 08:36"]

Kehitin bulimian yksittäisestä mieheni yli kymmenen vuotta sitten sanomasta loukkaavasta lauseesta (bmi:ni oli 20, ja hänen mielestään minun olisi pitänyt vähän laihduttaa jotta olisin seksuaalisesti kiihottavampi). En kuitenkaan ole selvästikään oksentanut lähellekään riittävästi, sillä olen bulimiasta huolimatta lihonut 20 kiloa. Tämä meni siis todella pahasti pieleen meidän kummankin osalta.

En tiedä miksen pääse tästä eroon. Enää en välitä pätkääkään siitä olenko mieheni mielestä kiihottava, mutta tuo muinainen riita kummittelee silti päässäni edelleen. 

[/quote]

Onko miehesi tietoinen asiasta?

"Tapa ittes". Kyllä minä ytitin, epäonnistun ja jouduin ensiavun kautta suljetulle.

Anoppini on muuten ok, mutta auttamattoman tahditon eikä paljoa mieti aina sanomisiaan. Vaikka olemme ns. hyvissä väleissä, olen vuosien mittaan kyllä kuullut rivien välistä totuuden: en ole kovin mieluinen miniä, luonteeni, taipumukseni ja elämän valintani eivät  kelpaa hänelle. Olisin halunnut tuntea kuuluvani sukuun.

Äitini sanoi hammaslääkärille lapsena ollessani, että "eikö noille ton hampaille voi tehdä mitään?!". Olen perinyt isältäni siis suorat, mutta hyvin isorakoiset hampaat, ja rakas äitini ajatteli, että rakoja pitäisi saada pienemmiksi. "Ei me yleensä suorille hampaille tehdä mitään" taisi olla lääkärin vastaus.

Noin 20 vuottahan siinä sitten meni ajatellen, että minulla on kamalat hampaat. 

Yläasteen loppupuolella olin Opon tapaamisessa kun piti päättää mitä tehdä peruskoulun jälkeen. Halusin lukioon mutta opo sanoi että olen liian tyhmä ja laiska lukioon. Pysyin kannassani ja opo lähettikin minut ammatinvalintapsykologille jonka tulos oli selvä, minulle parhaat alat vaatisivat lukiokoulutusta. Uudestaan opon luo joka sitten nalkutti minulle niin kauan että lopulta suostuin hakemaan amikseen. Tuo asia on pilannut koko elämäni tähän asti.

Pentuna vein kotiin koulusta kokeen josta sain 9 ja puolen arvosanan. Sain kommentiksi: "On tuossa vielä parantamisen varaa". Sen jälkeen ei kiinnostanu pätkääkään edes yrittää.

27, voit hakea vieläkin lukioon! Koska sinulla on amistutkinto(?), voisit mennä suoraan kirjoituksiin. Kannattaisi kuitenkin ensin lukea vaikkapa aikuislukiossa kirjoitettavia aineita. Koskaan ei ole liian myöhäistä :)

Ala-asteella yksi toinen tyttö kiusasi että haisen. Piti nenästä kiinni ja nyrpisteli muiden edessä. Siitä jäi traumat, edelleen vielä kolmekymppisenä pelkään että haisen. tarkkaillen ihmisten ilmeitä, että haisenko niiden mielestä pahalta. Olen ehkä ylisiisti ihminen.

Joo, pitäisi varmaan jo päästä yli.

Minulle on kerran sanottu, että laulan kuin varis. Ja ei, en edelleenkään yli 15 vuoden jälkeen laula julkisesti, edes kännissä karaokea.