Kun olen erossa miehestä, kaipaan häntä, kun olen hänen kanssaan muutaman päivän...

Samat tunteet ne on miehilläkin.

mies53v

Vierailija kirjoitti:

Naisten tuuliviirimäinen käytös on useimmilla heijastusta omasta epävarmuudesta, itseluottamuksen puutteesta ja mielenterveyden huonosta tasapainosta. Näppärästi nainen toki projisoi syyt silti mieheen, niinkuin yleensä aina muutenkin.

Tuuliviiriys ja sen aiheuttama käytös on pahimman luokan henkistä väkivaltaa. Tuuliviirinaista ei kannata yhdenkään miehen ottaa puolisokseen, vaan sellaiset kannattaa karsia pois jo seurusteluaikana. Joillekin naisille epävarmuudet kehittyvät iän myötä, kun hormonitoiminnan muutokset, itsetunto-ongelmat ja pelot rupsahtamisesta pahenevat. Jos mies huomaa naisessaan tuuliviirimäisiä käytöspiirteitä, niin nainen kannattaa ohjata hakemaan apua omiin päänsisäisiin ongelmiinsa, ja jos ei apua hae tai jos se ei auta, niin omaa henkistä hyvinvointiaan suojatakseen miehen kannattaa lähteä suhteesta.

Myös lapsille tuuliviiriäiti on pelkkää myrkkyä.

Ihan ok kirjoitus, mutta yleistys on täysin turhaa ja lapsellista. Kirjoitus tulisi paremmaksi, kun sen kohdistaisi yleisesti vain tuuliri-ihmisiin, sillä tuuliviirejä löytyy myös miehistä ja isä-ihmisistå.

Vierailija kirjoitti:

Samat tunteet ne on miehilläkin.

mies53v

Tottakai ja voi olla, että myös ap:n mies kokee niitä ap:n naamaa katsoessaan ja hänen juttuja kuunnellessaan. Itse olen kanteni löytänyt ja elämä on hyvää kaikin puolin. Me emme ole edes riidelleet vuosiin, sillä kunnioitamme ja rakastamme toisiamme.

Ap:n suhteessa en välttämättä näe kunnioitusta ainakaan hänen puoleltaan. Ehkä erilleen muutto olisi oikea ratkaisu ja se voisi jopa pelastaa suhteen? Puhumalla ja erilaisia ratkaisuja miettimällä asia voisi selvitä. Kannattaa kuitenkin miettiä, haluaako katsoa toista vielä vuoden päästä, tai viiden vuoden päästä. Onko mitään, joka antaisi eväitä niin pitkälle ja se ei ole edes pitkä aika ihmiselämässä.

Kuinka vanhoja olette ap ja kuinka kauan olette olleet yhdessä? Mikä teidät on yhdistänyt alunperin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samat tunteet ne on miehilläkin.

mies53v

Tottakai ja voi olla, että myös ap:n mies kokee niitä ap:n naamaa katsoessaan ja hänen juttuja kuunnellessaan. Itse olen kanteni löytänyt ja elämä on hyvää kaikin puolin. Me emme ole edes riidelleet vuosiin, sillä kunnioitamme ja rakastamme toisiamme.

Ap:n suhteessa en välttämättä näe kunnioitusta ainakaan hänen puoleltaan. Ehkä erilleen muutto olisi oikea ratkaisu ja se voisi jopa pelastaa suhteen? Puhumalla ja erilaisia ratkaisuja miettimällä asia voisi selvitä. Kannattaa kuitenkin miettiä, haluaako katsoa toista vielä vuoden päästä, tai viiden vuoden päästä. Onko mitään, joka antaisi eväitä niin pitkälle ja se ei ole edes pitkä aika ihmiselämässä.

Erilleen muutto? Eiköhän tuossa ole kyse vasta seurustelusuhteesta, jossa asutaan erillään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samat tunteet ne on miehilläkin.

mies53v

Tottakai ja voi olla, että myös ap:n mies kokee niitä ap:n naamaa katsoessaan ja hänen juttuja kuunnellessaan. Itse olen kanteni löytänyt ja elämä on hyvää kaikin puolin. Me emme ole edes riidelleet vuosiin, sillä kunnioitamme ja rakastamme toisiamme.

Ap:n suhteessa en välttämättä näe kunnioitusta ainakaan hänen puoleltaan. Ehkä erilleen muutto olisi oikea ratkaisu ja se voisi jopa pelastaa suhteen? Puhumalla ja erilaisia ratkaisuja miettimällä asia voisi selvitä. Kannattaa kuitenkin miettiä, haluaako katsoa toista vielä vuoden päästä, tai viiden vuoden päästä. Onko mitään, joka antaisi eväitä niin pitkälle ja se ei ole edes pitkä aika ihmiselämässä.

Erilleen muutto? Eiköhän tuossa ole kyse vasta seurustelusuhteesta, jossa asutaan erillään.

Mistä minä sen tietäisin? Infoa ei ole enempää. Jos tilanne on vasta alussa, niin kannattaa miettiä todella mitkä omat ajatukset ovat. Rehellisyys ennen kaikkea.

Mites mulla, kun menee ihan päinvastoin??

KUn ollaan yhdessä on kiva ja viihdyn, kun ei nähdä muutamaan päivään, tuntuu etten halua enää nähdäkään miestä ikinä enää ja mietin vaan sen ärsyttäviä puolia.

Mikä mua vaivaa??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaistun, jotkut nyt vaan tarvitsevat enemmän omaa tilaa eikä haluta viettää aikaa joka päivä jonkun kanssa. Ei siinä ole mitään vikaa.

Normaaleilla aikuisilla ihmisillä on myös parisuhteessa omaa aikaa ja rauhaa, mutta nyt ei kuulosta siltä, että joku parin tunnin tai työpäivän mittainen oma aika olisi ap:lle tarpeeksi.

Suosittelen ap:lle kunnon avointa keskustelua miehen kanssa. Siinä kannattaa kertoa rehellisesti miehelle omat tunteensa ja sen, että toinen ärsyttää aika nopeasti. Keskustelun jälkeen toisella on mahdollisuus tehdä omat päätelmänsä parisuhteen tilasta ja siitä haluaako jatkaa naisen kanssa, jota oma naamoja tekemiset ärsyttävät.

Minä en ainakaan alkaisi tuollaisen tiedon jälkeen puuhaamaan jotain perheen perustamisia tai edes yhteisiä asuntolainoja, vaan kiittäisin rehellisyydestä ja poistuisin. En haluaisi olla toiselle vain "se joku, jonka kanssa on ihan ok olla silloin kun itselle sopii, jos edes sopii" ja joku, jonka läsnäolo alkaa ärsyttämään aivan kuin toinen olisi täysin vieras ihminen. Tulee olo, että "kolmen päivän jälkeen vieras alkaa haisemaan", joten ei olisi kiva olla tuo vieras.

"parin tunnin tai työpäivän mittainen oma aika" ei todellakaan riitä kaikille, jotkut ovat enemmän introverttejä. Kaikki eivät halua tästä syystä myöskään muuttaa yhteen tai perustaa perhettä ja sekin on ihan normaalia. Parisuhteita ja ihmisiä on monenlaisia.

Meilläkin on miehen kanssa omat asunnot. Vapailla ollaan yhdessä jomman kumman luona, mutta on ihanaa käydä omassa kodissa vaikka imuroimassa tai keittämässä kahvit ja tekemässä ristikkoa, kun tulee oman rauhan kaipuu. Sitten taas riittää virtaa ja voi hyvällä mielellä palata saman katon alle.

Tuo työpäivä ei muuten kaikille todellakaan ole mitään omaa aikaa. Minä tapaan työpäivän aikana viitisenkymmentä ihmistä enkä ole hetkeäkään yksin, joten se oma aika ja lepo sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ajoittuu ihan muualle kuin työpäivään. Minä kaipaan nimenomaan aikaa yksin ja omassa rauhassa, en niinkään lepoa miehestä.

Minulla sama. Olen työpäivän ajan koko ajan muiden käytettävissä ja vuorovaikutuksessa. Olen kuitenkin introvertti ihminen, joten tarvitsen myös omaa tilaa. Se on normaalia ja hyväksyttävää. Eikä kaikissa parisuhteissa tarvitse asua yhdessä.

Myöskään kaikki ihmiset eivät osaa antaa omaa rauhaa yhdessä asuessa, vaan kaikki pitäisi tehdä yhdessä ja käsi kädessä, ja harrastaa samaa samanlaiset tuulipuvut päällä. Se ärsyttää ja ahdistaa ihmistä, joka haluaisi myös si tä omaa aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Usein näin. Ihmisen muisti on erikoinen. Ideaalikuva hänestä joka sinulla oli suhteen alkuaikana, minkä takia häneen ihastuit, tuntuu palaavan muutaman päivän eron jälkeen. Sitten kun se totuus on siinä edessä niin se haavekuva särkyy koska se perustuu yksinomaan romanttisiin mielikuviin ( mielikuvitukseen) hänestä ja hänen olemuksestaan.

Tämä se todennäköisesti on.

Kaipaat mielikuvaa hänestä, ehkä jopa toivekuvaa hänestä. Todellisuus ei vastaa sitä. Läheisriippuva usein kehittää tällaisen ideaalikumppanin niistä alkuaikojen romanttisista hetkistä. Mutta se ajan kanssa ilmenevä todellinen tyyppi ei ole se ihannekuva. Varmaan on vain väärä mies.

No sitten varmaan kannattaa olla sellainen suhde, jossa molemmilla on omat asunnot ja olette toistenne luona korkeintaan sen muutaman päivän kerrallaan. Jotkut ihmiset vain tarvitsevat aikaa yksin.